Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, oli perjantainen Helsinkiin lähtö melkoinen katastrofi ja tuosta syystä mulla ei oikeasti ollut aavistustakaan mitä olin laukkuuni nakellut. Kassia Iinan luona avatessa selvisi, että vaikka ajatus ei olisi mukana, niin osaan näköjään silti aina nakata kassiin mustan neulemekon olipa reissun kohde mikä hyvänsä. Niinpä eilenkin päälle päätyi sataan kertaan nähty, rakkaista rakkain turvavaate, Espritin puuvillainen neulemekko.

Kenkä- ja laukkupuoli oli kuitenkin sen verran tuoretta, että ansaitsivat tulla kuvatuiksi ja Iina teki työtä käskettyä matkallamme Primulan skumppabrunssille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No ne uudet Martensit. Ihanat kaikin puolin. Hyvät kävellä ja nätit katella. Kuten ehkä kuvasta huomaattekin, niin tuo ei ole se ihan perusmalli vaan hieman normaalia korkeammalla korolla varustettu malli nimeltä Lynn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takki-Lindex/kengät-Dr. martens/laukku-Marimekko/ristikoru-Antti Asplund/huivi-Asos/neulemekko/Esprit

Siinä neiti tyytyväisenä tuijottelee uusia kenkiään ja eka kertaa reissuun päässyttä uutta laukkuaan. Ja mikä laukku se kuulkaa onkaan!

Olallani keikkui reissussa koko viikonloppureissun tavarat kivuttomasti sisäänsä hotkaiseva Lumin Marimekolle suunnittelema suuri Nahkalaukku. Tuo viime syksyn mallstoa oleva Piirakka-nimeä totteleva jämäkkä kaunotar päätyi minulle vajaa kuukausi sitten sen osuttua silmiini Casa Ratsulan ale-pöydässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain joululahjaksi 100 € lahjakortin Ratsulaan ja olin ihan varma, että se lojuu pitkään lipastossa ennen kuin eksin sille käyttöä. Minulle nimittäin tuntuu aina käyvän niin, että jos saan käyttööni lahjakortin, niin juuri silloin en ihan varmasti löydä mitään mieluisaa pitkään aikaan. Tällä kertaa kohtalo kuitenin päätti toisin.

Kävelin liikkeeseen, iskin silmäni ensimmäisenä tuohon piirakkaan ja sen vieressä komeilevaan -50% kylttiin. Laukku käsivarrelle, upean tuntoisen nahan silittelyä, päässälaskutoimitus, ihastunutta peilailua ja kassalle. Sinne meni se lahjakortti ja satanen rahaa päälle. Ja nyt minulla on vihdoin tukeva ja tilava nahkainen weekender. Juuri sellainen mitä olen etsinyt. Joillekin paljon tavaraa kuskaaville tuo on varmasti ihan arkilaukku, mutta itse ostin tuon lähinnä lyhyitä reissuja ajatellen ja viikonloppu osoitti sen toimivan täydellisesti työssään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja vielä kerran nuo kengät. Pelkäsin ihan turhaan, että onko riskaabelia lähteä reissuun tuoreilla Martenseilla, sillä nämä herkut osoittautuivat mukaviksi jo ensimmäisestä käyttökerrasta. Ei tietoakaan hiertymistä. Olen rakastunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilosen hymyn takasivat Iina ja edessä häämöttänyt herkkubrunssi. Ihania molemmat. Hymy olisi kyllä nopeasti hyytynyt, jos olisin tiennyt miten takatukkani valuj jo kaulukselle.

Huomenna luuri käteen ja kyselemään oisko luottokampaajani jo tervehtynyt. Pitäisi nimittäin saada kuontalo kuosiin ennen kuin sovin ajankohdan eräille lehtikuvauksille. Minä siis arkestani poiketen kameran etupuolella. Mitä ihmettä mä oikein pistän päälle?


20130101-182213.jpg

 Vuoden 2012 viimeiset asukuvat saavat kunnian täräyttää käyntiin blogivuoden 2013. Yli viikon matkalaukkuelämä oli vähän karsinut garderobia, mutta kyllä sitä vielä just ja just jotain päällepantavaakin löytyi, kun tongin myös Iinan luokse säilöön jättämäni kamppeet läpi. Jonnea, Cheekiä, Kaijaa ja kumppaneita lähdin siis kuuntelemaan paljettien piristämässä perus hame ja neuletakki -kombossa.

20130101-182251.jpg

Generous-malliston paljettitoppi löytyi ennen joulua Lindexin alesta. Harakka sisälläni hihkaisi, kun jo aiemmin vilkuilemani kimallus irtosi nyt n. 16 eurolla.

Olen ilokseni pannut merkille, että tuo Lindexin ”läski”mallisto on viime aikoina kehittynyt huimasti positiivisempaan suuntaan. Uusia vaatteita tulee tiuhaan tahtiin ja mukana pn paljon ajankohtaista kampetta ja jopa normimalliston kanssa yhteneväisiä tuotteita. Toki sieltä ne kammottavat kukka- ja ruututrikootunikatkin edelleen löytyy, mutta löytyyhän niillekin ostajakuntansa. Hienoa on kuitenkin se, että tarjonta on laajentunut ja malliston ilme nuorentunut.

