Yhteistyössä Spartoo

Kaverin instagram-kuva kesäkengistään sen kamelinselän sitten lopulta katkaisi. Tähän saakka olen täysin onnistunut olemaan immuuni jo usean kuukauden ajan siellä täällä esiin pilkahdelleelle hypetykselle, mutta nyt minäkin huomasin ajattelevani, että ”pakko saada”. Ja, että mitkä? No, ne itselle ainakin sairaanhoitajien ja mummojen jaloista tutut Birkenstock terveyssandaalit!

Ei tarvitse mennä kauaskaan ajassa taaksepäin, kun oli mahdotonta kuvitella puhuvansa samassa lauseessa muodista ja Birkenstockeista, mutta Celinen marssitettua mallinsa lavalle turkiskoristeisissa mummosandaaleissa, muuttuivat ne lähes silmänräpäyksessä noloista jälleen halutuiksi.

Mutta niinhän se kiertokulku menee, että monet pitkäikäiset klassikot ovat aina toisinaan jopa vuosikymmeniä ns. noloja ja juntteja, mutta nousevatki yhtäkkiä jälleen ilmiöksi. Eiväthän ne olisi pitkäikäisiä klassikoita elleivät olisi oikeasti hyviä tuotteita.

Esimerkkejä tällaisista uuteen nousuun ampaisseista klassikoista on näiden Birksien lisäksi mm. kotimaiset Ainot ja Reinot. Entiset mummojen ja pappojen tossut saivat uuden elämän etenkin nuorison jalkineina.

20130629-105955.jpg

Viime aikoina noita Birkenstockin ”junttisandaaleita” onkin sitten nähty niin julkkiksien kuin muotibloggaajienkin kintuissa. Omaan estetiikan tajuuni ei tuo perus kahden remmin malli edelleenkään uppoa. Mallia kyseisten kenkien yhdistelystä pukeutumiseen voi vilkaista vaikkapa Fashion Zen– tai Heijastuspinta– blogeista.

Kyseiset rumat klohmot eivät muutu mielessäni haluttavaksi vaikka kuinka olisivat muotigurujen hyväksymää kamaa, mutta tämä kesän fashionvillitys sai minut huomaamaan, että kivankin näköisiä Birksejä on olemassa.

Kaverin Instagram-kuvassa esiintynyt varpaanvälistä kulkeva Gizeh-malli nimittäin sai minutkin hyvinkin kiinnostuneeksi huomattavasti kahden remmin perusmallia sirommalla olemuksellaan.

Megamukavat ja jalkoja oikeasti hellivät kivat sandaalit minulta kesäkenkäkokoelmasta vielä puuttuukin ja Birksien käyttäjät vakuuttavat niiden olevan juuri sellaiset.

Spartoolla on parhaillaan menossa Birkenstock– ale ja nyt mietinkin, että olisiko värivalintani helppo ja klassinen musta tai ruskea vai pitäisikö valita väriä. Kyllä on elämä vaikeita päätöksiä täynnä. 😀

Mikä on teidän tuomio, onko Birkenstockit kuumaa vai kaameeta?


Ale-vinkeillä jatketaan tänäänkin. Asoksen alet pärähtivät voimalla käyntiin tänään ja itseä siellä kiinnostaa tietenkin eniten meille plussapallukoille sopivia riepuja tarjoava Curve-osasto.

Siellä siis tarjolla Asoksen omaa Curve-mallistoa sekä New Lookin Inspire-vaatteita. Ja kokoskaala on näissä vaatteissa siis UK 18-26 eli jotakuinkin 46-54 meikäläisten numeroina.

Jostain syystä päädyn aina himoitsemaan tuolta erityisesti mekkoja. Niin tälläkin kertaa. Valitsin kuviin joitakin suosikkejani. Seassa myös ne kaksi, jotka itselleni tilasin.

20130624-185114.jpg

Olen viime aikoina huomannut lisääntyvissä määrin viehättyväni erilaisista printeistä. Koska itselle uusien värien ja kuosien omaksuminen on aina käynyt helpoiten asusteista ja sen jälkeen isompina pintoina alaosista, on minulla jo kuviolliset housut aika hyvin hallussa. Löytyy eläinkuviota, pilkkuja ja kukkia. Mutta siitä se kynnys sitten madaltuu ja printit ovat alkaneet kiehtoa myös mekoissa.

Mutta uskaltaisin kuitenkin veikata, että niin kivalta kuin esim tuo vasemman puoleinen printtimekko näyttää kuvassa, niin en osaisi katsella sitä itseni päällä. Mutta nätti on!

20130624-190105.jpg

Nää mustat näyttääkin jo vähän enemmän minulta. Ja yksi näiden kuvien mekoista/hameista päätyi kassalle saakka.

En printtimieliteosta sitten kuitenkaan irti päässyt, vaan löydettyäni aleosastolta mekon, jota olin katsellut ihailevasti jo viikkoja sitten, päätin kokeilla jotain uutta ja klikkasin hyvässä alennuksessa olleen kirjavan mekon ostoskoriini. Päätöksenteossa auttoi loistava ja luotettava shoppailuassistenttini Iina.

Hiljattain päivitetty10

Tilasin paketin näppärästi juurikin tuon ostosassistenttini osoitteeseen, sillä matkaan sinne ensi viikolla suoraan kotikonnuilta jonne suuntaamme torstaina ja enkä jaksa odottaa mekkojen sovitusta kotiinpaluuseen saakka. 😀

Hyvä syy tuolle osoitevalinnalle oli myös se, että löysin alesta jotain mikä mielestäni huusi Iinuska-ystäväni nimeä hapsujensa kera. Toivottavasti tyttö tykkää kesälahjastaan, jonka hankkiminen on mielestäni vähäisintä, mitä voin tehdä kiitoksena siitä, että saan punkata hänen luonaan niin usein.

Tuliko mitään ahaa-elämystä mitkä kaksi vaatetta ehkä pääsivät seulani läpi?

Asoksen aleen pääset TÄSTÄ.

Ps. On muuten aika petollista tää kesän alennusmyyntiaika. Vähän yhtä sun toista tarttunut lapaseen viimeisen viikon aikana. Huomaan olleeni huomattavasti normaalia holtittomampi shoppailija.. Nim. Housut, neule, neljä mekkoa, pari teepparia ja kahdet kengät. Huhhuh. Jos nyt sit suosiolla lopettais. 😛


Pikainen vinkkaus näin sunnuntain kunniaksi. Mikäli aleshoppailu nettikaupoissa tuntuu sopivalta puuhalta rankan juhannusjuhlinnan jälkeen, niin tässä yksi tärppi.

Nansolta talvella saamani Katri Niskasen suunnittelema Salli-mekko on nyt monien muiden tuotteiden ohella alennuksessa Nanson omassa verkkokaupassa.

20130623-173656.jpg

Itse olen havainnut Sallin olevan erityisen hyvä työmekko, sillä se taipuu asustamalla rennosta rokkimekosta hillitymmäksi hautajaismekoksikin ja sellaistakin joskus työssäni saatan tarvita.

Napakkaa ja paksua viskoosi-polyamidi-elastaania olevan mekon saa nyt piirun alta kuudella kympillä. Jos mekko on himottanut, niin nyt kannattaa iskeä kiinni!