13.02.2013 Vatsa sisään ja kiiltoa huuleen

Herääminen tuntia suunniteltua myöhemmin. Tukka joka ei asettunut mitenkään. Hätäisesti kasseihin heitellyt kengät, korut, vaatteet ja laukut joita kaikkia tuli ihan liikaa. Myöhästyminen suunnitellusta bussista. Taksikyyti kohteeseen. Hävityksen kauhistus studion lattialla minun purettua sinne kassini. Reinoissa hiippaillut kuvaaja, joka oli kanssani samaa mieltä siitä, että kaikki kellonajat ennen aamukymmentä on liian aikaisin. Muutamat asunvaihdot. Huulipunaa. Lisää huulipunaa. Ja ”Voisitko vielä laittaa sitä huulikiiltoa?” Pahvilaatikosta askarreltu valonmuokkain. Savukone. ”Nyt sellaista iloista kikattelua!”  Yhdet punaiset housut ja useammat punaiset kengät. Mantra ”Vatsa sisään, mut ei rintoja ulos”. Vatsamakkaroiden avulla paikoillaan pidelty heijastin. Hymyilystä kipeät poskilihakset. Kolme tuntia säätämistä ja poseeraamista. Paljon kamera-aiheista keskustelua.

Kaikesta tuosta oli tuloksena satoja ruutuja kuvia joista useampikin oli ainakin pikaisesti katsottuna omasta mielestäni tosi hyviä. Uskaltaisin jo tässä vaiheessa sanoa, että luvassa siis parhaat minusta otetut lehtikuvat ikinä. Noita Harri Joensuun ottamia kuvia nähtävissä jossain vaiheessa maaliskuuta Iltalehden Ilona-liitteessä.  Nyt tarjolla muutamia making of -otoksia. (Harrin Tumblr-kuvablogi täällä)

19.01.2013 Portfoliopaineita

Mä tiedän, että teissä lukijoisaa on muutamia joita mun työ- ja kouluhommat kiinnostaa, joten tässä pieni annos sitä.

Puoleenyöhön asti siinä eilen meni, mutta istuin perseeni puuduksiin koneen ääressä ja tein valmiiksi sekä häämessuille tarvitsemani kuvat, että miljööportfolioni.

Mulla on tosiaan reilun viikon päästä edessä valokuvaajan ammattitutkinnon toinen näyttö ja aiheena miljöökuvaus. Portfolio lähti tilaukseen, mutta nyt viikonloppuna pitäisi kuvata jotain näyttötehtävää varten. Ideoita on, mutta toteutus kiinnostaa just nyt ei yhtään.

Huomenna tarkoitus mennä kuvaamaan yhtä reilun viikon ikäistä vauvaa ja hänen isosiskoaan (se kuvaus kyllä kiinnostaa, vauvoja on ihana kuvata) ja siitä ajattelin kehittää jonkun kuvan näyttöön, mutta se ei vielä riitä. Portfolion ”puutteita” ajatellen on ihan hyvä tehdä joku lapsikuva, mutta sen lisäksi olisi ehkä hyvä tehdä jotain ilta-/yöolosuhdetta ja lämpimän sävyistä sisämiljöötä. Sellaisia kun ei portfoliossani ole.

Siitä huolimatta, että tiedän pääseväni kuvillani läpi, niin silti mä alan aina stressaamaan jotain ylimääräistä. Niin kun nyt vaikka tuota, että onko portfolioni riittävän monipuolinen. Kun oma fiilis on, että aina kuvaa vaan samannäköisiä kuvia samannäköisissä olosuhteissa.

Omia tuotoksia selatessa iskee aina ihan hirvee epätoivo kaiken tuntuessa ihan samalta hutulta. On kauhea duuni karsia sieltä palasia joilla osoittaa omaavansa monipuolista osaamista. Ja kaikista kuvista löytyy vaan kasa virheitä, jotka saa miettimään voiko kuvaa näyttää arvioijille vai ei.

Onneksi ne arviointitilanteet ei enää pelota ja ahdista niin kuin perustutkinnon aikana. Silloin saattoi koko näyttöpäivä mennä itkiessä ja panikoidessa, että ”oon ihan paska, en osaa mitään”. Nykyään tietää, että paskemmallakin on rima ylitetty ja että juryn mielipide on vaan yksi mielipide josta voi oppia jotain. Tai sitten tosinaan haistattaa sille mielessään pitkät.

Semmoista mielen päällä siis tänä viikonloppuna. Tässä muutama aukeama eilen loppuun kasaamastani miljööportfoliostani, jotta näette mistä on kyse. Iinan kuvia ja ekan rivin ekaa Encen kuvaa lukuunottamatta kaikki ihan normiduunissani tehtyjä asiakastöitä.