20.02.2014 Mahtava maanantai Korkeasaaressa

Mä en tiedä onko se käynyt täällä blogissa vielä selväksi, mutta mulla on ollut viime vuosina koko ajan vaan paheneva eläinkuume. Siis sellainen monioireinen tauti, joka saa kirjoittelemaan toistuvasti Googlen hakukenttään esim. ”little bunnies”, ”lion cubs”, ”cute little monkies” tai muita vastaavia hakuja. Sama eläinkuume saa myös tuntitolkulla tapittamaan Avaraa luontoa ja eläinaiheisia youtube-videoita ja iso osa katselukokemusta on tapahtumien omatoiminen lässynlässyn selostaminen awwwww, iiiiiih ja oijoi -huokausten säestämänä. Tämän taudin vuoksi mahdollisuus osallistua Re:Fashionin ja Korkeasaaren yhteistyökampanjaan (tsekkaa kampanjasivu TÄÄLTÄ!) sai minut sekoamaan innostuksesta!

Minulle ja Iinalle oli sovittu opastettu vierailu Korkeasaareen tämän viikon maanantaille ja me ehdimme intoilla ja jännätä asiaa jo monesti etukäteen. Lähettelimme toisillemme mm. viestejä, joissa laskettiin jäljellä olevia päiviä siihen kun näkisimme söpöjä eläimiä. Kuulostaa varmaan siitä kuin kyse olisi päiväkoti-ikäisistä tytöistä, mutta kyllä meillä henkkareissa seisoo syntymäajan kohdalla vuosiluvut ihan -80 luvulta. Mutta kun eläimet on vaan niin hitsin siistejä!

Olen itse käynyt Korkeasaaressa aiemmin vain kerran ja sekin tapahtui vasta muutama vuosi sitten. Minua ei lapsena pahojen allergioiden vuoksi uskallettu viedä eläinten sekaan edes kaukaa katselemaan, joten olen ottanut vahinkoa takaisin aikuisiällä useamman eläintarhan verran. Minulla oli kuitenkin ollut sellainen harhakäsitys, ettei Korkeasaari olisi auki talvella, mutta olin täysin väärässä. Eläintarha on avoinna ympäri vuoden ja oppaamme kertoikin, että esimerkiksi kevät on loistavaa aikaa vierailulle, koska silloin monilla eläimillä on pienokaisia eivätkä eläimet välttämättä piileskele niin paljon sisällä ja varjossa kuin kuumimpana kesäsesonkina.

Jos muuten Korkeasaaressa vierailu kiinnostaisi ympäri vuoden, niin mene meidän kampanjasivulle ja OSALLISTU VUOSIKORTTIEN ARVONTAAN!

Luna-kameli oli muuttanut Korkeasaareen jostain toisesta eläintarhasta ja tämä junnu oleskelikin vielä itsekseen varikkoalueella odotellen sopivaa hetkeä liittyä lajitovereidensa seuraan. Luna tarvitsi vielä hieman rauhoittumista ja siksi hänellä oli oiva kehoituskylttikin aitauksen luona. Voisin ottaa itsellekin tuollaisen kyltin huonoja päiviä varten!

Niin kivaa kuin ihan pelkkä eläinten katselukin on, niin ihan eri tasolle eläintarhavierailu nousee asiantuntevan oppaan kanssa. Me saimme ihan hurjat määrät mielenkiintoista infoa Korkeasaaren toiminnasta ja sen asukkaista niin oppaaltamme kuin eläintenhoitajilta ja eläinlääkäriltäkin. En ollut esimerkiksi koskaan tullut ajatelleeksi sitä miten tarkkaa esimerkiksi ns. perhesuunnittelu on eläintarhassa. Siellä ei todellakaan synny mitään ylläripentuja, vaan kunkin yksilön lisääntyminen ja siihen sopivin kumppani suunnitellaan yhdessä muiden Eurooppalaisen eläintarhaverkoston jäsentarhojen kanssa. Täältä voi vaikkapa naaraslumileopardi lähteä miehelään Tukholmaan, tai Korkeasaaressa asustava Visentti voi saada morsiamen Tallinnasta. Kantakirjoista seurataan, että kullekin eläimelle löytyy se sopivin kumppani lisääntymistä ajatellen.

