-yhteistyössä Spartoo

Voisin alkaa viikottain listaamaan tänne kaikki eniten kuolaamani kamppeet. Kun olipa kiire millainen tahansa, niin aina ehtii tarttua mieleen yks jos toinenkin asia joita ilman ei mielestään voi elää tasapainoista ja onnellista elämää. Tai ainakin vaatekaappi tuntuu puutteelliselta ilman niitä.

 Tällä viikolla olen väijynyt netin syövereissä punaisia asioita, mikä ei nyt tietenkään ole mikään uutinen eikä ylläty, mutta nyt tuntuu rohkea punainen iskevän oikein lekalla.

Kirkkaan punainen nahkarotsi on kummitellut mielessäni jo vuosia ja aina tasaisin väliajoin äidyn harkitsemaan hankintaa ihan tosissaan jonkun sopivan oloisen ehdokkaan sattuessa vastaan. Tällä kertaa kiihkeän punainen kaunotar hyppäsi silmille Spartoon vaatevalikoimaa selatessa.

Lahjakorttien ansiosta takista ei jäisi edes paljoa maksettavaa, mutta kokopolitiikka mietityttää. Takin merkki Oakwood on itselleni ennestään tuntematon, joten ei ole aavistustakaan, että minkämoinen mitoitus noilla takeilla on. Kokoja kyllä olisi lupaavasti XXXL-kirjainhirviöön saakka, joten vois kuvitella, että vaikka kyseessä olisi jotkut nihkeät ranskalaiskoot, niin mullekin asti nuo äxät voisi riittää. Onko kellään kokemusta kyseisestä merkistä?

vaijytyt

 

Ja taas yhdet kengät.. Mahtaakohan mennä päivääkään, etten mä ajattelis kaikkia ihania kenkiä joita mun kaapista vielä puuttuu. Tuskinpa. Tää alkaa jo tuntua riippuvuudelta.

Tällä hetkellä en saa mielestäni noita Air Step Saint Bike -saappaita. En pysty edes kuvailemaan miten upeat ne mielestäni ovat. Ne vaan on ihan TÄY-DEL-LI-SET. Onkohan punaisten kenkien ylitsepääsemättömälle himolle oma tautiluokituksensa? Mulla on se. Vakava tauti, sanon mä.

Kolmas päässäni viime päivinä pyörinyt punainen on jo pitkään ihailemani Alexander McQueenin leopardi-pääkallo-kuosinen silkki-kashmirhuivi. Tämä muistui mieleeni, kun mamma kyseli olisko minulla hänelle punamustaa leopardihuivia ja alettiin yhdessä haaveilemaan tuosta McQueenin upeudesta. Mamma lupas laittaa Veikkaukselle anomuksia, jos sieltä saatais huivirahat. Meikäläiselle nimittäin tollanen 500 euroa huivista ei ole todellakaan realistista ilman jotain lottovoittoa.

Blogeja lukiessa tulee olo, että joku 400-500 euroa on monille ihan läpihuutojuttu jostain huivista. Siihen malliin ainakin niitä Vuittonin Monogram Shawleja on bloggaajilla näkynyt, mutta itse kuulun siihen porukkaan jolla ei vaan mieli taivu siihen, että voisin tällaisilla perustuloilla pistää tuollaisia summia rahaan yhteen huiviin, oli se sitten miten ihana tahansa. Mutta saahan sitä ihastuneena katsella vaikkei ostaa voisikaan.

Kun mietin tuota hinta-asiaa vielä lisää, niin ei tuollaisen satojen eurojen huivin hankkiminen ole oikeastaan kiinni suoranaisesti rahasta. Kyllä tuollaisen 500 € hinkumaansa tuotteeseen saisi kasaan, kun jättäis hetkeksi aikaa muut shoppailut, mutta itselläni kyse on ihan siitä, että tulee vaan oma pää vastaan. 500 € huivista on mun maailmassani vaan ihan puhdasta järjettömyyttä. Mä en tiedä miten helvetisti ylimääräistä rahaa mulla pitäis olla taskuista putoilemassa ennen kuin mä voisin tuollaisen hankkia.

Oonko mä yksin tän ajatukseni kanssa? Vai pitäiskö sitä vaan ajatella, että jättämällä hankimatta monta halvempaa sais ton yhden kalliin ja ihanan? Mihin saakka jonkin ns. luksustuotteen hinta on laadusta ja missä vaiheessa se muuttuu merkistä ja mielikuvasta maksamiseksi?

 

 


Ei mene varmasti päivääkään niin, etteikö blogeja lukiessa, nettikauppoja selaillessa tai ihan vaan kaupungilla kuljeskelellessa mieleen iskisi kaikenelaisia himotuksia. Ihanat housut! Vähänkö toi huivi kävis mullekin! Haluun noi kengät! jne..Onneksi useimmat ovat kuitenkin siinä määrin ohimeneviä impulsseja, että unohtuvat heti seuraavan kivan jutun nähdessä eivätkä näin ollen aiheuta todellista hankkiako vaiko eikö hankkia -painimatsia mielen sopukoissa.

Välillä kuitenkin kohtaa asioita, jotka vaan eivät jätä rauhaan vaikka kuinka koittaisi sanoa itselleen, että mä nukun nyt rauhassa yön yli ja mietin huomenna uudelleen, että haluanko tuota oikeasti. Tällä viikolla minua eivät vain ole jättäneet rauhaan nämä Conversen ja Marimekon yhteistyön hedelmät.

emmi_52207_12-700x561

Maija Louekarin vuonna 2007 Marimekolle suunnittelemalla Pisaroi -kuosilla kuorrutetut paksupohjaiset All Starit ovat ensimmäiset Conssit koskaan jotka ovat aiheuttaneet tällaista kovaa hinkua. Kuinka huikean ihanalta nuo näyttäisivät mustien pillien kanssa!

