”-Kaupallinen yhteistyö Lounais-Suomen ja Töihin tänne -kampanjan kanssa –

”Miksi sä muutit tänne?” ”Mikä sai sut jäämään Poriin?” ”Koska sä muutat Helsinkiin?” ”Ajattelitko nyt eron jälkeen jäädä vai muuttaa johonkin?”

Olen asunut täällä Porissa jo yli 17 vuotta, ja koko sen ajan olen saanut vastailla kysymyksiin siitä mikä minut, Kainuun tytön, tänne Lounais-Suomeen oikein toi ja mikä täällä pitää. Tuota ensimmäistä kysymystä pohdin toki itsekin hetken aikaa silloin 2000-luvun alussa tuoreena opiskelijana, mutta sen jälkeen kaikki utelut aiheesta ovat tuntuneet hölmöiltä. Mihin sitä nyt ihminen kotoaan lähtisi!

Muistan joskus vuosia sitten ajatelleeni, että olisipa ihana jos mun työpaikka olisi joskus tuolla Puuvillassa, kun se on niin ihana rakennus. Tämä haave toteutui, kun pääsin töihin Satakunnan Kansaan.

Sillä sitä tämä paikka minulle vahvasti on. Koti. En puhu vieläkään Porin murretta ja edelleen ärsyynnyn, kun paljasjalkaiset paikalliset kysyvät, että ”ketä se oli”. (Se on KUKA!, tekee mieleni huutaa. Voit kysyä, että ketä sinä löit, tai ketä sinä rakastat, mutta et, että ketä se oli) Mutta pienistä kieliopillisista ristiriidoista huolimatta saa Pori usein soimaan päässäni Zen Cafen tutun kertosäkeen: tämä on kuitenkin minun kaupunkini.

Voisin nyt kuitenkin vastata noihin vuosien aikana tutuiksi tulleisiin ihmetteleviin kysymyksiin. 

 

Miksi muutin Poriin?

Ei tämä Kainuusta katsottuna kaukainen Suomen nurkka ollut mitenkään ykkösvaihtoehtona mielessäni, kun lukiolaisena jatko-opintoja suunnittelin. Enkä mihinkään kouluun vielä heti ylioppilaaksi tultuani halunnutkaan päästä, mutta hakemus oli täytettävä. SAMK:n viestinnän linjalle ei ollut ennakkotehtäviä ja ajattelin, että paperini eivät sinne riittäisi, joten olisi turvallista ruksia se ykkösvaihtoehdoksi. Että katsellaan sitten vuoden päästä uudelleen mihin hakisin.

No, long story short. Satuinkin pääsemään ja välivuoden pidettyäni en jaksanut enää hakea mihinkään muualle. Niinpä päädyin tänne rannikolle. Kaupunkiin, josta tunsin tasan yhden ihmisen. 

Olen järvimaisemien kasvatti, mutta täällä rannikolla asuessa olen oppinut nauttimaan myös maisemasta, jossa vastarantaa ei näy. Yyterissä on joka kesä vietettävä ainakin yksi rantsupäivä. Mutta useammin minut löytää kesällä Kirjurinluodosta.

 

Mikä sai jäämään Poriin?

Moni opiskelutoveri kävi kaupungissa vain kääntymässä ja suuntasi jo ennen valmistumista tai heti paperit saatuaan taas muualle. Olisi helppoa ajatella, että jäin tänne koska olin opiskeluaikana tavannut Tommin. Että miehen vuoksi jäin. Mutta ei minua pelkkä mies olisi huonossa ja ankeassa paikassa pitänyt. Minulla vaan oli täällä kaikki muukin mitä kaipasin.

Porista on esimerkiksi aina löytynyt minulle töitä. Ja mikä parasta, vielä todella läheltä. Työmatkani ovat vuosien aikana vaihdelleet 30 metristä 2,5 kilometriin. On ollut helppoa valita esimerkiksi autoton elämä, kun arjen siirtymät käyvät pyörällä ja jalkaisinkin ihan hetkessä. 

