Postaus sisältää mainoslinkkejä. Mainoslinkint merkitty *-merkillä.

Minulle kävi helmikuussa pieni vahinko. Unohdin ottaa pillerin ja sitten toisenkin. Jossain kohti havahduin siihen, etten ollut syönyt mielialalääkkeitäni moneen moneen päivään.

Mutta tiedättekö mikä tästä unohdusasiasta teki omituisen? Se, että en jostain syystä saanut yleensä minulle Venlafaxinin unohtuessa iskeneitä vierotusoireita.

Normaalisti jos lääkkeenoton väli on vuorokauden sijaan venynyt vaikkapa puoleentoista vuorokauteen, olen jo huomannut asian tietynlaisesta päänsärystä. Välin venyessä pidemmäksi on mukaan tullut mm. raajojen pistely ja puutuminen ja sähköiskutuntemukset päässä. Lääkkeen unohtamisen on kyllä siis huomannut hyvin nopeasti.

Mutta, nyt pääsinkin kaikista ”viekkareista” kuin koira veräjästä. En ollut suunnitellut lopettavani lääkitystä juuri nyt, mutta totta kai olen toivonut voivani tehdä sen joskus. Ennen viimeisintä masennusjaksoani olin esimerkiksi enää hyvin pienellä lääkeannoksella ja keräsin rohkeutta senkin alasajoon. Kirjoitin aiheesta mm. vuonna 2016.

Mielialalääkkeiden lopetus

Nyt ei siis tullut kerättyä rohkeutta, eikä mietittyä lääkkeiden lopettamisen ajankohtaisuutta, vaan yhtäkkiä vaan tajusin, että nyt olisi kuin ihmeen kaupalla ihan huomaamatta fyysiset lopetusoireet taklattu. Niinpä ryhdyin miettimään, että mitä jos nyt uskaltaisi vihdoin kokeilla olla ilman.

Ja kyllä, vaikka tässä nyt puhunkin lääkityksestä ihan vain omana päätöksenäni, niin olen toki keskustellut asiasta myös lääkärin ja terapeuttini kanssa. Mulla on kuitenkin niin pitkä kokemus masennusoireista ja lääkityksestä, että kun ei ole mistään useamman lääkkeen cocktailista kyse, niin mun oma olo ja tahtotila on se ainoa mittari, jolla asiaa voidaan arvioida.

Nyt siis olo on useamman viikon lääkkeettömyyden jälkeen ainakin vielä hyvä. Totta kai tässä miettii, että vaaniiko jossain nurkan takana uusi romahdus? Olenko valmis kulkemaan ilman tuota ”kävelykeppiä”? Pärjääkö mun pää jo ihan omillaan?

Venlafaxinin lopetus

”Harmaa nollakausi”

Mutta jotenkin mua usein aiemmin vaivannut pelko on kaikonnut. En uskalla haaveilla elämästä, jossa en enää koskaan tarvitse mielialalääkkeitä. Taipumukseni masennukseen on kyllä nyt parissakymmenessä vuodessa käynyt selväksi. Mutta en myöskään enää ajattele, ettenkö voisi välillä myös voida niin hyvin, että pärjään ilman lääkkeeseen nojaamista.

Minusta tuntuu myös siltä, että olen nyt nähnyt niin monta synkkää kuoppaa joihin mieleni on vajonnut, että en jaksa enää pelätä niitä. Niitä tulee ja menee. Välillä elämä on synkkää paskaa ja sitten yllättäen se on niiden kuoppien välissä jonkin aikaa vähemmän paskaa.

Nyt on meneillään sellainen harmaa nollakausi, kuten sitä itse kutsun. Elämä ja olo ei tunnu mitenkään iloiselta ja aurinkoiselta enkä koe juurikaan onnentunteita. Mutta en ole myöskään enää siellä mustassa vedessä jonka pyörteet imevät mua pohjaan.

