23.05.2016 Onko pakko olla ”ikuinen laihduttaja”?

"Me naisethan ollaan kaikki ikuisella laihdutuskuurilla ja koetaan onnistumisen tunnetta, jos mahdutaankin vähän pienempään vaatteeseen."

"Luulenpa, että kukaan nainen ei ole vartaloonsa täysin tyytyväinen, olipa sitten ylipainoa tai ei."

Siinä kaksi virkettä, joihin kuluvana viikonloppuna törmäsin. Toisen päästi suustaan eräs luennoitsija ja toisen luin yhdestä fb-ryhmästä. Ja tiiättekö mua otti kyllä taas pattiin. Mä en ymmärrä miksi tuollaista "mantraa" hoetaan ja miksi sitä pidetään jonain yleispätevänä totuutena. Kun kerta toisensa jälkeen toistellaan, että ihan varmasti kaikki naiset jotain paikkaa itsessään inohavat ja haluavat kaikki olla hoikempia, niin siinä alkaa viimeinenkin itsestään aidosti pitävä ihminen miettiä, että onko mussa jotain vikaa, kun olen itseeni tyytyväinen. 

Luin facebookista viikonloppuna myös tuttavani 2,5 vuotiaan tyttären sanat katsellessaan itseään peilistä, ne kuuluivat seuraavasti: "wautti wau, miten nätti tyttö!" Just oikea ja ihana asenne, niin kuin lapsilla lähtökohtaisesti on. Mutta miettikääpä mitä sitten käy noille itsestään vilpittömästi pitäville lapsille, kun riittävän usein kuulevat alussa lainaamieni kaltaisia viestejä. Sitä alkaa miettiä, että pakkohan sitä on jotain vikaa olla, koska kukaan nainen ei ole vartaloonsa tyytyväinen. 

Tuo "me kaikki naisethan ollaan ikuisella laihdutuskuurilla.." -juttu jatkui luenonoitsijan hakiessa vahvistusta toteamuksellaan kysymällä yleisöltä, että "kuka tunnistaa tämän itsessään?" Minä vastasin niin kuin asia oli, että "en itseasiassa tunnista". Keskustelu jatkui siitä, että muotinäytöksen vaatteita sovittaessa jouduinkin pyytämään parista vaatteesta pienempää kokoa mitä minun tiedoissani oli asiakkaalle ilmoitettu ja luennoitsija halusi kuulla, että miltä tuo minusta tuntui. Sitä tunne-sanaa korostettiin oikein pariin otteeseen. Oletuksena kenties, että kokonumeroltaan pienempien farkkujen mahtuminen olisi aiheuttanut minussa jotain suuriakin riemunkiljahduksia. Tai kuten hän sanoi "tunnemme itsemme paremmiksi mahtuessamme pienempään vaatteeseen".

Mutta ei, pahoitteluni, että en tähän yleiseen naisten totuuten lähde mukaan. Mua ei se kokolappu hetkauttanut yhtään mitenkään, ei vaatteen kokonumero herätä minussa tunteita. Minä olen realisti, joka tietää kyllä omat mittansa, muhkuransa ja mallinsa eivätkä ne siitä mihinkään muutu olipa vaate päälläni minkä kokoinen tahansa. Joten miksi ihmeessä se herättäisi minussa mitään tunteita, että jollakin merkillä minun housukokoni on pienempi kuin toisella. Hyvä tietää ostoksia tehdessä, mutta ei muuta.

Mutta tuntuu usein, että uin vastavirtaan tässä asiassa muutenkin, sillä minä kuulun siihen ilmeisesti sitten yksisarvisiakin harvempaan lajiin kuin naiset jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa. Ja nyt, mä niin tiedän, että siellä on ihmisiä jotka tuon lauseen lukiessaan ajattelvat, että "no mutta eihän se voi eikä saa olla tyytyväinen, koska se on läski!" Se on ihan hirveä huutava vääryys, jos joku kauneusihanteeseen sopimaton sanoo olevansa itteensä tyytyväinen, koska kenenkään, ei edes niiden joiden hoikkia mallivartaloita media ihannoi, kuulu olla tyytyväisiä. Aina on jotain mitä voi itsessään inhota ja aina voi olla kolme kiloa hoikempi! 

