Heipä hei… Kirjoitin tän megapitkän postauksen jo kertaalleen ihan vain saadakseni julkaistessa jonkun error-ilmoituksen ja koko paska katosi taivaan tuuliin. Että ihan pari voimasanaa nyt tähän. Mut ei muuta kuin uus yritys..

Seurailen jonkin verran erilaisia treeni- ja fitness -blogeja ja mä niiden perusteella oon ymmärtänyt, että kirjoittaessaan salilla käynnistä, olisi postaukseen hyvä liittää kuva omasta perseestään. Oma selluahterini ei kuitenkaan ole niin kummoisen muotoinen, joten joudutte nyt pakarakuvien sijaan katselemaan kuvia ihan niistä itse suorituksista ja olen pahoillani rakkaat, se ei ole nätin näköistä! Mut saattepa vähän vaihtelua niihin mun iänikuisiin asukuvahymyihin. 😀

Sain tuossa syksyllä Sopivasti Lihava -blogia kirjoittavalta Piialta kommenttiboksiini kutsun tulla joskus kokeilemaan vahvamieslajeja hänen kanssaan ja lauantaina me sitten treffattiin Power Teamin salilla. Mua kiinnosti homma kovasti, mutta täytyy sanoa, että pelkäsin, että mahtaisiko sieltä löytyä riittävän kevyitä kamoja meikäläiselle. 

Vahvamieslajien repertuaarihan on todella laaja, mutta Piia oli miettinyt valmiiksi muutaman ensikertalaisen kokeiltavaksi sopivan lajin ja pisti mut aloittamaan farmarikävelystä.

Vasemman puoleisessa kuvassa molemmassa räpylässä on vasta 30 kiloa, jolloin naamalta löytyy vielä hymyä. Oikealla molemmille puolille on ladattu 20 kg lisää, jolloin alkoi ilme nostaessa jo vähän muuttua. 😀 Ton lastin kanssa onnistuin kuitenkin kävelemään 20 m radan edestakaisin. Vielä 40 kilon kohdalla ei tuolla matkalla puristusvoiman kanssa ollut ongelmia, mutta 50 kilon kanssa mentiin kyllä viimeiset metrit aina ihan "toivotaan toivotaan!" -meiningillä otteen alkaessa luistamaan. Farmarikävelystä sanotaankin, että se on oiva harjoite otekyvyn parantamiseksi!

Heti jo tämän ekan lajin kohdalla kävi hyvin selväksi miten kokovartalohommaa toi on. Vaikka tossa kävelyssä joutuvat koville niin jalat kuin kädetkin, niin se on aivan mahtavaa treeniä myös ja etenkin keskivartalolle. Joutuu ihan tosissaan keskittymään ruodon koossa pitämiseen ja hengittämiseen.

Seuraava laji, merimieskävely, ei päästänyt keskivartaloa ainakaan helpommalla vaikka en edes päässyt askeltamiseen asti. Tuo pelkkä häkkyrä ilman lisäpainoja oli jo 135 kg, joten olin ihan tyytyväinen, että onnistuin edes saamaan sen irti maasta. Pikkaisen olisi saanut olla vähemmän painoa, jotta olisin uskaltanut koittaa kävellä. 

Mut ihan jo pelkkä kehikon nostaminen kävi ihan urheilusta, sillä oikean asennon ja vartalon painopisteen löytäminen ei ollut helppoa näin ensikertalaiselle. Ja tässä jos missä kyllä huomasi oman keskivartalonsa heikkouden. Ilman vyötä en olisi tuota maasta irrotustakaan saanut tehtyä.

Mut jumantsuikka, mä sain sen irti maasta!

Tässä Piia näyttää oikeanlaisen rauhallisen askelluksen mallia. Hänelle toi 135 kiloa on ihan keveetä kauraa. Tämä voimamimmi on kävellyt 5 m 250 kilon kanssa ja pelkän maastairrotuksen hän on onnistunut tekemään jo 300 kilolla. Huhhuh.

Vahvamieslajeissa tuntuu näitä kaikenmaailman kävely- ja kantamislajeja riittävän ja seuraavaksi alettiinkin rymyämään säkinkannon parissa. Koska säkki pitää kaivaa niin hankalassa asennossa tuolta lattialta asti syliin, olin ihan varma, että tuo kevyin, eli 50 kilon säkkikin olisi itselleni liikaa. Mutta vielä mitä, sehän nousi syliin jo heti ensi yrityksellä.

Ekalla yrityksellä jouduin pudottamaan säkin jossain n. 30 metrin jälkeen. En niinkään siksi etteikö ote ja voimat olisi riittäneet pidemmälle, vaan siksi, että olin ottanut säkin vähän turhan ylös ja se painoi todella kivuliaasti minun muutenkin viime aikoina jostain syystä arkana ollutta oikeaa tissiäni. Saakelin H-kupit, kun ovat niin monessa sporttihommassa tiellä! 

