Asukuva päivältä X. Kuka niitä erottaa? Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantain, kaikki lipuvat ohi samanlaisena massana. Nousen, käyn suihkussa, pesen hampaat, puen päälle, töitä, kotiin, ruokaa, koomailua, riisun, pesen hampaat ja menen nukkumaan. No ei se ehkä oikeasti ihan noin ankeasti aina mene, mutta nyt syksyllä on kyllä tuntunut, että monta viikkoa on vaan hurahtanut ohi samalla oravanpyörällä.

Ehkä tämä on sitä päälle pukannutta ikäkriisiä. Ohitse huomaamatta lipuvat päivät ovat alkaneet kauhistuttaa, sillä olen yhtäkkiä tajunnut, että ei se ole pelkästään päivä tai viikko joka voi mennä ohi huomaamatta ja harmaana. Niin voi käydä pahimmassa tapauksessa kuukaudelle tai jopa vuodelle.

On pakko alkaa oikein miettimään mihin viimeiset 10 vuotta ovat menneet.  Jossain sisällä tuntuu kuin olisin edelleen se 20 vuotias juuri opiskelut aloittanut tyttö, jolla on edessään avoinna koko maailma, mutta kun katson valokuva-albumista vanhoja kuvia, en ole varma kuka sieltä katsoo takaisin. Tai saati siitä kuka minua katsoo peilistä.

Jotta vuosikymmen ei tuntuisi niin valonnopeudella ohikiitäneeltä hetkeltä, täytyy muistuttaa itseä kaikesta siitä mitä niihin vuosiin on mahtunut ja kuinka paljon olen kokenut ja muuttunut. Olen muuttanut kotoa, eronnut, ihastunut moniin, rakastunut yhteen. Nukkunut tuhansia öitä lämpimässä kainalossa. Saanut uusia ystäviä, jäänyt ikävöimään joitakin vanhoja. Sairastunut ja parantunut. Laihtunut ja lihonut. Juhlinut satoja iltoja. Matkustanut kymmeniin kaupunkeihin, lentänyt tuhansia kilometrejä, kolkutellut pitkin raiteita tunnin jos toisenkin. Opiskellut pari tutkintoa ja aloittanut kolmannen. Hakenut töitä sieltä täältä ja tuolta ja päässyt töihin sinne tänne ja lähes tuonnekin. Ostanut aina uusia punaisia housuja vanhojen menetettyjen tilalle. Ja paljon paljon muuta.

Jos nyt vaan vedän henkeä, rauhoitun ja muistutan itseäni, että en tarvitse kymmentä vuotta ehtiäkseni paljon asioita. Ikimuistoisia asioita tapahtuu tunneissa, minuuteissa jopa sekunneissa. Ja mikä parasta niitä mukavia muistoja syntyy onneksi myös harmaan arjen keskellä, kun vain muistaa pitää aistit auki.

Mutta nyt on perjantai ja se tarkoittaa sitä, että edessä on taas muutama päivä aikaa seikkailuille. Pakkaan laukkuni ja hyppään aamulla jälleen bussiin. Luvassa vaihtuvia maisemia, muutama eri kaupunki, paljon naurua, jännittystä, keskittymistä, rakkaita ihmisiä ja kuka tietää mitä muuta.

 

Ihanaa viikonlppua ja paljon ikimuistoisia hetkiä kaikille!


Meillä kaikilla on varmasti aina sillöin tällöin rumapäiviä. Kukaan muu ei huomaa mitään eroa, mutta omasta mielestä näyttää vähintään sata kiloa lihavammalta, 20 vuotta vanhemmalta ja kaikin puolin vaan kamalammalta kuin normaalisti. Mitkään vaatteet ei istu päälle ja olo on suoraan sanottuna ihan paska. Useimmiten nuo rumapäivät eivät kuitenkaan johdu mistään oikeasti päälle päin näkyvästä vaan ovat vain oman mielikuvituksen/hormonitoiminnan/v*****ksen tuotetta. Mutta mielikuvitusta tai ei, niin ihmistenilmoille meno on rumapäivinä aina yhtä tympeää.

