(Kuvan kanat eivät liity postaukseen millään tavalla)

Mitä mulle kuuluu? Ihan itseänikin varten ajattelin tällaisen kysymyksen tänään esittää. On sellainen olo kuin pitäisi tässä kesän vedellessä viimeisiään hieman kerätä mietteitään, että kuka, mitä, häh?

Töiden suhteen tilanne on se, että tuleva viikko on viimeinen kesäduuniviikko Satakunnan Kansassa. Ja sekin jo repaleinen sellainen, sillä blogihommat vievät mua Helsinkiin parinakin päivänä. 

Tämän kesäpestin jälkeen olisi toki mukava vetää vaikka edes viikko happea ennen kuin hyökkää taas täysiaikaisesti sekalaiseen yrittäjäelämäänsä, mutta ei tule tapahtumaan. Syyskuun pari eka viikkoa on jo buukattu kivalle projektille, jonka myötä saan kierrellä pitkin Suomea. Turku, Helsinki, Lahti, Kuopio, Oulu, Tampere -rundi luvassa. Kerron myöhemmin lisää mitä luvassa, ehkä näen teitä lukijoitakin!

Muuten työrintamalla ei ole kalenteri vielä ihan hirveän pitkälle täynnä, mutta toisin kuin aiempina kesinä mulla ei tällä kertaa ole asiasta lainkaan huolta. Kyllä niitä keikkoja taas alkaa putoilemaan. Tarjouksia on sisällä ja lisää pitäisi kirjoittaa. Eikä pieni lomailukaan tosiaan olisi pahitteeksi.

Kuukauden päästä tulee ensimmäinen vuosi oikeana yrittäjänä täyteen ja olen saanut ilokseni huomata sen menneen huomattavasti paremmin kuin uskalsin aluksi ennustaa. Toteutunut liikevaihtoni on yli 40 % enemmän kuin alkuperäiset arvioni. Hyvä minä!

Entäs masennushommat? Jos parin kuukauden takaiseen oloon verrataan, niin ero on huima. Lääkeannoksen nosto teki tehtävänsä ja pahin musta pyörre sekä itsetuhoiset ajatukset alkoivat onneksi helpottaa jo muutamassa viikossa.

Nyt tilanne on se, että koen perus toimintakyvyn olevan ihan ok, joten pystyn tekemään töitä ja pitämään yllä arjen rutiineja suht hyvin. Terapiassa käynti jatkuu ja myllään mielessäni sitä painavia asioita ja yritän päästä kärrylle mitä elämältäni toivoisin. Eli tässä kohtaa lääkitykselle iso kiitos. Sen avulla pysyn arjessa kiinni.

Eikös syksyyn kuulu aina jonkin uuden alku? Harrastus, koulu, elämäntaparemontti, luottamustehtävä tai mitä vaan. Minä valitsin opiskelut ja mulla alkaa viikon päästä maanantaina Raumalla pukeutumisneuvojan opinnot!

Vähän oli nyt sellianen yllättävä siirto itsellenikin, siitäkin huolimatta, että olin jo aiemminkin noita koulutuksia googletellut. Nyt kuitenkin täytin vähän ohimennen hakemuksen ihan vasta jokunen viikko sitten ja kutsu opintoihin tulikin sitten jo ihan muutamassa päivässä. Maanantait pitäisi siis seuraavan lukuvuoden ajan pyhittää Rauman reissuille. 

Uskoisin, että opiskelut tarjoavat aiheita myös tänne blogiin. Joten niistä varmasti lisää jahka saan homman käyntiin!

Tällä hetkellä päällimmäisenä ajatuksena on vaan, että nyt pitäisi jotenkin vaan selviytyä seuraavat todella kiireiset kolme viikkoa. Ehkä sen jälkeen voisi varovasti miettiä jotain harrastushommia tai vaikka sosiaalista elämää. Mut nyt vaan raivoselviytymismoodi päälle ja töitä öitä myöden, niin kyllä tää taas tästä. 

Mitäs teidän syksyyn?


 

Tämä kesä on ollut pitkälti ihan paska. Upeat säät eivät ole saaneet minua riemusta kiljuen suuntaamaan uimarannoille, piknikeille taikka terasseille. Oman mielialan kanssa taistellessa töistä vapaat hetket ovat kuluneet pitkälti yksin kodin seinien sisäpuolella.

