17.08.2016

Posted at 23:37h in Yleinen by
0 Likes

"Olisi hyvä, että vaatteet olisivat maastoon sulautuvat, esimerkiksi vihreää tai ruskeaa." Meinasi pikkusen mennä sormi suuhun luettuani eilen työlistasta tuon kommentin koskien yhtä tämän päivän kuvauskeikkaa, mun kaikki ulkoiluhommiin sopivat takkini nimittäin ovat sieltä sateenkaaren kohdasta pinkit ja punaiset. Mutta olisi saattanut haastateltavaltamme tirpat jäädä ampumatta, jos olisin ilmestynyt kyyhkypassiin neonpinkissä anorakissani, joten piti sitten alkaa kaivelemaan kätköjä.

Ja löytyihän sitä sitten loppujen lopuksi sopivaa päällepantavaa tällekin keikalle, jopa ihan vaihtoehtoja. Meinasin jo kiskoa päälleni vanhan Saksan armeijan camotakin, mutta sitten silmiin osui jotain vielä parempaa. Tommin ikivanha Haltin takki, joka ei pelkää vettäkään, oli ihan päässyt vuosiksi unohtumaan ullakon perälle. Mutta mikä loistolöytö maalitahroistaan huolimatta! Tälle vaatteelle on mulla töissä käyttöä kyllä jatkossakin, jos en halua loistaa huutomerkkinä pinkissä anorakissani tai kirkkaankeltaisessa sadetakissani.

Metsänreunassa rämpimiseen sopivia kenkiä multa puolestaan löytyy iha useammatkin. Sen verran ollaan tässä nyt jo "kahden asunnon loukussa", että jonkin verran on tavaraas jo siirtynyt uudelle asunnolle ja mun varrelliset vaelluskengät olivat aamulla väärässä osoitteessa. Kelin puolesta pärjäsin hyvin noilla varrettomilla Merrelin lenkkareilla (saatu), mutta juurakoiden ja kivien päällä ja välissä loikkiessa olisin kyllä toivonut, että jalassa olisi ollut nilkkaa tukevat kengät. Mun vasen nilkka on nimittäin lentopalloaikojen loukkaantumisten jäljiltä ihan onneton rempula, joten sitä joutuu epätasaisessa maastossa toisinaan ihan tosissaan varomaan. Mutta onneksi nämä matalatkin Merrelit ovat todella tukevat ja pitävät pohjiltaan, joten hyvin pärjäsin, kun pikkuisen katsoin askeleideni paikkoja. 

Hyvin sujui tuolla asulla maastoutuminen ja saalistakin reissulta tuli. Tehtiin siis juttua metsästyskoirista (juttu lehdessä reilun viikon päästä) ja kuvasin paria hurmaavaa haukkua ja heidän isäntäänsä tositoimissa. Ja kylläpä oli taas sellainen keikka, joka sai mut miettimään kuinka siistiä tää työ on. Pääsen kokemaan ja näkemään paljon sellaisia juttuja, joihin en ehkä muuten koskaan päätyisi. Tästä keikasta teki erilaisen myös se, että kerrankin oli aikaa olla, odottaa ja tarkkailla. Oli todella rauhoittavaa istuskella mättäällä, tähyillä kyyhkysiä ja seurata vaikuttuneena koirien uskomatonta keskittymiskykyä, kun ne istuivat hievahtamatta passipaikallaan. 

Näin ihan lähietäisyydeltä kuinka Kyyhky sai osuman ja siitä jäi leijumaan iso läjä höyheniä ilmaan linnun jo pudotessa maahan. Tiedän, että monen mielestä tuollainen näky voisi olla kamala, mutta minussa ei kuolleiden lintujen näkeminen aiheuttanut minkäänmoista ällötystä tai muita negatiivisia fiiliksiä. Mä mietin vaan kuinka hienoa olisi itse kyetä metsästämään ruokaa pöytään. Mun työkaveri nauroikin, että voisinko mä suorittaa metsästyskortin, kun hänellä olis koira, joka vois sit noutaa, mut hän ei ehkä itse tahdo metsästää. No, ehkä mä en nyt ihan heti metsästäjäntutkintoon syöksy, mutta yleistä metsässä oleilua voisin kyllä elämääni lisätä, niin hyvä ja rauhallinen fiilis sielä tuli. 

Huikee työpäivä siis. Eikä muuten maanantaikaan ollut hassumpi, pääsin silloin hepan kainaloon. I love my job. Mut muutaman viikon päästä tämä arki sitten taas loppuu ainakin toistaiseksi. 

 


10.08.2016

Posted at 22:51h in Yleinen by
0 Likes

Tänään minua…

….suretti se, että en pääse nyt töiden vuoksi käymään Kainuussa, missä olisi juuri nyt käymässä Ranskassa asuva tätini perheineen. Serkkunikin on saapunut Bahrainista saakka ja minä en ole nähnyt häntäkään pariin vuoteen. Voi kun voisin olla siellä nyt. 🙁

….ärsytti suunnattomasti se, että ihmiset jotka olivat varanneet nykyiseen asuntoomme näytön, eivät ilmestyneetkään paikalle, eivätkä myöskään ilmoittaneet estyneensä. Siinä meni aikaa hukkaan sekä minulta että kiinteistönvälittäjältä. 

