24.07.2012

Posted at 19:34h in Yleinen by
0 Likes

Tänä aamuna herätessä oli ensimmäisenä liu'utettava kättä kevyesti säärtä pitkin, kokeiltava kainaloa ja lopuksi vietävä käsi vielä uteliaana jalkojen väliin. Ja hitto miten ihanalta se tuntuikaan… Jaa niin mikä?! No iho tietenkin!!! Mitä mahdoitte jo kuvitella.

Olin nimittäin eilen elämäni ensimmäistä kertaa sokeroinnissa ja täällä mä nyt sitten ihastelen miten silkkisiltä ja pehmeiltä kaikki sokeroidut paikat nyt tuntuvat. Ihmiselle, joka on aina poistanut karvojaan vain huolimattomasti höyläämällä, tämä fiilis on ihan uusi ja huumaava.

Muistatte ehkä keväisen -10 kg ja – 10 vuotta -postaukseni, jossa kerroin olleeni meikkaaja-kosmetologi kaverini opetusvälineenä muutaman tunnin ajan. Tuosta hauskasta keikasta Satu sitten halusi antaa minulle palkkioksi lahjakortin hänen käsittelyynsä. Ja minkä lahjakortin se kettu sitten antoikaan!

Olin joskus aiemmin haastatellut häntä radio-ohjelmaamme aiheesta karvojenpoisto sokeroimalla ja todennut, että enpä tiedä uskaltaisinko itse ikinä kokeilla. No Satuhan muisti nuo sanani ja niinpä lahjakortissa seisoi sanat "säärten, kainaloiden ja bikinialueen sokerointi". Olen ihan varma, että kyseinen aihe on jollekin muullekin yhtä hämärän peitossa kuin se oli minulle vielä ennen eilistä, joten tässä tulee oikein syväluotaava selostus tapahtumasta

"Apua, mä kuolen!", oli ensimmäinen ajatukseni. Ja oikeastaan toinen ja kolmaskin. Ja jos ihan totta puhutaan, niin mä pelkäsin operaatiota lähes hysteerisesti, mutta halusin siitä huolimatta mennä kokeilemaan. Alunperin olin varannut ajan jo kesälomalleni, mutta reissun venymisen vuoksi sitä siirrettiin kahdella viikolla eteenpäin, joten ehdin pelätä viikko tolkulla.

Edellisenä yönä näin jopa painajaisia siitä kuinka karmean kivuliasta kidutusta touhu olisi ja kuinka ulvoisin hoitopöydällä tuskissani ja toivoisin kuolemaa. (ai miten niin minulla on tapana lietsoa pelkojani?) .

 

Pelkäämisen lisäksi ehdin myöskin tallustella monta viikkoa karmivat karvat säärissä lepattaen, sillä Satu oli kehottanut malttamaan mieltään karvojen ajelussa ennen sokerointia ja kasvattamaan turkin noin 5 mm mittaiseksi, jotta sokerimassalla olisi mihin tarttua.

Kasvattelin karvapeitettäni siis kesälomalla ja ajan siirtämisen vuoksi sitten heti perään uudelleen. Kiva oli pyöriä hameissa ja shortseissa, kun olo oli kuin lumimiehellä. Vaikkakin kaverit kyllä jaksoivat vakuutella, etteivät karvani näkyneet ainakaan pimeässä parin metrin päästä katsottuna. 😀

Eilen sitten vihdoin tallustelin painajaisten täyteisen yön jälkeen kidutettavaksi. Olo oli kuin teuraslampaalla. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Paperistringit jalkaan ja hoitopöydälle makaamaan. Ensin vähän desinfioitiin käsiteltäviä paikkoja ja sen jälkeen levitettiin talkkia. Ja sitten itse "kidutus" aloitettiin kainaloista. Karvojen poistoon käytettävä massa on ihan vaan sokeria, vettä ja sitruunamehua, eli kyseessä on ehta luonnontuote.

Suurinpiirtein kädenlämpöistä sokerimassaa levitetään aina pienelle alueelle kerrallaan. Mömmön levitys tapahtuu vastakarvaan, jotta massa ottaisi kunnolla karvoihin kiinni, mutta sitten itse poisrepäisy tehdään rivakasti myötäkarvaan, jolloin karva irtoaa sulavasti juurineen.