Venlafaxin lopettaminen

 

Tuntuu siis oikeastaan aika hyvältä hetkeltä opetella eloa ilman lääkkeitä. Mutta onhan tämä aika jännää. Mun aivokemiat on vuosikausia olleet osaksi lääkkeiden ohjailemia, joten mitenkähän välittäjäaineet pärjäilee ihan ilman lisäapua? Olenko mä ilman lääkkeitä jotenkin erilainen ihminen kuin lääkkeiden kanssa? Se on asia, jota on toki tullut vuosien aikana usein mietittyä.

Vähän on olo kuin olisin jättänyt pitkäaikaisen turvallisen ystävän. Koitan kuitenkin olla liikaa ylipäätään miettimättä tätä lääkeasiaa, sillä jos kauheasti alkaa kuulostelemaan omaa oloaan, niin helposti sitä myöskin löytää itsestään tuntemuksia ja oireita, ettei kaikki olisikaan hyvin.

Mutta, tässä sitä nyt ollaan ainakin toistaiseksi ilman mielialalääkkeitä. Ja ainakin toistaiseksi kaikki on hyvin. Olen nyt ollut lääkkeettä sen verran monta viikkoa (en kylläkään muista tarkkaan koska lopetin), että en usko, että lopetusoireita enää pitäisi enää ilmaantua.

Ei voi kuin toivoa, että jospa se oma pää kantaa.

 

PS. Jos kuvien korvakoruja ihastelitte, niin ne on *La Kivan


-Postaus sisältää kaupallisia linkkejä* Kekäleen verkkokauppaan-

Tervetuloa kaikki vanhat tutut ja mahdolliset uudet myös tänne uuteen blogipesään. Fiilis on taas vähän kuin istuisi uuden auton ohjaamossa. Tietää osaavansa ajaa tälläkin, mutta persegrillin nappulaa joutuu hetken etsimään, kun se onkin eri paikassa ja pakkia koittaa saada päälle vaihdekeppiä alas painamalla, kun uudessa kärryssä sitä kuuluukin nostaa. Mutta eiköhän tää nopeasti jälleen tutuksi tule.

 

S.T.I Kabira tunic

Ja mikä parasta, täällä Indiedaysillä tiedän, että saan teknisissä asioissa nopeasti maailman parasta apua. Yksi blogimuuton hienoimista jutuista onkin päästä vuosien tauon jälkeen takaisin It-guru -Hannun valvovan silmän alle. Se tyyppi on vaan ihan best. Hannu the great mm. nakkeli paikoilleen vanhojen postausten kuvia, jotka jossain blogimuutossa jäivät kyydistä.

Olin jo ajatellut, että vanhat matskut voisi täältä hävittää, mutta nyt kun kuvamateriaalia on saatu palauteltua kohdilleen, voisinkin ajatella kaivelevani silloin tällöin valikoituja arkistojen aarteita uudelleen esille.

Olin haaveillut ehtiväni oikein ajatuksen kanssa ottaa jonkun uuden bannerikuvan, mutta viime viikko täyttyikin hieman yllärinä tulleista keikoista, joten olin viikonloppuna messutyöpäivien päätteeksi hotellihuoneessa hieman hädissäni asian suhteen. Edellistä ihanaa paljettiasubanneria kun en voi tekijänoikeuksien vuoksi enää käyttää. Näistä reilun viikon takaisista asukuvista kuitenkin löytyi ruutu, jonka saatoin nyt nakata sivun yläreunaan toistaiseksi.

 

S.T.I Kabira tunic

Enempiä ei ole tämän muuton motiiveja avata, mutta sen voin sanoa, että tällä on vaikutusta bloggaamismotivaatioon ja nimenomaan sitä kohentavalla tavalla. Siksipä tuntuukin oikeasti ihanalta, että tein tän ratkaisun.

Mielessä onkin nyt monta aihetta, joista haluan lähiaikoina kirjoitella. Ainakin Miss Plus Size -kilpailuun osallistumisesta, mielialalääkkeiden lopettamisesta, mun uudesta harrastuksesta, potkynyrkkeilystä ja pt:n kanssa treenaamisesta. Blogin kivijalkaa, asukuvia unohtamatta. Niitäkin on muutamat varastossa odottamassa julkaisua.

