25.08.2010

Posted at 20:24h in Yleinen by
0 Likes

Muutama kuva uudesta nahkarotsistani, joka on jo hieman kuvissa vilahdellutkin. Se on tainnut muuttaa päälleni pysyvästi. Kuvissa olen pukenut takin alle kesäkuussa Sokokselta ostamani neuleliivin, jossa on tuollaiset harsomaiset liehukkeet etukappaleessa. Passaavat takin kanssa mielestäni todella hyvin yhteen ja läpikuultava sifonki luo hienosti kontrastia kiiltelevälle nahalle.

Sain kuviin mielestäni aika hyvin kaiveltua muotoja ja materiaalit erottumaan kaiken tuon mustan keskeltä. Harmittaa vaan, kun muuten olis kerrankin omasta mielestä kivoja kuvia blogiin laitettavaksi, niin jostain syystä kuvat näyttää ainakin mun selaimessa liian punaisilta. En jaksanut säätää enää enempää. 😛

rotsi2

rotsi3

rotsi1

Kaulassa viime sunnuntainen kirpputoriostos ja ranteessa ukin vanha kello, joka on asusteistani ehdottamasti kaikista rakkain.

Takin hihojen alapuolet eivät ole nahkaa, vaan joustavaa kangasta, mikä mahdollistaa loistavasti hihojen ruttaamisen lyhyemmäksi. Juuri siten, kun minä hihani yleensä haluan. Takissa ei ole lainkaan vuorta, joten syksyn viiletessä sen voi kätevästi siirtää ulkoa sisäkäyttöön ja se jos mikä on aivan loistava ominaisuus, kun kyseessä on vaate jota ei raskisi heittää päältään edes nukkumaan mennessä. 🙂

Takki siis hankittu Porin Ratsulasta ja on Moda-ketjun omaa S.T.I.-merkkiä. Hintaa takilla oli nahkarotsille aika maltilliset 139 €

Tiedättekö sen olon, kun joskus tuntuu, että joku yksi ainoa vaatekappale skarppaa koko vaatekaapin sisällön ja nostaa oman pukeutumismotivaationkin ihan uusiin sfääreihin. Minulle tuo takki on juuri sellainen. Kaikki muutkin vaatteet yhtäkkiä paljon paremmilta kuin vielä kaksi viikkoa sitten, kun ne vaan yhdistää tulokkaan kanssa. Ja kaiken lisäksi takilla on se maailman paras vaikutus mitä vaatteella voi olla. Se saa mut tuntemaan itseni upeaksi. Ihan sama näyttääkö se siltä ulospäin, mut se on se olo.

Tuo parissa kuvassa näkyvä ukin vanha kello muuten kuuluu samaan voimauttavien vaatteiden ja asusteiden kategoriaan. Sen metallinen miehekkyys yhdistettynä suunnattomaan tunnearvoon on ihan lyömätön yhdistelmä. Uskaltaakohan takkia ja kelloa ede pitää yhdessä, ettei ihan mene överiksi tuo itsensä upeaksi tunteminen. 😀


01.08.2010

Posted at 17:18h in Yleinen by
0 Likes

Mulla oli alunperin kauhea arpominen, että lähdenkö lainkaan Karmarockiin, kun ei oo viime aikoina oikein ollut sellainen kekkeri- ja festarointi fiilis. Perjantaina sit kuitenkin sopivasti kaveri huuteli naamakirjassa, että sairastumisien vuoksi kaivattiin pari talkoolaista lisää, joten suuntasin sitten viettämään festarit lippuluukulle. Ratkaisu oli mitä mainioin. Kuuli kaikkiesiintyjät, kävi katsomassa ja kuvaamassa ne muutamat bändit jotka todella kiinnosti, sai ruokaa, oli hyvää seuraa ja ei tarvinnut olla kännisten ihmisten seassa koko aikaa. Loisto päivä siis! Kuvia tallnetui kortille Mannasta, Lapkosta ja Maj Karmasta. olkaa hyvä!

manna2

manna1

lapko8

lapko6v

lapko3

lapko4

lapko1

lapko2

karma3

karma2

karma1

Aamulla lähtiessä mittari näytti ensimmäistä kertaa viikkoihin alle 20 astetta, joten kaivoin innosta kiljuen maiharit esiin, sillä olin jo hetken aikaa hakunnut pukea ne farkkusortsieni kaveriksi. Olen edelleen sitä mieltä, että nuo vitosen maksaneet saappaat on ehkä apras kirppislöytyöni ikinä!  Hupparia en ollut päälleni kaavaillut ennen kuin illan viileyteen ja kuvittelin huitovani päivän rennossa mustassa t-paidassa, mutta herra Sää päätti toisin ja sain vetää Amorphis-lämmiikkeeni päälle jo heti pelipaikalle päästyäni eikä sitä sitten tarvinnutkaan heittää koko päivänä päältä. Mutta niin kylmä ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut, että olisi tarvinnut turvautua pitkiin housuihin, joten alla olevalla ”perin naisellisella” yhdistelmällä vedettiin koko festarit.

karma_asu

Kuten kuvasta näette, se mun muutaman päivän takainen tukka-nillitys ei ollut pelkkää puhetta, vaan totista totta. Tosi herkullinen mätäs, jota mä en ole vaivautunut yli pariin viikkoone nää edes juurikaan laittamaan. Vähän jotain töhnää sekaan, ettei se ihan lentele miten sattuu, mutta ei sille ole mitään tehtävissä. Vielä kolme yötä ja sitten sen saa pois! Tahdon pikakelauksen keskiviikkoon.