Tuossa säkin kannossa kuulema hankalinta onkin juuri se, että säkkiä joutuu pitämään niin ikävästi vartaloaan vasten ja se painaa helposti esimerkiksi palleaa jolloin hengittäminen käy normaalia haastavammaksi. 

Piia siinä painii 70 kilon säkin kanssa.

Pitäisköhän mun alkaa nostaa painoja ihan kunnolla ja tavoitteelisesti? Mulla kun näyttäis olevan tuo Bull Mentulamainen ulkonäkö jo valmiiksi. Puuttuu enää lihakset.

Kävelyjen ja kantamisten jälkeen testiin pääsi vielä akselipunnerrus, jossa vaikeutta tuo jo pelkästään se, että tanko on huomattavasti normaali painonnostotankoa paksumpi. Tanko siis täytyy saada ensiksi rinnalle, ja sitten se vielä punnerretaan ylös. Noin pienen painon (tanko 30 kg) sais tietysti rinnalle ihan raakana, mutta kuvasarjassa Piia näyttää miten homma oikeasti isompien painojen kanssa tapahtuu, eli eka tanko tohon pallean kohdille, siitä sitten kääntö rinnalle. 

Itse en uskaltanut tätä lähteä tankoa isommalla lastilla kokeilemaan. Kuvasta näkyy aika hyvin tuo tangon paksuus. Ei tarvii paljo sormilukkoa miettiä, kun hyvä että ees kämmenet yltää tangon ympäri.

Lopuksi Piia näytti mulle vielä mallia tukkipunnerruksesta. Itseltäni jäi tämä väliin, sillä kevyinkin tukki (47,5 kg) oli itselleni sen verran painava, että en saanut sitä syliä pidemmälle.

Vaikka en kaikista testilajeista onnistunutta suoritusta saanutkaan, niin jäi silti kyllä tosi hyvä mieli ja onnistuin pessimistisiä ennakko-odotuksiani paremmin. Ja täytyy sanoa, etä pieni kiinnostuksen kipinä tota touhua kohtaan kyllä heräsi!

Myös tuo Power Teamin sali vaikutti tosi kivalta paikalta ja ainakin lauantaina siellä tuntui olevan oikein kannustava ja hyvä fiilis. Paikalla olleet punttiherrat suhtautuivat todella tsemppaavasti tällaista pikkupainoilla ähissyttä ensikertalaista kohtaan. 

Eilen aamulla olikin sitten aika mielenkiintoinen fiilis, kun yhdistyi siskon synttäreiden jälkeinen darra ja näiden hommien aiheuttama lihaskipu. Sain taas havaita vartalostani uusia kohtia joissa ilmeisesti on lihaksia. Normaalien etureisi ja keskivartalo -hapotusten lisäksi huomion kiinnitti mm. noiden kuvaan merkittyjen paikkonen lihaskipu. 

Mahtavaa oli kyllä kaikin puolin. Kiitti hienosta kokemuskesta ja asiantuntevasta opastuksesta Piialle!


Blogiyhteistyö, Ivana Helsinki

Niin paljon kuin mua kiinnostaisikin monen suomalaisen suunnittelijan vaatteet, niin totuus on se, että aika harvalla merkillä riittää kokoja kaltaiselleni plussapallolle. Kun Ivana Helsinki ehdotti blogiyhteistyötä, oli ensimmäinen ajatukseni, että "no mahtaakohan niiltä edes mikään mahtua mulle". Näin kyllä nettikaupasta, että suuresta osasta vaatteita on kokoja 46 asti, mutta olin silti epäileväienn. Halusin ottaa asiasta selvää, joten suuntasin viime pääkaupunkireissulla Uudenmaankadulla sijaitsevaan Ivana Helsingin liikkeeseen tutkimaan ja sovittelemaan vaatteita.

Arvatkaa vaan yllätyinkö iloisesti, kun ihan jokaisesta vaatteesta jota halusin sovittaa, löytyi itselleni mahtuva yksilö. Monet vaatteet ovat tyyliltään aika kaukana omasta pukeutumisestani, mutta sovittelin ihan innoissani kaikenlaista ihan vaan näyttääkseni muille kokoisilleni, että tässä on kotimaista designia myös meille pylleröille! 

Ihastuin kovasti tuohon alla olevan kollaasin kirjavaan sydän-printtiin, mutta harmikseni siitä tehdyt mekot eivät olleet malliltaan meikäläiselle sopivia. Esimerkiksi A-linjaiset mekot eivät oikein ole parhaita kavereita, kun etumuksessa töröttää hirmuhinkit.

Kuoseillaan hurmasi myöskin Moomin by Ivana Helsinki -mallisto. Olin ihan myyty tuolle paljettiselle Muumi-mekolle siitä huolimatta, että mekon väreinä on sinistä ja turkoosia. En voi keksiä mitään siistimpää kuin paljettikuorrutteinen mekko, jossa on muumeja! Ja tuostakin mä olin ihan satavarma, et "ei varmaan mahdu se teidän 46 mulle", mut niin vaan kuulkaa sujahti päälle.