Minä tosiaan siis odotin jotain sietämätöntä kipua ja ajattelin touhun olevan Guantanamon kidutusmetodeihin verrattavaa, mutta olin hyvin hyvin väärässä. Kainaloiden käsittely ei sattunut oikeastaan lainkaan. Toki se tuntemuksia aiheutti, mutta enemmän nipisteli oikeastaan massan levitys, kun sitä työstettiin kiinni karvoihin niin huolella. Silloin tunsin sellaista yksittäisten pidempien karvojen nyppimistä.

Itse karvojen irti kiskaisu oli aina niin nopea toimenpide, ettei se oikein ehtinyt sattua. Jokaisen riuhtaisun jälkeen Satu aina painoi juuri käsiteltyä kohtaa toisella kädellään ja oikeastaan se riitti viemään sen pienen kivuntunteen pois. Ihon venyttäminen kireälle helpottaa hommaa ja vähentää kipua huomattavasti, joten kainaloita työstettäessä Satu aina välillä pyysikin minua itse pitämään tissini pois kanaloista kainaloista. 😀

Säärien kohdalla pientä irvistelyä aiheutti lähinnä muutama kiskaisu nilkan herkimmillä alueilla, mutta missään kohtaa ei oikeasti käynyt mielessä etteikö tuntemuksia olisi kestänyt. Koko toimenpiteen ajan vaan juteltiin niitä näitä ja jollain tavalla jopa nautin siitä pienestä kivusta jota homma aiheutti. Tunne oli aika samanlainen kuin hierojalla, kun jotain sikamaisen kipeää kohtaa hierotaan ja se tuntuu yhtä aikaa sekä pahalta, että hyvältä. Mutta kivuntuntemus on toki hyvin yksilöllistä ja kyllä Satu sanoi, että jotkut kokevat kivun niin kovaksi, että operaatio on keskeytettävä.

Helppojen kainaloiden ja pikkuisen nipistelleiden säärien jälkeen oli sitten edessä se alakerta, joka kyllä edelleen pelotti vaikka olin siihen saakka jo hyvin pärjännytkin. Minua ei kiinnostanut mikään kokoposliini, joten sovittiin sitten, että ihan vaan siistitään bikinirajat. Joten ei muuta kuin polvea hieman koukkuun, haarat levälleen ja menoksi. Ja onhan se nyt selvää, että kyllä se tuolta nivusista ja häpyhuulten reunasta tuntui astetta ikävämmältä kuin aiemmista kohteista, mutta ei mitenkään sietämätöntä ollut sieltäkään. Jälleen oli se massan levitys itse riuhtaisua ikävämpi ja ihan kevyellä irvistelyllä tästäkin selvittiin.

Moni varmaan miettii, että se on jotenkin noloa olla siinä toosa levällään, kun toinen siellä touhuaa sun pimppivehkeiden kimpussa, mutta ainakaan itse en koe touhua mitenkään ikävänä tai nolona. Voi toki johtua siitä, että oma toleranssi tuollaista vieraille ihmisille haarojen levittelyä kohtaan on noussut aika rajusti kaikkien niiden vuosien aikana, kun gynellä piti rampata alinomaan jos vaikka minkämoisissa tutkimuksissa. Meikäläisen rööriä on käynyt ihmettelemässä niin moni lääkäri ja sellaiseksi opiskeleva, että sen voisi laskea jo pian julkkikseksi. Kaikkiin niihin, "eihän sua haittaa jo nämä opiskelijatkin tekevät sinulle sisätutkimuksen?"- kokemuksiin verrattuna tuollainen kropan ulkopuolella tapahtuva operointi ei siis todellakaan enää hetkauta. Ja ne karvanpoistoja tekevät tyypit nyt näkee niitä paikkoja ihan joka päivä, joten ei se niillekään ole yhtään niitä sääriä kummempi juttu.

