24.06.2016

Posted at 15:19h in Yleinen by
0 Likes

Huhhuh. Alkuviikko meni blogihiljaisuudessa ihan siitä syystä, että aloin olla niin pirun poikki puskettuani kolme viikkoa töitä ilman yhtään kunnollista vapaapäivää. SK:sta vapaat hetket meni kaikki tukevasti omien töiden parissa, mutta nyt pitäis pikkuisen helpottaa. Loppukesä on paria keikkaa lukuunottamatta pyhitetty pelkästään päivätyölle. 

Tästä neljän päivän vapaaputkesta eka, eli eilinen menikin sitten melko lailla vaan henkeä vetäessä. Tai no, kävin aamupäivällä pusertamassa ittestäni salilla hien irti PT:n vetämällä treenillä, mutta loppupäivän vaan rentoilin. Olen treenaillut nyt taas toukouusta saakka salilla ja vaikka en vielä olekaan päässyt 1-2 krt/vko tahtia tiiviimpään sporttaamiseen, niin huomaan silti jo edistymistä. Jalka nousee boksille askeltaessa huomattavasti keveämmin ja kyykyt alkaa taas löytää syvyyttään. Eikä treenien jälkeiset päivätkään ole enää yhtään niin kivuliaita kuin vielä muutama viikko sitten. Kyllä se taas tästä. 

Ihan pian pääsen lisäämään viikottaisiin liikkumisiin vielä kunnon pyörälenkitkin, kunhan mun Briteistä tilaama pyörä saapuu. En malttais millään odottaa! Lähetysseurannan mukaan paketti on lajiteltu tänään Gatwickin lentokentällä. Kyllä se siis ensi viikolla saapuu. Jee!!!

mekko, korvikset ja laukku -H&M/sandaalit-Vagabond

Tätä juhannusaattoa me ollaan tähän mennessä vietetty lähinnä ruokahommia valmistellessa. Ribsit kypsyvät parhaillaan padassa ja kovasti tietään meidän juhannusperinteeksi puskeva tikkataulukakku hyytyy jääkaapissa. (Eiks se ala olla jo perinne, jos toista vuotta peräkkäin tehdään samaa evästä. :D) Pakataan eväät pian kassiin ja lähdetään illaksi grillaamaan ja hengaamaan Tommin äidin kesäasunnolle. 

Rentoon loman omaiseen fiilikseen sopii hyvin löysä pellavasekoitemekko. Tämä päällä ei tarvii varoa syömisiään ja juomisiaan, vaan voi antaa mahan rellottaa ihan rauhassa, sen verran muodoton kauhtana on kyseessä. Mun kesävaatekaapista on aina löydyttävä ainakin yksi tällainen ei minkään näköinen rentoilumekko, jonka voi vetää päälle, kun olo on vähän möh, eikä pukeutuminen kauheasti kiinnosta. 

Jottei kokonaisuus näyttäis ihan siltä kuin hiihtelisin menemään yöpuvuksi tarkoitetussa paitulissa (on muuten ihan yks mun inhokkisanoista toi paituli…), niin ripustin korviin vähän väriä ja valitsin kaula-aukosta narujen verran pilkottavat rintaliivit. 

Nyt mä taidan kaivella bikinit kaapista ja pakata kassiin vähän luettavaa. Sää näyttää siltä, että vois hetken aikaa ehtiä makailemaan vielä auringossa. Yritän nyt tehdä kaikkeni, että nää vapaapäivät olis tosiaan lepoa ja rentoilua eikä mitään to do -listan purkamista. Pyykkivuoret ei varmasti karkaa sillä aikaa ja laskuja ehtii kirjoittaa joskus myöhemminkin. 

Ihanaa ja rentouttavaa juhannusta kaikille!

Loppuun vielä mun tämän juhannuksen voimasoitossa oleva biisi. Parasta just nyt.

 

 


14.06.2016

Posted at 22:43h in Yleinen by
0 Likes

Onnistuin kerrankin ottamaan kuvia pitkin päivää, joten vuorossa on läpileikkaus mun arkiseen tiistai-päivääni. Niin kuin meikäläisen perusarki välttämättä kauheesti ketään kiinnostais, mutta siitä huolimatta!

Kello soi 8.15. Pesen naaman ja hampaat ja kiskon päälle farkut, t-paidan ja hupparin. Otan lääkkeeni, sutaisen tukan kiinni ja vedän naamaan kepeän meikin: cc-voide, poskipuna ja kulmakynä.

