Posted at 18:35h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Mä olen ihan hirvittävän monta kertaa jonkin ihastuttavan laukun tai hurmaavien kenkien äärellä käynyt itseni kanssa keskustelua, että olenko mä sellainen ihminen, joka pystyy laittamaan monia satoja euroja vaikkapa yhteen veskaan. Yhtäkin Longchampin laukkua muistan hipelöineeni ja peilailleeni itseäni se käsivarrella varmaan kymmenen kertaa, mutta ei vaan ikinä antanut luonto periksi ostaa. Ei edes siinä vaiheessa, kun alunperin 750 € maksanut laukku olisi irronnut alesta alle neljällä sadalla. En edelleenkään löytänyt itsestäni sitä ihmistä, joka kykenisi laittamaan tuollaisen summan rahaa laukkuun. En siitäkään huolimatta, että ostos ei olisi ollut tuolla hetkellä kiinni rahasta. Laukku oli kaunis, käytännöllinen ja laadukas, mutta tiesin, että löytäisin samoja ominaisuuksia edullisemminkin.
Hinta-kipukynnykseni on aika pitkään kulkenut monissa pukeutumiseen liittyvissä asioissa n. 200 € kieppeillä. Ostin viime keväänä siihen astisen elämäni kalleimmat kengät ja pulitin niistä -50% alessa 180 €. Kassalla hieman hengästytti. Kallein laukkuni ikinä maksoi muistaakseni alennuksen jälkeen 220 € ja sitäkin kyttäsin kuukausitolkulla. Näitä ostoksia hintavampia hankintoja vaatekaapissani ovat ainoastaan pari nahkatakkia.
Ja miksikö kirjoitan hintakipurajoistani? Koska mä just tein just alennusmyynneistä hankinnan, joka oli mun mittapuulla kallis ja ylitti aiemmat rajani koskien järkeviä hintoja. Tuli nimittäin ostettua Minna Parikan vaaleanpunaiset pupukengät. (Se kummat kengistä valitsin,selviää postauksen lopussa) Vaaleanpunaisten kiiltonahkakenkien alkuperäinen hinta oli 395 € ja se sai minut jättämään puput kauppaan soviteltuani niitä syksyllä ensi kertaa. En tuolloin myöskään osannut päättää, kummat olivat ihanammat, matalat maiharit vai korkonilkkurit.
Kun joulun jälkeen ekana arkena sitten meiliin kolahti ilmoitus Parikan alennusmyyntien alkamisesta surffasin samointein nettikauppaan. Matalat maiharit oli koossani loppuun myyty, mutta korollisia nilkkureita oli jäljellä yksi pari -30% alennuksella. Muhun iski paniikki. "En voi jäädä miettimään asiaa pidempään, ne on viimeinen pari!" ja klikkasin tilauksen menemään. Tässä vaiheessa kävin itseni kanssa pitkän keskustelun aiheesta "miksi olen ansainnut nämä kengät". Tiedättehän sen, kun listaa päässään kaikkia viime aikojen ikäviä tapahtumia, joiden vuoksi kaipaa lohtua ja saavutuksia ja onnistumisia, joiden vuoksi voisi itseään palkita. 😀
Niinhän siinä sitten kävi, että seuraavana päivänä törmäsinkin sitten mataliin versioihin Shopbopin alessa ja siellä sama homma, yksi pari omaa kokoa jäljellä. Ja samalla mulle kirkastui hyvin vahvasti se, että nuo maiharit nyt vaan on paljon enempi mun kengät, joten edellisenä päivänä tilatut korko-puput saisivat lähteä palautukseen.
Korkkaritkin olivat ihan sairaan mukavat jalassa, ne on ihan suunnattoman nätit ja voisin ehdottomasti käyttää niitäkin. Mutta, kun nyt kerrankin päädyn maksamaan kengistä omalla mittapuullani tosi paljon (lähes 300€), niin valitsen mieluummin ne, joita tiedän käyttäväni useammin. Ja niin se vaan on, että minulle luonnollisempi valinta on useimmiten matalat kengät. Niin paljon söpömmältä kuin nuo korolliset näyttivätkin jalassa, niin matalissa kengissä mulle tuli enempi oma olo. Askel on niissä jotenkin reippaampi.
Korko-puput siis lähtivät takaisin odottamaan uutta kotia. Ja minä adoptoin nämä alla näkyvät pitkäkorvat. Ja kengät tuntuivat niin täydellisiltä, että loppujen lopuksi niiden hintakaan ei tuntunut enää niin pahalta. Kai se on niin, että joskus jonkin todella täydellisen asian kohdalla, voi hieman joustaa omista hintaperiaatteistaan. Kunhan ei tule kuitenkaan tavaksi.
Minkä tuotteen kohdalla sinä venytit hintarajaasi?
