Mulla oli tänään aamulla ihan krapulainen fiilis ja töihin lähtö tuntui epätoivoisen tahmealta. Alkoholia mun eiliseen ei kylläkään kuulunut, mutta festareilta vaan tuntuu tarttuvan matkaan hirmuinen väsymys ja päänsärky. Lauantai-ilta kului mysteeriesiintyjiä vilisseessä Karmarockissa osaksi töissä, osaksi vapaalla. Sinänsä mun oma meininkini ei kyllä muuttunut tippaakaan töistä vapaalle siirryttäessä, (tai no muuttui sen sen verran, että vaihdoin työpaikan painavan kamerarepun omiin kepeisiin Olympus-kamoihin, jotka sujahtivat näppärästi Lumin olkalaukkuun), sillä kuvaaminen jatkui kuitenkin. En osaa olla keikoilla kuvaamatta, en vaan osaa, vaikka välillä yritän. Pistän kameran lepäämään laukkuun, mutta hetken kuluttua hapuilen taas fotoaparaattia käsiini.

Karmarock teki tosiaan tänä vuonna sellaisen tempun, että eivät julkaisseet esiintyjiään etukäteen, eivätkä vielä paikan päälläkään. Käsiohjelman aikataulussa seisoi joka kohdassa "esiintyjä" ja nuo 12 bändiä esiteltiin tiedoissa kryptisin arvoituksin. Jokunen pumppu sentään oli etukäteen melko varmaa tietoa tahattomien tai tahallisten tietovuotojen vuoksi, osasin siis odottaa lavalle festarin alunperin käynnistänyttä Maj Karmaa, Ylpön toista bändiä Mustaa Paraatia ja jossain lipuissa vilahtanutta Pariisin kevättä. Loput yhdeksän orkesteria tuli sitten eri asteisina ylläreinä. Itselle ykköskeikka oli ehdottomasti entiseen malliin jylhästi jyrissyt Maj Karma.

Tommin lempparibändi Stam1na ei ole koskaan sytyttänyt itseäni, mutta eilen jouduin kyllä toteamaan, että olihan ne Lemin pojat livenä melkoisen viihdyttäviä. Tukka heilui ja tempo oli tiukka. Pitti velloi agressiivisena ja riehakkaana ja oli bändin mielestä kuulema suurempi kuin Ruississa ja Sauna Open Airissa. Kyllä me satakuntalaiset osataan riehua. (Kauheeta, mä kirjoitin, että "me", vaikka kainuulainenhan mä olen. Mutta kai sitä sitten 14 vuotta Poria on tehnyt musta vähän satakuntalaisenkin.)

Vinhasti viuhuvien pitkien kutrien ja karjalan murteella heitettyjen välispiikkien lisäksi viihdyttävyyttä lisäsi myös kitaristi Pekan hauikset joita huomasin tiirailevani kerran jos toisenkin. Kitaristit ja basistit, joista näkee, että salilla on käyty, on kyllä aina kaunis näky. 😀

Pariisin kevät on aina ollut omasta mielestäni ihan hiton tylsää muniin puhaltelua, mutta ei se livenä sitten niin paska ollutkaan. Mutta en mä edelleenkään klikkaisi kyseisen bändin tuotantoa itse soittimesta soimaan. Mutta se on kyllä orkesterin plussaksi sanottava, että useammankin kerran on radiosta soinut Tämän kylän poikii osunut sopivaan hetkeen ja muistuttanut, että lääkkeet ovat siltä päivältä vielä ottamatta.

Tämän postauksen kuvapareilla halusin näyttää millaista jälkeä Olympuksen taidesuotimet tekevät. Teen usein omaksi ilokseni keikoilla kuvatessa niin, että tallennan RAW+JPG -yhdistelmää ja kuvaan sitten muutamilla suosikki art-filtereilläni. Jpg-tiedostot saa nopeasti wifin kautta jaettua vaikka instaan, mutta halutessaan voi sitten väännellä raweista mitä haluaa.