Olen miettinyt myös sitä, että olisi kiva esitellä täällä toisinaan muidenkin plussien tyyliä. Ihan toiselle puolen Suomea en valitettavasti pysty blogipostauksen tekemisen vuoksi lähtemään, mutta voisin nyt aluksi kartoittaa tyylilyylejä tästä Pori-Helsinki-Tampere -akselilta.  Jos vaikka yksi vieraileva tähti kuussa nyt ensialkuun. Miltä se kuulostaisi? Mulla muutama tyyppi voisi olla jo mielessäkin.

S.T.I Kabira tunic

Nyt kun ylipäätään uskaltaa sanoa elämässä olevan enemmän valoa ja energiaa kuin edellisenä, kovin mustana näyttäytyneenä, vuonna, niin voisin ottaa vastaan jotain teidän toiveitakin mistä haluaisitte täällä blogissa lukea. Etenkin mihin pluspukeutumisen osa-alueeseen kaipaisitte vinkkejä ja ideoita? Mä rakastan kompata kauppoja niin virtuaalisesti kuin fyysisestikin joten teen sitä mielelläni myös muiden puolesta.

Viime viikolla sain eteeni kysymyksen ”mistä löytäisin punaiset nilkkaremmilliset korkkarit?”. ”Tylppä- vai teräväkärkiset kysyin” ja esittelin vinkkini kysyjälle noin kaksi minuuttia myöhemmin. Hän säästi aikaansa ja mulle tuli hyvä mieli, kun nettikauppojen selailuun kuluttamani aika ei mennyt taaskaan aivan hukkaan. 😀

Tästäkin voisi kehitellä esim viikottaista postaussarjaa, jos teillä on jotain tiettyjä vaatteita tai asusteita etsinnässä!

S.T.I Kabira tunic

Nämä asukuvat on otettu toissaviikolla, päivänä jolloin aurinko pilkahti ensimmäisiä kertoja hyvin pitkään aikaan. Jalassa jo pari postausta sitten esittelemäni alkuvuoden suursuosikiksi nousseet Zayn nahkalegginssit (jotka on nyt jo valitettavasti myyty loppuun Ellokselta) ja yläosina STI:n tämän kevään viskoositunika ja viime keväinen rotsi (molemmat saatu). Ja ei toki siis noin sentään ulkona vielä tarjennut, vaan ulkona toki tarvitsi vielä talvitakin. Mutta ei siihen välttämättä enää kauaa mene, että voi lähteä kotoa pelkkä rotsi päällä.

Tuo vaaleanpunainen tekomokkainen rotsi on tosiaan vuoden takaisesta mallistosta, mutta bongasin Ratsulasta, että STI:llä on hyvin paljon saman näköinen bikerjakku (Amelia Blazer) valikoimissa myös tänä keväänä. Vinkkinä jos sattuu tämä vaaleanpunainen ihanuus miellyttämään silmää. Beige taisi olla rotsin toinen värivaihtoehto.

S.T.I Kabira tunic

Tunika – S.T.I. (saatu) Ostettavissa *täältä Ja on just nyt -20% alessa!

Nahkalegginssit – Zay, Ellos

Kengät – Roccobe, Vamsko

Rotsi – S.T.I. (saatu)

Korvakorut – Aarikka

Kiva olla täällä! Ja ihana, että just sinäkin olet täällä myös. Nyt on hyvä fiilis startata tän blogin 14. vuotta kohti!

Ja hei, palautetta sivun ulkonäöstä/toimivuudesta saa myös laittaa. Hommat on sillä tolalla, että tärkeintä oli että saatiin ikään kuin huonekalut tänne uuteen osoitteeseen, mutta niiden järjestely on vielä kesken.