Ihan viimeisenä Satu muotoili minulta kulmakarvatkin edelleen sokerimassaa käyttäen ja siitä touhusta mä oikeesti tykkäsin. Jostain syystä se kulmakarvojen irti riuhtominen tuntui vain ja ainoastaan ihanalta. Mutta olin kuulema kyllä ensimmäinen joka niin on sanonut. Ehkä mä oon vähän outo. 😀

Käsitellyille ihoalueille levitettiin lopuksi vielä kosteusvoide ja jälkihoito-ohjeiksi sanottiin, että saman päivänä ei olisi suotavaa kauheasti hikoilla eikä kainaloihin laittaa deodoranttia. Kainalot ja bikiniraja punoittivat jonkin aikaa käsittelyn jälkeen ja niissä näkyi muutamia pieniä punaisia pisteitä, kun karvatupista oli tihkunut hieman verta, mutta täksi aamuksi iho oli rauhoittunut jo lähes kokonaan.

Tuo vähäinen veren tihkuminen on kuulema ihan normaalia etenkin ensimmäisellä karvojenpoistokerralla, sillä ihokarvan alaosa (onko se nyt sitten karvasipuli vai karvanysty?) on suurempi kuin ihohuokonen jonka läpi karva kasvaa ulkomaailmaan. Heikosti selitetty, mutta ehkäpä ymmärsitte. 😀

Tänään nyt sitten tosiaan kainalot tuntuu ihan unelmanpehmeiltä ja poissa on joka ikinen karva. Säärissä tuntuu jonkin verran sellaisia ihan pikkuriikkisiä karvoja jotka eivät olleet samassa kasvurytmissä muiden kanssa eivätkä olemattoman mittansa vuoksi siis vielä tarttuneet sokerimassaan, mutta niitäkin on siis todella vähän. Säärten iho tuntuu ylipäätäänkin pehmeämmältä, sillä karvojen lisäksi sokerointi poisti myös kuollutta ihosolukkoa. Myös bikinirajat voivat oikein hyvin eikä siitä höyläämisen jälkeen tutuksi tulleesta ärtymyksestö ja ilkeästä kutinasta ole tietoakaan.

Ainoana miinuksena on mainittava säärieni muutamat kevyet mustelmat, joiden kuitenkin tiedän johtuvan ihan vain omasta mustelmaherkkyydestäni eikä niinkään operaation kovakouraisuudesta. Minulle tosiaan saattaa tulla mustelma ihan vaikka siten, että muru ottaa kiinni hartiasta vetääkseen minut lähelleen. Myös olkalaukku ilman edes sen kummempaa painoa saa olkapääni mustelmille. En siis todellakaan ole hämmästynyt, että karvojen irtikiskominen aiheutti myöskin pieniä vihertäviä muistoja. Kepeistä parissa päivässä paranevista mustelmista kuitenkin vain kyse, joten operaation hyödyt kestävät huomattavasti haittoja kauemmin.

Eli kaikesta pelosta huolimatta kyseessä olikin kiva ja positiivinen kokemus. Tähän saattaa hyvinkin jäädä koukkuun!


04.04.2012

Posted at 19:15h in Yleinen by
0 Likes

Hahaa! Kyllä se eilen postaamani tantta-asu ilmeisesti ainakin muutamia teistä säikäytti. 😀 Voin kertoa, että kyllä oli naurussa pitelemistä, kun niitä vaatteita olin itselleni valitsemassa.

Syy miksi nuo itselleni täysin sopimattomat kuteet päälleni kiskoin, oli sellainen, että olin lupautunut meikkaajana ja opettajana työskentelevän ystäväni Satun malliksi ja opetusmateriaaliksi paikalliseen oppilaitokseen.

Teimme Satun kanssa pari vuotta sitten yhteistyötä paikallislehden muuttumisleikkien tiimoilta, joita Satu oli tekemässä minun kuvatessa lopputulokset. Satu olikin sitten eilen pitämässä kosmetologiopiskelijoille opetusta noista muuttumisleikeistä tekemänsä opinnäytetyön pohjalta ja halusi minut meikkimalliksi ja kertoilemaan hieman valokuvaajan kommentteja kuvausmeikin tekoon.

