Minulla on viime päivinä pyörinyt mielessä pienet hyvänmielenteot. Hyvänmielenteot ovat useimmiten juuri niitä pikkuisia arjen tekoja ja eleitä kanssaihmisten hyväksi. Se on jännä miten paljon voi päivää valaista vaikka jonkun vieraan ihmisen pieni ystävällinen ele kesken kiireisen päivän. Juuri jokin aika sitten naapurin nainen auttoi minua yhtenä päivänä kauppakassien kanssa avaten ovia ja nostaen kasseja apunani hissiin ja tuo apu levitti kasvoilleni suuren hymyn.

Monesti myös pelkkä ystävällisen teon vierestä todistaminen nostattaa omatkin suupielet ja saa ajatukset kääntymään positiivisemmiksi. Itseäni hymyilytti kovasti viime viikolla, kun Hesburgerin jonossa teinipoika koputti kahta keski-ikäistä naista olkapäähän ja ojensi heille alennuskupongin. ”Kuulin, että teillä teki mieli pekoniateriaa, kaipaisittekohan tällaista?”.  Pienellä valppaudella ja yllättävällä ystävällisyydellä poika sai naiset todella iloisiksi ja se lämmitti myös sivusta seuraajan mieltä.

Itse ilahdutin viime viikolla erästä vierasta vanhempaa naista, joka tuli aamulla perääni taksitolpalle. Kuulin naisen olevan menossa muutaman korttelin päähän linja-autoasemalle, joten sen sijaan, että olisin hypännyt vain ekana tulleeseen taksiin ja jättänyt hänet seisoskelemaan kipeän jalkansa kanssa seuraavaa pirssiä odottaen, pyysin rouvan oman taksini kyytiin ja kehotin kuskia kiepauttamaan linja-autoaseman kautta ennen jatkamista omaan määränpäähäni. En tiedä kummalle tästä tuli parempi mieli, minulle vai ilmaisen kyydin saaneelle naiselle. Molemmat toivotettiin toisillemme hyvät päivän jatkot kera leveiden hymyjen.

Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt useaan otteeseen, että minusta on tullut herkempi huomaamaan positiivisia pieniä asioita ympärilläni. Aiemmin stressin ja masennuksen kuristaessa kurkkua päällimmäinen fiilis oli usein vain ankeus ja v***tus, joten ympärillä tapahtuvia pieniä hyviä juttuja ei useinkaan edes huomannut. Nyt kun hengittäminen on kaikin puolin helmpompaa, bongaa ilahduttavia eleitä ja ihmisten välisiä kohtaamisia paljon helpommin ja tuntuu, että siitä pienestä kassinkantoavusta saatu hyvä mielikin kasvaa helpommin isoksi iloksi. Ja kun tajuaa miten muiden apu ja ystävällisyys vaikuttaa omaan mielialaan, on itsekin herkemmin tarjoamassa apuaan niissä arjen ohikiitävissä hetkissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puuttuvan 15 sentin ojentaminen edessäsi kassajonossa olevalle ihmiselle, vaunujen kanssa matkustavan äidin auttaminen bussista ja pysähtyminen oven pitelijäksi rollaatorilla kulkevalle vanhukselle vaikkapa noin esimerkkeinä ovat kaikki juttuja jotka eivät vie juurikaan aikaa tai ole muutenkaan minkäänlaiseksi vaivaksi, mutta positiivisia vaikutuksia on sitten senkin edestä.

Itselle ainakin on jäänyt mieleen todella paljon hetkiä jolloin joku vieras on yllättänyt minut ystävällisyydellään. Kerran kävellessäni rautatieasemalta kotiin, tarjoutui pyörällä liikenteessä oleva mies kuljettamaan isoa painavaa laukkuani pyöränsä tarakalla niin pitkälle kuin meillä olisi yhteistä matkaa. Muistan myös edelleen sen, kun yli kymmenen vuotta sitten junamatkalla herätessäni vierestäni löytyi jonkun jättämä pitkä kirje. Tyttö oli kuullut minun itkevän puhelimessa sydänsurujani ja hän oli kirjoittanut minulle pitkän tsemppaavan kirjeen. Itsekin sydänsuruja kokeneena hän tiesi, että vielä tulee se päivä kun kaikki helpottaa. Tyttö oli kaikissa sanoissaan aivan oikeassa ja kaikki hänen sanansa kävivät joskus toteen. Tuo lohdullinen kirje on edelleen tallessa ja muistuttaa minua aina siitä miten pienillä asioilla voi tuoda lohtua ja iloa toisen ihmisen elämään.

