11.03.2019 Viime aikojen vaatteet ja tärkeimmät oivallukset
Ai että miksikö viime aikoina on ollut niin harvoin asukuvia? Syy nro.1 on toki se minkä varmasti jo teidättekin. Jaksaminen ja keskittymiskyky ovat olleet kaikkea muuta kuin hyvällä tolalla, joten olen pistänyt voimani varsinaisiin töihin ja nipistänyt blogista. Syy nro 2. taas on se, että mun pukeutuminen on ollut kahdella sanalla kuvaten tylsää ja harkitsematonta. Ei oikein inspiroi nappailla asukuvia, kun päällä on päivästä toiseen farkut ja joku mukava mutta nuhjuinen turvaneule.
Juuri edellämainitut kamppeet ne on päällä näissä Iinan helmikuun puolella Helsingissä ottamissa kuvissakin, mutta väripilkkuna ja katseenvangitsijana on sentään Parikan shokkipinkit nilkkurit. Noin huomiota herättävien kenkien kanssa sopiikin hyvin pukea päälle huomaamatonta mustaa ja harmaata.
Näistä kuvista tulee mieleen tuo mukava viikonloppu, jonka vietin Helsingissä Iinan ja hänen poikansa kanssa. Se oli yksi helmikuun harvoista valopilkuista, mutta sitäkin kirkkaampi. Muistan miten ihanalta tuntui pitkästä aikaa nauraa todella paljon.
Oli myös lohdullista tuntea, että vaikka moni asia elämässä onkin mennyt uusiksi, niin ympärillä on silti ihmisiä, joiden kanssa kaikki on kuin ennenkin. (Vitsit miten kova ikävä Iinaa tulikin tätä kirjoittaessa.)
Mun lähipäivien tärkeimpiä ja lohdullisimpia ajatuksia onkin ollut se, että mun ympärillä on edelleen todella paljon rakkautta ja välittämistä. Parisuhde ei ole noiden asioiden ainoa muoto. Olen saanut tämän myrskyn keskellä huomata olevani rakas ja tärkeä monelle ihmiselle, mutta mustimmissa hetkissä se oli vain ehtinyt unohtua ja hautautua pelkojen alle.
Farkut – Ellos / Kashmirneule – Ellos / Kengät – Minna Parikka / Korvikset – Aarikka
Eilen ihana ystävä saapui luokseni välittömästi, kun kuuli puhelimessa itkuni. Tänään puhuin puolitoistatuntisen töitä ja terapointia yhdistäneen maratonpuhelun toisen ystävän kanssa.
Moni vähän etäisempikin kaveri on viime aikoina pyytänyt kanssaan lounaalle, kahville, kaljalle osoittaen siten, että ovat olemassa, jos kaipaan seuraa ja jotain kenelle puhua. Olen tarttunut moneen kutsuun. Huomennakin on treffit vanhan opiskelutoverin kanssa, jota olen viime vuosina tavannut yleensä vain työn merkeissä.
Jos jotain on viime ajat opettaneet, niin ainakin sen, että kun uskaltaa olla avoin ja kertoa tarvitsevansa toisia ihmisiä, on muiden helpompi tarjota apuaan ja seuraansa. Kun näyttää avoimesti tunteensa, on toistenkin helpompi kertoa omia asioitaan sinulle. Avoimuus lisää avoimuutta.
