20.11.2019

Posted at 00:14h in Yleinen by
0 Likes

Kuvien pusero saatu, STI.

Mun viime viikko oli taas vaihteeksi aika musta. Siis sellainen, kun se masennuksen musta tahmea massa taas koitti kovasti peittää alleen ja ainoa pakokeino oli jälleen uni. En tiennyt miksi olla hereillä. Siispä lähinnä nukuin, jos en tehnyt töitä. 

Itkua on pitänyt nieleskellä tänäänkin moneen otteeseen. Mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, päätin listata 10 asiaa, jotka saavat mut nyt iloiseksi tai ovat muuten vaan hyvin. 

1. Edessä kolme kivaa päivää Kööpenhaminassa. Ensin hieman Olympus-juttuja isolla porukalla ja sitten ihan vaan lomaillaan yhdessä Iinan kanssa.

2. Marraskuun alussa työkalenteri näytti taas kerran huolestuttavan tyhjältä. Mutta kas kummaa, vain muutama päivä sen jälkeen, kun olin ääneen huolestani puhunut, ilmestyi jostain taas keikkaa. Pelottavan hiljainen marraskuu kääntyikin rahallisesti varsin hyväksi, mikä taas poistaa painetta joulukuulta.

3. Päätin siis edelliseen viitaten ihan suosiolla lomailla muutaman viikon joulun ja vuodenvaihteen tienoilla. Hiljaisempaa siinä kohti yleensä olisi joka tapauksessa, mutta on tärkeää tehdä selkeä päätös, että antaa itselleen luvan olla stressaamatta siitä, että muutamaan viikkoon ei tee mitään laskutettavaa.

4. Lomalla pääsee käymään kotikotona. Ihana nähdä perhettä ja sukua. Aion silitellä mummin ryppyisiä käsiä, pötköttää sunnuntaipäikkäreillä isän ja äidin välissä, saunoa ystävän luona, hihittää serkun kanssa, nauraa suvun pienimpien jutuille ja halata kaikkia ihania ja tärkeitä.

5. Lähden tänäkin vuonna itsenäisyyspäivänä linnaan kuvaamaan. Vaikka se onkin hikinen, kiireinen ja hieman stressaavakin duunikeikka, niin silti tosi kiva päästä sinne uudelleen. Eka kerta meni vähän harjoitellessa, joten jospa nyt olisi hieman sujuvampi suoritus.

6. Kun itsenäisyyspäivän työrutistuksesta selviää, niin seuraavana päivänä pääsee taas pitkästä aikaa Amorphiksen keikalle. Eli monin tavoin huikea synttäriviikonloppu luvassa.

7. Jo vähäinen salitreeni (1x/vko, joskus 2x) syksyn aikana on vienyt pieniä askelia eteenpäin. Erityisesti iloitsen niistä päivistä, kun olen onnistunut raahaamaan itseni liikkumaan vaikka olo on ollut todella surkea. 

Pusero – S.T.I. (saatu) / Farkut -Ellos / Kengät – Betty London / Korvikset – Aarikka

Nämä seitsemän keksi helposti, mutta sitten alkoi lyödä tyhjää. Mutta en luovuta ennen kuin 10 positiivista juttua on kasassa!

En vaikka pitäisi jo todellakin alkaa nukkumaan, sillä herätys on aamulla viideltä (eli viiden ja puolen tunnin päästä), jotta ehditään hieman seitsemän jälkeen lähtevälle lennolle.

8. Olen saanut paljon kivaa palautetta Suuri Käsityö -lehteen suunnittelemieni vaatteiden tiimoilta ja ilokseni saan työskennellä projektin parissa vielä hetken. 

9. Mua ei just nyt satu. Mulla on kuukausi sitten sattuneen betonirappustapaturman (kaaduin oikein huolella) jälkeen ollut vähän jos jonkinlaista kremppaa. Sain osumaa sen verran moneen kohtaan kehoa, että moni paikka on kipuillut vuoronperään. Ja viime viikolla iski pitkästä aikaa taas hirmuinen tensiopäänsärkykin. Mutta just nyt ei satu yhtään ja se on ilahduttava asia nukkumaan käydessä. Tekee nukahtamisesta kovin paljon helpompaa.

10. Ja viimeisenä: Paljosta mustasta huolimatta, kykenen kuitenkin kokemaan myös iloa ja onnistumisen tunteita! Tämä, jos mikä on tärkeää ja tästä asiasta terapeutinkin kanssa viimeksi puhuttiin.