Mutta mitenkäs sitten suu pannaan, kun rumapäivä iskee päälle ihan fyysisesti, niin että kamaluus näkyy kotoa kirkolle asti eikä uskalla laittaa edes mitään pakkelia peitoksi.  Mua katsoi torstaiaamuna peilistä niin karmea Quasimodo, että säikähdin itsekin. Saatoin vain kiitellä tuuriani, että karmea naama osui tyhjille lomapäiville eikä mihinkään julkista esiintymistä vaativaan työpäivään.

Edes kuvat eivät onnistu näyttämään totuutta niin karmivana, mitä se oikeasti oli. Molemmat silmäluomeni olivat turvonneet moninkertaisiksi, turvotusta oli myös alahulessa, silmänaluset olivat kuivat ja hilseilevät ja kasvot olivat kauttaaltaan pienten näppylöiden peitossa.  Kasvot myös kutisivat kauttaaltaan aivan kuin miljoonat muuraihaiset olisivat juoksennelleet ihollani.

 Ajattelin kyseessä olevan jonkin nopeasti ohimenevän allergisen reaktion, mutta kun kutina ja luomet eivät olleet eiliseen iltaankaan mennessä juuri rauhoittunee allergialääkkeiden syömisestä huolimatta, suuntasin päivystykseen. Sain sieltä toista, eritoten kutinaoireisiin tarkoitettua allergialääkettä,ohjeen sivellä naamaan 1% hydrokortisonia ja kehotuksen tulla kiireesti takaisin mikäli ilmenisi esim. hengenahdistusta tai kaulanalueen turvotusta.  Mitään sellaista ei onneksi kuitenkaan ilmennyt ja lääke ja voide yhdessä ovat hillinneet kutinaa ja luomienturvotuskin alkaa jo pian olla lähes kokonaan poissa. Mutta karmiva näppykasa tämä naama on edelleen ja sekä ylä-, että alaluomet ovat kuin karheaa ja kuivaa sementtiä.

Mitään aavistusta ei ole, että mikä tällaisen reaktion aiheutti. Jokin yliherkkyys-/allergiareaktio tässä mitä ilmeisemmin on kyseessä, mutta sen kun tietäisi, että mistä johtuva. Olen moniallergikko, mutta olen perinteisesti reagoinut itselleni sopimattomiin ruoka-aineisiin ja eläimiin lähinnä hengitysoirein ja turpoavilla sarveiskalvoilla. Iho-oireita ei ole juurikaan ollut, varsinkaan kasvoilla. Yhden kerran aiemmin on silmäluomeni reagoineet samanlaisella kuivumisella ja sen aiheuttajaksi jäljitin sitten YSL:n vuosia käytössäni olleen valokynän. Oireet katosivat heti, kun nakkasin kynän roskikseen.

Jollekin kosmetiikkatuotteelle herkistymiseltä tämäkin siis vaikuttaa. Olen nyt noin kolmen viikon ajan käyttänyt ELF:in mineraalimeikkejä jotka ovat itselleni uusi tuttavuus, muuten kaikki ennen tätä reaktiota käyttämäni tuotteet ovat itselleni jo vanhoja tuttuja. (mikä ei tosin sulje pois niiden mahdollista syyllisyyttä) Voisikohan syy siis olla ELF:eissä?

Tämä on nyt itse asiassa toinen kerta vähälle aikaa, kun näyttää siltä, että jokin kosmetiikkatuote on itselleni todella epäsopiva. Joskus reilu kuukausi sitten nimittäin kainaloni alkoivat kutista aivan vimmatusti ja toiseen kainaloon ilmestyi melko iso punainen ja kuiva läikkä. Kutina oli välillä niin karmivaa, että raavin kainaloni lähes verille. Meni melkein pari viikkoa ennen kuin tajusin lopettaa deodorantin (Garnier Mineral sensitive) käytön. En osannut ajatella oireiden voivan johtua siitä, sillä olin käyttänyt samaa dödöä jo kuukausikaupalla. Mutta kuinkas ollakaan, oireet alkoivat vähentyä heti kun jätin deodorantin kaappiin. (oli muuten hienoa olla helteellä pari viikkoa ilman deodoranttia.)