Tämän postauksen kaikki kuvat ovat suoraan kamerasta rajauksia lukuunottamatta. En ole koskenut säätöihin lainkaan ja kussakin kuvaparissa on nähtävillä ensin raw-tiedostosta suoraan tehty kuva ja kameran taidesuotimen tekemä versio. Monta ihan turhaakin artsufiltteriä Olympuksen laitteista löytyy, mutta ainakin näissä kuvissa näkyviä Pin Hole, Vintage ja Grainy Film -filttereitä tykkään itse käyttää. Muuten suht valmiin näköistä kamaa, mutta vintage-filtterin asetuksista voisin kyllä vääntää vähän lisää kontrastia. (Vinkki: sekä PEN- että O-MD -kameroissa on mahdollista säätää suotimien kontrastia, terävyyttä ja saturaatiota!)

 

Kuvissa käytetyt filtterit:  Maj Karma, Ylppö ja Kurittu-Grainy Film, Maj Karma, Häiriö -Vintage, Stam1nan molemmat kuvat -Pin Hole, Pariisin kevät 1. kuva -Vintage ja 2. kuva Grainy Film.

Kaikissa kuvissa kamerana Olympus O-MD EM-1 ja objektiivina 75mm 1.8.

 


Suunnatessamme lauantaina Kirjurinluodon konserttiin ei mulla ollut oikein minkäänmoisia odotuksia illan esiintyjiä koskien. Lähinnä odotin pääseväni heiluttamaan peppua Kool & The Gangin discoklassikoiden tahtiin. Tommi oli liikkellä puhtaasti Robert Plantin vuoksi ja oli keikasta ihan innoissaan, mutta itse en tuolta Led Zeppelin -legendaltakaan osannut odottaa yhtään mitään. Led Zeppelin on itselleni niitä bändejä joilta toki osaa nimetä muutaman klassikobiisin jotka edelleen kuluttavat radioiden soittolistoja. Stairway to heaven, Whole lotta love, Kashmir, Black dog ja Immigrant song. Siinäpä se oikeastaan oli oma tietouteni tuosta 70-luvun rockmammutista ja herra Plantin omista puuhista tiesin vielä vähemmän. Mutta tulinpahan sitten ainakin positiivisesti yllätetyksi. Robert ja bändinsä The Sensational Space Shifters nimittäin pyyhkäisivät aika lailla jalat altani areenalle taikomallaan intensiivisellä tunnelmalla ja matalalta murisseilla sävelillään.

Herra Plant, tai Golden God, kuten häntä nimitetään, ei ollut ehtinyt olla lavalla varmaan yhtä biisiä enempää, kun jo julistin, että "ei jumalauta miten kuuma ukko!". Plant oli taas yksi todiste siitä, että sex appeal ei todellakaan ole iästä kiinni. 66-vuotiaan kiharapään ei tarvinnut riehua eikä tehdä sirkustemppuja naulitakseen ihmisten keskittymisen itseensä, vaan karisma ja rock'n roll ihan pursuivat miehestä aina takariviin saakka vähäeleiselläkin esiintymisellä. Bluesia, folkia, voodoofiilistä ja tietenkin rock-säveliä, bändi tarjoili kaikkea tuota sulassa sovussa ja kietoi ihmiset maagiseen musiikkikuplaan Porin pimenevässä illassa.

Eli kyllä kolisi ja lujaa. Tänään olenkin sitten sivistänyt itseäni kuuntelemalla lisää Led Zeppeliniä ja Robert Plantin soolotuotantoa. Nytkin taustalla soi yksi Plantin livekonsertti youtubesta. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua bändiin tai artistiin. Vaikka yhtye olisi kuopattu jo vuosikymmeniä sitten, on musiikki edelleen olemassa ja etenkin nyt internet aikakaudella helposti saatavilla.