Vaikka mielialassa on paljon toivomisen varaa, enkä tunne oloani useinkaan kovin toiveikkaaksi tai tulevaisuuteen luottavaiseksi, niin kyllä siellä pinnan alla aina välillä kuplii jotain pientä positiivista. Ja se on hyvä merkki se.

Nyt unille! Herätykseen aikaa 5 tuntia. Instastoryssa @vieruska pääsee seurailemaan Köpisreissun fiiliksiä reaaliajassa.

 


30.10.2019

Posted at 23:59h in Yleinen by
0 Likes

-Kuvien kengät saatu, Pavement-

Mihin tämä lokakuu oikein katosi? Aivan kuin minulla ei olisi näistä viimeisistä pimeistä viikoista mitään muistikuvaa. Ihan hetki sitten ihailin kauniita ruskan sävyjä ja mietin syksyn olevan vasta aluillaan, mutta nyt on jo saanut kuulla ensimmäiset ”mitä suunnitelmia sulla on jouluksi” -kysymykset. Apua!!

Näin kuunvaihteen kynnyksellä on hyvä hetki hieman virkistää muistia, että millaisissa merkeissä se lokakuu oikein ohi hurahti. Tässä varsin sekalaisia asioita, joita muistan kuluneelta kuukaudelta.

Lokakuussa…

– Ilmestyi Suuri Käsityö -lehdessä ensimmäiset vaatteet mun suunnittelemasta minimallistosta! Kirjoitan tästä pian lisää.

– Kävin Helsingissä juhlimassa ystäväni Einon esikoiskirjan julkkareita.

– Säikähdin hurjasti kaaduttuani pahasti airbnb-kämpän betonirappusissa suihkusta tullessa. 

– Parantelin kaatumisessa loukkaamiani paikkoja monta päivää kipulääkkeiden ja lihasrelaksanttien avulla.

– Kävin Ellinooran keikalla ja nautin siitä ihan suunnattomasti.

– Sotkin koko kylpyhuoneeni käyneellä mustikkasmoothiella. Se räjähdys oli melkoinen!

– Pukeuduin yli puolet kuukaudesta tähän kuvien H&M kashmirneuleeseen vaihdellen vain alaosia (mustat farkut tai legginssit).

– Vastapainona villapaitamuhimiselle käytin kaksi kertaa uskomattoman ihanaa paljettimekkoa. 

– Aloitin tuikkukynttiläkauden. 

– Vietin todella paljon aikaa yksin kotisohvalla

– Vihasin metelöiviä naapureitani

– Koin kauhunhetkiä kadotettuani yhden duunikeikan kuvat. Ja sitten vielä suurempaa helpotusta kun kuvat löytyivät kortilta rescue-ohjelman avulla. Huh.

– Ikävöin ihmisiä, jotka kuuluisi vain unohtaa.

– Koin laajan sähkökatkon vuoksi eka kertaa ikinä täysin pimeän kaupungin. Oli tosi outoa!

Farkut – Ellos / Kashmirneule – H&M / Kengät – Pavement (saatu) / Korvikset – La Kiva (saatu)

 

– Siivosin kaapeista ison läjän vaatteita kirppiskasaan. (Vielä pitäisi saada ne eteenpäin)

– Ostin uudet huippuhyvät treenikengät ja urheiluliivit, joista en vielä ole osannut muodostaa mielipidettä. (Esittelen molemmat jossain kohtaa täällä!)

– Löysin näin myöhäisherännäisenä Sorjosen ja tuijotin sen kahden kauden jaksot kolmessa illassa.

– Nakkasin vihdoin vuoden jälkeen toisen peiton sängystä kaappiin. Yksi ihminen tarvitsee vain yhden peiton. 

– Ilahduin saadessani kutsun Köpiksen reissulle, jonne tulee mukaan rakkain Iina.

– Pienensin mielialalääkeannostani

 

Sellainen pienien ja sekalaisten asioiden lokakuu. Tervetuloa marraskuu!


13.10.2019

Posted at 12:19h in Yleinen by
0 Likes

-Kaupallinen yhteistyö Ellos (mainoslinkkejä) ja kengät saatu Vamsko-

Mun viikonloppu on ollut aika surkea ja yksinäinen. Mietin eilen, että mitä tapahtui, koska minusta tuli tällainen? Tällainen kotiin peiton alla jumittava tyyppi, joka samaan aikaan tuntee ahdistusta siitä yksinäisyydestä, muttei osaa enää tehdä mitään asian eteen. Kaipaan seuraa, mutta en kuitenkaan halua lähteä mihinkään ihmisten ilmoille. Haluaisin tulla kuulluksi ja nähdyksi, mutta en osaa pyytää ketään luokseni. 