Vaikka ihan ensimmäisten vuosien aikana satakuntalaiset tuntuivatkin vähän tympeiltä ja epäkohteliailta mölleiltä, niin eihän ne nyt sitten ihan paskoja (tämä siis on suuri kehu porilaisittain) tyyppejä olleetkaan.

Kun opin ymmärtämään esimerkiksi, että jos porilainen vastaa vaikkapa kahvittelukutsuuni” ei sen väliä”, niin voin alkaa kyselemään sopivaa kellonaikaa sen sijaan, että hiipisin torjutuksi tulleena takavasemmalle, alkoi ihmisiin tutustuminenkin melkoisesti helpottua. Täältä on siis löytynyt vuosien aikana paljon mahtavia ystäviä, tuttavia ja työtovereita. 

Yksi lempi maisemiani Porissa on tämä näkymä Reposaaren takarannalta tuulimyllyineen. Täällä on tullut melko monet muotokuvaukset tehtyä.

Koska muutan Helsinkiin?

Olen jo vuosien ajan suhannut töiden vuoksi paljon Porin ja Helsingin väliä ja se saa monet pitämään vain ajan kysymyksenä muuttoani pääkaupunkiseudulle. Mutta herran jestas, nykyisen 48 neliöisen keskustakaksioni vuokralla saisin isolta kirkolta ehkä kaninkopin kokoisen huoneen soluasunnosta jos sitäkään! 

Pääkaupunkiseudulla mun pitäisi yksinkertaisesti tehdä näin yrittäjän ihan älyttömästi enemmän töitä tullakseni toimeen. Ja niitä hommia olisi siellä satojen kilpailijoiden keskellä paljon vaikeampi saada kuin täällä. Ei siis millään tavalla järkevä yhtälö. Porissa eläminen on edullista joten se tarkoittaa minulle ihan suoraan enemmän vapaa-aikaa. 

Ja bussit ja junathan kulkee. Parhaimmilla viikoilla olen ehtinyt lounastaa Helsingissä asuvan parhaan ystävän kanssa kaksikin kertaa. Käyn siellä todella mielelläni ja usein, mutta tänne kotiin on aina ihana palata. 

 

Karhukaupunki on minulle kovin rakas, mutta ei elämäni ensimmäinen Pori. Sotkamossa sijaitseva isäni lapsuudenkoti, joka oli minulle pienenä rakas paikka, oli nimittäin myöskin Pori! 

No entäs nyt?

Vaikka eron jälkimainingeissa toki miettii sitäkin, että pitäisikö lähteä johonkin kauas pois, niin ei parisuhteen päättyminen ole syy jättää kaikkea taakseen. Yksi asia on muuttunut, mutta koko muu arki ja elämä pysynyt ennallaan. Kaikki edellä mainitsemani asiat pätevät edelleen. 

Minä en varsinaisesti koskaan valinnut Poria, mutta Pori valitsi minut.

 

Tietoa Lounais-Suomen työ- ja opiskelupaikoista, arjen mahdollisuuksista  sekä monia mielenkiintoisia muuttajatarinoita löydät Töihin tänne -sivustolta.


-Kaupallinen yhteistyö, Klingel

Onko sulla jotain haavevaatetta, jota olet metsästänyt kenties jopa vuosia? Minun toivelistallani pisimpään uneksittu ja etsitty vaate on nahkahousut. Yhdet aitonahkaiset housut omistin lukioikäisenä (matala vyötärö, leveneät lahkeet :D), mutta sitten menikin kaksikymmentä vuotta ennen kuin tärppäsi seuraavan kerran.

Näin pluskoossa ei nimittäin nahkahousutarjonta ole mitenkään loistava ja mitään melkein kivoja ei ole halunnut hankkia, vaan olen täydellisiä odotellessa ostanut mieluummin edullisia keinonahkapöksyjä.

