Tällä viikolla on ollut enempi tuon vasemman kuvan mukainen fiilis ja naama. Sen lisäksi, että on taas jotenkin mietityttänyt, että mitä ihmettä tällä elämällään pitäisi tehdä (ei oo tullut yhtään ideaa), on tunnelmaa muokannut myös todella outo sinne tänne sinkoileva flunssa. Tässä on jo jonkin aikaa ollut hieman hengitystieoireilua ja välillä illalla pientä lämpöilyä. 

Keskiviikkona melko naatiksi vetäneen kuvauspäivän jälkeen iski sitten ihan järjetön päänsärky, tai tarkemmin ottaen otsasärky, joka kesti pitkälle torstaipäivään asti. Olin koko eilisen päivän ihan kanttuvei ja kykenin vain makaamaan sohvalla. (Onneksi nepalilaisesta saa ruokaa kotiinkuljetuksella!)

Luulin jo että nyt muhun sitten iskee ihan täysillä päälle kunnon flunssapeikko. Työkavereistakin kun useampi kymmenen on ollut viime viikkoina pedissä influenssa- ja flunssa-aallon vuoksi. Mutta ei, tänä aamuna heräsin taas lähes kokonaan kivutta ja ilman minkäänlaista merkkiä vuotavasta nenästä tai köhimisestä. 

Että en nyt sitten tiedä mitä tää on tää vuoristorata. Olis niinku kerralla sitten kunnolla taudissa ja se olis sillä sitten ohi pitkäksi aikaa eikä tällaista ihme kipuilua yks päivä silloin, toinen tällöin. (Olin siis viimeksi kaksi viikkoa sitten sellaisessa yhden illan kuumeessa ja sen jälkeen töistä pari päivää poissa.)

Mälsän ja väsyneen tunnelman vuoksi olen antanut itselleni luvan löysäillä bloginkin kanssa. Että kai sitä voi välillä ihan oikeasti vain olla möllöttää ja levätä. Tai tehdä ihan vaan pakolliset. Eli tällä viikolla se on tarkoittanut aikataulutettuja asiakastöitä. 

Mutta viikonloppuna pitäisi saada valmiiksi yksi päätä vaivannut työkeissi ja kun fyysinen olokin on jo parempi, niin eiköhän tästä pian taas päästä blogihevosenkin selkään. Tänään jo ekan kerran tällä viikolla meikkasin ja laitoin päälle jotain muuta kuin villahousut ja raitapaidan!

Postauksen kuvapari onkin tältä aamupäivältä. Vasemmalla lähes kaksi vuorokautta peiton alla muhinut mörkö ja oikealla sama otus suihkua, yhtä särkylääkettä ja n. 15 kosmetiikkatuotetta myöhemmin. Kummasti sitä ihminen pystyy skarppaamaan niin ulkonäöllisesti kuin sisäisestikin, kun vaan pistää hösseliksi. 

Ja kyllä ainakin mulle itselleni toisinaan toimii se, että jos on väsynyt ja plääh-olo ja tuntuu, niin käy suihkussa ja naamioi itsensä virkeämmäksi vaatteilla ja meikillä, niin tuleekin vähän aikaansaavempi fiilis. Tuolla lähmätukkaisella finninaamalookilla en tasan olis saanut itseäni sopivaan mielentilaan mennäkseni työpaikalle videota editoimaan. Mutta naamio naamassa ja punainen paita päällä jaksoin huijata itseni riittävälle energia- ja motivaatiotasolle.

Ja ei, kyse ei ole siitä ettenkö kehtaisi näyttäytyä kollegoille meikittömänä ja verkkareissa, minähän teen niin itse asiassa aika usein, vaan siitä että itse tarvitsi vähän boostia. Vähän lisää uskoa, että kyllä tää taas tästä. Fake it till you make it on toisinaan ihan toimiva ratkaisu. 


Juuri kun oli taas pitkään ollut sitä mieltä, että mun elämä on ihan armottoman tylsää, niin kylläpäs sitten taas tapahtuukin. Tämä on ihan raivostuttavaa, kun joku sanoo, että jotain jännää on tiedossa, mut en voi vielä kertoa, mutta sanon nyt silti just niin.

Ei nyt mitään maata mullistavaa ole luvassa, mutta kuitenkin juttuja, jotka sai itselle todella leveän hymyn huulille. Odotan siis innolla helmikuuta ja sen mukanaan tuomia uusia mielenkiintoisia kokemuksia. Näistä lisää sitten, kun lopputulokset on nähtävillä. 

Myös viime viikonloppu kuului sarjaan uutta ja jännää sillä osallistuin kaksi päivää kestäneelle juontaja-kurssille. Olin miettinyt asiaa jo muutaman vuoden ja nyt sattui sopiva kurssi kohdalle.