Ja älkää käsittäkö väärin, ei se tyytyväisyys tarkoita sitä, etteikö silti voisi yrittää tehdä muutoksia. Ei minua esimerkiksi haittaa, jos onnistuisin taas aloittamallani salitreenillä saamaan joskus vaikkapa hieman hauista esiin, mutta en ajattele, että käsivarteni olisivat rumat tai huonot nykyisessäkään olomuodossaan. Enemmän kuin käsivarsieni (ja koko vartaloni) muoto ja ulkonäkö, minua kiinnostaa se mitä sillä voi tehdä.Jos pitää itseään rumana ja huonona, niin tuskin se siitä hyväksi muuttuu vaikka mitä tekisi, aina vaan keksii uusia asioita joihin olla tyytymätön. Jonkun toisen perse on siltikin aina vielä omaasi parempi. Mutta jos on jo mielestään ihana ja hyvä, niin siitä on helppoa lähteä vielä parantamaankin. Tyytyväisyys on sitä, ettei ole tarvetta ajatella itsestään rumasti, niin kuin harmillisen moni nainen tuntuu tekevän.

Mä olen monta kertaa miettinyt syitä siihen, miksi olen itseeni tyytyväinen ja voin aidosti sanoa tykkääväni myös vartalostani. Vielä nytkin, vaikka se on kymmeniä kiloja suurempi kuin joskus nuoremana. Asiaa minulta myös usein kysytään. Sillä kuten sanoin, se nyt vaan tuntuu olevan kovin ihmeellinen asia ja jopa ikään kuin kiellettyä. Yksi syy lempeään suhtautumiseen itseäni kohtaan on varmasti saamani kasvatus. Minun ei ole tarvinnut kotonani koskaan kuulla kenenkään ulkonäkövoivotteluja ja koen saaneeni kehut ja kiitokset osaamisesta ja tekemisestä ennemmin kuin ulkonäöstä. Olen aina keskittynyt enemmän siihen mitä osaan kuin miltä näytän ja kun itsetunto ei ole rakentunut ulkonäön mukaan, on se helpompaa ottaa sellaisena kun nyt sattuu olemaan. 

Olen realisti ja minulla on täysi ymmärrys siitä miten kaukana ns. yleisistä länsimaisista kauneusihanteista olen, mutta se ei estä minua olemasta tyytyväinen itseeni. Mulla on naama päässä ja vartalo joka toimii, mistä tässä pitäisi kitistä ja olla surullinen? Ai siitä, että on isompi maha kuin monella muulla? Tai siitä, että takamukseni on hyllyvämpi kuin jollain toisella? Vai siitä, että maailmassa on ihmisiä joita mun ulkonäkö ei miellytä? Mä en vaan saa kiinni noista ajatuksista. Mä näen kyllä että pepussani on selluliittia (se se vasta on kuulema naisen vihollinen nro 1!) ja että rintoihini on maan vetovoima tarttunut jo melkoisesti. Mutta mä en ymmärrä miksi mun pitäisi antaa tuollaisten asioiden vaikuttaa siihen , että mä olen itse itselleni ihana. 

Olen usein kirjoittanut itsensä hyväksymisen tärkeydestä ja siitä miten siitä miten vaikkapa oman ulkonäön soimaamisesta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Mutta just nyt noita postauksen alussa lainaamiani lausuntoja miettiessä mun tekee mieli sanoa vaan, että ok, jos sä et voi olla tyytyväinen itsees ja koet, että pienempi kokolappu tekis susta paremman ihmisen, niin se on sitten niin. Mutta mitä jos lakattais hokemasta tuota, että kaikki naiset on itteensä tyytymättömiä ja hyväksyttäis sekin, että joku toinen saattaa elää ihan ittestään tykäten.

Että etsi sä siellä ihan rauhassa virheitä naamastas ja vyötäröltäs, jos niin haluat, mutta älä pakota kaikkia muitakin tekemään niin. Älä oikeuta omaa tyytymättömyyttäsi, sillä että "no ei kukaan muukaan ittestään tykkää". 

Mutta ennen kaikkea, vaikka miten näkisit vartalossas virheitä, niin pidä ne omana tietonasi ja lärvisi ummessa edes lasten ja nuorten läheisyydessä. Kaikkien ei tarvii kasvaa pitämään totuutena sitä, että kaikki naiset olisivat ikuisella laihdutuskuurilla ja aina tyytymättömiä itseensä.