Uusia eläimiä ei siis eläintarhaan mistään eläinkaupasta osteta tai tasangoilta lassota, vaan eläimiä vaihdetaan samaan verkostoon kuuluvien luotettavien eläintarhojen kanssa, tai lapsosia tekevät eläimet heille tarkasti valitun rakkaan kanssa. Uusista tulokkaista ja muista eläintarhan uutisista saa kätevästi tietoa vaikkapa tykkäämällä Korkeasaaresta Facebookissa. FB-sivulle pääset TÄSTÄ!

Moni tuomitsee eläintarhat heti suoralta kädeltä pelkkänä turhuutena ja kidutuksena, koska siellä yksilön vapaus on viety ja elinympäristö supistettu minimaaliseen osaan luonnollisesta. Ei pidä kuitenkaan unohtaa kaikkea sitä suojelutyötä, jota eläintarhat tekevät. Oletteko esimerkiksi tietoisia siitä, että on monia lajeja joiden sukupuuttoon kuoleminen on estetty ainoastaan eläintarhojen avulla? Esimerkiksi tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvä Mongolian villihevonen on esimerkki lajista, joka on saatu säilymään ja lisääntymään eläintarhojen ansiosta.

Eläintarhoista myös palautetaan eläimiä luontoon ja näin voidaan esimerkiksi vahvistaa jonkin alueen luonnollista eläinkantaa tai palauttaa jokin laji alueelle, josta se on hävinnyt. Itse tiesin kyllä esimerkiksi Korkeasaaren Amurinleopardin eteen tekemästä suojelutyöstä, mutta tuo luonnossa olevien eläinkantojen vahvistaminen tarhassa syntyneillä yksilöillä oli minullekin uutta tietoa.

Olin tuolla vierailulla koko päivän ihan liekeissä. Olisin jaksanut kuunnella henkilökunnan juttuja vielä tuntitolkulla lisää. Eläinlääkäri Sanna Sainmaa vei meidät tutustumaan Korkeasaaressa toimivaan villieläinsairaalaan ja kertoi samalla omasta hurjan mielenkiintoisesta työstään.

Kollaasin ylimmässä kuvassa Sannalla on kädessään nukkulaatikko, pienten eläinten kuten vaikkapa siilien tai mangustien nukuttamista varten. Esimerkiksi piikikkäälle pikkukaverille, kun voisi olla maskin asettaminen hieman hankalaa, joten hänet laitetaan nukkulaatikkoon ja täytetään laatikko nukutuskaasulla, jotta potilasta pääsee hoitamaan. Suurin osa eläimistä pyritään kuitenkin hoitamaan niiden omissa tiloissa, joten isompien eläinten kohdalla Sannan hommat alkavat lähes poikkeuksetta nukutusnuolen ampumisella.

Vierailupäivämme aamuna hän kertoi väijyneensä erästä gasellia lähes tunnin saadakseen nukutusnuolen ammuttua eikä se kuulema ole vielä edes pitkä aika. Joskus on eläinlääkärin tunnistanutta ja piilottelevaa eläintä saanut kytätä kuulema useammankin tunnin ennen kuin on päästy hoitotoimenpiteisiin. Hieman erilaista puuhaa kuin pieneläinlääkärillä, jolle Fifit, Bellat ja muut tuodaan suoraan hoitopöydälle. 😀

Erään eläintenhoitajan kanssa yritimme käydä Afrikka-talossa herättelemässä laiskiaista lounaalle, mutta tyyppi oli nimensä mukaan liian laiska tullakseen moikkaamaan meitä. Näimme vain karvaisen kasan pikkuruisessa mökissä. Olis kyllä kannattanut nousta, sillä lounas näytti varsin herkulliselta: perunaa, porkkanaa, tomaattia, appelsiinia sun muuta.

Takahuoneissa kulkiessamme bongasin tuon paastolapun yhden terraarion kyljestä ja saimme kuulla, että jotkut sammakot siellä vaan noudattavat nyt niin kovin muodikasta 5:2 -dieettiä. 😀

Berberiapinat eivät kunnioittaneet vierailuamme läsnäolollaan, vaan olivat vetäytyneet linnaansa. Minä kuitenkin vähän testailin miten passaisin ilmeideni puolesta berbereiden laumaan. Ihan suht hyvin omasta mielestäni, mutta pitäiskö kuitenkin vielä hetken aikaa harjoitella ennen soluttautumisyritystä?

Kuten jo sanoinkin, niin eläintarhakierroksesta sai ihan eri tavalla irti, kun mukana oli opastus. Ilman opasta emme varmasti olisi tajunneet mennä kurkkaamaan vaikkapa tätä alla olevaa partakorppikotkaa, joka herkeämättä vartioi linnakkeensa reunalla, sillä hänen vaimokkeensa oli syvemmällä ”luolassa” pesimispuuhissa.