Mutta nyt kuulkaa, kaksi vuosikymmentä kestänyt odotukseni on palkittu. Minulla on unelmanpehmeät, korkeavyötäröiset ja kapealahkeiset nahkalegginssit! En ihan oikeasti uskonut, että ikinä löytäisin tällaisia omassa koossani.

Harmistuneena vain olen katsellut kun tällaisia on vilissyt monenkin ”normaalikokoihin” keskittyvän merkin mallistoissa. Amy Vermontin nahkahousuissa kokoja riittää kuitenkin jopa 50 saakka ja itselleni sujahti vaivattomasti koko 46. 

Vaikka mulla on ihan kivoja keinonahkahousujakin, niin onhan nämä nyt ihan eri juttu. Keinonahkaisia ei tulisi mielenkään kiskoa päälle pakkasella, vaan niitä tulee käytettyä vaan juuri optimaalisissa kevään ja syksyn lämpötiloissa, kun ei ole liian kylmä eikä kuuma hengittämättömälle materiaalille. Nämä päällä puolestaan on ollut miellyttävä olla nyt talvikeleilläkin. 

Housut ovat pehmeäksi harjattua lampaannahkaa, jonka toinen puoli on vuorattu ohuesti stretchmateriaalilla. Ne siis mukautuvat päälle kuin mitkä tahansa stretchlegginssit, eikä tarvitse pelätä perusnahkahousuille ominaisia venähtäneitä polvipusseja. 

Sen verran mun pitäisi malttaa olla noista housuista vielä erossa, että veisin ne lyhennettäväksi. Olen nyt toistaiseksi vain kääntänyt lahkeita sisäänpäin, mutta lahkeensuut jäävät sillä tavalla vähän turhan paksuiksi, joten kyllä ne vielä täytyy lyhentää. Mutta näissä riittää siis lahkeet itseäni (167 cm) pidemmällekin.

Sain valita Klingeliltä muutamia muitakin tuotteita ja valitsinkin vaatteita ja asusteita sillä silmällä, että olisivat yhdisteltävissä juuri noihin housuihin.

Fuksianvärinen rento viskoosipusero ja munakoison värinen tekoturkki ovat juurikin sit värimaailmaa, jota rakastan tällä hetkellä. Puseroa on saatavilla kokoon 56 saakka! Olen huomannut tuon Sara Lindholm -merkin vaatteiden olevan mitoitukseltaan melko reiluja ja tästäkin yläosasta valitsin koon 46, vaikka useimmissa merkeissä olen ennemminkin kokoa 48-50. 

Klingelillä on muuten useampiakin tuotemerkkejä pluskokoisille, osassa kokoja jopa 66 saakka. Ja monen ei-plusmerkinkin koot yltävät 48 saakka. Itselläni on Klingeliltä tilattuja vaatteita tuon em. Sara Lindholmin lisäksi mm. merkeiltä Zhenzi, Sara Kent ja Alba Moda, joista vain ensimmäinen on varsinainen plusmerkki. Ja mun kokemuksen mukaan koot on esimerkiksi Sara Kentin ja Alba Modankin vaatteissa reiluja. Eli kahden koon välillä empiessä valitsen pienemmän.

Vähän jää lahkeiden alle ikävästi piiloon näiden nilkkureiden parhaat yksityiskohdat, mutta mekkojen ja ihan pillihousujen kanssa pääsevät onneksi oikeuksiinsa.

Olen ollut vuosikausia sitä mieltä, että mustat kengät on pääasiassa tylsiä, mutta tänä talvena olen huomannut käyttäväni paljonkin mustia jalkineita. Ehkä se on tasapainotusta kaikelle päälläni nähdylle pinkille ja vaaleanpunaiselle. 😀

Kaikki kuvien tuotteet huivia ja laukkua lukuunottamatta löytyvät siis Klingeliltä.