Kaulassa roikkuu festaripassin lisäksi viime viikkoisen Helsingin reissun hankinta. Kävin gTien liikkeessä hypistelemässä kaikkia ihanuuksia ja tuhlaamassa Kevätjuhlista saamani lahjakortin ja pistin samoin tein haisemaan vähän omaakin rahaa. Mukaan tarttui pitkän harkinnan jälkeen kaikkien mahtavien asusteiden joukosta tuo Tornado niminen mahtava revitystä farkukankaasta tehty huivi ja musta spaideri olkapääkoru. Pitää koittaa saada molemmista kuvia tänne näytille. Mutta voin kertoa, että ihania ovat!


31.07.2010

Posted at 02:15h in Yleinen by
0 Likes

Mua ahdistaa yks juttu tällä hetkellä tässä bloggaamisessa varsin suunnattomasti. Nimittäin se, että pitäisi olla koko ajan hyviä valokuvia, jotta olis järkeä blogata, mutta kun en vaan jaksa, pysty ja kykene. Mulla ei ole energiaa kovinkaan usein pelata  yksikseni jalustan, kaukolaukaisijan ja valaistuksen kanssa ja sitä paitsi minulla ei todellakaan tulisi mieleenkään mennä yksikseni johonkin ihmisten ilmoille kuvaamaan itseäni. Eikä tässä keskustassa asuessa ole lähellä mitään yksityisyyden suojalla varustettuja puskiakaan.

Tunnen itseni jo ihan riittävän naurettavaksi, jos joku muu kuvaa mua julkisilla paikoilla (ja myös muuten), joten itse itseni kuvailusessiot tulevat kysymykseen vain kotona tai studiossa. Ensin mainitussa on aina liikaa kamaa tiellä ja jälkimmäisessä homma on kovin vaivalloista, jos haluaa, että kuvista tulis mitään muuta kuin valkoisella taustalla pehmeällä valolla kuvattuja perustylsyyksiä. Ja sitä paitsi, en mä edes viitsisi aina kipaista studiolle, kun päälle sattuu jotain mitä haluaisin kuvata tänne. 😛

Mua ahdistaa ja stressaa tämä kyseinen valokuva-asia siinä määrin, että mietin onko edes järkeä jatkaa koko blogia, jos ei ole energiaa kuvata kunnon kuvia. Huonot kuvat hävettää erityisesti sen vuoksi, että satun tienaamaan leipäni nimenomaan kameran laukaisijaa painelemalla. Mut on vaan niin hiton hankala  kloonata itsensä myös sinne kameran taakse. Kyllä sitä aina välillä saa jonkun nappaamaan pikaisesti pari ruutua, mutta hankala siinä on toteuttaa jotain omaa visiota, kun ei halua vaivata toista  minuuttia kauempaa, eikä kaikilla välttämättä edes ole valmiuksia ottaa kaikkia toiveita ja kuvausohjeita vastaan.

Mistä niin monille bloggajille riittää joka päivälle niitä innokkaita ja kuvaustaitoisia kavereita ja poikaystäviä? En tajua.

mandi2

En siis tiedä miten tätä puuhaa jatkaisin. Ei ole kiva blogata, jos koko ajan ärsyttää ja nolottaa kunnon kuvien puute. Ei ole myöskään kiva blogata, jos asiasta tulee suurikin stressi. Ratkaisumalleja kenelläkään?

Nillityksen kuvituksena pari sellaista kuvaa tältä kesältä, joista olen jopa itsekin pitänyt. Siskontytön valmistujaiskuvia kuvattiin kiukkuisten hyttysten keskellä ja lopputuloksena oli muutamia vallan ihania otoksia kauniista metsän keijusta ja itikan puremista turvonneet nilkat sekä mallilla, että kuvaajalla. Tätin ihana muru antoi pahaa aavistamatta luvan julkaista kuviaan ja päätyikin blogin lisäksi myös studiomme etusivulle. 😀

mandi

Olen kovasti viime aikoina viehättynyt ronskista kontrastin ”pilaavasta” vastavalosta ja kaiken maailman epäterävistä elementeistä kohteen edessä. Samaa meininkiä oli nähtävillä myös kesäkuussa otetuissa ”luontokuvissa”. Tällaisia asukuvia ottaisin juur nyt jos voisin kloonata itseni kameran taakse. 😀

Pahoitteluni tällaisesta negailuryöpystä, mutta kenellekäs mä tästä aiheesta purkaisin, jos en just teille?

Miten tärkeitä kuvat ovat blogeissa? Jääkö auttamatta täysin ilman lukijoita, jos ei kykene perusräpsyjä kummempiin suorituksiin? Millainen taso riittää?

Huomaathan myös edellä olevan hetki sitten julkaistun postauksen, jossa kaipailen apuanne täydellisten t-paitojen metsästyksessä!