 Ja ilman opasta emme ainakaan olisi oppineet, että tuo tumma punainen ei todellakaan ole partakorppikotkan alkuperinen väri, vaan ne ovat vartalostaan oikeasti vaaleita. Mutta nämä kaveritpa ovatkin samalla tavoin turhamaisia kuin me naisetkin ja ne värjäävät sulkiaan uiskentelemassa rautaoksidia sisältävässä vedessä! Aika siistiä! Mikäli opastetut kierrokset kiinnostavat vaikkapa perheen kesken tai kaveriporukalla, niin niitä voi kysellä Korkeasaaren asiakaspalvelusta.

Mulla olisi aivan hirvittävästi juttuja mitä mä haluaisin kertoa tuolta vierailulta! Vaahtosin kaikesta kuulemastani kotona Tommille ja puhelimessa äidille, niin mielenkiintoisia asioita meille kerrottiin. Mutta en mä voi ihan romaania kirjoittaa sentään. Ehkä kuitenkin jokusen eläinkuvan saatan vielä myöhemmin julkaista. Onneksi Iina lupasi kuitenkin ensi viikolla kirjoitella mm. tuosta villieläinsairaalasta ja sen toiminnasta. Siellä oli kuulkaa monta siiliä ja joutsenta hoidossa tälläkin hetkellä.

Mikäli eläimet ovat sydäntäsi lähellä, niin yksi tapa auttaa, on osallistua Korkeasaaren suojelukampanjoihin. Korkeasaari on tälläkin hetkellä mukana muutamassa eri hankkeessa, joista voi valita mille haluaisi oman panoksensa lahjoittaa. Itse ajattelin kilauttaa tekstarilla muutamia euroja sekä Amurintiikereiden ja -leopardien, että villieläinsaaralan hyväksi. Näiden keräysten lisäksi on meneillään keräts myös uhanalaisten sammakkolajien avuksi, mutta he eivät valitettavasti kuulu omalle suosikkilistalleni, koska mulla on sammakkokammo. (sori konnat! Ei tää oo henkilökohtaista!!)

Nuo keräykset ja niihin osallistumisohjeet löydät tältä SUOJELUKAMPANJAT SIVULTA!

Täältä, meidän Korkeasaari-kampanpanjasivulta löydät linkit myös muiden Korkkiksessa vierailleiden Refa-tyttöjen postauksiin ja pääset osallistumaan vuosikorttien arvontaan.

Loppuun vielä yksi ihastuttava kaveri:

Loppuun pitää vielä kertoa hauska juttu tästä yllä olevasta tunturipöllöstä. Näimme ensin yhdessä aitauksessa pöllöpariskunnan ja sitten tämän yksinään asustaneen pöllön kohdalla opas kertoi hänen olevan aiemmin näkemämme pariskunnan lapsi. Minä sitten tietenkin huolestuneena kyselin miksei se asu vanhempiensa kanssa ja opas kertoi tyypin olevan jo niin iso, että muutti omilleen ja sille etsiskellään nyt kotia jostain toisesta eläintarhasta.

Saimme sitten kuulla myös kuinka tunturipöllöt normaalisti hoitavat uuden poikasen hoitamisen niin, että iskä tuo safkan pöytään ja mamma sen sitten valmistaa ja tarjoilee pienokaiselle. Mutta tämän pöllöraukan iskäpä olikin lyönyt lapsen synnyttyä hanskat tiskiin pariksi viikoksi! Ei ollut julli osallistunut lastenhoitohommiin millään tavalla ja eläinhoitajien oli pitänyt puuttua hommaan viemällä ruoat suoraan äiteelle asti. Mikähän lie ukkoa niin sylettänyt, kun oli sillä tavalla käyttäytynyt? Synnytyksen jälkeinen masennus? Eikös se isällekin voi iskee baby blues. Ilmeisesti emäntä oli kuitenkin sitten hermostunut ja lyönyt siinä määrin siipeä pöytään, että ”nyt ukko joko alat osallistua tai menee tämä häkki jakoon”, sillä muutaman viikon kuluttua synnytyksestä oli isukkikin tokeentunut hoitamaan sille kuuluvia hommia. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehkäpä seuraavan mukulan kohdalla sujuu jo paremmin! 😀