Kotiuduin vihdoin eilen illalla viikon mittaiselta Sotkamo-Oulu-Helsinki -rengasmatkaltani, joten tänään piti juosta kaupungilla hoitamassa tuhat ja sata asiaa. Vapaapäivään mahtui kuitenkin myös ihanaa hemmottelua kampaajakäynnin ja vartalohoidon muodossa.

Joudun ensi viikolla kameran toiselle puolen kuin normaalisti, joten ylikasvanut tukka oli päivitettävä siedettävämpään kuosiin. Tilanne tuli hieman yllätyksenä ja luottokampaajani Maikku sattui juuri lähtemään lomalle, joten ehdin jo ihan pienen hetken verran panikoida, että mitäs nyt tehdään, kun ihan kenen tahansa vieraan tuoliin en tahdo istahtaa. Onneksi kuitenkin Hair Statement -kampaamon Jennalta, joka oli heti seuraavaksi mielessäni, löytyi aika tälle aamulle. Värin ja leikkauksen jälkeen Jenna väsäsi hiuksiini kivan lettikampauksen. En olisi ikinä edes tajunnut, että mun tukkaan voi tehdä tollaisen! Mulla onkin ollut edellisen kerran minkäänlaista lettiä päässä lähemmäs 20 vuotta sitten. 😀

Päivä jatkui kampaajalla käynnin jälkeen tosiaan vartalohoidossa, jonka tarkoituksena oli pistää vartalon kuonat ja nesteet liikkeelle. Mun kroppaan läträttiin voide ja seerumi toisensa jälkeen ja sit mut käärittiin muumioliinoihin ja muoviin. 😀 Kyseessä oli ensimmäinen osa kolmen käynnin selluliittihoitosarjasta, jonka pääsen blogiyhteistyön muodossa testaamaan porilaisessa kauneshoitola Primo Donnassa. Hoidoista ja mun fiiliksistä tulossa juttua blogiin.

Hoidon jälkeen ohjeena oli kyllä nauttia runsaasti vettä eikä mielellään alkoholia, mutta uhmaan nyt ohjeita sen verran, että juon tässä juuri Emma-Kaisan seurassa kevään ekaa valkoviinilasillista vichyllä jatkettuna. Se on siis viinipäiväntasaus! Mutta olen juonut kiltisti myös runsaasti vettä.

Aivan ihana vapaapäivä siis meneillään ja se jatkuu vielä, kun suuntaamme luultavasti kuuntelemaan jotain bändilöitä Baarikaappiin. Jei! Mahtavaa olla pitkästä aikaa viikonloppu ihan vaan kotona. Tiistaina saa sitten taas lähteä uudelleen reissuun.

 


Apuaa, mihin se helmikuukin oikein hurahti?!? Mulla meinaa pukata ressiä tästä viikkojen vierimisestä, sillä mun vapaamuotoisen freelancer-elämäni päivät alkavat käydä vähiin. Ää, mut vielä koitan nauttia maaliskuun ajan tästä ihanan epäsäännöllisestä rytmistä ja toivon, että siihen mahtuu yhtä paljon kaikkea kivaa kuin helmikuuhun. Tässä Instagram-kuvista koottuna menneen kuun parhaita paloja.

helmikuutyo

  • Alkukuusta kuvasin upeita teinimallikurssilaisia studiossa
  • Satakunnan Kansan työvuorot veivät mm. kaupungintaloille
  • ..ja Ässien matsiin.
  • Olympuksen ilosanomaa kävin levittämässä Turussa ja Tampereella

(Näitä Olympus-kursseja muuten tarjolla nyt maaliskuussa ainakin Kuopiossa, oulussa ja Helsingissä! Tsekkaa päivät ja ilmoittautumisosoite TÄÄLTÄ. Kaikissa vielä jokunen paikka vapaana)

 

helmifiiliksia

  • Ekaa kertaa aurinkolasit päässä tänä keväänä!
  • Treenien jälkeen hymyilytti uusi maastavetoenkka, 85 kg!
  • Tallinnan reissulla nautin hotellilöhöilystä
  • Turussa työreissulla piristi aamu-uinti hotellin altaassa

 

helmisoin

  • Tommi kokeili laskiaissämpylöitä. Täytteenä kylmäsavuheppaa, kurkkusalaattia ja vuohenjuusto-creme fraiche -”vaahto”
  • Tampereella Marusekissa myös kalaa syömätön ihminen sai eteensä kauniin sushilautasen. (ruoan meille bloggaajille tarjosi Maruseki)
  • Runebergintorttuja saattoi mennä helmikuussa useampikin
  • Kuun suosikkiruoksi nousi Tommin kokkailemat herkulliset wokit
  • Ei ole laskiaispullan voittanutta!
  • Tätä on ehdottomasti kokattava uudelleenkin: yrteillä, valkosipulilla ja hunajalla maustettu Camembert-juusto sulatetaan uunissa mössöksi ja lusikoidaan pastan sekaan. Taivaallista!

 

helmikauneus

  • Tallinnan Kaubamajan kosmetiikkaosastolta tarttui mukaan naamioita, joiden kanssa ei uskalla katsoa peiliin.
  • Kokeilin pitkästä aikaa hiusten suoristamista
  • Blogitapaamisen goodie bagistä löytyi todella ihana Zuii Organicin luomiväri.

