25.10.2014 Väsymystä, sivuääniä ja rakkaudentekoja

Huh, mä olen ollut tällä viikolla ihan totaalisen poikki ja väsynyt. Siis olen oikeasti nukkunut sellaista 14-16 tuntia vuorokaudessa. Herännyt käymään jossain kuvauskeikalla ja reissulta palattuani suunnannut suoraan takaisin nukkumaan. Alkuviikosta pari päivää myös palelin ihan kuin horkassa ja sen kammottavan kylmän ja väsyneen olon vuoksi jäi tiistaina treenitkin väliin. Kuumetta ei kuitenkaan ole ollut enkä muutenkaan ole ollut mitenkään kipeä, mutta ehkäpä tämä selittyy taas noilla kilpparihommilla. Tiistain verikokeen mukaan nimittäin oli TSH kohonnut sitten edellisen tarkistuksen (josta on kyllä vähän turhan paljon aikaa) ja sen perusteella sitten lääkäri käskikin nostamaan tyroksiini-annosta. Täytyy toivoa, että korotettu annos purisi pikaisesti ja toisi hieman lisää virtaa, ettei nyt ihan menisi elämä ohi nukkuessa.

Paria kuvauskeikkaa ja labra-/lääkärikäyntejä lukuunottamatta tämä viikko onkin sitten mennyt ihan kotona oleillessa ja tosiaan melko sumussa. Nyt perjantaina kuitenkin kävin hieman harjoittamassa vähälle käytölle jääneitä sosiaalisia taitoja ja kaveerasin yhden illan aikana oikein urakalla. Ensin suuntasin syömään ystäväni Pauliinan kanssa, seuraavaksi käytiin Tommin kanssa hyvästelemässä yhteinen kaveri hänen läksiäiskemuissaan ja sieltä poistuttuani pyörähdin vielä loppuillasta päivittämässä kuulumiset viinilasillisen ääressä bestikseni Annin kanssa. Vaikuttaakohan se tyroksiiniannoksen nosto näinkin nopeasti, sillä kaksi päivää vasta isompaa annosta ja pärjäsin jo tämän perjantaipäivän ilman päikkäreitä ja jaksoin vielä tuollaisen useamman tunnin kaverirundinkin.

Viinilasillisten jälkeen tyrkkäsin Annille kameran käteen ja hän nappasi näyteikkunoiden loisteessa nämä kuvat illan asusta. Kuvissa parasta on ehdottomasti oikeassa reunassa näkyvä Myyrän heijastus. 😀

pusero ja takki -Lindex/hame ja kengät -Your Face/laukku-COS, 2nd hand/kaulakoru-Pieces (saatu) 

Lääkäri kertoi eilen myöskin kuulevansa sydämestäni pienen sivuäänen ja kilpirauhaseni vaikuttavan hieman suurentuneelta. Kummastakaan ei kuitenkaan tarvitsisi kuulema tässä vaiheessa huolestua. Yritän noudattaa tätä ohjetta. Sivuääni voi kuulema aiheuttaa ongelmia ehkä joskus sitten, ”kun sinä joskus vanha nainen”, kuten venäläinen, hieman heikosti suomea puhunut lääkärini asian ilmaisi. Mutta kyllä se hieman pisti miettimään, että pitäisikö asiaa kenties tutkia lisää.. hui. Kellään muulla kokemusta sivuäänistä sydämessä? Onko automaattisesti tutkittu lisää, vai ohitettu olankohautuksella?

Sydämestä mieleen tulikin sitten rakkaus. Tuon aiemmin mainitun väsymyksen lisäksi elämääni on viime aikoina leimannut kovasti rakkaus. Onhan se tuon murun kanssa ollut läsnä aina ja koko ajan, mutta nyt on taas joku sellainen järjettömän rakkaudenpuuskan aika. Vietetään todella paljon aikaa yhdessä ja minusta tuntuu, että Tommi tekee niin paljon ihania pieniä asioita, että mä ihan pakahdun niistä välittyvän rakkauden määrästä. Se huolehtii, että muistan ottaa lääkkeet, muistuttaa ottamaan eväät töihin, tallettaa joka päivä jonkun söpön eläinvauvavideon minulle näytettäväksi, silittää iltaisin ja pitää kädestä öisin, linkkaa eteensä osuneet artikkelit lempibändistäni, peittelee joka ilta, vaikka aikoisi vielä itse valvoa ja huolehtii sadoista pienistä asioista, jotka itse unohtaisin, mutta jotka vaikuttavat minun hyvinvointiini. Ehkä näin on ollut aina, mutta nytkö minä vasta olen viimeisen vuoden aikana ehtinyt kiinnittämään kaikkeen siihen huomion, kun elämästä on tullut monella tavalla kiirettömämpää?

