Auringonpaiste ja kuivat kadut ovat sekoittaneet musta mörön pään. Värit ovat hämmentävä asia ja niiden yhdistely tuntuu jännittävältä. Tänään kokeiltiin tällaista.
Yläosassa tietenkin sitten turvallista mustaa.
PS: Vielä kolme päivää aikaa osallistua Swedish Hasbeens for H&M arvontaan!
Bloggaaja jos toinenkin on viimeisen vuoden aikana intoillut ripsipidennyksistä ja kertonut niiden olevan arkinaaman ehdoton pelastaja. Vielä kun pomoni hankki itselleen räpsyttimet joskus viime vuoden puolella ja hehkutti niiden ihanuutta, en voinut enää kieltää, ettenkö itsekin olisi hieman kiinnostunut hommaa kokeilemaan om ripsieni ollessa melkoisen lyhyet ja suorat.
Jouluna kuusen alta sitten löytyikin pomoni hankkima lahjakortti jonka turvin pääsin liimauttamaan silmiini elämäni ensimmäiset ripsipidennykset. Ja nyt voin todeta, että jäivät todennäköisesti myös viimeisiksi.
Alla olevassa kuvassa minun omat ripset ripsivärin kanssa. Ei mitkään huimat, mutta on niillä pärjätty.
Ja tässä sitten pidennykset heti melko tuoreeltaan. En halunut mitään kilometrin päähän paistavia megaripsiä, joten minulle laitettiin melko maltillisia pituuksia ulkonurkan ripsien ollessa muistaakseni 10 mm mittaisia. Lopputulos olikin mielestäni visualisesti kaikin puolin loistava ja kaikki kaverit tuijottelivatkin ripsiäni aina pienen tovin ennen kuin kysyivät onko kyseessä pidennykset. Eli toiveeni siitä, etteivät pidennykset ole liian ilmiselvät, kävi loistavasti toteen eikä minulla todellakaan ole mitään pahaa sanottavaa itse työnjäljestä. Tykkäsin kyllä peilikuvastani kovasti sen aikaa, kun ripset pysyivät hyvinä, mutta siihenpä se sitten jäikin.
Minua ei vaan ole tehty elämään tuollaisten vekottimien kanssa. En minä ala miettimään yksien ripsien takia, että mitenkä päin tässä nyt kärsii nukkua ja pistää päätä tyynyyn. Johtuneeko sitten juuri melkoisen naamaa tyynyyn hierovasta yöelämästäni (kuulostaapa muuten joltain hämärältä ja pervolta tuollainen toiminta.. :D), mutta omat pidennykseni pysyivät jotakuinkin järkevän näköisenä alle viikon. Yksittäisiä ripsiä alkoi sojottaa suuntaan jos toiseenkin niin, ettei niitä saanut enää millään taltutettua oikeaan asentoon ja kurittomia yksilöitä oli pakko poistaa väkivalloin.
Ensimmäinen miinupiste tuli heti ripsienlaittoa seuraavana päivänä, kun menin ensimmäistä kertaa pidennysten kera suihkuun. Kosmetologi oli varoittanut, että ensimmäisellä kerralla silmiä saattaa liimasta johtuen hieman kirvellä ja oikeassahan se oli. Mutta se ei ollut vaan mitään pikku kirvelyä, vaan minun silmäni äityivät turpoamaan ihan karmean näköisiksi tomaateiksi ja kirvely ja polttelu oli aika helvetillistä. Se ei ollut kaunis näky eikä ihana tunne voin kertoa.
Ahdistusta aiheutti myös meikin puhdistamisen hankaluus. Olen tottunut puhdistamaan silmämeikkini melko reippaanlaisesti vanulappujen avulla, mutta pidennysten hoito-ohje kehottaa välttelemään kaikenlaista silmien hieromista. Ja sitä paitsi koska ripsien tyvi oli liiman vuoksi melkoisen kova ja karhea, ei vanua voinut senkään takia käyttää, koska pumpulihuituloita jäi kiinni ripsiin. Koska meikinpuhdistus tuntui niin ärsyttävältä ja hankalalta jäi sitten meikkaaminen lähes kokonaan niiden muutaman viikon ajaksi, kun ripset pysyivät päässäni. Eli siinä kun joku ystäväni sanoi, että pidennykset kannustivat häntä muutenkin ehostamaan itseään normaalia rutiinia enemmän, niin itselleni kävi juuri päinvastoin.
Aika pian ripsien laiton jälkeen minulle olikin selvää, että ne eivät ole minun juttuni ja aloin vain odottamaan ripsien irtoamista. No senhän tietää miten siinä sitten käy, kun jotain odottaa.. Viimeiset eivät meinanneet pudota sitten millään. Viimein sitten vajaa kolme viikkoa ripsien laiton jälkeen, juuri ennen Tukholmaan lähtöä, otin kynsisakset käteeni ja lyhensin loput jäljellä olleet rumasti törröttävät pidennykset omien tynkieni mittaisiksi. En mielelläni kyllä veisi teräaseita silmieni lähelle, mutta en halunnut myöskään näyttää ihan friikiltä.