Ajattelin vielä hetki sitten, että en todellakaan halua miettiä kulunutta vuotta enää yhtään, enkä tehdä siitä minkäänlaista yhteenvetoa niin kuin on usein ollut tapana. Olin varma, että muistelemalla menneitä kuukausia joutuisin vain läpikäymään kasan paskaa ja surkeita fiiliksiä.

Aloin kuitenkin selaamaan puhelimeni kuvakirjastoa sillä ajatuksella, että löytyisikö vuoden joka kuukaudelta edes yksi hyvä muisto. Kun ei sen kummemmin kirjoita päiväkirjaa, on luuri se paikka minne niistä kivoista hetkistä yleensä jotain todistetta tallentuu.

Tammikuussa tehtiin äidin ja siskojen kanssa yhteinen Helsingin reissu. Käytiin katsomassa Ooperan kummitus, syötiin ja juotiin hyvin ja hieman shoppailtiinkin. Reissulta tarttui mukaan mm. tuo Arelan mekko, joka oli yksi vuoden parhaista hankinnoista.

Tämä hieman pelonsekaisin tuntein suorittamani arkistojen kaivuu päätyikin yllättämään minut positiivisesti. Niin raskaalta kuin tämä vuosi onkaan kokonaisuutena tuntunut ja kuinka mustaa mielialani on ollut, niin siitä huolimatta sain huomata seassa olleen myös monta kivaa hetkeä ja onnistumisen tunteita herättäneitä suorituksia.

Noiden hyvien välähdysten ansiosta uskaltauduin miettimään mennyttä vuotta myös näiden vuosia blogeissa kiertäneiden kysymysten kautta. Kuvituksena niitä joka kuukaudelta kaivelemiani kivoja muistoja.

 

Helmikuun kivointa antia oli Satakunnan Kansan kieltolaki -teemaiset ”pikkujoulut”. Tein noihin kemuihin vuoden onnistuineimman silmämeikin!

 

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Ammuin haulikolla. Tää oli oikeasti eka asia, joka mulle tuli mieleen ihan uutena kokemuksena. Ja ostin elämäni ekan foliovappupallon. Se oli kuulkaa merkittävä ja tunteikas hetki pienen ihmisen elämässä. 😀 Työn saralla tein ekat stailausnäytökseni ja se oli tosi kivaa ja olisi siistiä tehdä sellaisia lisääkin.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tekemäsi lupaukset?

En muista teinkö mitään lupauksia. Luulen, että niissä vuoden takaisissa katastrofitunnelmissa ei ollut kummoisetkaan lupaukset mielessä. Lupasin korkeintaan yrittää pysyä hengissä ja sen lupauksen lunastin.

Maaliskuussa kuvattiin Me Naisten kansijuttua. Tykkään tosi paljon tällaisista kunnon kuvauspäivistä joissa saan itse olla ihan vaan kameran edessä ilman, että pitää tehdä sata muutakin asiaa. On ihanaa olla meikattavana ja nähdä lopuksi itsestään jonkun muun ottamia upeita kuvia. Kuvaparissa behind the scenes -otos ja Liisa Valosen kuvaama lopputulos.

 

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Pariin sellaiseen tyyppiin tutustuin, jotka voin laskea nyt ystävikseni. Pääpiirteittäin olen ollut sosiaalisen kanssakäymisen ja etenkin uusien ihmisten suhteen melko melko torjuvissa tunnelmissa. Tai siis, en varsinaisesti ole mitään torjunut, mutta olen pysytellyt enimmäkseen itsekseni ja poissa tilanteista joissa tapaisin ihmisiä.

4. Menetitkö ketään läheistäsi?

Kukaan ei kuollut. Mutta eräs tärkeä ihminen ghostasi minut julmasti ja hävisi näin ollen maailmastani.

 

Mää ja mun ihana kissepallo vappuaattona!

5. Missä matkustit?

Kotimaan rajojen ulkopuolella en käynyt kuin kesällä päiväreissulla Kostamuksessa ja marraskuussa muutaman päivän pyrähdyksellä Kööpenhaminassa. 