Ei tarvittu kuitenkaan kuin yksi ilta kotiseudun maisemissa, jotta minunkin kesääni 2018 saatiin aimo annos suvitunnelmaa . Saunailta ikiaikaisen bestiksen luona sisälsi kaikki ihanan kesäillan ainekset: hyvää seuraa, kuuman puusaunan, kylmää juomaa, pulahduksen järveen, makkaranpaistoa ja kauniita maisemia.

Ollaan oltu P:n kanssa ystäviä ikuisuus. Ihan nappulasta saakka. Meitä on yhdistänyt oman ystävyytemme lisäksi myös yhteiset sukulaiset, joten ollaan aina oltu läheisiä monestakin syystä. 600 kilometrin välimatkan vuoksi ei nähdä kun muutaman kerran vuodessa, mutta viikot, kuukaudet ja kilometrit eivät ole koskaan vaikuttaneet väleihin mitenkään. Toinen tuntuu aina yhtä tutulta. En muista, että olisimme koskaan tämän 36 vuoden aikana riidelleet, emme edes teini-iässä. Toivottavasti me joskus eläkeläisinä sitten vaikka matkustellaan yhdessä ja lipitellään valkkaria jossain aurinkorannoilla!

P oli mainostanut, että uimavesi on heidän rannassaan ihan uskomattoman lämmintä. Luku 26 oli esitetty. Mutta kuinka ollakaan, kun minä pääsin perukkaan oli asteita enää 19. Mutta kyllä silti pulahdin. On sitä nyt edes kerran kesässä käytävä luonnonvesissä.

Onneksi rakas ystävä ymmärtää kala-/vesikammoani ja tietää säännöt. Toisen on mentävä veteen ennen minua (häätämään kalat) ja minua ei saa jättää veteen viimeiseksi. Mulle iskee välittömästi hätä, jos toinen nousee laiturille ennen minua ja jään veteen yksin. 😀

Olen jäänyt ihan koukkuun erilaisiin kangasnaamioihin. Vein saunareissulle mukanani tulomatkalla Kuopion Matkuksesta ostamani It’s Skinin maskit joihin ihastui myös ensimmäistä kertaa kangasaamiota kokeillut P. Naamio on iholla ihanan viileä ja raikastava. Seerumi oli ainakin itse käyttämässäni ruusunaamiossa miellyttävän ohutta ja imeytyi naamion käytön jälkeen helposti ihoon. iho tuntui heti naamion käytön jälkeen ihanan kosteutetulta ja kimmoisalta. Ihan varmasti nuorennuttiin ja kaunistuttiin ihan kertaheitolla molemmat!

Molemmat maskit, sekä ruusu että mustikka, saavat pisteitä herkullisista tuoksuistaan, mutta naamio ei ollut ihan paras istuvuudeltaan, joten ainakin itselläni se meinasi hieman valua kasvoilta. Siitä siis pieni miinuspiste muuten ihanaan tuotteeseen. Mutta tulee varmasti ostettua toistekin. Pari näitä taitaa nytkin löytyä kaapista, Bambu- ja granaattiomenanaamiot, jos oikein muistan. 

Saunareissun jälkeen laavun nuotiopaikalle sytytettiin tuli ja jatkettiin iltaa makkaranpaiston merkeissä. Vaikka kaupat ovat pullollaan mitä erikoisempia ja lihaisampia makkaroita, niin nuotiolla kesäillassa paistettavaksi sopii kyllä parhaiten nostalgianhuuruinen ja jauhoinen Hiillos-makkara. Se jos mikä maistuu niin rippileiriltä, kesäteatterin väliajalta kuin hiihtokisoiltakin. Kärähtänyt päältä, haalea sisältä. Parasta. Juomana kuuluisi autenttisen aikamatkan takaamiseksi olla kaupan halvinta punaista sekamehua.

Viikkokausien helteiden jälkeen viime viikonloppu tarjosi parikin unohtunutta tunnetta. Perjantain ja lauantain välinen yö ilmastoidussa hotellihuoneessa oli ensimmäinen yö viikkoihin, jonka nukuin hikoilematta tippaakaan. Kesäillan viileydessä jalkaan puetut P:n upeat villasukat puolestaan herättelivät muistikuvan Suomen helteitä yleisemmästä ilmanalasta. 

