Mammani vietti sytostaattihoitojen seurauksena talven ilman tukkaa, mutta ei kokenut tarpeelliseksi hankkia peruukkia. Karvakasan sijaan äiti lämmitti paljasta päätään erilaisilla huiveilla ja päähineillä. Unohdin valitettavasti pääsiäislomalla kuvata mamman itselleen loihtiman upean neuleturbaanin, mutta yksi päähine kuitenkin tuli ikuistettua.

mamma_0544_pieni

Bongasin simppeleitä trikooturbaaneja Seppälästä ja vinkkasin niistä mammalle joka syöksyikin heti sellaisen ostamaan. Musta turbaani tuntui hänestä vähän turhaan paljaalta ja tylsältä, joten sitä oli pitänyt hieman koristaa.

Ja kuinka vähällä vaivalla yksinkertainen päähine saikaan huomattavasti pirteämmän ilmeen. Parilla höyhenellä ja pienellä helmikoristeella (onko se itseasiassa silmukkamerkki?) trikoopalasta kuoriutui varsin salonkikelpoinen asuste. Kirkkaat höyhenet yhdistettynä näyttävään huulipunaan ja loimuavan  oranssiin Alina-huiviin saivat ihanan mammani oikein hehkumaan!

mamma_0591_pieni

Niin kiva kuin tuo turbaani onkin, niin sitä ei onneksi tarvitse enää käyttää kaljun peittämiseen, sillä nyt kun sytostaattihoitojen loppumisesta on jo reilut pari kuukautta on mammalle jo ehtinyt kasvaa ihan huikean ihana ja pehmeä tukka. Ja miten hiton hyvältä nuo superlyhyet hiukset äidillä näyttävätkään! Kumpa itselläkin olisi niin kauniin muotoinen pää ja kasvot että kestäisivät noin lyhyet hiukset. Olen ihan kade. 😀

Uuden kuontalon väristä ei oikein osannut vielä sanoa, että millaiseksi se muodostuu. Kuvassa hiukset näyttävät melko harmailta, mutta toisaalta joukossa oli tummempaakin ja myös hiekan ruskeaa. Jännityksellä siis odotellaan miltä se alkaa aikaa myöden näyttämään.

Eli kaikkien livenä esittämieni kehujen lisäksi vielä kerran suuri hurraa huuto mamman uusille karvoille, niin tukalle kuin ripsillekin. Huraa! Ja karvojen lisäksi iloiksemme erityisesti tietenkin siitä, että äidin hoidot, niin sytostaatit kuin sädehoidotkin ovat vihdoin ohi ja mammani saattoi taas alkaa terveeksi. Huraa! 🙂


Elämässä joutuu aina välillä tekemään vaikeita päätöksiä joiden pähkäileminen on tehdä hulluksi. Vastauksen lukitseminen pelottaa, koska asian kanssa on elettävä tiiviisti pitkiäkin aikoja ja koko ajan arveluttaa josko nurkan takaa sittenkin kävelee vastaan jotain vielä parempaa kuin mitä jo valitsi.

Ja ei, minä en puhu nyt miehistä vaan silmälaseista.

lasit1

Sain ensimmäisen kerran lasit jo kuusi vuotta sitten, mutta en vaan koskaan tottunut kakkuloihin ja tunsin kehysten olevan koko ajan tiellä näkökentässäni. Loppujen lopuksi ne vaan hautautuivat lipaston laatikkoon ja hajataitosta huolimatta jatkoin elämääni ilman. Nyt päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja hankkiuduin näöntarkastukseen aikomuksenani hankkia lasit joita myös oppisin käyttämään.

Näöntarkastuksessa kävi ilmi, että kovin kummoisia voimakkuuksia en edelleenkään tarvitse, mutta silmälaseista olisi ehdottomasti hyötyä haja- ja kaukotaiton kanssa. Pientä piilokarsastustakin kuulema oli havaittavissa, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Vaikka asia ei minua aktiivisesti vaivaakaan esimerkiksi päänsäryn muodossa, niin totuus on, että silmäni joutuvat näyttöpätetyöskentelyssä ja kuvaushommissa melkoiseen rasitukseen korjatessaan virheitä eikä asiaan ole iän myötä luvassa ainakaan helpotusta. Optikon mukaan en arvitse laseja kaikenaikaa, mutta etenkin lähityöskentelyssä niistä olisi suuresti apua.  Nyt siis ajattelin olla järkevä ja hankkia lasit ja todella käyttää niitä ainakin lukiessa ja tietokoneella työskennellessä.

lasit2

Mutta apuaaa! miten minä ikinä osaan valita ne joiden kanssa oikeasti halua olla. Vaikka en käyttäisikään laseja kokoaikaisesti, haluan saada sellaiset joiden kanssa pidän peilikuvastani.

