Mulla olis porilaisille yksi menovinkki viikonlopuksi. Lauantaina on Kultturikulmassa jälleen tarjossa burleskia, kun lavalle astelee tässä ensimmäisessä kuvassakin näkyvät Gigi Praline ja Pepper Sparkles. Heidän lisäkseen esiintymässä myös Sandy Jungle ja Willy Waterlily.

Itse en ennakkoaikeistani huolimatta pääsekään tällä kertaa paikalle, sillä suuntaan viikonlopuksi Helsinkiin, mutta ilokseni olin Tommin kanssa paikalla muutama viikko sitten, kun Gigi ja Pepper olivat Kultturikulmassa Olivia Rougen ja Albine A. Dorablen kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoittelin vuosi sitten fiiliksistäni nähtyäni samat upeat neidot lavalla ensimmäisen kerran ja voin sanoa olleeni tälläkin kertaa ihan yhtä innoissani. Se on jotenkin vaan ilahduttavaa katsella eri näköisiä ja kokoisia mimmejä jotka kaikki näyttävät ihan superhoteilta hepeneissään. Niin kuin jo vuosi takaperin kirjoitin, niin burleskiesitysten katseleminen on itselleni naisellista itsetuntoa nostavaa ja hyvää mieltä tuovaa viihdettä.

Syntisenä tunnustuksena todettakoon, että nähtyäni nämä mimmit lavalla viime talvena ja osallistuttuani keväällä Kiki Hawaijin burleskityöpajaan uskaltauduin itsekin ekan kerran pistämään kotona pystyyn yksityisshown omalle murulleni.. Eikä se nyt ainakaan varsinaisesti sitä vihannut… 😉 Että kyllä tuo burleski näin vähäisestikin nautittuna jo on onnistunut ainakin omaa itsetuntoani nostamaan.

JPG-burleski

Olivian Tiki baariin eksynyt turistineitohahmo oli varsin hulvaton! Siinä kuulkaa hepenet sai kyytiä. Tiedän, että noiden esiintymisasujen väsääminen on varmasti hillittömästi aikaa vievää puuhaa kaikkine strasseineen ja helmineen, mutta niitä katsellessa tulee aina sellainen fiilis, että tekee mieli alkaa itsekin askartelemaanpaskartelemaan jotain timanttitissiliivejä. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehdottomasti henkeäsalpaavin asu oli Pepper Sparklesin Matahari triibuutin monikerroksinen kokonaisuus, jonka kruunasi Fiona Timantin tekemä upea päähine. Niin kaunista! Että voi ihminen näyttää upealta melkein mitään peittämättömässä harnessissa. (en tiedä sille sopivaa sanaa suomeksi).

Jos siis burleski kiinnostaa, niin lauantaina Porin Kulttuurikulmaan, mars!


Jeee, enää 13 yötä mun synttäreihin ja mikä vieläkin parempaa, enää 15 yötä Amorphiksen keikkaan Oslossa! Olen perinteisesti ostanut itselleni kenkiä syntymäpäivälahjaksi, mutta koska ne ovat tällä hetkellä pannassa, piti keksiä jotakin muuta, joten onappasin itselleni lennot Osloon.

(Jos haluat tietää kuinka saada ilmaista suklaata, lue postaus loppuun saakka! ;D)

Ajattelin, että koska lempibändini ei tällä kiertueellaan näytä tulevan Poriin tai lähimaille, niin täytyy sitten itse mennä perässä jonnekin muualle. Serkkuni Saara asuu Oslossa ja tykkää myöskin Amoista, joten seuraakin keikalle löytyy. Tää on ihan loistava syntymäpäivälahja itselleni, sillä se on ilahduttanut mua nyt jo etukäteen monta viikkoa aina siitä saakka, kun ostin lennot.

amo

 Muutenkin tietysti edulliset lennot aina kiinnostaa, mutta etenkin tässä tilanteessa, kun rahantulo on toistaiseksi töiden loppumisen vuoksi melko epävärmaa, tulee käytettyä kyllä kaikki säästömahdollisuudet hyväksi. Mä oon usein käyttänyt lentojen etsimiseen ja hankkimiseen Supersaveria ja niin tein tälläkin kertaa. Sieltä löytyvien edullisten hintojen lisäksi lisäsäästöä toi vielä se, että menin Supersaveriin Ostohyvitys-sivuston kautta, ja sain näin ollen 5 € bonusta Supersaverista ostamistani lennoista! Vajaan sadan euron lennoista toi oli siis jo ihan hyvä aleprossa.

