Olin viime perjantaina henkisesti valmistautunut viettämään iltani rennosti sohvalla, sillä seuraava päivä oli työpäivä eikä mikään myöhään ulkona riekkuminen silloin yleensä tule mieleenkään. No, toisin kävi. Ystäväni Anni oli voittanut itselleen kaksi pääsylippua saman illan Laura Närhen keikalle Kinoon ja pyysi minua mukaansa. Tykkään kyllä kovasti Laura Närhestä hänen nuoruudestani tutun Kemopetrol-menneisyytensä vuoksi, mutta tämä laulajattaren soolotuotanto ei oikein iske. Totesin kuitenkin,  että no kun kerran ilmaiseksi pääsee ja seura on loistavaa, niin kuuntelee kai sitäkin huomaamattoman kuuloista poppia yhden keikan verran.

Ja just silleenhän se menikin. Niin nätisti kuin artisti siellä lavalla lurittelikin, niin ei se musa porautunut kallooni millään tavalla. Mutta seura tosiaan oli mitä parhainta ja bändin pojat sen verran katseen kestäviä, että saatiin revittyä niistä jotakin sisältöä tälle keikka”elämykselle”.  Ja kyllähän siellä lavalla oli jotain muutakin mikä kiinnitti huomioni positiivisesti puoleensa..

kengat_laura_narhi

Nimittäin Lauran jalassa olleet upeat nilkkurit! Kelpais mullekin. Jaoin kuvan Facebookissa ja ystäväni fäshön-bloggaaja Teemu Bling osasi kertoa kenkien olevan kotoisin Zarasta. Onneksi ei ole Zaraa lähimailla, ettei tule kiusausta. Mutta nuo blingblingit nähtyäni tajusin, että mun kaapissa ei ole yksiäkään tuollaisia koristeellisia korkkareita. Mikä kamala puute! 😀

Illan asu ei valitettavasti taltioitunut kokonaisuudessaan mihinkään muualle kuin mielikuviini, mutta suttuisesta peilikuvasta saa pientä osviittaa ja saatte kuvitella loput. Yläosana toimi mm. TÄÄLLÄKIN nähty Marimekon läpikuultava pellavaneule. Alaosaksi puolestaan valikoitui musta nahkaminihame joka yllätti minut iloisesti mahtumalla aiemmista luuloistani poiketen päälleni.

veera_peilissa

Kyseessä oli siis H&M:ltä tilaamani nahkaminari, joka minun oli tarkoitus palauttaa, koska ei mahtunut kiinni, mutta paketin postiin kiikutus oli venynyt ja jossain mielenhäiriössä päädyin kokeilemaan hamosta uudelleen perjantaina. Ja ylläripylläri! Se mahtui! Baariin päästyäni kävi kyllä selväksi, että kyseessä on selkeästi seisomahame. Sen verran törkeän mittaiseksi se hilautui minun istuutuessa. 😀

Eli nyt mulla on nahkaminihame jolla seisoskellaan nätisti ja jos jotain putoaa lattialle, toivotaan, että joku pelastava herrasmies sattuu paikalle ja noukkii pudottamani avaimet/tamponit/setelit. Ja etenkin biljardin pelaamista tulee tällaisessa hamosessa välttää viimeiseen asti, ellei sitten halua tarkoituksellisesti provosoida ympärillä olijoita.

Seisomahameen kanssa on luonnollisestikin otettava huomioon myös se, ettei tule yhdistäneeksi siihen ns. istumakenkiä. Eli korkkareita joilla hetkenkin seisominen on tuskaa ja joilla kävellään ainoastaan taksista baariin ja baarista taksiin. Seisomahame ja istumakengät ovat karmiva ja hätää aiheuttava yhdistelmä, kuten kaikki tuon epätoivotilanteen kokeneet kanssasisaret varmasti tietävät. Minä olin onneksi fiksu ja sujautin jalkaani matalat leopardiherrainkengät. Ne näyttävät ja tuntuvat hyvältä niin istuen, seisten kuin maatenkin.


Kirjoitinko mä just edellisessä postauksessa, että pärjäisin koko loppuelämäni (vaikka se elämä olisi keskimääräistä pidempikin) ostamatta enää yhtään paria kenkiä? Jos kirjoitin, niin todettakoon, että olen varmasti ollut jonkin aivojen toimintaa haittaavan aineen vaikutuksen alaisena, sillä eihän sellainen väittämä nyt vaan voi pitää paikkaansa!

Minä nimittäin ihan selkeästi ja todella vakavasti tarvitsen kevääksi mm. herkullisia herrainkenkiä parin jos toisenkin. Ai en vai? No tahdon, haluun, himoitsen. No kuolaan nyt niiden äärellä ainakin!!!