Toimenkuvaani kuului myös toimia live-esimerkkinä siitä miten erilaisilla vaatteilla vaikutetaan ulkomuotoon. Lähtökohta oli siis tuo eilen nähty itselleni täysin sopimaton tantta-look. Epäsopivan asun kohdalla sitten kerroin opiskelijoille hieman niistä asioista jotka tekevät noista vaatteista omalle kropalleni niin epäimartelevat.

Vaatteet lainasi Porin Isokarhun River co.

Että mistä sitä nyt aloittaisi.. Ensinnäkin tuo huonosti laskeutuva tunika on juurikin mallia teltta ja piilottaa kaikki viimeisetkin vihjeet siitä, että alla piilee hieman kapeampikin kohta. Ei se minun vyötärö nyt kummoinen ole, mutta on siinä nyt kuitenkin vielä iso ero tuohon rinnanympärykseen joten on tyhmää piilottaa se löysän kaavun alle. Lopputulos on vain se, että näytän entistä suuremmalta joka suunnasta.

Myöskään pussimaiset hihat eivät varsinaisesti kaunista tilannetta, vaan luovat illuusiota melkoisesti totuutta muhkeammista olkavarsista. Hihan pituus näyttää kuvissa astetta inhimillisemmältä kuin se oli todellisuudessa. Oikeasti hihat päättyivät juuri hölmöön kohtaan käsivartta saaden kädet näyttämään lyhyiltä ja totaalisen väärästä kohtaa katkotuilta.

Lisäksi tuossa puserossa oli tuossa etu-yläosassa sellaista rypytystä, joka sitten loppui juuri tuossa rintojen korkeimmalla kohdalla. Eli tissien päälle tuli kivasti sellainen vaakasauma, joka ei todellakaan minun ryntäilläni siihen kuulu. Puseron helman loppuminen tuohon juuri lantion leveimmälle kohdallekaan nyt ei varsinaisesti imartele itseäni.

Kuosista ja väristä voi sitten joku ehkä tykätäkin, mutta omasta mielestäni tuollainen vaaleapohjainen ruutukuosi ei kyllä näytä kovin hyvältä itseni kokoisen ihmisen päällä. Näytän tuo tunika päällä yläkropastani niin jättiläismäiseltä, että pää alkaa näyttää jo liian pieneltä. 😀

Ja mitä noihin housuihin tulee, niin varmaan ihan perussiistit housut ja puolustavat paikkaansa ehkä jossain missä pukeutumiskoodi vaatii suoria tummia housuja. Mutta jos tuollaiset joutuisin jostain syystä päälleni oikeasti pukemaan, niin yläosan olisi todellakin sitten oltava tyköistuvampi.

Farkut ja rotsi lainattu Porin Isokarhun Riveristä, loput vaatteet ja asusteet omia.

No mutta, sitten meikkihommien jälkeen kiskaisin lopuksi päälleni asun joka ainakin oman pukeutumisfilosofiani mukaan saa minusta esiin vähän imartelevampiakin puolia kuin tuo ”lähtötilanne”. Opiskelijat totesivat olemukseni selkeästi nuorentuneen ja kokoni visuaalisesti pienentyneen. Ja empä kyllä lähtisi väittämään vastaan.

Asun lähökohtana oli farkut jotka korkean vyötärönsä ansiosta pistivät sopivasti vatsamakkaroita kuriin. Pusero on selkeästi ensimmäistä istuvampi ja sen materiaali laskeutuvampaa, minkä ansiosta se ei laskeudu tissien päältä telttana vatsan ylle. Pusero on myös ruutupaitaa hieman lyhyempi ja paljastaa mun farkkuahterini, jossa ei mielestäni ole yhtään mitään hävettävää eikä peiteltävää.

No farkut on muuten Riverissä myytävää InTown -merkkiä ja tuo jalassani oleva malli yllätti mut tosi iloisesti loistavalla vyötärökorkeudellaan ja mukavuudellaan. Jäin jopa harkitsemaan pöksyjen ostoa, mutta haluaisin lahkeiden olevan alhaalta ehkä pikuisen kapeammat, joten jäivät vielä kauppaan.

