Posted at 18:58h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Niin hyvin kuin tää itse itsensä kuvaaminen muuten onnistuukin, niin kuvausmestat ja kuvakulmat vois olla vähän moninaisempia, jos ois joku ihminen kuvaamassa. Eli, samalla rappukäytävällä mennään taas kuten monta kertaa ennenkin! Ja vaikka on kuinka tylsä kuvauspaikka, niin ittestäni tykkään niin hirmuisesti, että tukin tänkin postauksen taas ihan turhan monella kuvalla. Rätit kävis varmasti ilmi vähemmistäkin ruuduista, mutta kun itserakkaus.
Mulla on jostain syystä ollut viime päivät jotenkin alakuloisia ja aikaansaamattomia. Olen nukkunut pitkälle iltapäivään ja väistellyt velvollisuuksia. Blogiinkin olis monta juttua kirjoitettavana, mutta ei vaan tunnu lähtevän. Onko tää nyt sitä kevätmasennusta sitten? Kun syksyllä tulee pimeetä, niin masentaa, se valon vähyys ja kun keväällä aurinko alkaa paistaa, niin taas masentaa.
Entisenä masennuspotilaana mä olen aina tosi varpaillani, kun tulee tällaisia jaksoja. Pelkää, että onko tää nyt jotain oikeasti pahaa, lähteekö tästä syöksykierre vai olisko kyse kuitenkin ihan normaalista mielialojen ja tunnelmien vaihtelusta. Vaikka sanoin tuossa, että "entinen masennuspotilas", niin mä kyllä itse koen, että tietyllä tavalla mä olen sitä edelleen ja tulen olemaan. Tai siis en oo potilas, mutta ei se taipuvaisuus siihen mielen mustaan ole kadonnut mihinkään ja tiedostan masennuksen uusiutumisen riskit.
Terapiavuosien ansiosta mä olen kuitenkin niin paljon paremmin selvillä siitä kuka ja millainen mä olen, miten mä asioihin reagoin ja mikä on omalla kohdallani normaalia, että koen olevani aika tyynillä vesillä. Ehdottomasti suurin ja tärkein muutos ja oppi, joka on parantanut elämänlaatuani ja mielenterveyttäni, on ollut se, kun tajusin, ettei mun tarvii koittaa miellyttää muita ihmisiä oman oloni kustannuksella. Sanoin itelleni, että on enemmän kuin ok olla itsekäs ja yrittää miellyttää suurimmaksi osaksi itseään. Ei se tarkoita mitään kusipäisyyttä tai sitä ettei ota muita huomioon, mutta sitä, että jos meinaa voimavarat loppua, niin silloin pitää miettiä eka itseä ja vasta sitten muita.
Se on tarkoittanut itselläni esimerkiksi sosiaalisen elämän vähentämistä. Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa paljon ja usein. Nuorempana mietin enemmän, että loukkaantuuko joku jos kieltäydyn vaikka juhlakutsusta tai muusta ehdotetusta yhteisestä toiminnasta, nykyään mietin, että se loukkaantuminen on ihan sen toisen ihmisen omalla vastuulla ja jään ihan iisisti himaan, jos tuntuu, et mut tekee onnellisemmaksi yksinolo kuin kemuissa minglailu.
Iloisen näköiset asukuvat ja mä jauhan jotain masisjuttuja. Kai tämä on mun keino laittaa asiat perspektiiviin, kun muistuttelen näin kirjallisesti itseäni, että kaikki on hyvin, enemmän kuin hyvin. On ihan normaalia tuntea olonsa välillä stressaantuneemmaksi ja alakuloisemmaksi. Se ei vielä tarkoita, että pää lähtee raiteiltaan.
Mut mulla on vieläkin vähän sopeutuminen menossa tähän nykyiseen tunne"ilmastooni". Mä ehdin elää niin kauan sellaisesta huolten, murheiden, stressin ja epävarmuuksien täyttämää elämää, että en ole oikein vieläkään täysin käsittänyt sitä miten kaikki on muutamassa vuodessa muuttunut. On ollut esimerkiksi jännä huomata, että enhän minä olekaan yhtään niin negatiivinen ja pessimisti luonteeltani kuin pitkään kuvittelin. Se olikin ehkä vaan sairauden ja väsymyksen aiheuttamaa näköalattomuutta. Nykyinen minä on edelleenkin ennemmin realisti kuin yltiöpositiivinen, mutta nykyään näen asiat enemmän mahdollisuuksina kuin varmoina epäonnistumisen paikkoina.
hame-H&M/t-paita-Cubus/takkiasia-Seppälä/laukku ja kengät-Vagabond/korvikset-Kirju/aurinkolasit-Le Specs
Ehkäpä tähän hönttiin oloon auttaa vähän se, kun alan valmistelemaan esitystäni perjantaiksi. Mut on kutsuttu yhteen koulutukseen pitämään eräänlainen inspiraatiopuheenvuoro. Mietin aluksi, että mitä ihmettä ja miksi minä, mutta kun asiasta kutsujan kanssa keskusteltiin asia valkeni minulle ja mun pää on jo ihan täynnä omia oivalluksia ja kokemuksia joita haluan tuolla jakaa. Aiheena siis mm. ennakkoluulottomuuden ja avoimuuden merkitys omalla free lancer -urallani. Näiden juttujen pyörittely saa mielen varmasti väkisinkin piristymään, kun muistuttelen jälleen kerran itseäni miten paljon paremmaksi asiat ovat työn sarallakin viime vuosina muuttuneet. Ei Veera mitään hätää, ei yhtään mitään hätää.
Ja kas näin se taas toimi! Aloitin marinalla "vää-vää" ja kirjoittelinkin itselleni paljon paremman mielen! Ja olihan toi asukin nyt aika kiva.