Jossain vaiheessa minulla oli epätoivoinen fiilis, että pidennykset olisivat irrotessaan vieneet kamalan määrän myös omia ripsiä ja kuvittelin ripsieni harventuneen silmin nähden. Äsken tilannetta peilistä tarkastellessani kuitenkin ilokseni huomasin, että jos sieltä jotain irtosikin, niin ripset ovat vauhdilla kasvaneet takaisinkin. Toki seassa näkyy nyt jonkin verran normaaliakin lyhyepiä ripsiä, koska eivät ole vielä ehtineet täyteen mittaansa, mutta mitään hurjaa harventumista ei onneksi näy.
Olin jo kuvitellut olevani ainoa, joka pidennyksistä ei ole tykännyt, niin paljon niiden nimeen vannovia naisia olen tavannut, mutta olen minä yhden itseni kanssa samoilla linjoilla olevan tyypin sentään tavannut. Meillä molemmilla oli sama asenne, että ”ihan kivan näkäiset hetken aikaa, mutta ei maksa vaivaa ja kaikkea sitä hankaluuden tunnetta jonka aiheuttavat”. Minä haluan pystyä meikkaamaan tietäen, että meikkien puhdistaminen onnistuu helposti ilman ekstravarovaisuutta ja minä halua nukkua naamallani jos siltä tuntuu.
Yhteenvetona siis todettakoon, että olen todella iloinen, että pääsin villitystä testaamaan, mutta sanonpa vaan, että ei kyllä tulisi mieleenkään syytää muutaman viikon välein hirvittäviä summia tuollaisten ylläpitoon. Koska en tosiaan halua mitään megaräpsyttimiä, niin koen kyllä saavani taivuttamalla ja oikeanlaisella ripsivärillä aikaiseksi ihan riittävän muhkeat ripset.
Mietinkin tämän kokemuksen myötä vaan sitä, että kaikkeen sitä meidät naiset saadankin höynäytettyä ja koukutettua. Kuulin jossain jo huhuja alaripsipidennyksistäkin! :0 Minä säästyin tältä villitykseltä, mutta saa nähdä miten käy jonkin seuraavan ”kaikilla on pakko olla tällaiset”-buumin kanssa. 😀
Mites te lukijat? Onko siellä milaisia kokemuksia ripsipidennyksistä? Olenko lähes ainoa, joka ei ole langennut näiden pauloihin?
Tämän postauksen ilmestyessä minä huitelen jo Tukholmassa tukka putkella kohti hotellia ja Filippa K.n näytöstä, mutta ennen kuin saadaan ensimmäisiä kuvia muotiviikoilta, niin tarjoilen teille vielä muutamat kuvat viime perjantailta.
Kävi nimittäin niin, että Weekdayssä vastaan tuli vaate, joka oli henkarissa vallan mukavan näköinen, mutta sovituskopissa me emme vain päässeet yhteisymmärrykseen. Nimittäin siitä miten ihmeessä se riepu pitäisi pukea päälle! Ensin hymy hiukan hyytyi, mutta sitten otimmekin Moksun kanssa jo tilanteesta kaiken mahdollisen ilon irti.
Koska asia, jonka kuitenkin päättelin henkarissa roikkuessa mekoksi, ei suostunut ihmeellisen kierteisen ja omituisen pussimaisen liehukemuotonsa vuoksi taipumaan minun päälleni mitenkään mekon näköisesti vaikka kahden naisen voimin sitä kääntelimme ja vääntelimme, niin päädyin tekemään siitä omia versioitani.
kuvista kiitokset Iinalle!
No, sen verran selvisi, että vaikka olisin saanutkin pyöriteltyä rievun oikein päin päälleni, niin se olisi ollut ahterista liian piukka, joten ei jäänyt harmittamaan. Mutta kangaskasalle kokemani tappio tässä älypelissä kirvelsi kyllä mieltä.
Taistelutahtoni vain yltyi pulmapelin mennessä entistä pahemmin solmuun, enkä olisi millään malttanut poistua sovituskopista ennen kuin olisin ratkaissut ongelman, mutta aikaa tähän sotaan ei ollut rajattomasti.
Niinpä päädyime hetken aikaa ährättyämme ja ihmeteltyämme ottamaan muutamat kuvat muistoksi kaksintaistelusta ja palautimme rekkiin omituisen kasan, joka ei enää käsittelyni jälkeen näyttänyt senkään vertaa mekolta kuin ennen kohtaamistamme.
Pukeutumisen luulisi olevan teknisesti niitä asioita, että kun sen kerran siinä n. 2-3 vuoden iässä oppii, niin sen sitten aina taitaa, mutta nyt jouduin kyllä toteamaan, että asia ei suinkaan ole niin yksinkertainen.
Myöhemmin tänään toivottavasti kuulumisia Muotiviikoilta!