06.01.2019

Posted at 17:28h in Yleinen by
0 Likes

Yksi kuva elämän tavallisuudesta joka viikko

En muista koska olisin viimeksi ollut näin pitkään tekemättä töitä. Viimeinen keikka ennen joulua oli 19.12. ja 20.12. tein vielä jotain kuvankäsittelyhommia. Sen jälkeen olin täysin koskematta mihinkään valokuvausduuneihini aina eiliseen (5.1.) saakka, jolloin oli vuoden eka työvuoro Satakunnan Kansassa.

Tekemistä olisi kyllä ollut. Ainahan sitä on. Mutta päätin kerrankin tempaista itseni ihan totaalisen irti to do -listoistani. Kainuun visiitiltä palattuani olen lähinnä horrostanut yksin kotona. Pimeässä pehmoisiin peittoihin kääriytyneenä olen valmistellut itseäni uuteen vuoteen, uuteen arkeen. Käynyt läpi tapahtuneita ja tunteitani. Antanut itselleni luvan vain olla tekemättä yhtään mitään, miettimättä mitä kaikkea pitäisi saada aikaan ja miten reipas ja aktiivinen tulisi olla.

Suurin ”aikaansaannokseni” kuluneella viikolla on ollut 29 Nashville -jakson tuijottaminen Viaplaystä. Ensin muutama jakso sohvalta käsin ja sitten jatkot läppärin kera sängyssä. Loistava muistutus siitä miksi minulla ei yleensä ole mitään suoratoistopalveluja käytössäni. Nyt sorruin ilmaiseen kuukauteen ja selvää on, että en jatka tilausta. On liian helppo katsoa ”vielä yksi jakso”, kun ne seuraavat toisiaan ilman, että tarvitsee edes nappulaa painaa. 

Mutta en aio tuntea huonoa omaatuntoa tästä talvihorrosviikostani. Toisinaan sitä tarvitsee totaalisen buuttauksen. Huomenna koittaa paluu aikaansaavaan arkeen, kouluun ja töihin. Huomenna koulupäivä ja tiistain toimistopäivälle on to do -lista hioutumassa. Ja kuin kirsikkana kakun päälle, varasin huomiseksi itselleni paikan joogatunnilta! Menen testaamaan lempeää lämpöjoogaa. Luvassa siis lempeä siirtymä tv-viihteen ääreltä oman elämän draamakomediaan.

Ajatukseni viikottaisen arkikuvan palauttamiseksi blogiin taas tälle vuodelle sai kannatusta instassa, joten kokeillaan taas! Arkikuvahaasteeseen innoitti aikoinaan Lähiömutsi.


04.01.2019

Posted at 23:00h in Yleinen by
0 Likes

Musta pitkä kokovartalovillasukaksi kutsumani Benettonin neulemekko on ollut käytössäni jo kymmenen vuotta. Kolttu on edelleen käyttökelpoinen, mutta toki jo hieman nuhjuinen. Siksipä olinkin enemmän kuin innoissani bongattuani Sotkamossa Benettonilta tämän sinisen merinovillaisen mekon. Talvipakkasien luottovaatteeni sai siis vihdoin uuden siistimmän seuraajan!

En oikeasti keksi kylmillä säillä mitään mukavampaa asua kuin nämä neulemekot pitkien saappaiden kanssa. Tänään ei ollut pakkasta kuin pari astetta, joten kaupungilla tarkeni hyvin, kun mekon päälle kiskaisi vain ohuen vuorittoman takin (100% villaa sekin). Pakkasten kiristyessä sitten lisätään kerroksia ja valitaan paksumpaa takkia, mutta olipa asteita -2 tai -20, niin villamekko toimii aina vaan. Saanko siis sanoa vielä kerran, että tämä oli todellinen huippulöytö!!

Benettonilla ei enää ole montakaan myymälää Suomessa, mutta Kainuun kahden putiikin (Sotkamo ja Kajaani) lisäksi ainakin Helsingin Kampissa on pulju vielä pystyssä. Verkossa merkkiä myy ainakin Zalando. Tätä pitkää neulemekkoa ei siellä näyttänyt olevan, mutta lyhyempiä villamekkoja kyllä. Monen mekon kokemuksella, suosittelen lämpimästi!

Otsikon mukainen 3. täysvillainen asia asussani oli Becksöndergaardin ihanan pehmoinen huivi. 

Sinisen, viininpunaisen ja vihreän yhdistelmä on viime aikoina ollut jotenkin kovasti mieleeni. Mekko, huivi ja karvapanta sopivat siis ihanasti yhteen ja saavat olon säkenöiväksi.

Mekko – Benetton (koko XL)

Takki – Talkabout

Saappaat – Högl (saatu)

Panta – KN Collection (saatu)

Huivi – Becksöndergaard

Korvikset – Mine Güngör

 

Tuntuipas ihan kivalta saada pitkästä aikaa asukuvia aikaiseksi. Jospa tää arki töineen ja bloggailuineen vihdoin alkais asettua jotakuinkin taas uomiinsa.