….mietitytti se, että miten hitossa pääsen eroon kaikista näistä huonekaluista, astioista sun muista kamppeista, joita emme halua mukaan uuteen asuntoon. (Muutamia kenkiä vaatteita muuten lisätty taas myyntiin blogin FB-sivulle!)

….stressasi se, että koulu jatkuu taas parin viikon päästä, eikä mulla todellakaan ole ollut aikaa ja jaksamista edistää tehtäviä kesän aikana. En just nyt myöskään ole yhtään varma, että riittääkö mulla energia keskittyä opintoihin nyt syksylläkään. 

….huoletti se, että mulla kipuili sekä nilkka, polvi että lonkka, enkä tiedä mistä noista kolmesta kipu on alunperin lähtöisin. Jokin virheasento kropassa kuitenkin tuntuu olevan.

….harmitti se, että en saa toteutettua mielessä olevia blogipostauksia, kun ei ole aikaa ottaa kuvia.

 

Mutta, jottei olis pelkkää surua, ärsytystä ja stressiä, niin tänään minua myös…

…piristi se, kun kävin uudella asunnolla ja näin sohvan (kylläkin vielä osina) ja yhden huoneen valmiin lattian. Pikku hiljaa homma etenee.

Siellä se on, eka huonekalu viety uuteen kotiin!

….innosti se, että #EVEKin syksyn työpäivät sai vahvistaa kalenteriin: ihan sairaan siistä päästä taas tekemään töitä niiden huippumimmien kanssa!

….ilahdutti se, että maanantaina laitetut kinesioteipit ovat toimineet hyvin muistuttamalla minua korjaamaan ryhtiä ja pään asentoa. Lupaan jatkaa ryhtitreenejä ilman teippejäkin.

Hassut teipit, mutta toimii!

Yhteenlaskutoimituksen jälkeen siis ehkä pikkusen nyt fiilis miinusmerkillä. Mutta ei muuta kuin To do -listaa kyhäämään ja sit vaan yksi homma kerrallaan sitä raivaamaan. Elokuu on ohi ihan kohta ja sit alkaa taas erilainen arki. Ja pieni lomakin ois tarkoitus viettää. Nuo kaks asiaa mielessäni: loma ja pian taas koittava vapaampi arki mielessäni koitan nyt tarpoa nää vähän tympäisevät hetket.

 


02.08.2016

Posted at 21:53h in Yleinen by
0 Likes

 

..kassista löytyy kuivat treenivaatteet, just sinä päivänä, kun sade kastelee sut läpimäräksi työmatkalla

Vaikka en nyt muutenkaan ihan hirveen tyylilyylinä kuljeskele tuolla mun lehtikuvausduunissani, niin tää treenitrikoot + kirkuvan oranssi salipaita tuntui kuitenkin jo melkoisen väärältä. Nää vaatteet on niihin tilanteisiin kun urheillaan tai ollaan matkalla liikuntapaikalla, mut eihän tällaisissa nyt töissä pyöritä. Paitsi siis tänään. Ja ai että kokonaisuus muuttui oikeasti melko hillittömäksi, kun vilun tullen kiskaisin tuon repussa kuivana säilyneen vaaleanpunaisen trikoojakun. 

Eihän siinä mitään, jos ois vaan siellä toimituksessa pyörinyt, mutta kun piti lähteä ihmisten pariin kuvaamaan. Mä tunsin itseni jotenkin niin väärin ja nolosti pukeutuneeksi, että oli ihan pakko kuvattavan luokse mennessä selittää miksi olen työkeikalla tuollaisissa vaatteissa. Eihän se ihminen varmaan mitään sen kummempaa edes ajatellut, mutta kun itsellä oli pöljä olo. Kyllä mä tiedän, että tällä hetkellä moni pitää urheilutrikoita ihan normaalina arkivaatteena, mutta kun mulle ne ei sitä oo. (Mitkäs fiilikset teillä on asiasta?)

On se hyvä, että…

…päälläsi on alustoppi myös sinä päivänä, kun päätät kuvauskeikalla riisua sen kirkuvan oranssin paitasi

No pöljät olot sitten jatkui siitä sujuvasti, kun en erästä kuvaa ottaessani saanut mitenkään järkevästi ja kuvan sommitteluun sopivasti kulmaa vaihtamalla eliminoitua omaa kirkkaan oranssina hehkuvaa heijastustani eräästä lasipinnasta. Totesin siinä sitten, että helpointa on heittää paita hetkeksi veks, sillä heijastuksessa ei haitannut muu kuin väri. Ihan perushommia, että kuvaaja alkaa vähentää vaatetta kesken kuvauksen. 😀

Mitä siis opinkaan tänään?

1. Varavaatekerta (jotain muuta kuin treenitrikoot) duunikaapissa vois olla ihan paikallaan

2. Neonvärit ei välttämättä oo valokuvaajan paras valinta pukeutumisessa

 

PS. Älkää ihmetelkö, kun blogi päivittyy edelleen laiskasti. Tässä on nyt vähän kaikenmoista puuhaa… Päällä on mm. pakkaustressi, remppastressi, muuttokirppisstressi ja siivoustressi. Onneks toi Puuha-Pete jaksaa rauhoitella mua, että kyllä me jossain välissä saadaan tää kaikki tehtyä. Toivotaan niin. Nyt jatkuu pakkaaminen ja muutamat huonekalut pitäis mittailla, että otetaanko mukaan muuttaessa vai meneekö myyntiin.