Kirjoittelin reilu viikko sitten Reposaaressa sijaitsevasta The Merry Monk -gastro pubista ja nyt olisi melkein heti perään vielä toisenkin Räpsöö -vinkin vuoro. Vietimme viime torstaina Tommin kanssa pitkästä aikaa yhteistä vapaapäivää ja meillä oli kerrankin autokin käytössä, joten pörräiltiin vähän ympäri Poria. Yhdeksi vierailukohteeksi otettiin murun edellisviikolla facebookin avulla bongaama Pop Up -kahvila nimeltä Tyrniä ja Tyrskyjä, joka palvelee kakun ja kahvin himoisia Reposaaren ytimessä heinäkuun ajan.

Reposaaren päiväkodilta vuokratuissa tiloissa tunnelmallista pikku kahvilaa pyörittää reposaarelainen Sari Kalliomäki, joka pitää Tyrniä ja tyrskyjä nimellä myös ruokablogia maku.fi -sivustolla. Kahvilassa on siis tietenkin tarjolla Sarin omissa käsissä syntyviä herkkuja jotka vaihtelevat päivittäin. Kahvilan fb-sivuilla luvataan joka päivä olevan tarjolla vähintään kahta eri kakkua. Minun ja Tommin tilaamat herkut jäi kuvaamatta, niin nopeasti ne katosivat suihimme ja siitä voittekin päätellä että sekä mansikkakakku että raparperi-valkosuklaapiirakka olivat varsin herkullisia. Tarjolla olisi meidän vierailumme aikaan ollut vielä ainakin muhkean näköistä suklaakakkua ja pohdinkin hartaasti sen ja lopulta voiton vieneen mansikkakakun välillä. Hinnatkin tässä kesäkahvilassa olivat hyvin ilahduttavia. Kakkupala, piirakkapala, latte ja cola tekivät kaikki muistaakseni 12 €.

 

Tykkään itse todella paljon vanhoista tavaroista ja huonekaluista joten paikan sisustus ja tunnelma olivat kovasti mieleeni. Kyllä silläkin vaan on kovasti merkitystä millaisesta lasista tai kupista sen limsansa tai kahvinsa nauttii. Täällä juomat tarjoiltiin kristallilaseissa jotka kannettiin pöytään kauniilla metallitarjottimella. Sisätiloissa seiniä koristi vanhojen sanomalehtien sivut ja hyllyillä ihastusta herättivät vanhat purkit, purnukat ja pakkaukset. Jokunen sievä käsilaukkukin oli päässyt esille ja pöydistä löytyi vielä tuoreita luonnonkukkia. Paikasta selvästi näki, että kauniit tavarat ja pienet yksityiskohdat ovat kahviloitsijan mieleen.

Seiniä peittävät vanhat sanomalehdet (kuva alla) tarjosivat hyvää viihdettä. Ei ole tuonkaan lehden ilmestymisen aikaan kyllä töistä pulaa, siihen malliin oli lehti piukassa ilmoituksia joissa haettiin vaikka sun minkä alan osaajia. Luotettavalle kotiapulaiselle tarjolla oma viihtyisä huone ja oikein radiokin! Kesät vietetään tuomariperheen kanssa huvilalla.

Kesähuvilasta puheen ollen, juttelin tuolla kahvilassa Sarinkin kanssa omasta Reposaari-haavestani. Minusta olisi niin ihanaa päästä joskus vaikka edes muutamaksi päiväksi tuonne saareen johonkin ihanaan vanhaan taloon kesää viettämään. Mahtavintahan olisi toki, jos voisi hankkia itselleen ihan omaksi jonkun idyllisen kesäasunnon tuolta "Porin Hamptonsista" kuten itse Räpsöötä nimitin. Leppoisa pieni paikka, joka herää kesällä eloon houkutellen kaupunkilaiset ja turistit nauttimaan merestä. Pakko tehdä lotto tällä viikolla. Jos sattuisi useampi nolla kohdalle, voisin kentie toteuttaa kesähuvila-unelmani.