En tiedä päädynkö koskaan mitään varsinaisesti juontamaan, mutta kyllähän tuota itselle tulee työn puolesta eteen monenlaisia esiintymistilanteita, joita ajatellen kurssin opeista on jo hurjasti hyötyä. Viikonlopun aiheisiin kun mahtui juontokäsikirjoittamisen lisäksi mm. puhetekniikkaa ja äänenhuoltoa. Myös improharjoituksia ehdittiin tekemään käsikirjoitettujen juontoharjoitusten lisäksi. 

farkut- Junarose / neule – Ellos / takki – Cubus / kengät – CAT / huivi – Becksöndergaard

Parasta kurssissa oli se, että pienen ryhmäkokomme vuoksi ehdimme kaikki osallistujat saada todella paljon yksityiskohtaista palautetta suorituksistamme. Jo kahdessa päivässä esiintyminen parani kaikilla huomattavasti, kun ammattilaiset nappasivat kiinni maneereihin, puhetempoon ja hassuihin intonaatioihin.

Myös kannustavaa palautetta muistettiin antaa kehityskohteiden luettelemisen lisäksi. Itse sain sekä kouluttajilta että muilta kurssilaisilta hyvää palautetta äänestäni, jota on kuulema miellyttävä ja helppo kuunnella. Jee, hyvä alku sekin jo on! Tuli siis kaikin puolin hyvä mieli viikonlopusta. Siitä että ylipäätään osallistuin ja siitä, että opin paljon uutta. 

Positiivisia fiiliksiä siis pitkästä aikaa. Nämä muutamat hymyä huulille tuovat jutut ovat hieman auttaneet viime aikoina vallalla olleeseen mielen mustaan. Kun saa jotain mitä odottaa, olipa ne sitten kuinka pieniäkin juttuja, niin pääsee taas hetken aikaa eteenpäin. Tällaista se tahtoo olla, aaltoliikettä. 

Positiivista on muuten myös se, että löysin Zalandon alesta nuo uudet Junarosen vaakeat kulutetut farkut entisten perseestä ratkenneiden lemppareiden tilalle. Nää on ainakin lähestulkoon samanlaiset kuin aiemmat puhkikäyttämäni.

Tiedättehän sen epätoivon, kun joku ihan lempivaate hajoaa? Se on riipivää ja sitä on ihan varma, että mikään ei koskaan voi korvata tuota menetystä. Ja vaikka olis ihan samanlaisetkin, niin ainakin tälleen farkuissa ei ne uudet oo siltikään sama asia kuin ne vanhat päälle muotoutuneet. Mut ehkä näistäkin tulee vielä yhtä ihanat kuin entisistä. RIP lempifarkut!


Kirjoitin masennus-postauksessa siitä, että multa puuttuu haaveet. Se on ollut jo pitkään epämukavuutta aiheuttanut asia mielessäni. En tiedä mitä haluaisin elämältä. Pysyä vai irrottautua. Valitako pysyvyys vai vaihtelu. Näennäinen turva vai epävarma vapaus. Mennä oikealle vai vasemmalle. Sulkea ovia vai avata.

Vuodet vierii, aikarajat menvät umpeen. Tiettyihin risteyksiin ei enää voi peruuttaa. Hölmöjä ympäripyöreyksiä, mutta pätevät moniin asioihin. Pitkään on ollut tyyntä. Tai oikeastaan yllättäviä myötätuulen puuskia sunnasta jota ei itse ole osannut edes toivoa.

Vaikka monissa asioissa olen oppinut ajattelemaan paljon positiivisemmin kuin joskus ennen, niin siitä ajatuksesta en pääse yli, että hyvän kauden jälkeen seuraa aina joku hurrikaani. Pitäisi osata ottaa rennosti ja nauttia hetki tylsyydestä ja tuulettomuudesta, mutta mielessäni näen jo myrskyn.

Tällä hetkellä myrskyvaroitusta on taas aiheuttanut vanhat sairastumisen pelkoa aiheuttavat triggerit. Vasen peukalonivel on kipuillut jo viikkoja. Se, jos mikä on minun kirjoissani pelottavaa. Siihen kun yhdistyy viime päivinä ilmaantunut jumitus päätä käännellessä ja ajoittaiset epämiellyttävät tuntemukset leukanivelessä, niin muistot viekin taas vinhaa vauhtia viime vuosikymmenelle.

Järki sanoo, ettei näillä kaikilla asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta kehoon jäänyt muistijälki lietsoo pelkoa. Päätinkin nyt rauhoittaa näiden aioiden osalta mieleni heti alkuunsa ja varasin ensi viikoksi ajan lääkärille. Haluan sanoa pelkoni ja sitä aiheuttavat menneet asiat ääneen ja toivon saavani jotain rauhoittavia lausuntoja. Ehkä tämä on nyt vain mielen ja ruumiin yhteispeliä. Mieli siellä peukalossa kenties vain kipuilee. 

neulehousut – Marc O’Polo / pusero ja takki – KappAhl XLNT (saatu) / kengät – Wonders, Zio (saatu) / korvikset – H&M

Huomasin tänään, että punaiseen takkiin pukeutuminen saa oloni tuntumaan jotenkin maagisesti todellisuutta pirteämmältä. Pienillä asioilla sitä voi joskus itseään hieman huijata.