-mainosyhteistyö-

Intoilin edellisessä postauksessa desert bootseista ja kerroinkin tilanneeni yhdet Spartoon lahjakortilla itselleni. Kipaisin nyt sitten hakemassa paketin lähimmästä Valintatalosta ja saavuin loota kainalossa innosta hihkuen kotiin.

 Kickersin kiiltonahkaiset nilkkurit näyttivät livenä aivan niin ihanilta ja ylväiltä kuin olin arvellutkin. Kengistä tulee jotenkin sellainen juhlava fiilis. Mielleyhtymä johtuu kenties siitä, että lapsuudessa monet juhlakengät olivat juurikin kauniisti kiiltävät lakerikengät.

Päällisin puolin kaikki oli siis enemmän kuin kunnossa, mutta kuinkas sitten kävikään..

Harvinaislaatuisesti koko 37 oli itselleni pieni! Ensiksikin rintavan jalkapöytäni vuoksi minun oli todella hankala saada edes vedettyä kenkiä jalkaani vaikka kuinka löysäsin nauhoja. Ja kun vihdoin sain upeudet kinttuihini jouduin harmikseni huomaamaan, että tilanne oli pottuvarpailleni kovin tuskallinen.

Tilaa tuntui olevan liian vähän oikeastaan joka suunnassa. Niin leveydessä, pituudessa kuin korkeudessakin.Väärästä koosta huolimatta testailin kengillä tassuttelua kuitenkin sen verran, että ehdin ymmärtämään kuinka mukavat niiden pehmeät kumipohjat ovatkaan.

Minua nyt hieman epäilyttää, että mahtaako isompi koko auttaa asiaa juurikaan, vai onko seuraavassa koossakin yhtä vähän tilaa korkeussuunnassa, mutta haluan silti koittaa onneani. Olen nimittäin kengät livenä nähtyäni entistä vakuuttuneempi siitä, että nämä olisivat ihan justiinsa oikeannäköiset syysnilkkurit minulle.

Nyt on siis palautusilmoitus tehty Spartoon nettisivuilla ja koko 38 tilattu tilalle. Huomenna sitten kiikuttelen paketin takaisin kotimatkalle ja toivon parasta. Voi kävisipä uusien tulokkaiden kanssa parempi tuuri!


-mainosyhteistyö-

Muistan lukioaikoina haaveilleeni  punaisista kengistä. Niiden haavekenkien kuvailu jatkui punaisen värin jälkeen: "sellaisista ihan tavallisista varrellisista kengistä, ilman mitään ylimääräistä. Kengät lähes yksinkertaisimmillaan." Haaveideni mukaiset popot löytyivät vihdoin vuonna 2002 Italian reissulta ja ovat sen jälkeen kuljettaneet minua kilometrejä toistensa perään. Laadukkaat nahkakengät olivat mukavat jo ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta ovat tietenkin ajan kanssa pehmenneet entistä paremmiksi.

Kaikenmoisia kenkiä sitä on tässä reilussa kymmenessä vuodessa ehtinyt hankkia ja jalkoihinsa vetää. On ollut korkoa jos jonkinlaista, tennareita, bikereita, pitkiä saappaita, sandaaleja sun muuta. On ollut solkia, nyörejä, niittejä ja paljon muita koristeita. Mutta viime aikoina olen huomannut kerta toisensa jälkeen ihastuvani yksinkertaisuuteen. Sellaisiin "ihan tavallisiin kenkiin". Parhaiten himotuksiani vastaavat tällä hetkellä ns. desert bootsit, jotka ovat rentoudellaan lumonneet minut ihan täysin.

Olin vilkuillut kyseisen mallisia popottimia jo jonkin aikaa, mutta ensimmäiset muuttivat kotiini vasta Rooman reissulta. Tässä postauksessa nähdyt omenanvihreät jalkineet ovat kuitenkin vieneet sydämeni siinä määrin, että tahtoisin kaappini samanmoisia kaikissa ihanissa väreissä! Siinä onkin siis Spartoon nettisivut suhisseet, kun minä olen niitä kerta toisensa jälkeen selaillut noita pehmoisia, kumipohjaisia nilkkureita selannut.

 

1. Kickers, 2. Clarks , 3. Casual Attitude, 4. Kickers, 5. Clarks

 

Nuo Clarksin desert bootsithan (nro 5. ja perinteisestä hieman varioitu malli Desert Grace nro 2) ovat ovat jo todella klassikko, sillä Clarks toi markkinoille oman versionsa tuosta brittiarmeijan aavikolla käyttämästä kenkämallista jo vuonna 1950. Perinteisimmät värit ovat tietenkin erilaiset hiekan ja ruskean sävyt, mutta yli 60 vuoden aikana Clarks on ehtinyt varioida klasikkomalliaan lähes kaikissa sateenkaaren väreissä. Myös erilaisia kuoseja (kukat, union jack, ralliruudut) ja vaihtelevia materiaaleja (denim, huopa) on noiden klassikoiden yllä nähty. Perinteisimmillään desert bootsit on kuitenkin valmistettu mokkanahasta.