Kerroin aiemmin syksyllä Shoppailumatematiikkaa-postauksessa Ostohyvityksen ja Re:fashionin kamppiksen myötä hankkimistani Marimekko Converseista. Ne kerryttivät ostohyvitystililleni tuolloin lähes 7 € bonusta, nyt lennot palauttivat vitosen ja olen jo tehnyt pitkää listaa mitkä kaikki suunnittelemistani joululahjoista pystyn hankkimaan Ostohyvityksen valikoimasta löytyvistä nettikaupoista. Eli kaikki mahdolliset bonuseurot talteen, joten joulun jälkeen sieltä voikin sitten jo kotiuttaa pienen potin omalle tililleen.

Joululahjashoppailusesongin kunniaksi Re:fashion tekeekin jälleen yhteistyötä Ostohyvityksen kanssa ja uusille rekisteröityjille olisi luvassa herkkullinen lisäbonus! Rekisteröitymällä Ostohyvitykseen marraskuun aikana minun kauttani, saat koodin, jolla voit hakea itsellesi Ärrältä suklaalevyn! Ja se ei siis vaadi muuta kuin rekisteröitymisen tuonne sivustolle ja sen tekee helposti ja nopeasti Facebook-tunnuksilla. Sitten suklaalevy kätösissä voikin rauhassa alkaa selailemaan mitkä kaikki joululahjoista voisi hankkia helposti netin kautta.

Itse olen tilaamassa pukinkonttiin ainakin leffoja, musaa ja kirjoja CDON.comista (bonus 5%) ja vaatteita Booztilta (bonus 10%). Kummilasten lelutkin tiedän löytäväni tätä kautta. Shoppailua hieman hankaloittaa se, että löydän samalla hirveästi juttuja jotka haluaisin itselleni!

Jos siis ajattelit tehdä joululahjahankintoja nettikaupoista ja tykkäät suklaasta, niin liity Ostohyvitykseen TÄSTÄ!


Pakko vinkata kaikille kenkäfriikeille Campadrella meneillään olevasta huippualennusmyynnistä. Siellä olis nimittäin upeita Swedish Hasbeensejä tarjolla jopa -70% alennuksella! Nilkkureita siis irtoaa n. satasella ja kesäsandaaleja alle seitsemällä kympillä.

Aika moni malli on jo tänään aamulla alkaneesta kamppiskesta myyty loppuun, mutta vielä hetki sitten löytyis kyllä useita ihanuuksia vielä myynnistäkin. Itseä kutkuttelisi kovasti esim. nuo armyvihreät nilkkurit, mutta hemmetin kenkähaaste ja siitä johtuva kenkienostokielto!

SH

Jos ei Campadre ole vielä ennestään tuttu, niin kyseessä on siis nettikauppa joka tarjoaa aina muutaman päivän mittaisia kamppiksia eri tuotemerkeiltä ja alennukset vaihtelevat -40-80% välillä kampanjasta riippuen. Tarjolla on niin muotia, kodintarvikkeita, sisustusta kuin elektroniikkaakin. Kerrallaan menossa on aina n. 10-15 eri kamppista ja uusia tulee päivittäin. Itse olen tehnyt jo useampiakin hyviä ja edullisia löytöjä sivustolta ja siellä tuleekin käytyä useamman kerran viikossa tsekkaamassa uudet tulokkaat. Halutessaan uusistta kamppiksista voi tilata myös ilmoitukset sähköpostiin.

Jos olet kiinnostunut rekisteröitymään sivustolle, niin menemällä sivustolle tämän postauksen linkeistä, esim TÄSTÄminä saan 10 € ostosrahaa Campadrelle, jos päädyt joskus tekemään ensimmäisen ostoksen. (Mutta jos et halua rekisteröitymisellä hyödyttää meikäläistä, niin kirjoita selaimen osoitekenttään ihan vaan campadre.fi) Kannattaa siis suositella sivustoa eteenpäin kavereille, niin voi tienata itselleen shoppailupätäkkää!

Ja että mistäkö tuo postauksen otsikko oikein tuli? No kun mun iPhonen auto correctin mielestä en suinkaan tarkoittanut kirjoittaa Iinalle, että Swedish Hasbeens, vaan se korjasi sen muotoon ’seksishow haaveenani’. Mun luurissa kenkäjututkin muuttuu pelkäksi pornoksi! 😀