17.04.2016 Makkarankuori pallomahan päällä ja muita tekemiäni rikoksia

Miksi pukeutumisen pitäisi joka päivä olla sitä kuuluisaa "parhaiden puolien korostamista"?  Tämä kysymys nousi mieleeni, tämän aiemmin linkkaamani isokokoisten naisten pukeutumismyyttejä -jutun yhtä kommenttia lukiessani.

Nimimerkin Amalia kommentin mukaan asut ovat kuulema "epätasalaatuisia". Ja siinähän kommentoija on aivan oikeassa, niinhän ne oli aivan erilaisia asuja jotka paljastavat ja korostavat ja piilottavat eri kohtia vartalostani. Mutta sitä mä en vaan tajua, että mikä siinä on se rikos.

Miksi on jotenkin huonoa, että normaalin ihmisen, joka elää ihan tavallista ja arkista elämää, pukeutuminen vaihtelee, on "epätasalaatuista" ja saa henkilön näyttämään toisina päivinä paremmalta jonkun toisen mielestä ja toisena taas jonkun muun? Kun kaiken lähtökohtana on kuitenkin se, että niiden vaatteiden käyttäjä on aina valinnut ne niin, että itse pitää näkemästään ja tuntemastaan. 

Olen joskus aikaisemmin esittänyt näitä samoja ihmetteleviä kysymyksiä koskien sitä usein toitotettavaa naisellisuutta. Itsekin kun kuulema olisin naisellisempi ja kauniimpi kuin tekisin niin tai näin? Mutta miksi se joku yleisesti määritelty naiselliselta näyttäminen pitäisi olla kaikkien tavoite? Miksi osa ihmisistä ei pysty hyväksymään sitä, että joku toinen ei ole kiinnostunut samoista ulkonäkö-spekseistä kuin itse?

"Makkarankuori pallonmahan päällä tai paksut jalat paljastavat shortsit nyt vaan eivät tuo Veeran tai kenenkään muunkaan plus-kokoisen naisen parhaita puolia esiin." 

Kuka ne parhaat puolet päättää? Jonkun mielestähän esimerkiksi minun vartalossa ei ole yhtään hyvää kohtaa jota kannattaisi korostaa. Joku toinen voisi sanoa, että "kivat kannut, korosta niitä". Kolmannelta kun kysyis, niin se sanois, että "no, sun jalat on varsin kivat". Mutta mitä sitä muilta kyselemään. Miksi antaa muille valtaa määritellä mikä omassa vartalossa on hyvää, taikka huonoa? Siitähän tuossa jutussakin oli nimenomaan kyse, että "hei sinä isokokoinen nainen, myös sinä voit ihan itse päättää millaisia vaatteita haluat päällesi pukea ja mitä vartalosi osia paljastaa tai peittää, sillä sitä määrittelyä ei tule kenenkään muun tehdä". Aina vaan riittää ihmisiä joiden mielestä kaikille ei kuitenkaan kuulu samat oikeudet päättää omasta ulkonäöstään.

Mulla oli tänään päällä mammafarkut, valkoinen t-paita ja paljettirotsi. Katsoin ulos lähtiessä peilistä, että kylläpä se vatsa tässä asussa nyt röllöttää. Mutta tiiättekö ei haitannut pätkääkään. Oisin toki voinut mennä vaatekaapille ja vaihtaa päälleni slimmaavan alustopin, valita eri farkut, pistää päälleni paidan, joka olisi tehnyt vatsastani jonkun ohikulkijan mielestä vähemmän epämiellyttävän ja ehkäpä vielä koittaa hämätä huomiota muualle jollain näyttävällä asusteella. Mutta kun ei tehnyt mieli. Ei kiinnostanut pätkääkään miettiä, että pitäisikö tämä vartalooni kuuluva iso vatsa nyt koittaa piilottaa ja kaikin tavoin korostaa jotakin mystisiä yleisesti hyväksyttyjä "parhaita puoliani", jotta yleisellä mittaristolla hyväksyttävämpi. 