Tämä pariskunta siis ainakin oli oikein onnellinen lauantai-iltana ja niin tuntui kommenteista päätellen olleen hyvin moni muukin. Ja eilen illalla taloudessamme katsottiin televisiosta mitäs muutakaan kuin Led Zeppelin Celebration Day -konserttia vuodelta 2007, jossa bändi kookontui ensimmäistä kertaa soittamaan yhdessä sitten vuoden 1980 ja rumpalinsa John Bonhamin kuoleman.

Moniko teistä oli paikalla? Ainakin yksi oli. Terkkuja lukijalle joka nappasi pikaisesti hihasta eturivissä!


Tänään oli siitä harvinaislaatuinen tilanne, että meillä oli jazz-vieraani Mikon kanssa asukuvauspaikka eiliseltä valmiiksi bongattuna, joten kaivelinkin sitten vaatekaappia sillä mielellä, että halusin päälle jotain kuvauspaikkaan sopivaa. Porin Keskusaukiolle reilun viikon ajaksi rakennettu Porin Maailmannäyttelyn graafinen paviljonkirakennus sitä ympäröivine vesialtaineen sopi loistavasti yksinkertaisen kokomustan asun kuvausympäristöksi.

I'm an alien

Tuo tavella alesta löytämäni Michael Korsin mekko on kyllä hitsin kiva. Täytyis muistaa käyttää enemmän. Näitä kuvia katsellessa huomaa näkee hyvin, että mekon malli on just hyvä ja hieman imarteleva kaltaiselleni vatsakkaalle omenalle. Tuo vähän muotoa ja kurvia ja huijaa optisesti jotain ajatusta vyötärön olemassaolosta. Hihojen ja helman mittakin on itselleni enemmän kuin passeli. Hyvä pyllerökolttu siis!

 

Rakennuksen sisällä olevassa pikkuruisessa galleriatilassa pääsee tutustumaan yhdeksän eri taiteilijan teoksiin. Jännittävää konseptissa on kuitenkin se, että teokset eivät ole paikalla galleriassa, vaan ne koetaan katsojan ja taiteilijan välisenä puhelinkeskusteluna. Me olimme paikalla juuri työntekijän tullessa avaamaan galleriaa, eikä kello ollut vielä ihan kahtatoista, virallista aukeamisaikaa, joten en saanut haluamaani taiteilijaa vielä langan päähän. Toisen taiteilijan puhelinvastaajaviestin kuitenkin ehdin kuuntelemaan. Alla ilmeeni kokiessani taidetta puhelinvastaajasta.

Porin Maailmannäyttely on avoinna vielä tänään ja huomenna klo 12-19 ja itse aion mennä paikalle uudelleen huomenna, sillä haluan saada puhelimeen taiteilijan nimeltä Juuso Noronkoski. Hänen teokseensa nimittäin kuuluu nimittäin sellainen asia, että herra on luvannut olla näyttelyn ajan muuten täysin puhumatta ja jakaa sanojaan ainoastaan hänelle soittaville näyttelykävijöille. Haluan ehdottomasti keskustella hänen kanssaan! 😀

 

mekko-MICHAEL Michael Kors/sandaalit-H&M/laukku-Diesel/aurinkolasit-Dolce & Gabbana (saatu)/korvis-gTie

Nyt odotellaan, että sateinen sää hieman väistyisi ja lähdetään sitten murun kanssa illaksi Kirjuriin kuuntelmaan Buena Vista Social Clubia, Kool & The Gangia ja Robert Plantia. Kaksi edellisetä Jazz-päivää meni työn touhussa, mutta tänään saan ihan vaan relailla piknikviltillä ja nautiskella viiniä. Tarkoitus on kuitenkin ottaa kamerakamat mukaan ja käydä photo pitissä hakemassa muutamat kuvat esiintyjistä, kun se kerran kuvaaja-passin ansiosta mahdollista on. Muutamia torstain ja perjantain keikkakuvia voi halutessaan kurkata mun Valokuvaaja Veera Korhonen Fb-sivulta!