Itseäni innostaisi tällä hetkellä erityisesti esimerkiksi pirteän pinkit yksilöt, mutta sellaisia ei ole nyt vielä tullut sopivia vastaan. Violettia väri-iloittelua puolestaan löytyisi Spartoolta myytävältä Casual Attitudelta, jonka aavikkobuutsit eivät ole hinnalla pilattuja, sillä Rindu-niminen malli irtoaa hieman alle neljällä kympillä. Värivaihoehtoina tuon kuvan violetin lisäksi hiekanruskea ja vaaleansininen.

Ykkösenä hankintalistallani ylsivät kuitenkin kuvassakin ensimmäisenä komeilevat Kickersin kiiltonahkaiset desert boots -versiot. Hankittuani viime aikoina kenkiä mm. sellaisissa väreissä kuin vihreä ja viininpunainen (tai paljetein kuorruttu musta. 😀 ), olenkin saanut huomata, että sellaisia perus arkikenkiä minulta ei oikein mustana löydy. Ja sitten kuitenkin toisaalta, miksi arkenakaan pitäisi olla perus- tai tylsä- tai mitään muutakaan latistavin adjektiivein kuvattua, ajattelin, että tuollainen rento kenkämalli kiiltonahan ylväydellä koristeltuna sopisi omaan kenkäkokoelmaani kuin hopealusikka harakanpesään.

Aah, mä en tiedä miksi mä mietin nyt kaikkien kenkien yhteensopivuutta sammareiden kanssa, mutta ai että nuokin kiilomadon sukulaiset näyttävät varmasti nätiltä pehmeän sametin seurana! Kengät siis lähtivät tilaukseen Spartoolta saamallanilahjakortilla ja paketti odotteleekin jo Valintatalossa noutajaansa. Kunpa ne olisi hyvät!

Iskeekö tämä ajaton kenkämalli muihin kuin meikäläiseen?


Suora katse kameraan ja kasvoilla vakava ilme; menneiden aikojen muotokuvissa ei todellakaan hammasrivistöjä esitelty eikä kameran takana häärinyt kuvaaja maanitellut mallejaan sanomaan muikku. Aina 1900-luvun alkupuolelle saakka valokuvaamossa käynti oli varakkaiden puuhaa ja se oli kaikin puolin arvokas tapahtuma johon valmistauduttiin huolella. Naiset parantelivat kampauksiaan hiuslisäkkeillä ja miehet muotoilivat viiksensä viimeisen päälle.

Millaista oli 1800-luvun lopun miesten parta- ja viiksimuoti ja millaisia lettejä ja nutturoita näkyi naisten päässä? Entäpä mikä oikein oli viiksisuojus ja mikä oli miesten suosituin asuste muotokuvaukseen mennessä? Mm. näihin kysymyksiin saa vastauksen, kun käy tutustumassa Satakunnan Museossa esillä olevaan Onks tukka hyvin, näkyykö viikset -valokuvanäyttelyyn. Näyttelyssä on esillä 1800-luvun lopun muotokuvien lisäksi myös erilaisia kampausten teko- ja viiksien hoitovälineitä.

20120928-190012.jpg

Kuvat: Satakunnan Museon kokoelmat, SatM

Kävin itse katsomassa näyttelyn kuvia tällä viikolla, kun teimme aiheesta juttua Sovituskoppiin. Itseäni innosti erityisesti miesten todella monipuolinen viiksi- ja partamuoti uskomattomine variaatioineen. Melkoisia reisiharjoja ja pääskysen pysrtö -viiksiä oli kyllä nähtävillä!

Näyttely on esillä 4.11. saakka, mutta se miksi halusin vinkata asiasta juuri nyt, on se, että tän viikonloppuna museolla on Porin päivän kunniaksi mahdollisuutta kuvauttaa myös itsensä 1800-luvun muotokuvien hengessä. Yleisökuvausstudio on avoinna sunnuntaina klo 12-14.30 ja 15-17. Kuvaan voi mennä yksin tai vaikkapa pienellä kaveriporukalla. Itse ajattelin houkutella murun kanssani ilottomaan pariskuntakuvaan. 😀

Mikäli mielit mennä kuvattavaksi, niin ota huomenna, lauantaina puhelin käteen ja varaa oma aikasi museolta numerosta (02) 621 1063. Kuvauksen hinta on 7 € ja mukaan saa tietenkin sitten oman valokuvaprintin. Studiosta löytyy erilaista asiaankuuluvaa rekvisiittaa kuten päähineitä, kävelykeppejä, viittoja jne.

Paikalla on myös WinNovan parturikampaajaopiskelijoita jotka tekevät halukkaille kamapauksia, viiksien muotoilua tai vaikkapa amerikkalaisen parranajon. Noista palveluista veloitetaan 5 € tarvikemaksu.

Mulla on itsellä jo puhelimessa hälytys huomiseksi, että muistan varata oman kuvausaikani! Tää on kivaa! 🙂