Pää- ja vatsakipuinen sairaspäivää viettävä Veera täällä moi! Mä todellakin toivon, että mun maha rauhoittuu aamuksi ja uskaltautuisin takas töihin. Ei nimittäin taas mitenkään olis aikaa sairastaa, kun työn alla on mm. sellaiset valokuvaprojektit kuin häämessut, miljööportfolio tutkintonäyttöä varten, näyttötehtävät ja vuosikilpailun kuvat. Kaikkien noiden deadlinet osuu viikon tai kahden sisälle.  Eli jonkin verran pitäisi valita ja käsitellä kuvia ja lisäksi vielä kuvatakin uutta matskua. Huh.

Mutta se mun arjen kuulumisista ja tukkakriiseilyn kimppuun. Mä kitisin tuossa muutama postaus aiemmin mun hiuskriiseilystä joka on kestänyt jo kuukausia. En ole keksinyt minkäänlaista karvamallia ja väriä joka passais mulle. Enkä oo kuukausiin jaksanut yhtään panostaa hiusten laittamiseen, vaan kuljen tosiaan aina joku päähine tai härpäke päässä ja yritän olla ajattelematta koko karvakasaa.

Nimimerkki Pimmiainen sitten linkkasi kommenttiboksiin yhden kuvan sanoen, että ”jotain tällaista aattelisin sun päähäsi:” Ja mikä kuva linkistä paljastuikaan….

20130115-203923.jpg

kuva täältä

Ginnifer Goodwin ihan käsittämättömän ihanassa viileän tumman ruskeassa tukassa. Mä tiedän, että olipa tukka mikä tahansa, niin ei musta tule Ginniferin veroista kaunotarta, mutta tuon kuvan nähtyäni mä oisin halunnut syöksyä suoraan kampaajalle. Kyllä, mä alan jälleen kunnolla tummaksi.

Mä en ymmärrä miten mä en ole tajunnut tuon naisen hiusten mahtavuutta aiemmin vaikka sitä viikottain tuijottelenkin Olipa Kerran -sarjan myötä. Mutta nyt kiitos Pimmiaisen mä innostuin googlailemaan lisää Ginniferin kuvia ja ihastuin kyllä täysin. Hitto miten upeen näköinen muija. Ja luojan kiitos, että se ymmärsi muutama vuosi sitten luopua pitkistä hiuksista sillä tuo lyhyt tyyli tekee mimmistä niiiiin paljon upeamman ja persoonallisen näköisen.

20130115-204002.jpg

kuvien lähteet linkkien takana:  1, 2, 3, 4, 5

Ihana ihana ihana. Sanoinko jo, että ihana. Mulla on itsellä aikalailla juurikin samalla tavalla taipuisa tukka miltä tuo Ginniferinkin kuontalo vaikuttaa. Etutukkani kääntyy luontaisesti aika samalla tavoin kuin postauksen ensimmäisessä kuvassa.

20130115-204031.jpg

kuva: täältä

Semmonen juttu tässä vaan on, että mun täytyy kyllä tehdä tiukasti harjoituksia mun tukkatuotteiden ja työkalujen kanssa jotta oppisin laittamaan hiukset tuolla tavalla ihanasti kuin vaikkapa tässä viimeisessä kuvassa. Miten voi olla, että mä olen elänyt tämän lyhyen tukkani kanssa nyt jo yli puolet elämästäni, mutta olen edelleen ihan tumpelo sen muotoilussa? 😛

Mut kiitokset ihanalle lukijalle siis tästä inspiraatiosta! Pitää varata kampaaja-aika pikapuoliin. Mitä oot Maikku mieltä tästä suunnitelmasta?


Mä en tiedä mikä mut ajaa kerta toisensa jälkeen selailemaan nettikauppojen ale-kenkiä, vaikka mä olen tiukasti sopinut itseni kanssa, että en nyt todellakaan tarvitse uusia kenkiä. Ja että seuraava tavoite on ne pari postausta aiemmin esittelemäni pinkit Parikat.

Jottei kaikki se aika, jonka olen kuluttanut selainshoppaillen, olisi täysin hukkaan heitettyä, kokosin tänne läjän omia suosikkejani viimeksi selaamani kaupan, Brandosin, alevalikoimasta. En jaksanut erikseen linkkailla noihin kenkiin, mutta kuvissa on kunkin jalkineen merkki ja mallin nimi (jos sellainen oli), joten Brandosin sivuilla olevlla hakutoiminnolla kyllä löytää nuo, jos osuu vastaan jotain kiinnostavaa.

20130113-202932.jpg

Järjestelin eilen eteisen kenkäkaaosta ja laskin, että pelkästään nyt talvella eniten käytössä olevien matalien kenkien joukossa on jo viidet punaiset popot. Ja arvatkaa vaan montako punaista paria lymyilee vielä kenkäkaapissa, vaatehuoneen ylähyllyllä ja ties missä. Punaiset kengät muodossa jos toisessakin ovat yksi vuodesta toiseen pinnalla pysyviä asioita omassa tyylissäni. Bongasin tähän viisi paria punaisuuksia, jotka kaikki voisivat päätyä myös omaan jalkaani.

Punertavat kiilanilkkurit ja bikerit, sekä korkkarit korkonilkkurit minulta itse asiassa jo löytyykin, mutta glitter-Tomsit todellakin ovat jotain sellaista mitä jalassani ei ole vielä nähty. Ne tuovat ihan mieleen Ihmemaa Ozin. Pääsisiköhän noilla tossuilla kotiin mistä vain?

