07.11.2015

Posted at 16:01h in Yleinen by
0 Likes

En ole koskaan ollut mitenkään merkkilaukkujen perään. Vuittonit, Givenchyt ja Celinet eivät ole aiheuttaneet minussa sen kummempia himotuksen tunteita vaikka niitä hyppiikin silmille ihan toistuvasti blogeja lukiessa. Toki vastaan tulee veskoja joista mietin, että onpa nätti, mutta hintalapun vilkaisu sammuttaa positiiviset mietteet melko tehokkaasti.

Kävin Helsingissä ollessani katsastamassa Longchampin ensi kevään malliston ja mietin siellä taas tätä hintakipuraja -asiaa. Oma hintarajani menee aika pitkälti niin laukuissa kuin kengissäkin parin sadan euron kohdalla. Parin Longchampin kassin kohdalla olen kuitenkin viettänyt kaupassa tovin jos toisenkin miettien, että voisinko mä sittenkin ostaa vaikkapa 500 € maksavan laukun.

Esimerkiksi tuo yllä olevan kuvan oikean puoleinen laukku (Longchamp 3D) mustana on tarttunut käteeni monta monta kertaa Ratsulassa käydessäni. Tänään toripäivillä käydessäni bongasin viimeisen kappaleen laukkua alehinnalla 385 € )normihinta muistaakseni n. 700 € €) ja leikittelin taas hetken aikaa ajatuksella, että vaan kantaisin laukun kassalle ja vinguttaisin korttia. Mietin, että mulla olisi siihen varaa, synttäritkin olis tulossa, olen katsellut sitä tosi kauan, se on yksinkertainen, ajaton ja blaablaablaa. Mutta ei. Kyllä mä edelleen tuli siihen tulokseen, että mä en vaan ole edelleenkään nainen, joka osaisi laittaa laukkuun edes 400 euroa. 

ihanat nuo hempeän väriset espadrillot!

Tulevan kevään uutuus on Käännettävät laukut, jossa saa siis ikään kun kaksi veskaa yhden hinnalla! 

Longchampilla on nyt olut kuitenkin jo useampikin laukku, joiden kohdalla olen kuitenkin jo astetta kovemmin edes harkinnut hintakipurajani mahdolista nostamista hetkellisesti. 3D-laukun lisäksi tuumintataukoja on aiheuttanut myös Longchamp 2.0 -malliston kassi, joka muuntautuu vetoketjun avulla kahteen eri kokoon. Noita kahta mä olen siis sovitellut käsivarrelleni useammankin kerran, mutta en ole taipunut. Vaikka ne on mielestäni kuinka ihania, niin ajattelen sitten kuitenkin niin, että olen löytänyt ihan hirmuisen ihania ja rakastamiani nahkalaukkuja hyvin paljon edullisemminkin. 

Mutta se, että minun kipurajani on satojen eurojen päässä, ei estä kuitenkaan ihailemasta tuotteita. Kyllä mä aina matkoillakin etsiydyn hienojen tavaratalojen laukkuosastoille nuuhkimaan sitä ihanaa nahan tuoksua ja ihan vaan ihastelemaan. Toiset menee kirkkoihin hiljentymään, mä menen laukkuosastoille. 😀 Kiva siis oli taas kyylätä läpi nämäkin kaikki kuvien kauniit kassit ja kengät. 

Omalla kohdallani kallein laukku jonka olen ostanut on muistaakseni maksanut 230 € ja kengistä olen maksanut enimmilläni ehkä 180 €. Kallein vaateostokseni ikinä on ollut reilun 280 € nahkatakki. Ei siis ole minusta tonnien veskojen kantajaksi. 

Missä teillä menee hintakipurajat? Entä himottaako hillittömän hintaiset merkkilaukut?


18.10.2015

Posted at 21:51h in Yleinen by
0 Likes

Tämä blogi sai aikoinaan vuonna 2007 alkunsa siitä, että halusin tehdä sähköisessä muodossa samaa rätti- ja kenkähaaveilua, jota olin harrastanut jo teini-iästä saakka leikkelemällä lehdistä kuvia ja liimaamalla niitä vihkoon. Niinpä ei pidäkään unohtaa tätä Tyyliä metsästämässä -blogin alkuperäistä tarkoitusta, joten kirjaanpa nyt heti ylös tämän uusimman himotuksen.

Minua käveli aamulla töihin mennessä vastaan keski-ikäinen rouva söpö pieni piski mukanaan. Normaalisti tuijottelisin silmät sydämen muotoisena sitä narun päässä olevaa karvakasaa, mutta tällä kertaa katseeni nauliutui rouvan takkiin. Ohitustilanne oli nopea, mutta jo tuo muutama sekunti oli riittävä impulssi ja minun oli heti työpaikan koneelle päästyäni syöksyttävä selamaan Barbourin vahakangastakkeja. 

