”Höh, ei tullut otettua kameraa mukaan, tää olis ollut niin kiva paikka asukuville”, ehdin jo harmitella viime sunnuntaina Kallossa piipahtaessa. Mutta tuskinpa siihen kukaan kuolee, jos joskus kuvat blogissa onkin vähän rosoista kännykkälaatua. Hyvin näkyy näissäkin otoksissä sekä asu että sumuinen fiilis.

Sumuinen fiilis on kyllä päässäkin. Mieliala ei vaan tunnu lähtevän oikein nousuun. Mutta onnistuu tätä perusarkea onneksi suorittaa robottimaisesti ilman intoa ja iloakin. Ei se toki pidemmän päälle hyvää tee, mutta sitä parempaa tunnelmaa odotellessa auttaa vähän, kun koittaa hyväksyä sen tosiasian, että elämässä säät vaihtelee. Joskus vaan on harmaata. En oikein tiedä onko ajatus alistumista vai hyväksymistä. 

Aloin kyllä tuossa yksi päivä miettimään, että pitäisi varmaan pitkästä aikaa käydä tsekkauttamassa kilpirauhasarvotkin. Voihan nimittäin olla, että tää sumu on osittain sitäkin et arvot oliskin taas ihan pielessä. Mulle on käynyt joskus ennenkin niin, että ihmettelin vaan kesän kynnyksellä kun olin niin pohjattoman väsynyt ja sitten verikokeissa ilmeni, että kilppariarvot oli lähtenyt ihan alamäkeen. Ehkäpä otan maanantaina luurin kouraan ja varaan ajan. 

farkut – Junarose (saatu) / pusero – Boohoo, Asos / kengät – Vans (saatu) / rotsi  – Samoon / laukku – Rebecca Minkoff / aurinkolasit – Glitter / korvikset – Lindex

Olen muuten jumittunut tuohon Minkoffin pikkulaukkuun viime aikoina niin pahasti, että sorruin tilaamaan saman veskan vielä toisessa värissä. (Alennuksen lisäalesta, en normihinnalla olisi raskinut) Se on vaan justiinsa täydellisen kokoinen ja mallinen!

Tämä päivä onkin mennyt itse asiassa lähetin tuloa kyttäillessä, paketti kun aiottiin toimittaa tänään klo 10-16.30 välillä. Toi on niin raivostuttavaa, että aikaikkunat on aina tuollainen koko päivä. Sitten mietit, että uskaltaako tästä nyt vartiksi kauppaan poistua vai käykö se pakettipoika just silloin soittamassa ovikelloa. Veikkaan, että niin on tainnut tänään päästä käymään, silä kello on jo 16.45 eikä pakettia ole näkynyt. Ja minä pösilö  poistuin pelipaikalta juurikin sen about vartin ajaksi keskellä päivää.

Tää asia ärsyttää senkin takia, että olin vastannut UPSin tekstariin, että haluan noutaa paketin noutopisteestä. Jostain syystä se toimitustavan vaihto ei kuitenkaan ollut onnistunut ja siitä huolimatta tuli ilmoitus, että ”toimitetaan sinulle kotiin huomenna plaa plaa”. Joten täällä mä nyt olen ollut kotini vankina haluamattani ja näköjään turhan takia. Ei oo helppoa nettishoppailijan elämä! 😀

****Ja nyt sitten soitin uudelleen sinne kuljetusfirmaan tätä kirjoittaessani, niin selvisi, että paketti on kuin onkin viety sinne noutopisteeseen. Eli olen istunut ihan turhan päiten koko päivän täällä kotona odottamassa. Ja tätä asiaa mä yritin siis päivällä varmistella soittamalla UPSille ja sanottiin, että kotiin tulee, vaikka olin muuta pyytänyt. Hieman olis tehnyt mieli avautua aiheesta äskeiselle asiakaspalvelijalle, mutta kun eihän tämä hänen vikansa ole, joten pitelin hermoni. Mutta sanonpa vaan, että voi nyt p***a* 

Miten tää asia voi olla näin vaikeeta tällaisena informaatioteknologian aikakautena? 

YSL:n Rouge Pur Couture huulipunan sävy (01) mätsäsi ihan täydellisesti korviksiin! Täydellisen peruspunan löytäminen ei ole helppoa, joten tämä YSL:n kemuissa huulipuna-automaatista itselleni osunut väri oli todella iloinen ylläri. Ei taita tippaakaan siniseen, mutta ei ole myöskään liian oranssi. Täydellistä siis!

Huomenna on muuten pikkuisen piristystä luvassa tähän harmauteen. Suuntaan Helsinkiin ja Anatuden Hartwall-keikalle! Sen on pakko olla hauskaa ja piristävää. Yhtään vähempää en Antilta odota. Mutta mitä ihmettä mä laitan päälle? Ei Anatuden keikalle voi ihan harmaavarpusena mennä! 


Rinnassa on viime aikoina painanut suuri möykky. Huolilla ja murheilla on valitettavasti sellainen taipumus, että vetävät toisiaan puoleensa. Kun kyynelkanava pitkästä aikaa syystä tai toisesta aukeaa, tuntuu sisältä löytyvän kohta kaksi tai kuusi muutakin asiaa jotka haluavat ulos surun ja pelon muodossa. 