Hinta kyllä pikkasen hiertää. 130 € on kuitenkin melkoisesti tennareista.. Ellos kyllä tarjoaisi pientä apua, sillä kyseiset pisara-popot löytyvät myös heiltä ja mulla näyttäis olevan käytössä alekoodi, jolla saisin 30 € hinnasta pois. Ääh. Kuumeinen pohtiminen meneillään päässä.

Miksi, oi miksi en ole immuuni tällaisille himotuksille?!


 Mä toistan itseäni kuin papukaija, kun sanon, että kengät on mulle ehkä tärkein osa pukeutumista. Vaatteet mulla on etenkin arjessa hyvinkin tylsiä, mutta tylsiä kenkiä en siedä. Muistan edelleen sen vatsasta kouraisseen kauhuntunteen, kun kerran kiireessä ulos juostuani tajusin, että mulla oli tummien farkkujen kanssa tummat, kärjistään kovin tylsät nilkkurit joiden varressa olevat soljet ja muut jujuna toimivat killuttimet olivat piilossa punttien alla. Aikaa ei ollut kääntyä takaisin, eikä lahkeita voinut survoa kenkien sisään, joten oli vaan nieltävä ahdistuksensa ja juostava tapaamiseen. Muistin nolon ja tylsän kenkävalintani koko illan.

TP_pandora

Omissa kenkävalinnoissani mielenkiinto syntyy yleensä väreillä, kuoseilla ja materiaalien mielenkiintoisilla yhdistelmillä ennemmin kuin erikosilla kenkämalleilla. Rakastan kaikenlaisia peruskenkiä kuten ballerinoja, maihareita ja herrainkenkiä, sillä pelkistetty malli jättää loistavasti tilaa väreillä ja kuoseilla leikittelylle.

Muistan kuinka jo ala-asteikäisenä kaipasin värikkäitä kenkiä ja ehdin vuositolkulla haaveilla punaisista nilkkureista ennen kuin vihdoin sellaiset löytyivät. 90-luku + pieni kainuulaispitäjä ei ollut se yhdistelmä, joka olisi tarjonnut kummoista iloittelua kenkärintamalla. Toppalenkkari-iän ohitettua talvi- ja syyskengistä oli tarjolla ne tutut ja luotettavat surkea ja harmaa. Yhdet havunvihreät punaisin nauhoin varustetut mokkanilkkurit sentään muistan omistaneeni.

Nykyään on onneksi asiat vallan toisin! On ilahduttavaa, että on olemassa kenkämerkkejä jotka panostavat nimenomaan upeisiin väreihin. Yksi tällainen merkki on ruotsalainen Ten Points jonka yllä näkyvää, äärettömän mukavaa Pandora-mallia löytyy itseltänikin herkullisen tummanpunaisena. Ten Points ei uusi joka sesonkiin kaikkia mallejaan, vaan hyväksi havaitut perusmallit elävät kaudesta toiseen päivittyen aina vaan uusilla ajankohtaisilla väreillä. Siitä hyvänä esimerkkinä juurikin tuo kepeä Pandora-maihari. Kesäksi on ollut tarjolla pastelleja ja hiekan sävyjä ja nyt syksyn tullen kirkkaat värit valtaavat kaupat. Kuinka mielelläni ottaisinkaan nuo kullankeltaiset kaunottaret!

TP_3

Kun tiirailin näitä syksyn uutuksia kuvapankista tuntui ihan mahdottomalta valita kengistä vain kahta tai kolmea omaa suosikkia. Ten Points tuntuu tarjoavan kengissä juuri sitä mitä minä kaipaan, konstailemattomia malleja upeissa väreissä valmistettuna laadukkaista materiaaleista. Tulin näitä kuvia katsoessani ihan hirvittävän iloiseksi siitä, että pian voi taas kaivella syyskengät kaapeista ja voin ottaa jälleen käyttöön omat Pandorani ja viime syksynä saamani punaruskeat kiilakorkonilkkurti, jotka ovat malliltaa noiden ylläolevien punaisten kaltaiset, mutta ilman remmejä. Aluksi hieman meinasin vierastaa tuota melko möhköä korkoa, mutta kenkien mukavuus ja niiden tuoma lisäpituus saivat minut puolelleen. Loistavat mekkokengät syksyyn. TP_nilkkureita

Tämän postauksen kuvissakin on jo niin monta paria, jotka tahtoisin itselleni, että toivon todellakin, ettei näitä tulisi hirveästi paikallisiin kenkäkauppoihi tai minä joudun vararikkoon. Himotuslistalle mahtui ainakin kullankeltaiset Pandorat, ruskeat vetoketjukoristeiset bikerit, molemmat alemman kuvan punaisista nilkkureista sekä nuo mustat niitein kuorrutetut nilkkurit. Nimensä mukaisesti Ten Points saa minulta tälläkin kaudella täydet kymmenen pistettä valikoimastaan.

Mieheni todennäköisesti toteaa tähän, että ”noihan on kaikki samanlaisia mitä sulla jo on”, mutta se ei vaan selkeästi tunnista selkeitä punaisten sävyeroja eikä sitä minkä eron tekee onko kengässä niittejä vai ei. Mutta eipä sillä, en minäkään näe mitään eroa hänen kymmenissä samannäköisissä farkuissaan. 😀

Löytyikö teille suosikkeja ja himotuksia?