 

helmiostin

  • Tallinnan reissulta löytyi hurmaava käsintehty Greenika-merkkinen kaulakoru
  • Inchistä puolestaan lähti lahjakortilla mukaan Leviksen käsittämättömän mukavat ja hyvän näköiset Super Skinny -farkut
  • Valkoisten tennarien puute korjaantui myös samassa putiikissa
  • Pitkään ostoslistalla ollut Herbie tuli huuto.netissä vastaan punaisena ja muutti meidän keittiöön

 

 

yksinyhdessa

  • Tampereella tapasin monta ihanaa blogityttöä ja vietettiin huisin hauska viikonloppu
  • Yksin tehty miniloma Tallinnaan oli täydellistä rentoutumista ja teki hyvää päälle
  • Yksinolon jälkeen oli kuitenkin ihana nähdä myös rakkaita ystäviä, kuten Iinaa ja Limppu-vauvaa.

 

PS. huomasittehan edellisen postauksen arvonnan!!!


Se on jo 1/12 vuodesta 2015 taakse jäänyttä elämää joten kokosin tähän pienen yhteenvedon tammikuun meninigeistä Instagram-kuviani tonkimalla.

Uusi vuosi meni rauhallisesti kotona Tommin kanssa. Ilotulituksia jaksettiin vääntäytyä katsomaan tasan pihalle, eli torin laidalle. Tulipa vihdoin testattua vähän paremmin PEN E-PL7:n Livecomp-toimintoa.

tammikuu4

Heti kuun alussa suuntasin lomailemaan kotikonnuille isin ja äidin hellään huomaan. Heittoni isin tekemästä käsilaukusta otti välittömästi tulta alleen ja jo siellä ollessani herra autopeltikorjaaja ehti väsätä laukulle lestin ja aloittaa ensimmäistä protoa. Tuotekehittely Kainuussa jatkuu kuulema edelleen, nyt mietinnässä on sopiva vuorikangas.

tammikuu

Joulun ja lomailun aiheuttaman treenitauon jälkeen oli hieman pelottavaa taas palata salille, mutta kyllä se homma sieltä taas käynnistyy. Kävin kuntotestissä ja kehonkoostumusmittauksessa ja mietin itselleni muutamia tavoitteita tälle keväälle. Yksi niistä on 100 kilon rikkominen maastavedossa. Otinkin tällä viikolla taas harppauksen viisi kiloa lähemmäksi tavoittettani, kun treeneissä nousi kaksi toistoa 80 kilolla.

tammikuu2

Tammikuu on perinteisesti ollut valokuvausrintamalla melko hiljainen kuukausi ja sainkin viettää tammikuussa pari viikkoa melko leppoisasti lomaillen. Toisaalta loppukuuhun sitten tuntuikin rytisevän keikkaa taas sen verran, että ei tarvinnut huolestua parin viikon hiljaisuudesta huolimatta. Tammikuun oma suosikkikuva tuli otettua PAM-lehden kanteen. Tällä keikalla asiakkaan briiffi oli ilahduttavan selkeä ja vaikka oltiin toimittajan kanssa yhdessä liikenteessä, myös kuvaajalle jätettiin hyvin aikaa oman työn tekemiseen. Mun työ on suurimmaksi osaksi kivaa ja parhaimmillaan se on todella kivaa!

tammikuu1

Tammikuuhun sisältyi ilahduttavan paljon aikaa rakkaiden mukuloiden kanssa. Sotkamossa ehdin nähdä ystäväni lapsia joista toinen on kummipoikani ja myös tuossa vasemmalla tiara päässä poseeraavaa isotätitettävääni. Sain myös ikuistaa hyvän ystäväni beben vaatimattomassa kahden viikon iässä ja viettää viikonlopun ihanan Hiiripupumarakatin, eli siskonpoikani luona. Pupu täytti pari viikkoa sitten 7 vuotta ja otettiin hänestä virallisia synttärikuvia judo-puvussa. Voi mikä hurmuri!

tammikuu5

Onneksi alennusmyynnit alkaa olla vihdoin jotakuinkin ohi, niin voi taas unohtaa shoppailuhommar hetkeksi. Tammikuussa nimittäin tuli melkoisen monta kiusausta vastaan ja hankittua tuli Michael Korsin mekko, CK Jeansin nilkkurit sekä tässä kuvissa näkyvät punaiset asiat eli Mrc by Marc Jacobsin hiiriballerinat ja Carla Ferrerin tikkilaukku, josta kirjoittelin jo täällä.

tammikuu3

Tammikuun paras juttu on kuitenkin ehdottomasti ollut uuden, paremman ruokarytmin opettelu, joka on sujunut mielestäni melko hyvin. Koska on turha haaveilla pystyvänsä tekemään kertarytinällä paljon muutoksia, iloitsen jokaisesta askeleesta jonka saan otettua uuteen suuntaan. Tammikuun aikana olen saanut integroitua aamiaisen elämääni ja olenkin ryhtynyt aloittamaan aamuni useimmiten puurolla. Tämä jos mikä on kuulkaa kaltaiselleni aamiaisen vieroksujalle hieno juttu.

Minulla on myös yritys tehdä vähintään kerran viikossa jotakin ruokaa, jota en ole aiemmin valmistanu ja sekin suunnitelma on edennyt ihan hienosti. Yksi tammikuun ruokakokeiluista oli Me Naisten ohjeella valmistettu sitruunainen kiherne-pinaattipasta, joka pääsee ehdottomasti uudelleenkin valmistukseen!

Heihei tammikuu! Tulkoon helmikuusta vieläkin parempi!