Ajatukset pyörivät vahvasti niiden perustavanlaatuisten kysymysten ympärillä, että millaisen elämän minä oikein haluan ja mistä minä haaveilen. Millainen on hyvä elämä, jonka ehtoopuolella voi sitten katsoa taakse päin tyytyväisenä ilman katumusta?

Surut, huolet ja sisäiset kriisit ja myllerrykset kuuluvat elämään, tiedän sen oikein hyvin. Omalla hieman synkällä mielenterveyshistoriallani sitä vaan on oppinut ottamaan tuntemuksensa jokseenkin vakavasti. Ahdistuksen aiheuttamaan toimintakyvyn laskuun on pyrittävä tarttumaan kiinni nopeasti.

Tunteista huolimatta on koitettava hokea itselleen asioita, jotka kumpuavat kokemuksesta, tiedosta ja järjestä. Muistutettava itselleen, että sängystä nouseminen on tärkeää vaikkei sille aina tuntuisikaan olevan mitään syytä. Tämä meidän ainoa elämämme menee tavalla tai toisella eteenpäin olipa asioilla mitään tarkoitusta tai ei.

Muutaman päivän voi välillä maata ja rypeä, mutta sitten on vaan alettava lapioimaan arkea. Hetki kerrallaan. Tunti kerrallaan. Päivä kerrallaan. Lähdettävä kävelylle ja laitettava lempi musa soimaan. Mentävä kauppaan, laitettava ruokaa ja syötävä vaikkei maistukaan. Tartuttava töihin vaikkei kiinnostaisikaan.

Sillä päässä pyöriviä asioita voi joko märsytä aktiivisesti vain niihin keskittyen ja kattoon tuijotellen, tai sitten siinä arjen askareiden lomassa. Molemmilla tavoilla sisintä hiertävät asiat tuntuvat ihan yhtä kipeiltä, mutta jälkimmäisellä tavalla aika tuntuu kuluvan hieman nopeammin. Silloin kun ei jaksa katsoa kauas, on katsottava vain ihan lähelle.

Ja kun aika kuluu ja ajatukset pyörivät, niin jossain kohtaa ulos pulpahtaa vihdoin jokin oivallus. Jokin ajatus, joka saa mustan kehän hieman murtumaan ja muuttamaan muotoaan. Ja oivallus toisensa jälkeen tunnelma muuttuu jälleen paremmaksi. Näin minä yritän itselleni muistutella.

t-paita – Marks & Spencer / takki – Mango / farkut – Evans, Zalando (saatu) / kengät – Zign, Zalando (saatu) / laukku – Rebecca Minkoff / korvikset – Aarikka 

Tarvitsin tämän tsemppipuheen itselleni. Mutta ehkä se osuu johonkuhun teistäkin. Tänään en vielä tarttunut to do -listaani, sen vuoro on huomenna. Mutta tänään sentään meikkasin, hymyilin peilikuvalleni, laitoin päälle hempeitä värejä, jätin sukat laatikkoon ja suuntasin hetkeksi ulos. Siinä on jo paljon. Nyt vähän ajatusten vaihtoa ystävän kanssa ja huomenna lapiolla arjen askareiden kimppuun.


Tänään on ollut yhtä aikaa ihana ja raskas päivä. Kyyneliä on pitänyt kuivata poskilta melkoinen määrä. Tunteet liittyvät siihen väistämättömään ajatukseen, että kukaan ei ole täällä ikuisesti. Ei vaikka rakastaisin miten paljon. 

Ehkä kirjoitan näistä viime aikoina päässä velloneista menettämisen pelon ja siihen valmistautumisen tunteista jossain kohtaa. Mutta tänään on liian herkkä olo siihen. Niinpä vedän ns. maskin naamalle julkaisemalla ajatustenvirran sijaan vähin sanoin nämä asukuvat alkuviikolta. 

housut – Marks & Spencer / alustoppi – Triumph / kimono – Ellos / kengät – Marks & Spencer / korvikset – H&M

Viikonloppuna sama kimonojakku oli päälläni solmittuna farkkujen kanssa. Maanantaina valitsin alaosaksi keinonahkahousut ja annoin yläosan helman liehua vapaana. Toimii molemmin tavoin.

Tuntuu tämä kevään kovana jylläävä kukkakuosimuoti vievän minuakin mennessään. Silmät osuvat kauppojen ikkunoissa ihailevasti mitä kirjavampiin kuoseihin. Mutta aloitellaan nyt varoen tällaisella rauhallisemmalla printillä. Papukaijan oksennukset (kuten äiti omaa moniväristä kukkatakkiaan kutsui) saavat ehkä vielä odottaa kesäisempiä tunnelmia. 

Pääsiäisen ohjelmassa on oleilua läheisten kanssa. Halauksia, kädestä kiinnipitämistä, mukavien muistelua. Toivon mukaan myös koiran rapsutusta ja paljon naurua ystävän kanssa. 

Rauhallista ja ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!