Nahkalegginssit – Amy Vermont, koko 46

Kreppipusero – Sara Lindholm, koko 46

Takki – Zhenzi, koko 46/48

Nilkkurit – Liva Loop

Tupsukorvakorut


-Kaupallinen yhteistyö, Joutsen

Yksinelämisessä on ollut paljon uutta opeteltavaa, ja yksi isoista arjen muutoksista on liittynyt nukkumiseen. Kun on vuosikausia nukkunut yhdessä toisen kanssa lusikka-asennossa hänestä lämpöä imien, on yksin sänkyyn käyminen tuntunut ankealta ja kylmältä.

Tässä uudessa kodissani todellakin on melko viileää, joten olen viime kuukaudet nukkunut mm. kashmirneuleissa ja collegehousuissa. Se on ollut tympeä muutos ihmiselle, joka rakastaa alasti nukkumista.

Nyt on kuitenkin petiini saapunut uusi lämmittäjä, joka sai vaatteet vähenemään jo ensi kohtaamisella. Joutsenen untuvapeitteet ja tyynyt toivat ihan uuden fiiliksen vuoteeseeni. Ero aiempiin kuitutäytteisiin peittoihini on valtava. Untuvapeitto mukautuu luontevasti vartalon ympärille luoden juuri sopivan lämpöisen pehmeän pesän. Untuva on hengittävä materiaali, joten lämpö ei muutu missään kohtaa hiostavuudeksi.

Siinä missä aiemmin olen veivannut yön aikana peittoa eestaas, kun välillä on ollut kylmä ja välillä kuuma, olen untuvapeitteen kanssa huomannut nukkuvani rauhallisesti peitto päälläni koko yön. Enkä todellakaan ole kaivannut päälleni pyjamaa. 

Olen usein haaveillut untuvavuodevaatteista niiden kuohkeuden vuoksi, mutta allergikkona muistan lapsuuden ikävät kokemukset, kun yökylässä heräsin tukkoisena ja silmät turvoksissa untuvatyynyltä. Olen siis olettanut, etten voisi noista ylellisen pehmeistä vuodevaatteista koskaan vakituisesti nauttia. Olen kuitenkin onnekseni ollut väärässä. Kun untuva on oikein puhdistettu, sopii se myös allergikoille. 

Kaikista lupauksista huolimatta untuvatyynylle pääni kallistaminen aluksi hieman jännitti, mutta aivan turhaan. Joutsenen untuvat on puhdistettu pölystä ja allergisoivista aineosista niin tehokkaasti, että nämä Riihimäellä valmistetut peitot ja tyynyt ovat saaneet Allergia-, Iho- ja Astmaliiton allergiatunnuksen. (Voit lukea lisää Täältä)

Ja puhtaudesta puheenollen, nämä peitot ja tyynyt voi pestä helposti koneessa ja kuivattaminen onnistuu myös ilman kuivausrumpua. 

Asuntoni on viileä, mutta en itse koe olevani mitenkään erityisen helposti paleleva vilukissa. Saamani Skandinavia-sarjan keskilämmin peitto onkin ollut itselleni oikein sopiva. Se on kuohkea, ilmava ja lämmin olematta kuitenkaan hurjan paksu. Herkemmin paleleville löytyy peitoista sitten vaihtoehdot lämmin ja erikoislämmin. Kun peiton valitsee oman lämmöntarpeensa mukaan, ovat hyvät unet taatut. 

Oman ylellisentuntoisen nukkumispesäni kruunaa ihanat pellavalakanat. Sänky on aina ollut pako- ja turvapaikkani, mutta nyt uusien petivaatteiden myötä sieltä nouseminen on muuttunut entistäkin haastavammaksi. Lämpimän peiton alta pehmoisesta pesästä ei haluaisi ollenkaan nousta ja laskea varpaitaan viileälle lattialle. Enää ei yksin nukkuminenkaan tunnu yhtään niin ikävältä kuin viluisena. 

Jos sinäkin kaipaat vuoteeseesi parempaa fiilistä, niin esimerkiksi tämän Skandinavia peitto + tyyny -setin saa tällä viikolla satasen normaalia edullisemmin. Katso kaikki White Week -tarjoukset TÄÄLTÄ.

– peitot ja tyynyt, Joutsen, ja sänky, Jysk, saatu –