Mä olen viettänyt viimeisen vuoden aikana niin paljon aikaa Iinan kanssa, että huomaan meidän tartuttaneen toisiimme paljon asioita. (Ja ei, mä en puhu herpeksestä) Meiltä löytyy tätänykyä useampia pareja samoja kenkiä ja Iina on opettanut minut syömään mm. Bulgarian jugurttia, josta tulikin heti lempparini (jep, ehdin elää yli kolmekymmentä vuotta maistamatta). Hän on tartuttanut minuun myös mitä omituisempia kommunikointitapoja kuten laulamalla keskustelun ja minä puolestaan olen syyllinen siihen miksi Iinankin kädessä kamera kallistuu nykyään usein vinoon.

Suurin osa tiiviin ystävyyden tuomista uusista asioista on tietenkin pelkästään positiivisia, mutta välillä sitä huomaa liukuneensa mukaan asioihin joihin ei ikinä uskonut sortuvansa. Niin kävi tänään. Taas meni yksi ”neitsyys”. Mikä? Se selviää asukuvista.

20130522-202910.jpg

Puutarhapöksyni saivat tänään sateen vuoksi kunnon kastelun, mutta olenkin itse huono hoitamaan kasveja, joten tuli varmaan näillekin kukkasille tarpeeseen.

En osaa ainakaan toistaiseksi kuvitella yhdistäväni noin kirjavia housuja muuhun kuin mustaan yläosaan, joten kiskoin matkalaukusta päälleni pellavaa tuplana. Marimekon läpikuultava lyhythihainen pellavaneule sai päälleen blogissa jo usein nähdyn La Redouten pellava”rotsin”. Kuvissa nuo eivät tokikaan erotu lainkaan toisistaan vaan yläosa on yhtä mustaa möykkyä.

20130522-202855.jpg

Mutta se menetetty neitsyys… Se oli Crocs-neitsyys! En ikinä uskonut näkeväni tätä päivää. Minä kuvittelin olevani vahva ja pystyväni karttamaan tällaiset kammottavaksi kokemani asiat. Mutta ei.

Siinä minä tallustelin Iinuskan eteisestä lainaamillani kengillä kohti kaupunkia, ja kehuin niitä mukaviksi, kun hän totesi, että ”siinä sä vaan tyynesti kävelet Crocseissa ja vielä kehut niitä”. Mitäääää?? Enkä mä ollut itse tajunnut! 😀

20130522-202918.jpg

Nappasin nuo kumiset kengät jalkaani aamulla koska en halunnut pilata nahkaballerinojani lätäköissä eikä mukanani ollut mitään muita kukkahousuihin edes etäisesti sopivia kenkiä. Näiden klassisista purkkareista mallia ottaneiden Crocsien sivuprofiili ei ole mielestäni kaikkein kaunein, mutta muuten ovat vallan söpöt ja värikin natsasi asuun. Plussaa kengät saivat kivasti jalkoja hieroneista nystyräisistä sisäpohjista.

Että näin siinä pääsi käymään. Minä, Veera, olen nyt julkisesti käyttänyt Crocseja. Myönnän syyllisyyteni. Ja kaiken lisäksi vielä mietin, että tuollaiset kumitöppöset voisivat oikeastaan olla aika oivat kengät kesän märkien päivien ulkokuvauksiin. Mutta olisikohan Crocsien omistaminen kuitenkin vielä vähän liikaa meikäläiselle.. Lainaamisen voi sentään pistää yllättävien olosuhteiden piikkiin. 😀


Haikailin tuossa muutama päivä sitten kirkkaan väristen sukkien perään. Tahdoin veikeitä sävyjä kurkkimaan käärittyjen lahkeiden ja herrainkenkien välistä nyt, kun paljain nilkoin ei vielä tarkene. Pistäydyttiin eilen Encen kanssa Lindexillä ja Henkkamaukalla ja mä sekosin sukkahyllyillä.

20130328-231730.jpg

Vielä paketeissa olevat sukat kaikki Lindexistä. Neonpinkit olivat normihintaiset, muut löytyivät eurolla tai parilla alekorista. Irtonaiset sukkaparit ovat puolestaan kotoisin H&M:n lastenosastolta, missä seitsemän sateenkaaren sävyn sukkapaketti kustansi 9,95 €.

