21.12.2015

Posted at 21:55h in Yleinen by
0 Likes

Siitä asti, kun sairastin sen hirmuisen sängynpohjalle vieneen flunssan kuun alussa, olen ollut aivan totaalisen uupunut. Mä vaan nukun ja nukun. Vedän kevyesti 12-15 tunnin yöunet, olen muutaman tunnin hereillä hoidellen päivälle aikataulutetut tehtävät ja kun pääsen takaisin kotiin vajoan taas unille. Olen viimeisen viikon aikana nukkunut keskimäärin 16-18 tuntia vuorokaudessa. Olen aina ollut ihan kova nukkumaan, mutta tää ei kyllä ole millään tasolla normaalia.

Tässähän on sitten ongelmana myös se, että viimeisetkin rippeet ruokarytmistä katoaa, myös ihan sellainen perusasia kuin juominen jää huonolle tolalle, kun vähäisenä hereilläoloaikana ei tule lipitettyä tarpeeksi vettä vuorokauden tarpeisiin ja sekin lisää väsymystä ja huonoa oloa. Olen siis melkoisessa huonon olon limbossa.

Tiedostan, että suureksi osaksi asiaan vaikutta tuo ulkona vellova pimeys. Vaikka kuinka laitan itselleni herätyksiä aamulle/aamupäivälle, niin mun kroppa on siinä täydessä pimeydessä ihan sitä mieltä, että ei ole mitään järkeä nousta ylös. Mä olen valveilla ne ajat kun mun on pakko, muulloin tunnen, että ei ole syytä olla hereillä. Kai tämä jotain kaamosväsymystä on. 

Kaamosväsymyksen ja -masennuksen hoidoksi suositellaan mm. ulkoilua, säännöllistä uni- ja ruokarytmiä, mutta entäs kun ei pääse edes siihen pisteeseen, että jaksais huolehtia tuollaisista? No sitten otetaan tekniikka avuksi ja katsotaan löytyisikö yöpöydälle mahtuvasta vekottimesta ensiapua, jotta pääsisi sitten tuonne ulkoilemiseen, hyvään unirytmiin sun muihin itsehoitokeinoihin saakka.

 

kuva: Philips

Kävin tänään ostamssa tuollaisen Philipsin Wake up Lightin. Anttilassa oli sopivasti Philipsin tuotteista -20% ale, joten tämä edullisin karvahattumalli maksoi alle 50 €. Olen toki lukenut, että ihan varsinainen kirkasvalolamppu olisi huomattavasti tehokkaampi, mutta ne olikin sitten jo huomattavast kalliimpia ja mielestäni jotenkin ahdistavia kirkkaudessaan. Liikaa kontrastia tähän todellisuuteen. Ei pysty. Niinpä siis kokeillaan tätä valon vaikutusta nyt ensin tällaisella herätysvalolla. 

Olen ainakin kuullut paljon kehuja näistä vehkeistä ja moni kaverinikin kertoo sarastusvalon helpottaneen aamujaan. Voi kun se auttaisi minuakin! Jos edes pikkuisen saisi huijattua näitä talviunisia aivojaan aamuisin kuvittelemaan, että maailmassa on pilkahdus valoa. 

Asentelen lampun yöpöydälleni tänään, pistän sen valaisemaan huomisaamuani ja toivon parasta. Huomenna ei todellakaan kärsisi nukkua koko päivää, sillä ennen joulunviettoon lähtöä olisi vielä hurjasti tekemistä. Joululomalta olisi kiva palata siistiin kotiin, joten megasiivous olis paikoillaan, lahjoja olis paketoitavana ja matkalaukkuja pakkailtavana. Ei lamppu parhaimmillaankaan toki ihmeitä tee, mutta jos sen avulla saisin edes muutaman tunnin lisää aikaa päivääni niin olis jo jees. 

Kellään kokemusta herätysvalosta? Onko ollut apua? Omia kokemuksiani voin kertoa jahka niitä kertyy.

PS. Edellisessä postauksessa olleen Zizzin alekoodin voimassaoloaikaa jatkettiin, joten vielä ehtii -20% ostoksille!


07.12.2015

Posted at 20:03h in Yleinen by
0 Likes

Joko sitä uskaltautuis julistaa olevansa tanakasti takaisin elävien kirjoissa.. Tarkoitus ei suinkaan ollut sairaslomailla blogista näin paljon, mutta jotenkin se viikon mittainen sängyssä makaaminen passivoi niin älyttömästi, että sieltä pimeästä kuopasta nouseminen meinasi olla vähän hankalaa. Vaikka viihdynkin oikein hyvin itsekseni, niin sairastaessa oli jo pikkusen liikaa aikaa pyöriä pelkän oman pään sisällä. Se yhdistettynä tähän pimeyteen meinasi pukata taas vähän tuttuja masennusoireita. Onneksi tällä viikolla on taas useampi päivä töitäkin, niin on pakko reipastua. Hyvä asia on myöskin se, että osaan nykyään analysoida olojani ja huonoja ajatuksiani paremmin kuin vielä muutama vuosi sitten, joten en hätäänny pienistä mielen matalikoista ja pystyn työstämään niitä heti ja korjaamaan pääni kurssia.