20130220-234240.jpg

Vagabondin kevät on tavoilleen uskollisesti jälleen täynnä yhtä aikaa käytännöllisen, mutta mielenkiintoisen näköisiä jalkineita. Minun viime vuonna heränneeseen herrainkenkäkuumeeseenikin Vagabond tarjoilee roppakaupalla lääkettä. Mun kokoelmaan sopisi niin hienosti sekä hattaraiset, että hopeiset herrat. Enkä todellakaan sanoisi ei, jos nuo muutkin nauhalliset kaverit kävelisivät itsekseen kaupasta kaappiini.

Se on kyllä Vagabondilta hyvin kieroa, että jalostavat samoja malleja useampaan peräkkäiseen mallistoon aina uusissa entistä houkuttelevammissa väreissä. Tuonkin Mapale-nimisen mallin olen jo hyväksi havainnut viime vuonna hankkimani mokkaisen parin myötä, joten on helppo himoita samaa ihanuutta uudessa ”kääreessä”.

Ja arvatkaa vaan oliko kaikki minun sydäntäni sykähdyttäneet VB-uutudet tässä? No eivät tosiaan, myös sisälläni asuva ballerinojen rakastaja löysi nimiä tulevan kesän ”pakko saada” -listalle. Niistä sitten toisessa postauksessa.

Lämpenettekö te herrainkengille?


Pää- ja vatsakipuinen sairaspäivää viettävä Veera täällä moi! Mä todellakin toivon, että mun maha rauhoittuu aamuksi ja uskaltautuisin takas töihin. Ei nimittäin taas mitenkään olis aikaa sairastaa, kun työn alla on mm. sellaiset valokuvaprojektit kuin häämessut, miljööportfolio tutkintonäyttöä varten, näyttötehtävät ja vuosikilpailun kuvat. Kaikkien noiden deadlinet osuu viikon tai kahden sisälle.  Eli jonkin verran pitäisi valita ja käsitellä kuvia ja lisäksi vielä kuvatakin uutta matskua. Huh.

Mutta se mun arjen kuulumisista ja tukkakriiseilyn kimppuun. Mä kitisin tuossa muutama postaus aiemmin mun hiuskriiseilystä joka on kestänyt jo kuukausia. En ole keksinyt minkäänlaista karvamallia ja väriä joka passais mulle. Enkä oo kuukausiin jaksanut yhtään panostaa hiusten laittamiseen, vaan kuljen tosiaan aina joku päähine tai härpäke päässä ja yritän olla ajattelematta koko karvakasaa.

Nimimerkki Pimmiainen sitten linkkasi kommenttiboksiin yhden kuvan sanoen, että ”jotain tällaista aattelisin sun päähäsi:” Ja mikä kuva linkistä paljastuikaan….

20130115-203923.jpg

kuva täältä

Ginnifer Goodwin ihan käsittämättömän ihanassa viileän tumman ruskeassa tukassa. Mä tiedän, että olipa tukka mikä tahansa, niin ei musta tule Ginniferin veroista kaunotarta, mutta tuon kuvan nähtyäni mä oisin halunnut syöksyä suoraan kampaajalle. Kyllä, mä alan jälleen kunnolla tummaksi.

Mä en ymmärrä miten mä en ole tajunnut tuon naisen hiusten mahtavuutta aiemmin vaikka sitä viikottain tuijottelenkin Olipa Kerran -sarjan myötä. Mutta nyt kiitos Pimmiaisen mä innostuin googlailemaan lisää Ginniferin kuvia ja ihastuin kyllä täysin. Hitto miten upeen näköinen muija. Ja luojan kiitos, että se ymmärsi muutama vuosi sitten luopua pitkistä hiuksista sillä tuo lyhyt tyyli tekee mimmistä niiiiin paljon upeamman ja persoonallisen näköisen.

20130115-204002.jpg

kuvien lähteet linkkien takana:  1, 2, 3, 4, 5

Ihana ihana ihana. Sanoinko jo, että ihana. Mulla on itsellä aikalailla juurikin samalla tavalla taipuisa tukka miltä tuo Ginniferinkin kuontalo vaikuttaa. Etutukkani kääntyy luontaisesti aika samalla tavoin kuin postauksen ensimmäisessä kuvassa.

20130115-204031.jpg

kuva: täältä

Semmonen juttu tässä vaan on, että mun täytyy kyllä tehdä tiukasti harjoituksia mun tukkatuotteiden ja työkalujen kanssa jotta oppisin laittamaan hiukset tuolla tavalla ihanasti kuin vaikkapa tässä viimeisessä kuvassa. Miten voi olla, että mä olen elänyt tämän lyhyen tukkani kanssa nyt jo yli puolet elämästäni, mutta olen edelleen ihan tumpelo sen muotoilussa? 😛

Mut kiitokset ihanalle lukijalle siis tästä inspiraatiosta! Pitää varata kampaaja-aika pikapuoliin. Mitä oot Maikku mieltä tästä suunnitelmasta?