Kovin monia kakkuloita en ole vielä ehtinyt edes sovitella, mutta näyttää vahvasti siltä, että joihinkin mustiin nörttilaeihin olisi kallistumassa. Vaikkakin yhdet huikeat kissalasitkin kiinnostavat. Mutta aion tehdä vielä lisätutkimuksia aiheesta. Pääsiäislomareissulla ehdin testailla muutamat lasit myös kotikonnuilla ja tykästyin ainakin näihin kuvissa näkyviin Ray Banin yksinkertaisiin kehyksiin.

Olisiko tällainen tyyli raadin mielestä aivan pöllö valinta? Lisää sovittelukuvia tulossa varmaan jahka taas saan aikaiseksi mennä testailemaan.


Pääsiäsiterkut täältä kotikotoa vaarojen välistä! Sain ympättyä kalenteriin muutamia ylityövapaita pääsiäispyhien jatkoksi ja pääsin vihdoin hetkeksi kotiin. Ikävä olikin jo melkoinen, sillä olen nähnyt mammaa viimeksi Amsterdamin reissulla syksyllä ja isiä viime heinäkuussa! Matkattiin tänne yhdessä murun kanssa, mutta hän suuntasi jo tänään kohti kotia töiden kutsuessa huomenna. Itse saan vielä pari päivää rentoilla ja kaivella mamman aarrearkkuja ja omia lapsuuden ja nuoruuden jäämistöjä.

Kaikenmoista mahtavaa on jo löytynytkin ja sitä myötä kaikenmoista blogattavaa. Tänään tutkiskelin mamman korurasioita ja tein löytöjä myös asusteosastolta ja kuvattavahan ne oli ihan välittömästi.

sulkahattu

En tunne eri tirppojen perstöyhtöjä kovinkaan kummoisesti, joten nuo hatussakin olevat sulat jäivät tunnistamatta. Jokni hieman pöyhkeässä huopahatussa kuitenkin viehätti tummansinisestä väristä huolimatta, joten nakkasin sen autoon kotiin vietäväksi. Mammalla ei ollut ihan tarkkaa muistikuvaa mistä hattu on peräisin, mutas epäilys on, että se on ollut jossain huutokaupasta löydetyssä hatturasiassa. Yleensä se kai on niin, että ostetaan hattu ja saadaan ehkä kaupanpäälle rasia, mutta mamma oli ostanut rasian ja saanut mukana hatun.

Katsotaan nyt onnistunko yhdistelemään sulkakasaa mihinkään asuun ilman, että näyttäisin torille matkaavalta täti Monikalta. 😀 Mutta hieno se on passasi se sitten minulle tai ei.

laukku

Erilaiset Afrikan aarteet ovat aina olleet hyvin edustettuina meidän huushollissamme. Niin paljon kuin me mamman kanssa esimerkiksi käärmeitä inhotaan ja pelätäänkin, niin laukuissa ja kengissä ne on olleet ihan ystäviä. Nytkin silmiini osui ihana mamman ystävänsä kirppiskasasta pelastama vanha laukku, jossa on käärmenahkan lisäksi koristeluita meidän arvauksen mukaan antiloopin karvasta. Laukun hihnat ovat siitä kätevät, että ne pystyy piilottamaan veskan taskuihin, jolloin kaunokaisesta kuoriutuu clutch. Veikkaankin siis tälle savannien kaunottarelle melkoisesti peliaikaa kesän terassimatseissa.

laukku_

Kirjavan nahkalaukun kaveriksi sopii hienosti toinen afrikkalaisen käsityötaidonnäyte, upea naista esittävä norsunluinen rannerengas.

Ja koska tiedän jo nyt, että tällainen kasa erilaisia eksoottisia eläinperäisiä asusteita yhdessä kasassa saattaa aiheuttaa joissain ihmisissä tuohtumusta, niin sanotaanpas muutama sananen omasta ajatusmaailmastani asian suhteen. Kaikki perheestämme löytyvät käärme-, krokotiili-, norsu- tms. peräiset laukut, korut, lompakot sun muut ovat jo useita kymmeniä vuosia vanhoja. Mamman sanoin minua vanhempia. Monet niistä on saatu lahjana kymmeniä vuosia Afrikassa asuneelta ystäväperheeltä. Näin siis esimerkiksi norsunluukorut on hankittu pitkän aikaa ennen kuin norsunluunmyynti kiellettiin lailla useimmissa maissa. Tuotteet on suurimmaksi osaksi hankittu suoraan paikallisilta käsityöläisiltä ja ne ovat siis upeita perinteisen afrikkalaisen käsityötaidonnäytteitä ja itse ainakin arvostan niitä kovasti niiden historian vuoksi.