20130328-231739.jpg

Täysin yllättäen ensimmäisenä käyttöön pääsi tänään kirkkaansiniset sukat. Minähän olen aina vannonut inhoavani sinistä. Mutta vallan hauskaltan tuo väripilkku näytti tuolta kirkuvanoranssien housujen ja maltillisen beigejen kenkien välimaastosta. Ennustan, että herrainkenkien ja silmiinpistävien sukkien yhdistelmää saatetaan tulla näkemään jaloissani lähiaikoina lähes kyllästymiseen saakka.


Mistä on loistava tyttöjen ilta tehty? Hyvästä seurasta, paljosta nauramisesta, hiuslakka- ja puuteripilvistä sekä maistuvasta kuohujuomasta. Ihan juuri kaikesta tuosta pääsin nauttimaan lauantaina, kun  suuntasin Jonnan luokse Fresita-etkoille.

Minä, Jonna ja Iina olemme mukana Indiedaysin ja Fresitan yhteistyökampanjassa ja järjestimme sen tiimoilta pienet kekkerit. Paikalle kutsuttiin myös muutamia muita ihania naisia sekä pari tukka- ja meikkitaikuria tekemään meistä kaikista entistä vieläkin ihanampia.

Illan funktiona oli siis ihan vaan vietää rennosti aikaa yhdessä maistellen erilaisia Fresita-drinkkejä ja illan punaiseen väriteemaan sopivia herkkuja. Olen itse aiemmin juonut mansikanmakuista Fresita-kuoharia ihan vaan sellaisenaan tai kera tuoreiden mansikoiden, enkä ollut tullut edes ajatelleeksi, että sitä voisi käyttää muutenkin. Saatiin kuitenkin aiemmin viikolla hieman oppia Altian baarimestarilta Mikaelilta ja sen myötä aukenikin ihan uusien herkullisten drinksujen maailma.

Mä en tiedä millaisiksi sieniksi meitä mimmejä oikein oltiin ajateltu.. sen verran iso ja kostea lasti kuoharia oli Jonnan ovelle kuskattu. 😀

Illan emännät luottivat jokainen näköjään vähän erilaiseen Fresita-versioon. Iina tykkäsi leikata omasta juomastaan hieman makeutta blendaamalla siihen lempijuomaansa russiania. Jonna puolestaan hörppi Fresitansa ihan sellaisenaan söpöistä pikkupulloista ja minä rakastuin erityisesti limellä ja mintulla maustettuun Fresita-”mojitoon”.

Tuo mojito sen vuoksi lainausmerkeissä, että me teimme lauantaina tuollaisen rommittoman version juomasta, mutta kunnon mojito-juomahan siitä syntyy vasta, kun lurauttaa sekaan myös rommia. Juhlissammekin mukana olleen Mirvan Fresitime -blogista löydät herkullisen Fresita-Mojiton ohjeen.

Hauska yksityiskohta muuten tuon juoman ohjeessa on se, että minttuja ei missään nimessä kuulema saa muussata lasin pohjalle millään nuijalla. Liika mörssääminen saa sen kuulema maistumaan ihan leikatulta ruoholta. Parempi tapa herätellä mintun maut on kuulema sen kepeä ”piiskaaminen” ja läpsyttely. Minttu tykkää sellasesta hellästä kurituksesta. ;D

Täydelliseen iltaan ei kuulu stressaaminen meikistä tai hiuksista, joten meidän kemuihin oli kutsuttu paikalle pari kauneuden ammattilaista. Hiuksistamme ja meikeistämme huolehtivat kuvassa näkyvä Mari Studio Playstä sekä minunkin nassuani Indiedaysin 2 v synttäreille koristellut Jessica Olet Ihana!:sta.

Mä en tiedä mitä ihmettä tuossa Iinan kuvassa tapahtuu, kun se on noin yllättyneen näköinen. Ehkäpä korva on hänen kaikista erogeenisiin pisteensä ja siksi noin iloisen hämmentynyt ilme. ;D Jonna puolestaa näyttää ylevältä barokkiprinsessalta kuohkean tukkansa kanssa.

 Meikissä suurin osa meistä taisi toivoa itselleen juhlien teemaan sopivat huulet ja meitä olikin loppujen lopuksi aika monta kaunista punahuulta. Iinalla huulissa mekkoon mätsäävää punaa ja Joannalla taustalla Fresitan syvän punaiseen täydellisesti sopivaa huulimaalia.

Olen todella yllättynyt, että tuosta Iina & Aino -kauhukaksikosta löytyi muistikortilta näinkin edustava kuva! Tämä on todella harvinaista. Jopa 1v-mukuloista on helpompi saada rauhallisia kuvia joissa kieli on suussa sisällä kuin näistä kahdesta duracellista.