Koska nilkat ja ranteet ovat niitä vartaloni harvoja kapeita kohtia, niin tykkään korostaa niitä käärimällä sekä hihoja, että lahkeita hieman lyhyemmiksi lämpötilojen niin salliessa.

Puseron päälle avoinaisena puettu rotsi ja pitkä kaulakoru ovat molemmat puolestaan luomassa kokonaisuutta kapeammaksi hämääviä pystylinjoja.

Myös asun voimakkaammaan värimaailman todettiin tuovan olemukseen rutkasti lisää itsevarmuutta  ja näyttävyyttä sekä väriä kasvoille, kontrastiltaan laimeaan huonoon asuun verrattuna.

Rusetille solmitun huivin funktio puolestaan on tietenkin näytää nätiltä, mutta itse tällaisena pallopäänä tykkään myös siitä miten tuollainen korkealle nouseva yksityiskohta päähineessä feikkaa kasvoihin lisää mittaa pystysuunnassa, kun leveyssuunnassa noita poskia on ihan omasta takaakin.

Kuvat: Anu Lindfors

Tässä lopuksi vielä vertailun vuoksi vierekkäin nämä esimerkkiasut. Kyllä siinä mun mielestä on jokunen vuosi ja jokunen kilo eroa noissa kokonaisuuksissa.

Jotkut jo ehtivät kommenttiboksissa esittää harmistumisensa siitä, että tällä tavoin tuota tantta-asua minä ja jotkut kommentoijat haukuimme ja sen mukaisen tyylin lyttäsimme. Muistuttaisin kuitenkin, että tässä blogissa on edelleen kyse  pääasiassa minusta itsestäni ja minun tyylistäni. Minä näytän tuollaisissa vaatteissa ihan hirveältä piste. Ja välillä on kiva kirjoitaa omasta pukeutumisesta myös tällaisesta vertailevasta näkökulmasta.

Mutta mitäs ajatuksia tuo ”muodon muutos” teissä herätti?

 PS. Kiitokset vaatelainoista Riveriin, kivasta kokemuksesta Satulle ja kuvista harjoittelijalleni Anulle!


03.04.2012

Posted at 17:59h in Yleinen by
0 Likes

Kuten olette huomanneet, niin mä olen viime aikoina ollut entiseen mustaan pukeutumiseeni verrattuna melko kokeilevalla mielellä ja mun päällä onkin nähty joitakin ihan uudenlaisia juttuja. Esimerkkeinä mainittakoon valkoiset paidat, vihreät housut, leopardikuosi jne. Tänään ajattelin sitten taas kokeilla jotain ihan muuta.

Että mites mulle passais tällainen kiva ja vatsamakkaroille armelias ruututunika? En ole oikeastaan ikinä käyttänyt ruutukuosia, joten aattelin että olis kiva opetella. Ja noi hihat on hirmu kivat, kun niihin mahtuis vähän nykyistä isommatkin allit.

Ja ehkä jotkut tollaset fiksut ja siistit aikuishousutkin olis hyvä löytyä kaapista. Eikös sitä sanota, että paksuja reisiä kannattais tasapainottaa pitämällä lahje suorana alas saakka.

Ja kuinka moni tässä nyt kuvan nähdessään mietti mun seonneen lopullisesti? Toivottavasti aika moni. Sillä jos tää oikeesti onnitsui muka hämäämään teistä jotakuta, niin ei ole kyllä lukenut tätä blogia vielä kovin kauaa. 😀

Mutta on tässä sen verran totuuden siementä, että kyllä mä tänään esiinnyin kyseiset kuteet päällä n. 15 hengelle reilun tunnin ajan. Mutta syy tälle +10 kg ja 10 vuotta kauheus-asulle selviää tuonnempana kunhan ehdin kirjoittamaan pidemmän postauksen muutamin lisäkuvin.

Hirveen kivasti noi vaatteet saa mut näyttämään sekä lyhyemmältä, että leveämmältä. Ja tosiaan vielä vuosia vanhemmaltakin. Ja tämän päivän tapauksessa se tarkoittaa sitä, että onnistuin tavoitteessani paremmin kuin hyvin.  😀