Ihana ja voimauttava ilta kaikin puolin. Julistin P:lle tulevani ensi kesänä heille tuonne perukan paratiisiin viikon mittaiselle retriittilomalle. Nukun aitassa tai laavulla, teen mindfulnessharjoituksia laiturilla, uin, hoidan puutarhaa, rapsuttelen Ressu-koiraa ja käyn terapeuttisia keskusteluita talon emännän kanssa. Taivaallinen suunnitelma!

Olihan tämä sittenkin ihan täydellinen kesä. Ainakin yhden illan mittainen.


Onni on horisontissa piirtyvä tuttu maisema, joka kertoo, että pian olet perillä. Onni on yksi päivä, jolloin monen perheenjäsenen polut ympäri maailmaa risteävät hetkeksi samassa paikassa. Siihen hetkeen mahtuu paljon halauksia, naurua ja muistoja.

Sain viikonlopun jatkeeksi yhden ylimääräisen vapaapäivän, joten ajelin 600 kilometriä tänne Sotkamoon alkukotiini. Vaikka pitkien ajomatkojen takia aikaa ei jäänyt paljoa täällä oleskeluun, halusin ehdottomasti päästä paikalle samaan aikaan tätieni ja serkkujeni kanssa, jotta pääsimme porukalla juhlimaan mummini 98-vuotissyntymäpäivää. Mummi sai paikalle kerralla kaikki lapsensa ja meistä lapsenlapsistakin kolme. Minä saavuin Porista, serkut Oslosta ja Bahrainista saakka. 

Siinä kakkua syödessä katselimme sukumme vanhempia polvia ja heidän piirteitään ja mietimme miten itse tulisimme ikääntymään. Noihin kristallipalloihin tuijottamalla veikkaisin tukkani pysyvän tuuheana, mutta harmaantuvan täysin. Kulmakarvoilleni ennustan vuosikymmenien myötä Brezhnevimäistä tuuhentumista. 

Kakkukestien jälkeen suunnattiin serkkukolmikon kesken ihailemaan maisemia paikkaan, jonne on pakko päästä aina kun Sotkamossa käy. Vuokatin vaaralta avautuu oma sielunmaisema. Sinisten järvien ja vihreän havumetsän kaunis liitto, joka näyttää omiin silmiin kauniimmalta ja rakkaammalta kuin mikään muu maisema maailmassa. Vaikka olen asunut muualla jo 17 vuotta, niin täällä Kainuun maaperässä ovat minun juureni edelleen tiukasti.

Koen toki olevani tätä nykyä jo porilainen, mutta muistan aina kotipaikasta puhuttaessa kertoa mistä olen oikeasti kotoisin. Täältä seitsemän sinisen juurelta minä olen ponnistanut ja saanut hyvät eväät elämään.

Sitä äityy vähän väkisinkin sentimentaaliseksi näissä maisemissa ja suvun seurassa. Kotimaisemissa kun tulee käytyä harvoin ja kaukana asuvien sukulaisten kanssa nähtyä vielä harvemmin. Sitten, kun tilaisuus näihin tulee, meinaa väkisin pukata onnen ja nostalgian pientä kyyneltä linssiin. Eli ihana päivä takana.

Huomenna lupasin vielä piipahtaa toisen serkun kanssa aamulla kylpylässä lillumassa ennen kuin starttaan pikkuisen Punton kotimatkalle. Matka on pitkä ja pikkuruisella kopperolla raskas ajaa, mutta tämä päivä oli ehdottomasti kaikkien niiden kilometrien arvoinen.

Niin ylen taitavia kuin me serkuskatras olemmekin, niin kukkaseppeleen sitojaa ei joukostamme kyllä löytynyt. Mutta yritys hyvä! 😀

hame – Lindex / toppi ja sandaalit – H&M / laukku – Liebeskind Berlin / korvikset – Suzywan Deluxe, Katoko

Lämpimän juhlapäivän asuna toimi tämä pilkullisen hameen ja pliseeratun topin yhdistelmä. Hame on samaa mallia kuin päälläni aiemmin nähty leopardikuosinen. Röyhelöhelma ja ohut meshmateriaali ovat niin mieleeni, että nappasin heti Lindexistä tuon pilkullisenkin version, kun sen perjantaina näin. Löytyy siis myymälöistä parhaillaan!