Jonna oli keksinyt laittaa pikkupulloja tarjolle jäillä täytettyyn tiskialtaaseen. Käytännöllinen ja keittiötä kaunistava ratkaisu!

Väsättiin mainitsemani rommiton Fresita-mojito boolimaisesti kulhoon ja sehän hupenikin melkoista vauhtia. Koska mansikkainen kuohuviini on itsessään aika makea, sopii sen kaveriksi erinomaisesti hieman hapokkuutta tuovat maut kuten sitrushedelmät. Tiistain ”koulutuksessa” Mikael kehotti meitä rohkeasti kokeilemaan erilaisia sekoituksia ja testidrinksut osoittivat, että mansikkaisen juoman sekaan sopivat todella hyvin niin tuoreet hedelmät kuin erilaiset smoothiet ja mehutkin.

Minun nassusta tuli Jessican käsittelystä tällainen. Halusin huomaamattoman silmämeikin ja punaiset huulet. Huulien puna on kuitenkin tämän kuvan ottamishetkellä tainnut olla jossain kuohuviinilasin reunassa, sillä todellisuudessa tulos oli kirkkaampi. Tukkaa koristi Cailapilta saatu Kirsi Nisosen suunnittelema samettinen turbaanipanta.

Kuten huomaatte, niin lasit pysyi räpylässä koko ajan! Vasemmalla Ellen sivuilla Fresita-blogia kirjoittava Mirva arvioi sormimerkein illan fiiliksen ja tarjoilut. Oikealla Joanna näyttää muuten vaan hurmaavalta. Tuo Joanna on muuten oikeesti niin järjettömän kaunis nainen, ettei mitään rajaa. Oon ihan myyty. Kattokaa nyt vaikka seuraavan kuvan vasempaan reunaan.

Tässä koko meidän etkotiimimme puunattuna ja laitettuna. Ei näytä ihan hirveen huonolta!

Kuten tuolla tekstissä jo mainitsinkin, niin käytiin ottamassa viime viikolla oppia Altian baarimestari Mikaelilta, joten tässä vielä muutamia kuvia hänen taikomistaan Fresita-drinksuista. Kuohari muuttui ihan eri juomaksi vaikkapa sekoittamalla se passionhedelmään. Noin vaan puristellaan passionhedelmän sisukset lasiin ja Fresitaa päälle ja herkkujuoma on valmis!

Jos enemmän jaksaa nähdä vaivaa ja haluaa todella kauniin lopputuloksen, niin hedelmien ja marjojen pilkkomisella voi saada aikaan noin upean lopputuloksen kuin vasemman puoleisessa kuvassa.

Yksi suosikkiohjeistani sopii erityisen hyvin pikkujoulukauteen. Glögi-fresita! Kyllä luit aivan oikein. Pikkujoulujen kuuman hikoiluttavan glögimukillisen voi korvata Fresita-kuohuviinilasillisella, jossa lasin pohjalle on lorautettu glögiä. Toimii! Testaa jos et usko! Ja testaa etenkin, jos uskot.

Näitä drinksuohjeita löytyy muuten lisää Fresitan Facebook-sivuilta. Jos on kemuja tulossa, niin suosittelen kurkkaamaan.

Ja koska kyseessä on Indiedays-kamppis, niin tokihan tähän liittyy jotain kivaa teillekin. Tämän postauksen myötä nimittäin käynnistyy lukijakilpailu, jossa omat juhla-vinkkinsä jakamalla voi voittaa 200 € lahjakortin Katri Niskasen putiikkiin.

Osallistuaksesi kilpailuun, klikkaa itsesi Indiedaysin Fresita -kilpailusivulle ja kerro omat parhaat vinkkisi onnistuneisiin juhliin. Kilpailuun pääset osallistumaan TÄSTÄ!

Meidän iltamme ei lauantaina suinkaan päättynyt tähän, vaan jatkoimme iltaa iki-ihanan Jesse kaikurannan tunteikkaalla levynjulkkarikeikalla. Mutta siitä kuvia myöhemmin.. Sen millaisiin tunnelmiin minun ja Iinan ilta päättyi voitte lukea edellisestä postauksesta.

Miltäs muuten vaihtoehtoiset Fresita-drinksut kuulostivat? Itse muuten testasin tiistaina myös Fresitan ja Angry Birds -limun yhdistelmää… 😀 Ei sekään huono ollut!