08.06.2019 Helppo tapa karistaa kiloja…. kameralaukusta!
-Kaupallinen yhteistyö, Olympus –
Minä en ole elämässäni paljoakaan laihduttanut, mutta yhden arkeen vaikuttaneen kilojenkaristamisoperaation olen tehnyt. Tuo merkittävä painonpudotus tapahtui kamerakalustoa vaihtamalla!
Kuvasin vielä reilut viisi vuotta sitten kaikki työni isolla täyden kennon peilijärjestelmäkameralla. Muistan tuolloin yhdellä työmatkalla punninneeni kamerareppuni lentokentällä ja tulos oli n. 11 kg. Mukana oli minimivarustus, mitä kannan mukana lähes keikalla kuin keikalla.
Olen nyt kuitenkin jo vuosien ajan tehnyt huomattavasti kepeämmillä kantamuksilla. Vaihdettuani kameran Olympuksen peilittömään OM-D -järkkäriin, putosi kalustoni painosta yli puolet pois. On melkoisesti miellyttävämpää kanniskella n. 5 kilon painoista kameralaukkua yli kymmenen kilon sijaan. Myös usein kuvaamisen vuoksi vihoitellut olkapääni rauhoittui täysin, kun työkalut kevenivät.
Ylläolevassa kuvassa vasemmalla työreppuni, josta on usein puolet tyhjänä kameran ja linssien viedessä niin vähän tilaa. Tyhjän tilan voi sitten tarpeen tullen käyttää vaikka lisävaloille ja niiden virtalähteelle, eikä sittenkään reppu vielä paina saman verran kuin ennen kamera, muutama linssi ja yksi salama.
Oikean puoleinen pikkuveska puolestaan on mun vapaa-ajan kameralaukku, joka sekin nielee sisäänsä yllättävän paljon tavaraa.
Jos entisellä kalustollani kamera, neljä useimmin tarvitsemaani linssiä ja salama (+ pienet tarvikkeet kuten akut + laturi, paristot jne) kassi painoi sen lähes 11 kg, niin noista kuvan kamoista tulee repun ja pikku tilpehöörin kera maksimissaan 6 kiloa (mistä pelkän repun oma paino n. 1,5 kg). Ja mukana on jo viisi linssiä! Ai että mun hartiat kiittää.
Vapaa-ajalla puolestaan kiittää laukkua kannattelevan olkapään lisäksi myös tyyli. Vai näyttäiskö tää asu yhtä kivalta jonkun ankean ison nylonkameraveskan kanssa? Epäilen.
Pellavatrikoomekko – H&M / Leopardikimono – Pieces / Laukku – Olympus / Kengät – Pavement (saatu)
Työreissujen kamat painaa sentään edelleen useampia kiloja, mutta matkoilla ja muulloin vapaa-ajalla kanniskelen iloisesti kuvauskamoja, jotka painavat vain n. puoli kiloa. Kuljetan PEN-kamerani kanssa useimmiten paria eri objektiivia sen mukaan missä ja mitä on aikomus kuvailla.
Esimerkiksi lomilla tai juhlissa kamera-/käsilaukkuni sisältö näyttää usein tältä:
Olympuksen nätti ja kompakti nahkainen kameralaukku on ulospäin kuin mikä tahansa tyylikäs käsilaukku, mutta se on mitoitettu juuri PEN-kameroille ja sisäpuoli on siirrettävine pehmuisteineen kuin muutkin kameralaukut.
Pieni veska nielee sisäänsä vaivatta PEN-kameran, pari objektiivia (kuvassa kittilinssi 14-42 mm ja 45 mm 1.8), puhelimen, pienen lompakon, avaimet ja muutaman meikkituotteen. Ja vielä olisi mahtunut vaikka yksi pieni objektiivi lisääkin. Tämän laukun kanssa onkin monet matkat tehty, sillä se käy veskaksi silloinkin kun ei edes ota kameraa mukaan.
14-42 mm pikkuzoomilla pärjää esim matkoilla monenlaisissa tilanteissa. Sillä kuvaa helposti maisemat ja nähtävyydet. Potretteja, herkullisia ruokakuvia ja erilaisia yksityiskohtia varten taas sopii tuo 45 mm objektiivi, joka valovoimaisuutensa vuoksi helpottaa myös hämärässä kuvaamista.
Kuvausvinkkejä ja tietoa objektiivien eroista löydät selaamalla aiemmat postaukset tagin Olympus alta.
EDIT: Poistettu tiedot päättyneestä tarjouksesta