20.07.2014 Sairaalareissu ja muut viikon kuulumiset

Työputken mittainen blogitauko on kiva taas katkaista pienellä katsauksella menneeseen viikkoon. Instagramissa (@vieruska) meikäläistä seuraaville nämä kuvat ja tunnelmat saattavatkin jo olla tuttuja.

Vaikka duuniputkesta puhuinkin, niin viime sunnuntaina sentään pakotin itseni olemaan ihan vapaalla, vaikka kuvankäsittelyhommia olikin to do -listalla melkoisesti. Maattiin koko iltapäivä murun ja kavereiden kanssa Kirjurinluodossa auringosta nauttien. Minä pääsin myös tyydyttämään koilanpentusilittelyvimmaani, kun saman puun alle varjoon istahti mies muutaman kuukauden ikäisen Akita Inu -pentunsa kanssa. Ihana, ihana pehmoinen karvakasa! (siis se pentu, ei se mies 😀 )

Löhöilyn lomassa tuli myös vähän näperreltyä, kun kasasin muutaman kymmentä paria korviksia lähetettäväksi myytäväksi äidin kesäkauppaan. Jos siis satut pyörimään Sotkamossa päin, niin piipahda mun mamman Yllärikellarissa torilla ja voit hankkia vaikkapa jotkut kuvassa näkyvistä korviksista!

Kuluva viikko on ollut Porissa melkoista hulinaa, kun yhtä aikaa meneillään ovat olleet sekä Suomi Areena, että Pori Jazz. Töiden puolesta olen minäkin saanut heilua kyseisiä tapahtumia kuvaamassa. Suomi Areenan Saako Suomessa menestyä -otsikolla käydyssä paneelikeskustelussa lavalla olivat mm. Lenita Airisto ja Minna Parikka ja kenkäfriikkinä ikuistin tietenkin heidän kenkänsä. Parikkaa molemmilla.

Parikasta puheenollen.. tuli eilen meiliä, että himoitsemani pupukengät olisivat nyt saapuneet liikkeeseen. Harmikseni vaan minulle ai kyllä taida olla niihin ihanuuksiin varaa, siksipä toivonkin, että totean ne sovittaessa itselleni huonon mallisiksi, jottei harmittaisi. 😀

Perjantain lyhyeksi jääneen työpäivän aikana ehdin kuvaamaan sentään yhden karavaanarijutun kuvat ja lehdestä löytyi lauantaina mm. tuo ylläoleva kuva söpöstä Tuuve-hauvasta.

Torstaina intoilin hikisenä Kirjurinluoto Areenalla kuvaamassa Jazz-meininkejä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja onnistuin rasvaamisesta huolimatta käryttämään hieman niskaani. Omiin hommiini kuului lähinnä toimittajien mukana kiertely ja Jazz-kävijöiden kuvaaminen, mutta yhden Lokki-lavalla esiintyneen artistin ehdin ikuistaa.  Saksofonisti-pappa Pharoah Sanders oli kovin hurmaava!

Jazz-kuvausurakan piti jatkua vielä pe ja la, mutta perjantaina mun työpäivä päättyikin sitten jo iltapäivällä sairaalan päivystykseen, kun minua usein aiemminkin vaivannut vatsakipukohtaus yllätti kesken kaiken eikä tällä kertaa mennytkään ohi siinä ajassa kuin normaalisti. Heijattuani itseäni lähes tunnin täristen sikiöasennossa ja  kauttaaltan kylmähien peitossa pressialueen puun alla katsoivat SPR:n tyypit parhaaksi soittaa mulle ambulanssin ja mut heivattiin sairaalaan.

Suoraan sanottuna vitutti kuin pientä oravaa. Miksi hemmetissä sen kohtauksen piti iskeä just kesken töiden??? Yleensä olen onneksi ollut noiden saatanallisten kipukohtausten aikaan kotona ja olen voinut ”rauhassa” itkeskellä itsekseni kylppärin lattialla, mutta nyt sitten päätti mahan möröt alkaa mellastaa just sellaisella hetkellä, kun ei tosiaankaan olis sopinut.

Eipä siellä päivystyksessä mitään sen kummempaa selvinnyt. Lääkäri veikkaili, että sappivaivoja voisi olla, mutta eivät päivystyksessä ultraa, joten ottivat vaan labrat + sydänfilmin, totesivat niiden olevan ok ja tuikkasivat parit kipupiikit perseeseen ja päästivät sitten himaan kera kehotuksen pyrkiä terveyskeskuksen kautta sapen ultraäänitutkimukseen.

Siihen siis stoppas mun työhommat tältä viikonlopulta ja olenkin nyt lauantain lepäillyt vaan kotona. Harmittaa ihan sikana, olisin niin mielelläni ollut tänään töissä taltioimassa Jazz-meininkejä! Mutta onpa ainakin kiva huomata, että mä vissiin ihan tosissaan tykkään tosta mun lehtikuvausduunista, kun kerran tällainen käänne ottaa ihan tosissaan pattiin.

Nyt onkin edessä sitten reilun parin viikon vapaat. Yksi hääkeikka on hoideltavana ensi viikonloppuna, mutta muuten näyttäis kalenteri tyhjää elokuun alkupuolelle asti. Mitenkähän sitä oikein lomailisi? Kotona ainakin ajattelin lähteä käymään, mutta muuten suunnitelmat ihan auki.