20130113-202937.jpg

Paljetit ovat kuuluneet vaatekaappiini jo pitkään, mutta vasta viime syksynä löysin ensimmäiset paljettikenkäni. Nuo Steve Maddenin pinkkipohjaiset kimaltavat herrainkengät ovat hyvin paljon samanoloiset kuin omat blingbling nauhakenkäni eivätkä todellakaan ole hinnalla pilattu. Noita Irregular Choicen paljettisöpöläisiä puolestaan olen kuolannut ennenkin, mutta yritän edelleen pysyä vahvana.

Olen viime aikoina huomannut katselevani sillä silmällä kaikenlaisia kuviollisia kenkiä. Leopardin täplieä olen ottanut haltuun jo kolmen (vai neljän) kenkäparin verran, mutta siitä huolimatta nuo Bronxitkin kiinnostaisivat. 😀 (nuo on itse asiassa ihan samaa kuosia kuin omat Bronxin herrainkenkäni, jotka näkyvät bannerissakin.) Uusimpana himotuksena olen kuitenkin tullut kuvioihin kukkakuosit. En ihan helpolla pukisi kukkakuosista yläosaa, mutta jalkojen verhoileminen kukkiin on alkanut tuntua mielenkiintoiselta niin housujen kuin kenkien muodossa.

20130113-202942.jpg

Viimeisenä sitten tuttuja ja turvallisia soljin koristeltuja rokkinilkkureita jollaisia eteisestäni löytyy myöskin monin kappalein. Itse asiassa minä omistan tuossakin kollaasissa näkyvät French Connectionin Paddyt ja nyt ne irtoaisi jollekin muulle vielä omaa hankintahintaanikin halvemmalla.

Miten paljon voi ihminen himoita kenkiä? Minusta tuntuu, että näen uniakin kengistä. 😀 Montakohan paria tuli viimekin vuonna hankittua. En ehkä edes uskalla laskea. Pliis, sanokaa, että mulla on kohtalotovereita!

Eilen itse asiassa kaveri kertoi tarinan tutustaan, joka oli ostoksilta kotiin tultuaan innoissaan esitellyt hankkimiaan korkokenkiä miehelleen. Puoliso oli vain ollut hiljaa, kävellyt eteisen kenkäkaapille ja hakenut sieltä parin tasan samoja korkkareita ja todennut, ”sun kannattais varmaan alkaa kasvattamaan toinen pari jalkoja, jotta näillekin löytyisi käyttöä”. 😀 Lohdutti kovasti, sillä ihan tuollaista ei mulle ole vielä sattunut. Muistaakseni. Toivottavasti.


Moni kaveri on jo vuosia intoillut Minna Parikan kengistä minun tuumatessa vieressä, että liian tyttömäisiä ja söpöjä omaan makuuni. Vuoden vaihteessa kävelin kuitenkin Iinan kanssa Parikan liikkeen ohi ja näyteikkunoita tiiratessa katseeni osui yhteen siinä määrin ihastuttavaan kenkäpariin, että ilmoitin välittömästi tahtovani päästä sovittamaan sitä seuraavana päivänä.

Uuden vuoden aattona sitten tallusteltiin sisään Aleksanterinkadulla sijaitsevaan Minna Parikka Universumiin ja kiskoin jännityksellä edellisen illan ihastukset jalkoihini toivoen, että ne ei tuntuisi lainkaan hyvältä. Silloin olisin voinut unohtaa ne välittömästi.

minna parikka tripple lingual

Mutta aina ei toiveet toteudu. Jykeväkorkoiset ja tukevalla pohjalla varustetut Tripple Lingual -nilkkurit olivat jalassa kaikkea muuta kuin huonot. Ne olivat tukevat, miellyttävät, mukavat, pehmeät ja vaikka mitä. Ja saivat olon tuntumaan voittamattomalta. Se on se tunne joka minulle tulee aina silloin tällöin joistakin jalkineista. Sellaisilla kengillä askel tuntuu napakalta ja vakuuttavalta, ryhti oikenee ja leuka nousee aavistuksen verran ylöspäin. Nuo fuksian väriset nilkkurit saivat aikaan juuri kaiken edellämainitun.

Ilmoitin Iinalle, että nyt minulla on tavoite ja päämäärä. Seuraava tavoitteeni on säästää rahat noita upeuksia varten. Munuaisen myymällä summan saisi varmasti kerralla kasaan. (kai joku tarvitseva nyt maksais noin neljä hunttia toimivasta munuaisesta?), mutta ajattelin nyt ensin kuitenkin koittaa ihan perinteistä säästämistä. Ja sen pitkään suunnitelmissa olleen huuto.net-rtsäyksenkin voisi koittaa pistää täytäntöön, ennen sisäelinten mustanpörssin googlettamista.

Olen yleensä sitä mieltä, että tämän tyyppiset hintavammat vaate- ja asustehankinnat on järkevintä tehdä tuituissa perusväreissä (lue mustassa), ja tätäkin kenkää olisi saatavana niin mustana kuin konjakinruskeana, mutta tällä kertaa olen tasan toista mieltä. Mikäli saan kenkiin uppoavat eurot kasaan, ja uskaltaudun oikeasti sijoittamaan monta sataa yhteen kenkäpariin, niin olen sitä mieltä, että pistän killinkini nimenomaan näihin huomiota huutaviin pinkkeihin.

Mutta katsotaan nyt muuttaavatko nämä ikinä luokseni. Usein se itse haaveilu kun on jopa ihanampaa kuin hankkiminen.