Olen aiemmin mieltänyt Barbourin takit jus keski-ikäisten mammojen ja kuivakoiden kettuja metsästävien britti-ukkojen jutuksi, mutta nyt mä totean haluavani ja tarvitsevani sellaisen itse. En ajatellut lähteä Englannin nummille metsästämään kettuja, mutta näyttäishän noi rotsit nyt yksinkertaisuudessaan ihan sairaan hyvältä kaltaiselleni kaupunkieläjällekin ja passaisivat loistavasti myös huolittelemattomaan lehtikuvaajahabitukseeni. 

Kollaasissa ylempi takki on nimeltään Utility Waxed Jacket ja alempi William Morris Ruskin Waxed Utility Jacket. Linkit vievät Harrodsin sivuille mistä nuo suosikkini bongasin. Vaikka jostain kotimaasta nuo rotsit löytäisinkin, niin en vaan tiedä tuleeko minun ja takkihaaveen väliin ruhoni ulottuvuudet, sillä näyttäisi tosta mun suosikistakin (ylempi takki) suurin koko olevan UK18. Ei mitään käryä onko nuo millaista mitoitusta. Huonolla tuurilla ei ryntäät mahdu tuohonkaan kokoon 18. 

Pitänee kipaista ensi viikolla Stockalla, siellä ainakin myydään Barbouria. Onko kellään antaa muita vinkkejä mistä etsiskellä tuota keski-ikäisen ketunmetsästäjän loimea täällä kotimaassa?

 

 

 


24.09.2015

Posted at 22:57h in Yleinen by
0 Likes

Neuleturbaani – ​Nurmi Clothing/ Pisarakorvikset – Uhana Design / Nahkalaukku – Marimekko / Nilkkurit – Palmroth Original

Blogit on kyllä viheliäisiä. Kollega Nina esimerkiksi kertoi juuri pari päivää sitten olleensa oman bloginsa uhri "jouduttuaan" tilamaan aiemmin kollaasiin kokoamansa tuotteet H&M Premium -mallistosta. Minä puolestaan kiroan, että miksi pitikään nähdä Nelliinan ja Nooran blogeissa vilahduksia Palmroth Originalin uutuuksista, sillä nuo kollaasissa näkyvät kiilotnahkaist Chelsea bootsit ovat nyt palaneet kiinni verkkokalvoihini tuijoteltuani niitä verkkokaupasta monta kertaa päivässä. (se sivu on ollut auki välilehdissä jo kaksi päivää 😀 )

Viininpunaisen himotuksen numero 2 puolestaan bongasin Kolmistaan blogin Karoliinan päästä, kun Nurmi Clothingin neuleturbaani suorastaan huusi nimeäni. 

Kollaasin kaksi muuta viininpunaista asiaa puolestaan on jo vanhempia himotuksia. Uhanan Pisara-korviksia olisi ihana omistaa kaikissa vaatekaappiin passeleissa väreissä, niin ei enää koskaan olisi puutetta asuun sopivista korvakoruista. Nuo viininpunaista ja hempeää roosaa yhdistelevät pisarat olisivat aivan täydelliset syksyyn. 

Marimekon kaunista Miniä 2 -laukkua taas olen ihastellut kerta toisensa jälkeen liikkeessä käydessäni. Ostoskassin näköiset nahkalaukut ovat suuri heikkouteni. 

Niin paljon vähemmillä mieliteoilla kyllä säästyisi, kun ei viettäisi aikaansa täällä internetin pauloissa. Kaupoissa kierrellessäkin toki näkee monia omasta mielestä ihania asioita, mutta siellä ne myös torppaa nopeammin. Kaukaa upealta näyttävä neule tuntuukin käteen karhealta ja maailman kauneimmat kengät osoittautuvat heti sovittamalla väärän mallisiksi. Problen solved, ei tee enää mieli.

Netissä nähtynä himotuksen kohteesta ehtii luoda mielessään koko vaatekaappinsa pelastajan ja ennen fyysistä kohtaamista on ehtinyt miettiä kymmenen eri asua mihin meinaa halujensa kohteen yhdistää. Kiima sen kuin kasvaa, kun kaikki realiteetit eivät ole heti todettavissa.

Se on ainakin itselleni ihan hirvittävän vapauttava tunne, kun joku mielessäni täydelliseseksi kuvittelema tuote osoittautuukin sovittaessa huonoksi. Enää ei tarvitse tehdä itse päätöstä, että ostaako vaiko eikö. Näin kävi aikoinaan esimerkiksi Minna Parikan Pupu nilkkureiden kanssa. Säästin rahaa niitä varten ja kenkien kuva oli jopa puhelimeni taustakuvana hetken aikaa. Mietin kuitenkin koko ajan, että raskisinko mä muka oikeasti ostaa lähes 400 € kengät. Kun vihdoin koitti sovituksen aika ja puput osoittautuivat lestiltään liian kapeiksi minulle, tunsin vain suunnatonta helpotusta enkä lainkaan pettymystä. Ihanaa, ei tarvinnut enää elää sen himon vallassa. Päätös oli tehty puolestani.

Mutta kuka tekis mun puolesta nyt päätöksen noiden nilkkureiden ja turbaanin suhteen? Taitaa kyllä pankkitili olla se paras neuvonantaja tässä kohtaa.