 

   Nyt tulevana lauantaina on muutes erinomainen päivä suunnata Reposaareen, sillä silloin vietetään Avaa oves, Räpsöö -tapahtumaa. Luvassa mm. pihakirppiksiä, erilaisia näyttelyitä ja muuta ohjelmaa. Hyvä tilaisuus siis päästä kurkkimaan pihoja lähemmin. Täältä löydät kartan, josta näkee päivän kaikki kohteet.


Hola! Blogi näköjään joutui hetkeksi hunningolle, kun työt ja aurinkoiset päivät veivät mukanaan. Mutta tuskinpa täällä olis ketään mitään lukemassakaan, kun ulkona on vihdoin se kauan odotettu kesä. Minäkin itse asiassa suuntaan vielä viikonlopuksi pois koneen ääreltä, sillä tartuin kavereiden eiliseen ehdotukseen ja hyppään asuntoauton kyytiin kohti Himoksen Jysäri-festareita. 

Mä olin ennalta miettinyt tätä kyseistä vapaata viikonloppua, että vois lähtee ruisrockiin kattoo tänään Amorphista ja Backyard Babiesiä, mutta seuran puutteessa se sitten kuivui kokoon. Mutta eilen tuli tosiaan sitten ehdotus tonne ysärihuumaan lähtemisestä ja kun Tommikin on viikonlopun Tallinnassa, niin päätin tarttua ehdotukseen. En ole mikään ysäritanssimusan ylin ystävä, mutta kyllähän niillä yläasteen discohiteillä nostalgia-arvoa on, joten eiköhän siellä viihdy. Ainakin 2Unlimited, DJ Bobo ja Alphaville varmaan pistää somasti hihityttämään ja palaamaan muistoissa Rientolan tanssilattialle.

Sen verran ehdin kiireessä etsiä ysäri-vermeitä, että Kontista löytyi karmeaakin kamalampi pikkureppu ja Glitteristä kävin noutamassa tuon naurettavan kaulapannan, jota suomeksi myös tatuointikoruksi kutsutaan. (aivan idiootti nimitys)

Niitä kulturellimpia menovinkkejä voitte etsiskellä muilta bloggaajilta, mä haluaisin mainita tämän viikonlopun tärkeimpinä tapauksina festareiden lisäksi pari leffaa. On nimittän ehkä kesän kovin ensi-iltaviikonloppu: Magic Mike XXL ja Minions!!! Iinan kanssa suunnatankiin katsomaan tuo jälkimmäinen sunnuntaina. Ollaan molemmat ihan hulluina niihin suloisiin pieniin keltaisiin törppöihin, joten tätä on odotettu. Myös Magic Mike on ollut pitkään odotuslistalla ihan vaan Joe Manganiellon vuoksi. Voisko siitä tehdä leffateatteriin sellaisen version jossa kaikki Joen (ja miksei toki muidenkin) tanssipätkät näytetään uudelleen hidastettuina kuin urheilukisalähetyksissä?

Kaverit huutelee facessa olevansa jo noutamassa asuntoautoa ja mun täytyy vielä kipaista kaupassa, joten se ois Adios!

PS. Viikonlopun aikana varmaan Instagram päivittyy melko ahkeraan!! @vieruska


Matkattiin viikonlopuksi murun kanssa Helsinkiin ja syy siihen oli eilinen Don Huonojen 25v juhlakeikka jäähallissa. Hankittiin liput jo heti silloin marraskuussa, kun tulivat myyntiin ja Donkkareiden lisäksi odotettiin yhtä kovasti ellei jopa enemmänkin pitkältä keikkatauolta myöskin palannutta Maj Karmaa. Maj Karma potki kovasti ja sopivan kiukkuisesti. Vajaan tunnin keikka sisälsi loistavan valikoiman kaikkia todella tykkejä voimabiisejä kuten Ukkonen, Salama ja Attentaatti. Meillä oli paikat istumakatsomosta ja kolmesta bändistä ainoastaan Maj Karman rutistus oli sellainen, että olisimme mieluusti olleet heilumassa ja huutamassa nyrkki pystyssä permannolla. Kaiken kaikkiaan Ylppö, Häiriö, Kurittu ja Savolainen osoittivat olevansa edelleen hyvin ajankohtaisia, ainakin itselleni.