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?

Tulevalle vuodelle toivoisin ripauksen läheisyyttä. 

 

Toukokuusta mieleen jäi monet mielenkiintoisiin paikkoihin vieneet duunikeikat. Kävin kuvaamassa mm. lihavuusleikkausta ja tulevaa ydinjätteen loppusijoitusluolaa. Lehtikuvaushommat on vaan niin parasta.

 

7. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Suuri Käsityö -lehdelle suunnittelemani minimallisto oli kyllä tämän vuoden yksi siisteimmistä ja eniten onnistumisen tunteita tuoneista jutuista. Projektin myötä opin myös paljon uusia asioita, kun sain työskennellä yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Sain homman myötä myös pitkästä aikaa päähäni haaveita. Ihan hölmöjä, mutta haaveita kuitenkin. Sellaisista on ollut viime vuosina masennuksen syövereissä pulaa.

8. Mikä oli suurin pettymyksesi?

No kyllä tässä on nyt edelleen pureskeltu näitä isoja ihmissuhdepettymyksiä.

 

Kesäkuussa vietettiin Iinan kanssa ihana ilta Clarionissa. Vuoden parhaita hetkiä muistellessa Iina oli osana niistä hyvin monessa. Käytiin Köpiksessä ja Jyväskylässä, vietettiin juhlia ja leffailtoja ja lounastettiin yhdessä aina kun mahdollista. 

 

9. Sairastitko tai loukkaannuitko?

Olin fyysisesti ihan ilahduttavan terve. En muista sairastaneeni koko vuonna edes flunssaa. (Vai olikohan ihan tammikuun alussa joku parin päivän kuumetauti..) Nyt ihan loppumetreillä on sitten ollut hieman vaivaa sekä olkapäässä että ruokatorvessa, mutta ei mitään kauhean vakavaa niissäkään. Vuoden isoin loukkaantuminen sattui lokakuussa kaatuessani pahasti rappusissa.

10. Mikä oli paras ostoksesi?

Vaatteissa parhaita hankintoja oli Arelan pinkki kashmirmekko, Haltin ulkoiluhousut ja pitkän himoitsemisen jälkeen Longchampin 3D-laukku. Muita loistavia ja kovasti ilahduttaneita hankintoja olivat hyvillä alennuksilla bongatut Olympuksen 17mm ja 25 mm 1:1.2 objektiivit. 

 

Heinäkuussa oli yksi koko vuoden ihanimmista päivistä, kun käytiin kavereiden kanssa Corgien rantapäivässä ihailemassa ja rapsuttelemassa pehmeitä ja pörheitä matalia otuksia. Kestäminen oli aika lailla äärirajoilla, kun tyyppejä tunki syliin oikealta ja vasemmalta, kun vaan istui rantahietikolle. 

 

11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Olen ollut syömisten suhteen ihan hunningolla menetettyäni henkilökohtaisen kokkini. Monimutkaisinta ruoanlaittoa on edustanut pussiaineksista tehty pasta bolognese ja erilaiset salaatit. Joten arjessa rahaa on palanut ihan helvetisti ulkona syömiseen ja take awayhin. Enkä voi väittää vaatteisiin käyttämääni summaa tänäkään vuonna pieneksi. 

Heinäkuun kivoihin muistoihin kuuluu myös yöpyminen Finndome Campingin kuplateltassa.

 

12. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Jo edellä mainittu Suuri Käsityön vaatesuunniteluprojekti ja toinenkin samaan aiheeseen liittyvä homma saivat ilon ja innostuksen kipinät lentelemään moneen otteeseen.

13. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Ei toivottavasti yhtään mikään.

Elokuussa Porispere helli mua tuomalla samana iltana päälavalle molemmat suursuosikkini, Kaija Koon ja Amorphiksen! 