06.06.2014 Nyt on kaikki kohdallaan

Plääh… niin monta aihetta to do -listalla tänne blogiin, mutta mä huomaan olevani aina näiden ns. oikeiden työpäivien jälkeen niin poikki, että ajatus ei kulje lainkaan siihen malliin kuin toivoisin sen tekevän tarttuakseni mielessä olleisiin aiheisiin. Siksi tämä postaus onkin vaihteeksi päätöntä mita kuuluu -hölinää.

Ensi viikko on kuitenkin taas vaihteeksi hieman rennompi ja käyn tekemässä vain pari yksittäistä kuvauskeikkaa kokonaisten duunipäivien sijaan. Haaveilenkin siis, että ehtisin seuraavalla viikolla esimerkiksi kirppiskamojeni kimppuun ja myös jo mainitsemani blogin to do -listan kimppuun.

Olen kyllä saanut viime aikoina huomata, että vapaapäivät käyvät viikko toisensa jälkeen loppujen lopuksi aika vähiin, sillä jostain sitä vaan aina jotain töitä pukkaa ihan pyytämättä. Eli hyvältä vaikutta sillä rintamalla. Ei ole enää hetkeen ollut työtön olo enkä ole sitä enää työkkärin kirjoissakaan.

Töistä puheen ollen, yllä mun työviikon kohokohta. Pääsin kuvaamaan Risto Räppääjän ja Nelli Nuudelipään! Kui hienoo! Uutta Risto Räppääjä -elokuvaa filmataan parhaillaan Nakkilassa Villilän studiolla ja kävimme toimittajan kanssa tapaamassa näyttelijöitä ja ohjaaja Koivusaloa. Ensi vuonna ensi-iltaan tulevan Risto Räppääjä ja Sevillan saituri -elokuvan lavasteet näyttivät aivan huikeilta ja lapsinäyttelijät vakuuttivat uuden elokuvan olevan hurjasti edellistä jännittävämpi, joten luulempa, että sitä ei voi jättää väliin! Onneksi lähipiirissä on sopivan ikäisiä kakaroita joita lainata leffateatteriin alibiksi. 😀

Töiden lisäksi olen ehtinyt ottaa tällä viikolla aikaa myös itselleni ja auringossa loikoilulle, tai otin ainakin kun oli pakko. Onnistuin nimittäin tiistaina hyppäämään Harjavallassa väärään suuntaan kulkevaan junaan ja jouduin sitten Kokemäen aution aseman pihalle odottelemaan seuraavaa Porin junaa. Siinä olikin sitten ihana hengähdyshetki, kun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa. Otin pikku päikkärit asemalaiturin penkillä ja nautiskelin kesäpäivän lämmöstä.

Mietin siinä pakkotauollani myös sitä miten tuollainen kommähdys ja ylimääräinen odottelu olisivat vielä vuosi sitten saaneet mut todella pahalle tuulelle. V***tus olisi ollut valtaisa ja olisi ollut olo, että nyt menee jotenkin aikaa hukkaan. Nykyään, kun pipo ei kiristä päätä enää entiseen malliin, huomaan ottavani asioita huomavasti entistä rennommin. Mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa ja vahinkoja sattuu. Kyllä sitä kotiin pääsee seuraavallakin junalla ja toisinaan tekee hyvää vaan olla yksin hiljaisuudessa.

Kävin eilen hakemassa Specsacersin kamppiksesta saamani silmälasit. Päädyin tällä kertaa villisti vihreisiin pokiin. Vihreä on hyvin harvoin päälläni nähty väri, mutta näiden Specsaversin oman malliston kehysten sävy kävi niin kivasti yhteen tukkani kanssa, että ihastuin.

Huomenna vuorossa parit YO-kuvaukset! Jaksaakin taas olla ihan eri tavalla innostunut muotokuvauksistakin, kun tekee niitä sen verran harvakseltaan. Jotenkin kaikinpuolin nyt ihanassa balanssissa kaikki duunihommat. Ei tarvitse tehdä montaa päivää putkeen samoja hommia, vaan elämässä on mukavaa vaihtelua koko ajan. Siinä missä aikoinaan teki töitä hampaat irvessä samaa rataa päivästä toiseen odottaen vain kotiin pääsyä, onkin tilanne nyt sellainen, että useimmiten odotan innoissani kaikkia työkeikkoja. Eikä monet jutut edes tunnu työltä, vaan ovat vaan kivoja projekteja joista sitten bonarina saa vielä rahaakin. Toivottavasti elämä pysyy tällaisena. On helpompi tykätä itsestäänkin, kun ei ole koko ajan hirvittävä siitin otsassa.

Yllätän itseni nykyään usein hymyilemästä yksikseni korvasta korvaan. Tänään viimeksi tämä sattui ajaessani autolla liikenneympyrässä. Siinä työpaikan auton rattia vääntäessä ja tiluliluhevin soidella täysillä radiosta huomasin taas kerran venytteleväni poskiani kohti korvia. Sieltä se taas tuli ihan salamana kirkkaana taivaalta sellanen tunne, että ’nyt on kaikki kohdallaan’.