20130101-182311.jpg

Täytyy mainita erikseen myös tuosta neuletakista. Kyseessä on Peter Hahnin kashmirneuletakki joita minulla on nykyään jo kaksin kappalein. Kuuluu ihan mun ehdottomiin lempivaatteisiin. Mulla täytyy aina olla käden ulottuvilla neuletakkeja, rentoja jakkuja ja muita ”niskaan nakattavia” jotka käy yhteen lähes kaiken kanssa. Tämä vajaahihainen neule on juuri sellainen.

Tuo Peter Hahn on päällisin puolin melkoinen tätikauppa twinsetteineen ja housupukuineen, mutta vähän tarkemmin kaivelemalla seasta löytyy aika helmikamaa ainakin neuleista. Ajattomia kashmirneuleita löytyy useassa mallissa, värissä ja hintaluokassa.

20130101-182358.jpg

Tämä oma neuletakkini kuuluu sarjaan ”edullinen superlöytö”, sillä 100 % kashmiria oleva neule maksaa vain n. kuusikymppiä. Väreistä löytyy mustan ja harmaan lisäksi mm. burgundia, sinisen ja violetin sävyjä sekä oliivinvihreä. Kokoja on tarjolla tuohon itselläni olevaan 46:een asti.

Viimeisimpänä estradille astelee vielä asun tuorein osa, eli sunnuntaina Stockalta alennuksesta löytämäni upea Dieselin laukku. Harmaata farkkua, mustaa nahkaa ja metalliyksityiskohtia yhdistelevän laukun hihna on irrotettava ja sen sisävuori on ihanasti tyttömäisen pinkki. En ollut aikoihin nähnyt mitään yhtä paljon himotusta aiheuttavaa materiaa, joten en onnistunut kävelemään ohi.

20130101-182415.jpg

Hipelöin ja halailin -40% alennuksessa ollutta veskaa aikani yrittäen haastatella itseäni aiheesta ”tarvitsenko tätä laukkua todella”. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä, sillä tunne kertoi meidän kuuluvan toisillemme. Niinpä poistuimme paikalta onnellisina yhdessä.

Se on ihan mun näköinen ja sopii yhteen pitkälti kaiken kanssa mitä vaatekaapistani löytyy ja olen jo parin laukun myötä todennut Dieselit oikein kestäviksi ja rakastettaviksi yksilöiksi, joten hyvä ostos.

Aamulla koittaa jälleen paluu arkeen. Loma oli pitkä ja niin ihana, että töihin paluu saattaa tuntua todella shokeeraavalta ja karmivalta, mutta niin kauan kuin ei lottomiljoonia kuulu, niin sekin osa elämää on vaan kestettävä. Onneksi heti torstaina on luvassa yksi todella ihana kuvaus, kun kameran eteen saapuu läjä pikkuisia koiranpentuja! En kestä. Sellaisella cute overloadilla on hyvä aloittaa yhteistyö kameran kanssa tänä vuonna.


”En olis ikinä uskonut näkeväni tätä päivää, kun lähden kotoa olkalaukun kanssa.” Nuo sanat lausui muru eilen illalla lähtiessään saunailtaan jakamaan korttia.

Tuo mies on tosiaan sitä lajia perinteinen uros, että korttikotelo, puhelin, avaimet ja tupakat on aina survottu taskuihin ja jos tavaraa on jostain syystä ollut mukana enemmän, on ne kannettu joko sporttisessa repussa tai ”esteettisesti” ruokakaupan muovikassissa.

20121223-080418.jpg

Nyt kuitenkin talven aikana on muutaman kerran käyn niin,että hän on tarvinnut läppäriä töihin mukaan ja sille sopiva veska on ollut minun vihreää canvasta ja ruskeaa nahkaa yhdistävä Alternativen laukkuni.

Herra ilmeisesti sitä pari kertaa läppärilaukkuna käytettyään tottui veskaan siinä määrin, että pakkasi eilen saunailtaan lähtiessään kalsarinsa ja kosmetiikkansa siihen muovikassin sijaan. Mutta vähän hölmöltä laukun kantaminen kuulema silti tuntui.

Mutta varsin hyvin tuo laukku minun mielestä kantajalleen passaa. Väritys ja materiaalit tekevät veskasta ihan riittävän miehekkään tuonkin partasuun olalla kannettavaksi,

Kun naureskelin, että ”Hahaa, enpä olis arvannut joutuvani lainaamaan sulle käsilaukkuani”, tuli sieltä hyvin nopeasti vastauksena, että ”OLKAlaukku! Tää ei oo käsilaukku!” Ihan mitä tahansa se ei herran miehisyys kestä kolhiutumatta, ei ainakaan sitä, että hänen kantamaansa laukkua nimiteltäisiin käsilaukuksi. 😀