En vielä muutama vuosi sitten olisi osannut kuvitellakaan tällaista tilannetta, jossa koen olevani ahdistavalla tavalla yksin. Nyt minuun on kuitenkin hiipinyt kuristava pelko siitä, että tämä olotila on pysyvä. Tuntuu, että eronneet ihmiset useimmiten lähinnä toitottaa sitä kuinka vapauttavaa ja ihanaa on nyt kun saa olla itsekseen ja itsenäinen ja tehdä mitä haluaa. Kuuluisan erohehkunkin se monelle pukkaa päälle.

Sellainen voimaantuminen tuntuu kuuluvan oikein sujuvaan erosta toipumiseen. Sinkun kuuluu sanoa miten loistavasti tässä menee kaikin puolin itsekseenkin. Ja mä en löydä tuota ajatusta itsestäni ollenkaan ja se saa miettimään olenko huono, heikko ja epäonnistunut.

Siis totta kai sitä pärjää. Kun on pakko. Kyllä tässä henki kulkee ja päivät kuluvat. Aina tulee uusi aamu vaikkei aina tahtoiskaan. Teen työt, suoriudun arjesta. Nukahdan useimmiten helposti ja itkemättä. Herään vaikeammin ja hymyilemättä. Kotioven avatessa on kuitenkin mielessä aina sama kysymys: entä jos mua ei koskaan enää kukaan siellä odota? Se on ihan hurjan lohduton ajatus.

Mutta tuntuu, että on jotenkin noloa tuntea niin. Kuuluisi olla vahva ja itsenäinen tyyppi, joka ei tarvitse ketään. Ei ainakaan mitään parisuhdetta. Sellaista toivotaan vasta sitten kun ”elämä on ihan tosi mahtavaa näinkin”. Mitä jos tää ei ikinä ala tuntumaan musta ihan tosi mahtavalta? Jos mä en opi nauttimaan siitä, että saan ilta toisensa jälkeen olla olla yksin näiden seinien sisällä? Mitä jos tämä olotila on pysyvä? Sitä mä pelkään. 

Pusero – Ellos, Joelle, koko 48  / Farkut – Ellos, koko 46 / Kengät – Roccobe, Vamsko (saatu) / Korvikset – Aarikka (saatu)

Samaan aikaan kuitenkin, kun tunnen itseni ihan superheikoksi, olen muistanut välillä kehua itseäni myös siitä miten vahva olen. Muistutan itseäni millaisista hetkistä olen elämässäni selvinnyt. Miten monta epätoivon hetkeä jo ohittanut. Millaisia pelkoja jo selättänyt. Taaksepäin katsoessa näen tyypin, joka on aina noussut uudestaan entistä vahvempana ja uusia selviytymiskeinoja oppineena. 

Miten sen mielikuvan vahvasta minusta saisi siirrettyä myös niihin ajatuksiin, joissa katson eteenpäin? Siihen mulla ei ole vielä vastausta. Nyt mä jumitan tässä pelon liisterissä ja yritän hyväksyä sen, että elämässä ei ole mitään takuuta siitä, että ”kaikki menee vielä hyvin”. Tämä on hengenvetojen mittainen matka, jonka lopputulos on kaikilla sama huolimatta siitä tuntuiko matkalla hyvältä vai pahalta. 

Pukeutumisessakin on ollut nähtävillä jumitusta. Jalkaan on lähes joka päivä eksyneet nuo hurjan mukavat Elloksen Thea-pillifarkut ja Vamskolta saamani valkoiset maiharit. Molemmat luovat hieman reippaamman olon. Yläosina ovat vaihdelleet lähinnä tuo kepeä kukkapusero tai lämpöä, lohtua ja mukavuutta kaivatessa jokin pehmoinen neule. Juuri nyt on fiilis, että tarvitsen vaatteiltani nimenomaan lämpöä, lohtua ja hitusen reippauden illuusiota.

Seuraavaksi yritän kaivaa sisältäni sen verran reippautta, että kiskon trikoot jalkaan ja lähden salille. Sillä jotenkin se on tämäkin sunnuntai kulutettava.