Nämä kauniit käsityöt ovat olleet perheessämme ahkerassa käytössä, eivätkä siis pelkästään koristeina. Itse suhtaudun erilaisiin eläinperäisiin vaatteisiin, asusteihin ja koruihin niin, että käytän ilolla suvussa kulkeneita vanhoja asioita, mutta en ole kiinnostunut harvinaisista materiaaleista valmistetetuista nykypäivän ”luksus”tuotteista vaikka niihin varaa sattuisi olemaankin. Voisin pistää päälleni mummin kymmeniä vuosia vanhan turkin, jos pitäisin siitä, mutta uutena en itse hankkisi tuotetta jonka materiaalina oleva eläin on kasvatettu häkissä varta vasten muotituotetta varten.

Joidenkin mielestä tietenkin jo pelkkä tällaisten tuotteiden käyttäminen on väärin, olipa sen historia mikä hyvänsä. Ja onhan blogien kommenttibokseissakin aika ajoin huudeltu sitä kuuluisaa ”bloggaaja on esikuva ja siksi hänellä on suurempi vastuu valinnoistaan” -mantraa. Itse olen sitä mieltä, että niin kauan kuin lain puitteissa toimitaan, niin jokainen tehköön itse omat valintansa ja se pätee niin bloggaajiin kuin blogien lukijoihin.

karhukoru

Afrikan tuliaisten lisäksi maman korurasia tarjosi myös jotakin kotimaista, nimittäin Kalevala Korun ihastuttavan pronssisen Karhu-rannerenkaan. Olenkin viime aikoina kaipaillut omaan korurasiaani pronssinsävyjä vaihtoehdoksi ainaiselle hopealle ja täältähän sitä sitten löytyi. Koska mamma ei korua kuulema tällä hetkellä käytä, otin minä sen sijoitukseen. Meillä kulkee paljon vaatteita, koruja, kenkiä ja laukkuja edestakaisin Kainuun ja Satakunnan väliä sillä periaatteella, että ne on aina sen luona kumpi kulloinkin niitä tykkää käyttää.

hattu_laukku

Tuo elukkalaukku sai muuten tänään taas uuden luvun tarinaansa. Äidin ystävä on saanut laukun siis aikoinaan siskoltaan ja minun mamma löysi sen ystävänsä kirppiskasasta. Minä puolestaan löysin mamman kätköistä ja rakastuin. Tapaamisestamme oli kuitenkin mennyt vasta muutama tunti, kun tarina sai jatkoa. Otimme näitä kuvia pihalla yhdessä äidin kanssa, kun muruni teki lähtöä takaisin kohti Satakuntaa. Lopuksi kuitenkin pyysin miestä vielä ottamaan asukuvani ennen pihasta kurvaamista. Heitin hatun auton takakonttiin ja laskin tuon laukun niinkin fiksuun paikkaan kuin…. murun auton konepellille. Siinä sitten viimeiset halit ja pusut ja heippahei!

Kun ystäväni tuli käymään, aloin etsimään laukkua näyttääkseni sitä hänelle. Silloin se iski, muistikuva kädestäni laskemassa laukkua auton konepellille. Hätääntynyttä ryntäilyä ees ja taas ja kurkistelua tuolien ja pöytien alle. Laukkua ei näkynyt missään. Puhelimessa mies vakuutti, että ei se voinut olla konepellillä, kyllä kai hän nyt olisi sen huomannut viimeistään kiihdyttäessä ja laukun lentäessä. Kaverin kanssa kurkittiin kotitiemme risteys ja sitäkin seuraava, josko kassikarkulaista olisi näkynyt, mutta ei.

Ehdin jo kovasti surra ja ajattelin jonkun tehneen kadulta hienon löydön. Mamma jatkoi etsintöjä sisätiloissa. Tuossa sitten illalla kotiin kaverin luota palatessani päätin kuitenkin vielä kulkea tienvieruksia pitkin ja arvatkaas mitä.. Naapuritalon kohdalla olevan sähkökaapin kulmalta roikkui jotakin kirjavaa. Eipä vaan ollut muru huomannut pelkääjän puolen konepelliltä pudonnutta veskaa, mutta joku ystävällinen kulkija oli nostanut sen tien viereen talteen odottamaan omistajaansa. Ja tämä omistaja oli niiiiin iloinen! Reilut kahdeksan tuntia oli kassikaunokainen ehtinyt ulkoilla ja minua odottaa. Näin tuli laukusta siis jälleen kerran varsinainen löytö. 🙂

250401_asu

Loppuun vielä iloisen aarteenmetsästäjän keväisen kirjava asu. Kaikki muu on jo aiemmin nähtyä, mutta kuvan balleriinat ovat uudet ja ansaitsevat ihan jakamattoman huomion, joten niistä lisää myöhemmin.