Klo 8.54 hyppään pyörän selkään ja hurautan n. kilometrin matkan työpaikalleni, Porin Puuvillassa sijaitsevaan Satakunnan Kansan toimitukseen.

Tsekkaan vain nopeasti, että kamerarepussa on kaikki tarvittava ja nappaan koneelta kuvatilauksesta kuvauskeikan osoitteen. Paikalla on oltava jo kymmeneltä ja matkaa on reilu 60 kilsaa, joten hyppään autoon klo 9.10 ja suuntaan Skodan nokan kohti Niinisaloa.

Niinisalossa mua odottaa jo toimittaja, pari heppaa ja heppojen kanssa usean elokuvaan tekoon osallistunut herra.  En ole ollut paljoakaan hevosten lähellä, joten olen yleensä hieman peloissani, mutta Nuuru ja Aatu ovat niin käsittämättömän rauhallisia otuksia, että uskaltaudun aivan lähituntumaan. Vältän kuitenkin allergiani vuoksi koskemasta heppoja vaikka silittäminen olisikin ihanaa. Olen tällaisista eläinkeikoista aina ihan innoissani ja onkin taas pakko ottaa kuva sarjaan #ilovemyjob.

Haastateltavamme pyytää meidät vielä kanssaan kahville lähellä olevaan sotilaskotiin ja kun ei ole ihan tulipalokiire, niin vastaamme kutsuun myöntävästi. Syödään koko porukka tietenkin sotkun klassikot eli munkit. Haastateltavamme kertoo haasteesta, että jos pystyy syömään koko munkin nuolaisematta kertaakaan huuliaan, saa palkkioksi toisen munkin. Minä ahneena ja kokeilunhaluisena tietenkin päätin testata hommaa. Onnistun yllättävän hyvin. 

Paluumatkalla käyn taas perinteistä kanavarallia, kun yritän etsiä radiosta jotain siedettävää musiikkia. Mutta kaikkialta tulee vaan mainoksia tai jotain typeriä juontajien juttuja ja mulla meinaa mennä hermo. Vihdoin jokin kanava päräyttää soimaan Pretendersin klassikkoslovarin I'll stand by you ja siitähän se aukee meikäläisenkin urku. Pakko laulaa mukana ihan täysiä.

Olen takaisin toimituksessa puoli yhden aikaan ja siirrettyäni kuvat koneelle suuntaan samassa rakennuksessa sijaitsevaan Amicaan syömään. Olen hyvin onnelinen opintojen sivutuotteena saamastani Kelan ateriatukikortista, jolla lounas irtoaa hinnalla 2,60 €. 

Lounastauon jälkeen on aika valita ja käsitellä sekä heppakeikan että yhdet edellispäivän kuvat, Meitä kuvaajia on töissä nyt parin päivän ajan yksi enemmän kuin normaalisti, joten minun ei tarvitse lähteä enää iltapäivällä muille keikoille. Yleensä päivän aikana tulee käytyä 3-4 keikalla. Tänään on siis harvinaisen kiireetön ja rento työpäivä ja ehdin jopa siivota omia kuva-arkistojani. 

Viimeisimpänä pistän vielä kamerareppuni ja kamat ojennukseen, tsekkaan seuraavan päivän työlistan ja jätän kuvaamon taakseni klo 16.30.

Kotimatkalla poikkean noutamassa postista paketin ja kotiin päästyäni pitää uutta haalaria titetenkin heti sovittaa. Jes, on just passeli, joten se saa jäädä päälle! Sitten tukka ja naama kuntoon ja klo 17.15 jälleen ulos ovesta.

Polkaisen pyörällä muutaman korttelin päässä sijaitsevaan BePopiin ja tarkemmi ottaen Yle Satakunnan toimitukseen. Menen suoraan lähetykseen haastateltavaksi ja juttelemme toimittajan kanssa mm. bloggaamisesta, #Evekistä ja muista mun duunikuvioista.

Kun haastis on ohi hieman vailla kuusi, on pienen ostoskierroksen vuoro. Tokmannista kodin arkisia asioita kuten saippuaa ja Tigerista muutamia tarvikkeita tällä viikolla pidettävää kuvauskoulutusta varten.