 

15. Viime kauteen verrattuna, oletko:

i. onnellisempi vai onnettomampi:

 No en mä enää itke niin helvetisti kuin vuosi sitten. En mä mistään onnellisuudesta tiedä, mutta en nyt ihan niin raato ole enää.

ii. laihempi vai lihavampi:

Samoissa vaatteissa kuljen, joten ei liene suurta heilahtelua tapahtunut.

iii. Rikkaampi vai köyhempi:

Velkaa on vähemmän kuin vuosi sitten, mutta niin on toisaalta säästöjäkin hieman vähemmän. Eli taitaa kokonaistilanne olla aika sama kuin vuosi sitten.

 

Elokuussa pääsin vihdoin eka kertaa sovittamaan minimallistoni vaatteita. Tässä vaiheessa siis tehtiin vielä korjauksia kaavoihin.

 

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Jotkut työhommat ovat jääneet rempalleen, niihin olisin toivonut pystyväni paneutumaan paremmin. Mutta nyt on toiveissa hiljainen tammikuu, jonka aikana pistetään rästihommia kuntoon.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Meinasin sanoa, että itkenyt, mutta luulen että kaikki se itkeminen on ollut tarpeellista. Somessa olisi voinut jumittaa vähän vähemmän. Siihen helposti jumiutuu, etenkin silloin kun pitäisi tehdä jotain tarpeellista, mutta tylsää, kuten siivota.

 

Syyskuussa ilahdutti suunnattomasti Tampereen Työväen Teatterin Poikabändi-musikaali. Voit lukea musikaalista lisää täältä.  Musikaali pyörii Tampereella vielä koko kevään, suosittelen lämpimästi kaikille ysärinuorille.

 

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulun vietin vanhempien kanssa kotikotona ja muita pyhiä muun perheen ja suvun kanssa. Juhannuksesta en muista yhtään mitään. Juhannukselta ei myöskään ole ainuttakaan valokuvaa, joten tarkoittanee sitä, että olen ollut yksin kotona.

Lokakuussa juhlittiin Einon kirjan julkkareita ja pääsin vihdoin käyttämään kaapissa jo hetken aikaa odotellutta Asoksen paljettiunelmaa.

20. Rakastuitko kauden aikana?

Hah, no en todellakaan.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Alkuvuoden koukuttavin oli Nashville, jonka katsomiseen pakenin itkemistä. Loppuvuonna tuli tuijotettua Sorjosen kaikki kaudet. 

22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?

En muista koskaan vihanneeni oikeasti ketään. On mulla negatiivisia tunteita, joita ei ollut vielä vuosi sitten, mutta ei vihaa.

Marraskuun, ja koko syksyn, ehdottomasti mieleenpainuvin kokemus oli Naisten jahtiviikonloppu, missä pääsin tutustumaan metsästyksen saloihin osallistumalla mm. peura- ja hirvijahtiin. Viikonlopusta voi lukea lisää täältä.

 

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Luin tänä vuonna häpeällisen vähän, vaikka aikomukset olivatkin ihan muut. Monta kirjaa on kesken, mutta loppuun saatetuista yksikään ei ole jäänyt erityisesti mieleen. Tämän lukuhomman aion kyllä ottaa tulevana vuonna taas haltuun. Tavoitteena 50 kirjaa vuodessa.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Ei mitään tajunnantäjäyttäviä löytöjä tainnut tulla tehtyä, mutta esim Jinjer ja Opeth tarjoilivat positiivisia ylläreitä.

Joulukuun parasta antia oli kotona vietetyn joululoman lisäksi mun synttäriviikonloppu. Työkeikka Linnassa oli jälleen hieno ja ikimuistoinen ja viikonlopun kruunasi seuraavan päivän Amorhis-keikka. Loistavat synttärit siis. Mun Linnanjuhla-asun näet kokonaisuudessaan täältä.

25. Mitä halusit ja sait?

Nyt on pakko heittää jotain materiaa, koska isommat halutut asiat jäivät kyllä saamatta. Halusin pitkään Longchampin 3D -laukkua ja tänä vuonnasen vihdoin edullisesti 2nd handina löysin.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Tästä mä en halua puhua.