Olen tässä aina toisinaan miettinyt, että joko uskaltaisin jättää kokonaan pois mielialalääkkeni, jota syön nykyään enää hyvin pientä annosta, mutta se tuntuu vielä toistaiseksi liian pelottavalta.  Erään kävelemään opetelleen taaperon isä kertoi lapsen osaavan kävellä oikein hyvin, jos hän sai pitää isää tai äitiä yhdestä sormesta kiinni, mutta otteen irrottaminen kuitenkin kaatoi välittömästi. Yhtenä päivänä isä antoi pojalleen käteen ilmapallon ja poika käveli varmoin askelin pitäen kiinni narusta. Kun pallo otettiin pois kädestä, pyllähti taapero välittömästi nurin.

Se pieni nuppinappula-annos on minulle vähän sama kuin tuolle pojalle se heliumpallo, jotain mistä pitää kiinni, kun ei vielä ihan usko riitä omiin kykyihin. Ehkä mä siis pidän vielä hetken aikaa narusta kiinni ja tarkastelen tilannettaa uudelleen keväämmällä, kun pimeys väistyy. Kasvattelen tätä itseluottamusta omaa päätäni ja oppimiani toimintamalleja kohtaan vielä jonkin aikaa.

Tänään kuitenkin jo taas hyvillä mielin töissä ja nappasin ekat asukuvani 34-vuotiaana.Tuntuu muuten toi ikä ihan kauheelta. En halunnut edes juhlia mitenkään eilisiä synttäreitäni, kun tää tuntuu jotenkin ihan pöljältä iältä. 34 on jo melkein 35 ja 35 on jo lähes 40! Äää! Kai tää ahdistus tästä pian helpottaa. Mut en mä onneks ihan kauheen vanhalta näyttänyt ainakaan tän päiväisessä työasussani. Ehkä… Toivottavasti.. Enhän?

farkut-H&M Mama/raitapaita-Marimekko (saatu)/nilkkurit-Ellos/takki-Cubus/huivi-Asos/korvikset-Aarikka (saatu)

Päällä oli kaikkea ihan hirveän tavallista, mutta niin rakkaita lempivaatteita ja näytin jotenkin niin itseltäni, että oli pakko ottaa kuvat. Olin vielä muutama vuosi sitten sitä mieltä, että ei kai nyt herranjestas voi raitaa ja eläinkuosia yhdistää!!, mutta nykyään se on mun mielestä just hyvä ja raikas yhdistelmä. Ainakin tuo suosikkini punainen leopardihuivi tuntuu viihtyvän loistavasti just raitapaitojen kaverina.

Blogin bannerikuvissakin näkyvista Aarikalta saamistani korvakoruista on tullut mulle todelliset voimakorvikset. Olen jo vuosia sanonut, että punaiset kengät pelastavat asun kuin asun, mutta samaa taikaa tuntuu olevan myös kauniin punaisissa suurissa korvakoruissa. Fiilis nousee heti piirun verran, kun saa väriä kasvojen ympärille.

Huomenna on vuorossa melko tiukka päivä, kuvataan nimittäin aika hillittömän monta #Evek-jaksoa putkeen. Alunperin piti olla vielä yksi kuvauspäivä ennen joulua, mutta studion rempan vuoksi päädyttiinkin maraton-mittaiseen kuvauspäivään. Pikkuisen siis meinaa jänskättää ja kammottaa. Tästä saattaa vielä tulla pitkä ilta, kun osa omista jutuistakin on vielä paperille pistämättä.. Mä aina ennen kuvauksia mietin, et miten hitossa mä tähänkin oikein lähdin mukaan ja ei tuu taas mistään mitään, mut sit kuvauksissa oon taas kauheen innoissani ja iloinen siitä, että saan tehdä näin hauskoja juttuja työkseni. Rimakauhua ja rakkautta siis.


25.11.2015

Posted at 14:15h in Yleinen by
0 Likes

Veera sairasvuoteelta, hei! Ihan ei taida olla kuume kolmeysiysi lukemissa, mutta hyvin karmivia olotiloja tässä on koettu viimeisen parin vuorokauden aikana. Taisin viime talvena välttyä kokonaan pahemmalta flunssailulta, joten olin täysin ehtinyt unohtaa miten kauheeta tää voi pahimmillaan olla. 

Eilen oli kuitenkin vedettävä #Evekin kuvaukset läpi (tänään on tullut taas uusi jakso!) ja jotenkin ihmeen kaupalla siitä selvittiin vaikkakaan ääntäni en saanut millään troppaamisella edes hetkeksi kuntoon. Parissa seuraavaassa jaksossa onkin sitten matalalta kähisevä ämmä, jolta ääni aina välillä hieman pettää. 

Nyt olen maannut sängyssä siitä saakka, kun eilen illalla pääsin kotiin. Ainoat aktiviteettini ovat olleet uiminen omassa hiessäni, uikuttaminen kivusta ja mehujäiden syöminen. Ihana ystäväni Anni kiisi aamulla hätiin ja haki mulle ison läjän mehujäitä ja toimitti kotiovelle. Tätä mä kutsuisin tosiystävyydeksi.

Pikkusen on siis bloggaamisinto ja -aiheet nyt vähissä, mutta eiköhän tässä jotain vielä loppuviikon aikana saada tuutista ulos.

Mä muuten oon ihan varma, et mulla on miesflunssa. Tunnistan itseni niin tästä videosta. Nyt odotankin, että Tommi saapuis kotiin silittämään mun päätä.