Muistan nuo tapaukset ja monta monta muuta hetkeä, jolloin joku satunnainen ohikulkija on onnistunut ystävällisyydellään nostattamaan hymyn huulilleni ja mietin, että hyvää on hedottomasti kierrätettävä.

Miten on, otettaisiinko kaikki tavoitteeksi lisätä ystävällisten tekojen määrää? Parhaimmillaan voit muutamassa sekunnissa pelastaa toisen ihmisen päivän.


Mitä jää rapakuntoisesta tonnikeijusta jäljelle burpeesien jälkeen? Näyttökuva 2014-10-27 kello 17.06.05

Tämän näköinen hikikuviointi salin lattiaan!!! 😀 😀 😀

Siihen tää ämmä lysähti kaiken sen könyämisen jälkeen ja muodokas ja kostea ruhoni sai aikaan melkoisen taideteoksen, jonka perusteella hikoan erityisesti tissien alta. Erityisesti läntissä nauratti tuo napa, siellä on tuon merkin perustella kyllä napanöyhtävillakoirat hukkuneet. Olin aiemmin vain kuullut tuosta crossfitin kauhusta nimeltä burpees, mutta nyt pääsin asian tosiaan itsekin kokemaan. Ja voin sanoa, että laittaisin heti tilaukseen paidan teksitllä "I f***ing hate burpees!!!", jos vaan sellaisen jostain löytäisin. Jos on burpees itselle vieras juttu, niin TÄSTÄ KUVASTA voit tsekata mistä on kyse. Ja jos ette sitä itse arvanneet, niin voin kertoa, että ihan tuollaista kuvasarjaa ei kyllä itsestäni saisi tuota suorittamassa. Mikä ihmeen punnerrus?!? Itselläni ennemminkin punggerrus! Annoinkin tuolle kaikki mehut mätisäkistä imeneelle liikesarjalle kuvaavamman nimen 'könyäminen', sillä sitä se ainakin omalla kohdallani oli. Lysäytetään ruho lattiaan ja könytään sen jälkeen ylös äärimmäisen vaikean näköisesti ja tuntoisesti ja yritetään sen jälkeen saada tossut irti lattiasta edes sentin verran. Eilen oli siis Lastaamon starttikurssin viimeiset treenit ja burpeesien lisäksi tutustuttiin myös hieman käsillä seisonnan harjoitteluun hilaamalla tossuja taivasta kohti seinän vierellä. Aivan sairaan pelottavaa oli se. Nuo käsilläseisontahommat ja leuanvedot sun muut on kyllä sellaista settiä johon en usko, että ite ikinä pystyisin vaikka kuinka harjoittelisin. Siinä seinään tuettuna niitä käsiseisonnan alkeita kokeillessakin tuntui lähinnä siltä kuin olisin nostanut norsun tulitikkujen varaan. Ehkä jonkun 30 kiloa kevyempänä ja sadan vuoden harjoittelulla vois tuollaiset sirkustemput onnistua, mutta ei tässä massalla. 😀 Sen verran kuitenkin sain starttikurssista intoa monesta paskamaisesta jutusta (kuten roikkuminen) huolimatta, että otin itselleni kuukausikortin ensi kuuksi ja suunnitelmissa olisi osallistua ainakin kahvakuulaan ja Crossfit voima -tunneille. Jälkimmäisillä keskitytään siis enempi voimaharjoitteluun ja jätetään ne burpeesit ja muut pomppimiset vähemmälle. Mua kiinnostaa enempi se raudan nostaminen.


Mä olen tässä lähiaikoina huomannut etten mä olekaan niin uniikin näköinen tyyppi, kun olen kuvitellut, vaan minulle on löytynyt useampikin kaksoisolento. Viime viikolla postasin Rapakunnossa-blogin puolelle kuvan vaaleanpunaisista kaksosista ja tänään tajusin toisen hälyttävän yhdennäköisyyden Plusmimmin risteilypostausta lukiessani.

Että hyvää viikonloppua vaan teille, tää voi tulla uniin…

kuin kaksi marjaa

KUIN KAKSI MARJAA

Jabba the Hutt, gangsteripäällikkö / Veera, tyylibloggaaja