Oli mukavat vaatteet. Oli aurinkoinen terassi. Oli hyvää seuraa. Oli hyvä olo itsestä. Sanokaa mulle yksikin syy miksi mun olisi pitänyt miettiä että mitä joku muu ajattelee siitä, että en valinnutkaan peitellä vatsaani ja korostaa jotain… (niin mitä?)

Siitä tosiasiasta ei tulla ikinä pääsemään eroon, että kaikkia ei voi omalla ulkonäöllään, olemuksellaan ja olemassaolollaan miellyttää. Ei kukaan meistä. Eikä kukaan meistä pidä kaikista ja kaikkien pukeutumisesta ja käytöksestä ja olemassaolosta. Joka ikinen kerta, kun vaikkapa tuollaisella lehtijutulla yritetään tuoda esiin sitä jokaisen oikeutta tykätä tsestään ja näyttää siltä miltä itseä huvittaa, tulee sinne joku sanomaan, että "joo joo, saa tehdä niin kuin tykkää, mutta eikö tuo tajua, että näyttää rumalta!"  Että aatella mikä rikos, kun loukkaan jonkun toisen esteettistä näkemystä vartaloni osilla.

Se on se meidän ihmisten ainainen ongelma, että me kuvitellaan oman mielipiteemme aina olevan ainoa oikea ja sellainen jota kaikkien muidenkin tulisi noudattaa. Olisihan se niin paljon kivempaa kun kaikki maailmassa miellyttäis just mun silmää ja olis mun makuun. 

No, kommentoija avasi vielä lisää asukuvieni "ongelmaa": "jokainen voi tietysti pukeutua niinkun tykkää, mutta jos tarkoituksena on jakaa tyylivinkkejä niin silloin voisi esitellä asuja, jotka oikeasti näyttävät tyylikkäiltä."

Niin. Kyllä joku roti tähänkin olisi oltava, ettei ihan minkä tahansa näköiset "jakaisi tyylivinkkejä". Voisko tähänkin jonkin tutkinnon tai näyttökokeen määrätä, mitä ilman ei sais itsestään asukuvia verkkoon laittaa. Ettei vaan joku sais huonoa esimerkkiä! Ettei vaan kukaan joutuis näkemään kun paksu lady pukeutuu shortseihin. Taas joku muu yrittää määritellä rajat ja säännöt kuka saa tehdä ja mitä. Tavallaan saa tehdä mitä vaan, mutta…

Me ollaan jokainen yksilöitä ja mä dokumentoin täällä mun omaa pukeutumista. Ne on just mun tynnyrimaha, isot hinkit, leveä perä ja paksut jalat (omasta mielestäni kyllä varsin kivat kintut!) joita mä puen. Ja mä puen niitä just niinku mua huvittaa. Mut yks viesti mulla on mielestäni kaikki nää vuodet ollu: "uskalla pukeutua just niin kuin haluat!"  Vinkkejä on maailma pullollaan, jokainen poimii sieltä täältä ne mitkä kokee omikseen. 

Olen blogivuosien aikana saanut viestejä teiltä lukijoilta, että joku on esimerkiksi rohkaistunut vuosien tauon jälkeen hankkimaan minihameen, kun nähnyt itsensä kokoisen naisen pukeutuvan lyhyeen helmaan. Samoin esimerkiksi parin vuoden takainen bikinipostaus auttoi kuulema useampaakin teistä empimisen jälkeen bikiniostoksille. Ja tää on just se miten tän kuuluukin mennä. Ihan meidän kaiken kokoisten naisten (ja miesten) tulee pukeutua just niin kuin itse tahtoo, siitä huolimatta, että aina joku tulee sanomaan, että "mutta kun toisella tapaa näyttäisit paremmalta". Siihen mä tahdon tän blogin kirjoittamisella ja omien arkisten asujeni julkaisemalla kannustaa. Joo, ei oo varmasti maailman muotipoliisien hyväksymää, mutta edelleen mä kysyn, että miksi ihmeessä pitäisi olla??

Joten ei muuta kuin kiitos tälle postauksessa lainaamalleni kommentoija-Amalialle, kun palautti pari päivää hukassa olleen kirjoitusinspiksen! Päästin jälleen kerran tän blogin punaiseen lankaan kiinni ja siinä langassa lukee, että "rakasta ittees ja pist päälles mitä huvittaa." 

PS. Jokohan pian voi kelien puolesta kaivaa shortsit esille?