Love is in the little things.

19.10.2014 Räkäporu ja uusi ”aamutakki”

Se on jotenkin mielenkiintoista miten yksi ja sama väri sopii niin ilon kuin suruun. Lähipäivinä on tullut pukeuduttua mustaan niin hautajaisetiketin vuoksi kuin myös ihan muuten vaan. Eilisissä hautajaisissa joissa olin paikalla kuvaajan ominaisuudessa (vaikkakin vainaja oli myöskin työyhteisöstä tuttu henkilö) opin yhden asian kantapään kautta: NENÄLIINA AINA MUKAAN HAUTAJAISIIN! Siitäkin huolimatta, että aiempien työkeikkojen perusteella kuvittelisit jälleen selviytyväsi kuivin silmin, koska ”olen siellä töissä”. 

Tällä kertaa nimittäin kävi niin, että vaikka kuinka etäännytin itseäni tunnelmasta ja tilanteesta kameran taakse, niin Maa on niin kaunis -virsi iski suoraan sielun sopukoihin ja sysäsi liikkeelle järjettömän räkäporun. Siellä minä sitten päädyin jossain nurkassa niistämään valtoimenaan vuotaneen nenäni pitsimekkoni kaula-aukon sisäpuolelle ja pyyhkimään märän naamani koltun hihaan. Tyylikästä. Eräs nainen tuli sitten siunaustilaisuuden päätyttä sanomaan, että ”minä olisin niin halunnut sinulle nenäliinan ojentaa, mutta mukana oli vain yksi. Mutta hienosti sinä itsesi keräsit.” Eli lisäopetuksena vielä sekin, että tällaisiin tilanteisiin kannattaa varautua niin, että niitä nessuja on mistä jakaa muillekin.

Itkunpyrskäyksestä huolimatta selvitin kuitenkin hommani kunnialla loppuun tyrehdyttämällä parkuni liitämällä ajatuksissani jonnekin kauas tuosta koskettavasta tilanteesta. Tilaisuuden jälkeen räkäepisodi jaksoi jo vähän naurattaa. Oli kuitenkin hyvä huomata, että viime aikojen epäilyksistäni huolimatta minulla on edelleen tallella kyky liikuttua ja itkeä. En siis ole tunteeton robotti, kuten olen alkanut itkemättömyyteni vuoksi epäillä.

En eilistä nenäliinaani ikuistanut, mutta päälle siis päätyi pitsimekko, josta kyselinkin mielipiteitä torstai-iltana blogin fb:ssa. Perjantain muuten vaan musta asu sen sijaan vangittiin muutamaan ruutuun.

housut-Esprit Denim/toppi-Weekday/sifonkihuitula-Masai (saatu)/kengät-Tiger of Sweden/kaulakoru-Zara

Perjantai oli ihan vallan normipäivä. Tapasin terapeuttiani ja vietin sitten iltapäivän kahvilassa toimistoa pitäen ja töitä tehden. Normaali tennarilinjan sijaan päädyin kuitenkin jostakin mielenviirauksesta kiskomaan jalkaani korkkarit. Kovin harvoin kuitenkaan kipittelen koroilla muut kuin erilaisissa kekkeröintitilanteissa.

Päivän asuvalinta lähti tällä kertaa liikkeelle tuosta edellisenä päivänä saapuneesta Masain aamutakkimaisesta sifonkihurpulasta. Olin aiemmin syksyllä saanut Masain tilaisuudessa valita itselleni jonkin vaatteen mallikappalerekistä ja tuo keveä ja läpikuultava kaapu tuntui just hyvältä parilta nahkahousuille ja oikeassa olin.

Zaran värikäs monikerroksinen kaulakoru on osoittautunut todelliseksi kehumagneetiksi. Perjantainakin sitä ihasteli ja sen alkuperää kyseli ainakin viisi tai kuusi naista. Mutta suunnattoman ihana se on kyllä omasta mielestänikin. Pitkään sen ostoa harkitsin, mutta olen iloinen, että hankin. Se on just loistava piristys tähän usein niin monotoniseen värimaailmaani.

Onko ajatus vain omassa päässäni, vai näytänkö mä näissä kuvissa jotenkin lyhyeltä? Johtuneeko fiilis vain siitä, että mulla on aika harvoin mitään tuon ”aamutakin” mittaista päälläni ja mittasuhteet näyttävät nyt sen kanssa vain jotenkin erilaiselta mihin olen tottunut. Mutta tämä voi toki olla ihan vain oman mielikuvitukseni tuotetta. Mutta hyvä siis, että tuli valittua korkokengät!

Nyt sunnuntai-illan ohjelmassa treenit ja punajuurifalafelit!