Vuoden kivoihin muistoihin kuuluu myös kaikki mallikeikat.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Once upon a time in Hollywood oli kyllä varsin jees.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

38 vuotissyntäreitä tuli vietettyä töiden merkeissä pressan linnassa kuten edellisvuonnakin. Töiden jälkeen nostettiin maljat vielä Kämpin jatkoilla. 

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman?

Liian suuri kysymys. Tää vuosi oli kriisin vuosi, mikään pieni yksittäinen asia ei olisi muuttanut juuri mitään. En voi tietää mikä olisi se yksi perhosen siiven isku, joka olisi pitänyt osua eri tavoin, että elämän dominoefekti olisi mennyt toisin ja onnellisesti.

Mun viihtyisä koti oli yksi vuoden tärkeistä ja positiivisimmista asioista.

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Laiskuus ja mukavuus. En jaksanut juurikaan panostaa pukeutumiseen, joten paljon on tullut hiihdeltyä tylsästi farkuissa, trikoopuseroissa ja neuleissa. Ostin jopa collegepuseron, jota olenkin kuluttanut loppuvuonna ahkerasti.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?

Ei musta oikein tunnu, että mikään olisi pitänyt. Tai no, kai sitten piti, kun tässä nyt edelleen porskutellaan eikä enää tee mieli kuolla. Tästä tahtoisin kiittää mm. mielialalääkkeitäni, terapiakäyntejä, omaa resilienssiäni, internetin ehtymätöntä eläinvideovarastoa ja lohdullista pehmeyttä tarjonneita untuvapeitteitäni.

 

Myös uusi työhuone kuului vuoden hyviin muutoksiin. Siellä on paljon hyvää miljöötä mm. asukuville.

32. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?

Kyllä tämä uusi naisvaltainen hallitus ja etenkin Sanna Marinin nousu pääministeriksi ilahdutti suuresti.

33. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Yksinäisyyden kokemus tuli hieman yllätyksenä. Olin valheellisesti kuvitellut olevani todella itsenäinen ja pärjäävä enkä ollut koskaan osannut kuvitella että yksinäisyys eron jälkeen iskisi niin lujaa.

Kuntotestin tulokset paranivat huimasti jo pienellä liikunnan lisäämisellä. Mutta nyt tulevana vuonna pitää kyllä laittaa rauta nousemaan entistä useammin ja paremmin.

 

34. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

1. Lisätä liikuntaa entisestään. Syksyn aikana sain jo jonkin verran irrotettua persettäni sohvasta salille, mutta nyt hommasta pitää saada vielä aktiivisempaa.

2. Se jo aiemmin mainitsemani 50 kirjaa.

3. Palauttaa blogi jälleen yhtä aktiiviseksi kuin se oli ennen tätä elämän sysipaskaa jaksoa.

4. Tehdä edes yksi sellainen ulkomaanmatka, jossa voisin vain haahuilla ympäriinsä kameran kanssa kuvaten ihan vaan huvin vuoksi.

5. Alan panostamaan ruoanlaittoon.

 

Melko sekavin fiiliksin tässä siirrytään edelleen seuraavaankin vuoteen. Olen monin tavoin toimintakykyisempi kuin vuosi sitten ja masennuksen oireet ovat helpottanet huomattavasti. Mutta kyllä sisällä jatkuu melkoinen myllerrys. Käsittelyssä on elämän isoja teemoja ja menetyksen jos toisenkin prosessointia.

Rantaa ei vielä näy, mutta tuntuu, että nyt lastuni ajelehtii hitaasti pienillä laineilla selvittyään ihan helvetillisestä myrskystä. Enää ei tarvitse ihan koko aikaa pelätä putoavansa kyydistä, mutta vielä ei siltikään oikein tiedä mihin ollaan menossa.

Sellaisilla tunnelmilla siis sanotaan hei hei menneelle vuodelle ja suunnataan kohti uutta vuosikymmentä.