Eihän tässä muutakaan voi, kun täyttää päivänsä näillä tavallisilla arkisilla asioilla, kun ei koko elämäänsä nukkuakaan voi. Aika monta päivää tässä tulikin jo paettua maailmaa peiton alle. Päivät kuluu ja elämä etenee tuntuipa hyvältä tai ei. Tänään ei tuntunut ihan paskalta, sehän on jo melkoinen voitto!


03.01.2019

Posted at 22:33h in Yleinen by
0 Likes

 

Joko se olis aika käynnistää tämäkin vuosi? Niin täällä blogissa kuin elämässä ihan yleensäkin. On nimittäin nämä ekat päivät mennyt ihan täydessä muumio-moodissa. Olen lähinnä horrostanut himassa tekemättä yhtään mitään järkevää.

Huomenna olis kuitenkin parin viikon lomailun jälkeen tartuttava taas töihin hoitamalla parit kuvankäsittelyhommat ja setvimällä kuittihelvetti kirjanpitäjälle. Lauantaina sitten taas pitkästä aikaa kamera käteen. Enpäs muistakaan koska olisin viimeksi ollut yli kaksi viikkoa kuvaamatta. Mut teki kyllä hyvää niin päälle kuin kipeänä olleelle kädellekin.

Minulle vuoden vaihtuminen ei tarkoittanut mitään kummempia uudenvuodenlupauksia, mutta onhan tämä silti hyvä hetki aloittaa jotain uutta. Mä rakastan kaikkia nättejä muistikirjoja ja kalentereita, siitäkin huolimatta, että kalenterin käyttö on mulle haastavaa. Niinpä olenkin innoissani näistä loppuvuodesta tekemistäni hankinnoista.

Glitteristä ostettu vaaleanpunainen kalenteri/muistikirja pääsee mun bloggaamista koskevien muistiinpanojen paikaksi. Varsinaiset menot pidän sitten erillisessä kalenterissa, jossa on myös viikkonäkymät. Aloin jo listaamaan kaikkia niitä postausaiheita, jotka ovat jääneet viime kuukausien mylleryksessä toteuttamatta. 

En ole koskaan ollut kovinkaan pitkäjänteinen päiväkirjankirjoittaja. Monta olen etenkin nuoruudessani aloittanut, mutta ikinä sitä pitkään jaksanut jatkaa. Joulun alla kuitenkin Ateneumin museokaupassa tuli vastaan söpön näköinen One line a day -otsikolla kulkeva viiden vuoden päiväkirja. Siinä on tuollainen muutaman rivin mittainen tila kullekin päivälle laittaa muistiin fiiliksiään. Täytyy kiteyttää vain tärkein.

Tuo viiden vuoden konsepti tuntui tässä kohti jotenkin lohdulliselta ja toiveikkaalta. Ajattelin päiväkirjaa katsoessani, että jos tuon kirjan täyteen kirjoitan, niin siihen on ihan pakko jo mahtua hyviäkin fiiliksiä ja onnellisia aikoja. Onhan? Toivoisin, että kun vuoden päästä kirjoitan järjestyksessään toisen merkinnän tuolle tammikuun 1. päivän sivulle, olisi siinä jo aivan eri tunnelma kuin 1.1.2019 kirjoitetuilla synkillä riveillä. 

Moni kyseli jo instassa tuon päiväkirjan perään, niin osaan sanoa, että Ateneumin museokaupan lisäksi samaa löytyy ainakin Rosebud-kirjakaupoista. Ja samantyyppisiä monestakin kirjakaupasta, netissä esim Adlibris näytti myyvän useampaakin. 

Muutaman päivittäisen päiväkirjarivin ohella toinen hieman isompi projekti onkin sitten tämä listaprojekti. Moorea Sealin 52 listaa onnellisuuteen osui sisälläni samaan surkeaan paremmasta haaveilevaan olentoon kuin päiväkirjakin. Pahassa olossa sitä takertuu kaikenlaiseen vähän hömppäänkin, jopa positiivisiin horoskooppeihin! 😀

Kirjassa on listatehtävä vuoden jokaiselle viikolle. Nyt ensimmäisellä viikolla tulisi miettiä asioita, jotka tekevät onnelliseksi juuri nyt. Myöhemmin vuorossa on mm. ”asiat joissa olen todella hyvä”, ”suurimmat kohteliaisuudet ja kauneimmat sanat, jotka olen saanut”, ”ihmiset jotka tekevät minut onnelliseksi” ja paljon muita aiheita joita pohtiessa pitäisi muistua mieleen elämän pienet hyvät asiat.

Kirja on kaunis ja sen huokoinen paperi tuntuu ihanalta, joten sitä on ilo katsella ja pidellä kätösissään matkalla onnellisuuteen.

Innostuin lista.ajatuksesta itse asiassa siinä määrin, että kävin ostamassa tänään myös Sealin toisen samankaltaisen opuksen nimeltä 52 listan projekti. Tästä tulee siis listojen vuosi!

Kirjat maksoivatt ainakin Suomalaisessa kirjakaupassa n. 18 €/kpl ja niitä on saatavilla laajasti niin nettikirjakaupoista kuin monista kivijaloistakin. Prismassakin taisin nähdä. Muiden listoja voi vakoilla instassa tunnisteilla #52weeksproject ja #52listsforhappiness.

Toivottavasti kaikkiin näihin kansiin eksyy edes hieman hyvää mieltä!