 

Vielä ruokakaupan kautta. Soitan miehelle, joka kertoo olevansa remppahommissa äitinsä luona, eli ei siis kokkia kotona. Koska murun kotiintuloajasta ei ole tietoa, päädymme keskustelussa siihen tulokseen, että tänään syödään jotain valmista.

Nakkaan ostokset kotiin, lisään huulipunaa ja nappaan kameran ja jalustan kainaloon ja painelen parin korttelin päähän ottamaan asukuvia uudesta haalaristani. (Kuvat blogissa huomenna!) Hommassa auttaa jälleen kerran Olympuksen O.I. Share appi, jonka avulla voin hallita kameraa puhelimeni kautta.

Kun yritän päästä kotiin, huomaan ärtymyksekseni, että avaimet on jääneet kotiin. En usko asiaa todeksi ennen kuin olen tyhjentänyt koko käsilaukkuni maahan. Mutta ei niitä oo. Ja puhelimestakin loppui just akku, joten en voi soittaa Tommille, että koska hän mahtais olla tulossa kotiin.

Ei siis auta muuta kuin mennä lähibaariin lataamaan puhelinta. Ja samalla voikin sitten juoda pitkästä aikaa yhden siiderin. Tulee just tarpeeseen. Luen päivän lehdet, rupattelen baarin omistajan kanssa ja olen lopulta ihan iloinen, että tuli tällainen pieni pakollinen tauko päivään. N. 45 minuuttin odottelun jälkeen ilmoittelee murukin saapuvansa kotiin ja minäkin pääsen vihdoin puoli yhdeksän aikaan takaisin sisään.

Illalliseksi on tänään Pirkan pakasteita. Chicken Thai Peanut -kuutio yllättää olemalla ihan jees valmisruoaksi.

Televisiostamme tulee tietenkin tänäänkin jalkapalloa. Siitä ei taida paljon muuta nähdä seuraavan kuukauden aikana.. Tai no, katsotaan me yks NCIS-jakso kahden pelin välissä, mutta itse käsittelen samalla kuvia. Nyt töllössä huutaa Portugali-Islanti -matsi ja mä naputtelen tätä postausta. Vielä pitäis hoitaa vähän duunihommia; lähetellä muutamat sähköpostit, tehdä yks lasku ja kirjoittaa huomisillaksi to do -lista. Sitten kello onkin jo hivenen yli puolen yön jolloin kaadun sänkyyn ja olen untenmailla aivan pian.

125 km autolla, 3 km pyörällä, 2 heppaa, n. 400 kuvattua ruutua, n. 40 käsiteltyä kuvaa, yhdet unohtuneet avaimet, 1 siideri…. siinähän se melkein olikin pähkinänkuoressa tämä tiistai.


07.06.2016

Posted at 22:24h in Yleinen by
0 Likes

Asukuvia blogiin kuvatessa sitä yleensä puunaa ittensä edes jotakuinkin edustuskuntoon ja ilmekin on päivän rättejä kuvatessa aina iloinen ja pirteä. Monissa lehtikuvauksissa sun muissakin olen saanut siitä kuvaajilta palautetta, että olen niin "helppo". Ei kuulema tarvitse kauheasti ohjata eikä houkutella iloista ilmettä. Riittää kun suuntaa kameran kohti. Kun kamera tähtää minua, joko omasta tai jonkun muun toimesta, on automaattinen reaktioni lähes aina hymyillä, olipa tunne sisälläni sitten hymyä tuova tai vaikka ihan jotain muuta. 

Ainaisen valokuvahymyn vastapainoksi onkin kiva ikuistaa joskus se toinen todellisuus. Tältä mä näytän illalla yhdeksältä töistä lähtiessäni, kun takana on viisi kuvauskeikkaa ja väsymys on melkoinen. Katse on yhtä tyhjä kuin pääni juuri nyt.

Tätä blogia on luonnollisempaa päivittää silloin kun kasvoille saa vaivatta taiottua hymyn ja päässä risteilee muutakin kuin tuutulaulun sävelet. Nyt saattaa kuitenkin vielä jokusen päivän olla fiilis enempi tämänkertaisen kuvan mukainen, sillä tää kokopäivätyön rytmiin totuttelu vie varmaan vielä hetken. Monta postausta on to do -listalla odottaen kirjoittajakseen hieman energisempää bloggaajaa. Pysykää siis edelleen kyydissä, kyllä mä taas käynnistyn!