Don Huonot puolestaan sai vajoamaan 15-20 vuoden takaisiin teiniakoihin ja se oli toki ihan mukavaa, mutta samalla myös jotenkin surullista. Biisit herättivät päässä eloon tunteita, ajatuksia ja muistoja ajoilta jotka ovat jo kaukana menneisyydessä. En löydä juurikaan yhteistä nykyisestä itsestäni ja siitä tytöstä jonka korvalappustereoissa aikoinaan soi Verta Pornoa ja Propagandaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvää yötä ja huomenta -levyn haikeat slovarit haisivat ja maistuivat 90-luvun lopun kesäfestarien aamuyön tunneilta ja saivat miettimään, että vaikka en enää missään nimessä haluaisi olla 19 vee enkä edes 25, niin on ihan hiton haikeeta, että kaikki ne vuodet ovat jo takana. Mietin keikan aikana moneen kertaan sitä kuinka elämä on muuttunut kaikin puolin tasaisemmaksi, niin hyvässä kuin pahassa. Mikään ei enää nykyään aiheuta sellaisia tunteiden vuoristoratoja mitä noihin nuoruuden biiseihin päässään liittää. Takana ovat väkevät ihastuksen ja pettymyksen tunteet, ensirakkauden ahdistus ja huuma, erokipuilut lapsuuden ja nuoruuden ystävien jäädessä taa ja itsetunnon kanssa hapuilu. Toisinaan pieni osa minusta kuitenkin kaipaa sitä, kun asiat vielä tuntuivat suurilta elämyksiltä. Jokainen keikka, jokaiset festarit, jokainen lentomatka, uusi kaupunki,  tuntui nuorena huikealta ja jännältä ja jokaisen kivan pojan kohdalla mietti, että voisiko tuo olla kenties sellainen ”oikea”. Nykyään matkustaminen on arkipäiväistynyt ja se jopa toisinaan tympii, festareilla ei todellakaan jaksa rypeä eikä sen kuuman rokkikukon näkeminen keikalle enää nosta pulssia kahteen sataan.  Mut toisinaan sitä teiniajan fiilistelyntaitoa kyllä kaipaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin hyvältä ja tutulta kuin bändi kuulostikin, ja niin tiukasti kuin tyypit soittivatkin, niin keikka oli silti ennen kaikkea jäähallillinen entisiä nuoria kokemassa flasbackeja menneisyydestä bändin tehdessään parhaansa saadakseen meidät edes hetken aikaa tuntemaan itsemme taas nuoriksi ja villeiksi. On eri asia kuunnella jotain bändiä vaikka 20 vuotta, jos yhtye tuottaa koko ajan uutta musiikkia. Bändi kasvaa ja kehittyy siinä vierellä ja eri levyt tulee korvamerkittyä eri elämänvaiheisiin. Kun joku nuoruuden suosikki tekeekin paluun yli kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen, on se vain yhtä muistotilaisuutta. Menneissä vellominen ei oikein ole minun juttuni, joten lähes kaksi tuntia teiniaikojen melankoliaa oli aika raskas paketti. Mutta siitä huolimatta, olen iloinen, että menin. Kuulin oikeastaan kaikki ne kappaleet joita toivoinkin: Hannu ja Kerttu, Kissaihmiset, Verta Pornoa ja Propagandaa, me olemme kuin veljet. Mutta nyt korvani kaipaavat vastapainoksi jotain musiikkia, joka lennättää mut kohti upeaa tulevaisuutta!