Olen nyt käyttänyt eri deodoranttia ja kutina on pysynyt poissa, mutta kuivat ja hilseilevät läikät eivät ole vielä kokonaan parantuneet. Yksi läikkä itseasiassa jotenkin ns. aktivoitui nyt tämän naamaoireilun kanssa yhtäaikaa ja kainalo taas hieman ns. aukesi. En tiedä voiko näillä asioilla olla jokin yhteys, mutta hieman kyllä hirvittää joka tapauksessa.

Nyt on tilanne siis sellainen, että en oikein tiedä mitä pakkeleita uskaltaisin naamaani laittaa. Ihan hetkeen en nyt varmasti yhtään mitään perusvoidetta kummempaa, mutta pidemmän päälle tällainen paljasnaama-look ei oikein vetele. Jotenkin pitäisi alkaa pikkuhiljaa testailemaan mitä tähän kestää pistää.

Haluaisinkin nyt kuulla muiden kokemuksia kosmetiikkayliherkkyydestä ja sen aiheuttamista oireista. Miten tajusitte mistä tuotteesta oireet johtuivat? Miten pääsitte oireista eroon? Millaisia tuotteita nykyään käytätte? Ihan mitä tahansa ajatuksia mitä tämä aihe herättääkään, niin kirjoitelkaa ihmeessä kommenttiboksiin.


Just. Ihan vaan muutamia kuvia uudesta kodista ja yksi asu siellä seassa.

Maailman rakkain valokuva pääsi uudessakin kodissa makuuhuoneeseen. Itse ottamani kuva on mielestäni niiiiiin uskomattoman kaunis yhteiskuva minusta ja murusta.

Mamman tekemä taulu hakee vielä paikkaansa. Nyt se roikkuu valmiina olleessa taulukoukussa eteisessä, mutta todennäköisesti kauniisti kehystetyt ruokailuvälineet päätyvät keittiöön

Oka-naulakkokaan ei vielä ole löytänyt lopullista kotiaan. Seinäkello puolestaan palvelee tutulla paikalla vessa oven yläpuolella. Sieltä se löytyi vanhassakin kodissa.

Vieraan tuntoinen kämppä alkoi tuntua kodilta heti kun kutsui ystäviä kylään. Juotiin tänään tyttöporukalla viiniä mun vaatehuoneessa sen jäkeen kun olimme yhdessä järjestelleet vaatteet ja kengät hyllyihin. Aika onnellinen fiilis. Syynä kaverit ja vaatehuone.

Alternativen rakkauslaukku on edelleen ihanin. Ja samoin Cloun bikerit.

Blogikekkereistä vuosia sitten saatu Nanson mekko on palvellut lähes koko viikon hienosti muutto- ja siivousvaatteena. Päälle on muutaman viikon ajan kiskottu aina tarpeen tullen mitä sattuu ekana käteen. Mutta hauskoja asuja sitä näköjään syntyy ihan vahingossakin. Alkon kassi on erittäin dekadentti yksityiskohta joka sopii väsähtäneeseen olemukseeni enemmän kuin hienosti.

Uusi koti ja kassissa pullo viiniä (tai pari), voiko nainen olla enää onnellisempi.

 

Keittiön ikkunalla on kaikenlaista sekavaa odottamassa sijotusta.

 

Varastosta murun laatikoista löytyi aivan ihana vanhan oloinen lamppu ja se muutti meidän keittiöön. Ja ihana posteri löysi tiensä kehystettynä seinälle. Keittiönpöytä valittiin sillä perustein, että sillä voi tanssia. Nyt siis odotellaan meidän ihanaa tammipöytää.

Ja kuka pääsi meidän eteisen seinälle? No Tomi tietenkin!!!!! Parasta! Ja mulla on lippu kolmelle Amorphis keikalle. Aika onnellista. 🙂

 

Ja nyt sit terassille yhdelle. Tai kahdelle. 🙂