Muumi-mallisto on kuulema villiinnyttänyt erityisesti liikkeessä asioineet japanilaiset turistit ja osa on jopa ostanut samaa vaatetta monella eri printillä, kun ei ole osannut päättää mikä olisi ihanin. Ymmärrettävä ongelma, kun on nämä suloiset valkoiset pylleröhahmot kavereineen kyseessä. 

Mitä tuohon kokopoliitiikkaan vielä tulee, niin huomasin vaatteita sovitellessani, että monet Ivanan vaatteista, esim. mekoista ja neuleista, on malliltaan oversize-kamaa joiden kanssa ei kokolapun numerolla todellakaan ole juurikaan väliä. Esimerkiksi ylisuureksi tarkoitettu trikootunika toimikin itselläni kivasti 40 kokoisena, kun koossa 46 siinä ylisuuressa mallissaan koin vaatteen itselleni epäimartelevaksi. Myyjä sanoikin, että heillä ei kannata liikaa tuijottaa kokolappuja, vaan sovittaa rohkeasti niitäkin "ei omia kokoja". Siinä missä ylisuuret ja löysät mekot ja yläosat toimivat hienosti toisilla, voi sama vaate ollakin eri mallisella ihmisellä toimivampi istuvampana versiona, eli ns. liian pienenä.

Yllä olevassa kuvassa päälläni on neuleviitta koossa 38, isommat koot tuntuivat päälläni aivan liioittelulta. Joten todellakin sanoisin, että Ivanalta löytyy kampetta meille pikkuisen isompaakin lainapeitettä tarvitseville! Itse palaan liikkeeseen ensi torstaina, sillä saan valita itselleni kaksi vaatetta. Toinen on jo lukittu, mutta pari mekkoa vaatii vielä sovituksen, jotta osaan tehdä lopullisen päätöksen. Kuvaan valitsemani releet sitten mahd. pian myös tänne.

Kannattaa muuten klikkailla itsensä seuraamaan mua Instagramissa (@vieruska), sillä maanantaina polkaistaan siellä puolella käyntiin Ivana Helsinki aiheinen arvonta!


Tällaiseen päivään, kun päässä ei liiku pitkän työpäivän jälkeen enää yhtään mitään, sopii hyvin arkistosta löytyneiden kuvien ympärille tehtävä postaus. Hakiessani muutama viikko sitten vaatteita kuvauslainaan, näin Lindexillä tuollaisen Extended -malliston pitkän liivin ja ihan vaan puhtaasta mielenkiinnosta nappasin sen mukaani testatakseni millaisen asun tuollaisen kanssa saisi kasattua. On nimittäin itselleni jotenkin hyvin vieraanoloinen vaate, mutta sellaisiahan on juurikin kiva toisinaan testailla. Tällaisen mustavalkoisen setin sain matkalaukkuni sisällön puitteissa koottua. 

housut-S.T.I./pusero-Kaaio/liivi-Lindex Extended (kuvauslainassa)/kengät-Vagabond/korvikset-Aarikka (kuvauslainassa)

Tuli tosta liivistä jotain samurai-viboja. Ja sit toisaalta ihan kuin olis jonkun lahkon univormussa. 😀 Vähän outo, mut silti omituisella tavalla kiva asu. Tavallaan mä tykkäsin tuosta liivistä ja mietin hetken jopa sen hankkimista, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani en oikeastaan keksinyt, että missä ja miten mä tollaista käyttäisin. Liian vaikea vaate mulle. Mutta tulipahan testattua. 

Onko tällaiset kokeiluasut mistään kotoisin? Haluaisitteko silloin tällöin nähdä tällaisia oikeiden päivänasukuvien lisäksi? Onko sillä siis erityistä merkitystä, että onko blogissa nähdyt vaatteet sellaisia joita oikeasti itse käyttäisin? Vois koittaa kehitellä jonkinlaisen postaussarjan, missä testaan itselleni vieraan oloisia vaatteita. Saa heittää ajatuksia ja ideoita jos tulee mieleen!

Huominen jo vähän jännittää ja voin kertoa, että syy ei siten olekaan se illan muotinäytös, sillä perjantaihin pukkasi toisen ihan oikeasti jänskän haasteen. Kyse on eräästä koekuvauksesta jossa pitäisi osata olla esiintymistaitoinen, sanavalmis, hauska ja vaikka ties mitä. Ou nou, mistä näitä jänniä juttuja ja haasteita oikein tipahtelee? Koko viikko ollut sellaista pusertamista ja omien kykyjen raja-alueilla liikkumista, että pää meinaa poksahtaa. Mutta koitan epätoivon vallatessa miettiä, että haasteet kehittää. Suunta on ylöspäin.