03.06.2020 Kopioi tyyli – Farkut, kukkapusero ja vaaleanpunainen rotsi
-Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit merkitty *-merkillä-
En liene ainoa, jolla jäi koronakeväänä farkkujen käyttö vähälle. Sohvalla rötväämiseen ja lähikaupassa kipaisuun kun passasi verkkarit ja legginssit huomattavasti paremmin. Itselläni työpäivätkin meni enimmäkseen collegehousuissa tai tuulipukumuijana.
Ja sitten ihan jotenkin yllättäen maamme jälleen avautuessa avasi joku myös lämpöhanat ja saakin jo etsiä kesävaatteet kaapin perältä. Mutta ehdin siinä välissä pukemaan yhtenä päivänä näin kivan asun farkkujen kanssakin!
Mitä kesävaatteisiin muuten tulee, niin urakoin viime viikonloppuna vaatekaapin parissa. Pyykkäsin kuin hullu talvitakkeja, asusteita ja paksuimpia villapuseroita saadakseni ne säilöön kesäksi. Samalla kaivelin sängynaluslaatikoista ja keittiön kaapeista (kyllä, mulla on vaatteita keittiönkin kaapeissa :D) kesähepeneitä paremmin käden ulottuville. Ja vitsi miten kivoja vaatteita ja kenkiä sieltä löytyikin!
On aina niin kivaa, kun kausivaatteet ehtii hieman unohtua niiden ollessa kuukausia poissa näkösältä ja sitten voi iloisesti yllättyä, että miten ihania vaatteita sieltä omista kätköistä löytyykään.
Millaisia ylläreitä teidän kaapit on kesävaatteita kaivellessa tarjoilleet? Iloisia vai vaikuttaako, että joutuu vähän päivittämään garderoobia?
Yksi talven aikana unholaan painunut ja nyt ilahduttanut löytö oli nämä viime kesänä Zadaasta lähes alle kympillä ostamani Pavementin röyhelöiset nahkatennarit. Ostin kengät aika loppukesästä enkä ehtinyt paljoa käyttää, mutta nyt on koko kesä aikaa! Valkoiset kengät on kesän must have ja ne raikastavat asun kuin asun.
Tämä STI:n pehmoinen bikertakki sen sijaan ei päässyt missään kohtaa unohtumaan, koska käytin sitä toisinaan sisävaatteena talvellakin, mutta nyt kevään tullen olen taas yhdistänyt sitä ulos lähtiessä lähes kaiken kanssa. Sopii yhteen niin farkkujen, mekkojen kuin haalareidenkin kanssa ja on just täydellisen värinen.
Takki on tosiaan viime vuoden mallistoa, mutta hyvin saman näköistä löytyy Moda-myymälöistä myös tänä vuonna. Ja kurkkaa postauksen lopun ”kopioi tyyli” -kollaasista Only Carmakoman saman oloinen rotsi!
Kuka muu harrasta sitä, että hankkii samaa hyväksi havaittua vaatetta eri väreissä tai tai eri vaatteita samalla kuosilla? Blogin bannerissakin näkyvä STI:n tunika oli alkuvuoden paljon käytetty suosikki, jonka kuosista ja viskoosimatskusta tykkään tosi paljon. En siis varsinaisesti vastustellut, kun Porin Ratsulan jälleen auettua törmäsin siellä alessa tähän lyhyt hihaiseen puseroon samasta kankaasta. Sitä on helpompi nyt kesällä yhdistellä kuin pitkähihaista tunikaa.
Tuohon kuosiin pitää aina kukkasista hieman pilkistävän pinkin vuoksi yhdistää saman sävyinen huulipuna, aina. Ja kun huulilla on pinkkiä, tekee mieli napata kainaloon tämä laukku, joka on huikean hyvä second hand -löytö sekin.
Pusero – STI / Takki – STI (saatu) / Farkut – Junarose / Laukku – Longchamp (2nd hand) / Kengät – Pavement (2nd hand)/ Korvikset – Aarikka / Aurinkolasit – Rayban (2nd hand)
Kopioi tyyli
Tämä oli minusta monin tavoin niin kiva ja monikäyttöinen arkiasu, että etsiskelin tähän vinkit kuinka kopioida tyyli.
Biker-takki – *Only Carmakoma, koot 42-54
Korvakorut – Aarikka
Pusero – *STI, koot S-XXL (-30% alessa!)
Farkut – *Junarose, koot 42-56
Aurinkolasit – *MEXX
Tennarit – *Asos