17.09.2015

Posted at 18:19h in Yleinen by
0 Likes

/Bannerikuvan kengät- lähes kaikki omia, parit lainattu kaverilta/Farkut-H&M Mama/raitapaita-Junarose (saatu)/korvikset-Aarikka (kuvauslaina)/

Moi, mä oon Veera. Kiva tavata. (Apua onkohan mulla huulipunaa hampaissa? Mitähän toi musta miettii?) En ole ollut ensitreffeillä vuosikausiin, sama mies on kukenut vierellä jo yli 12 vuotta, mutta muistelisin, että jotain jännityksen ja innostuksen sekaisia fiiliksiä ne tilanteet herätti ja samaan aikaan pelkäsi mokaavansa jotenkin. Ketsupit rinnuksille ja vessasta palaat hame sukkahousujen sisään jääneenä, siinä ne kauhukuvat illallisella uuden tyypin kanssa.

Nyt on vähän samanlaiset tunnelmat kirjoitella ekaa postausta täällä Me Naisten sivuilla. Vaikka bloggaminen on 8,5 vuodessa tullut kyllä jo ihan tutuksi ja blogimuuttojakin on takana jo useampi, niin silti taas jänskättää, että "apua, sinnehän voi eksyä jotain uusia tyyppejä lukemaan!" Mut mä yritän olla tässä nyt ihan rennosti olla oma epätäydellinen itseni sen sijaan, että koittaisin ensi tapaamisella kertoa kaikki parhaat juttuni ja esiintyä jotenkin normaalia säkenöivämpänä. 

Jotain kai sitä olis kuitenkin ekoilla treffeillä hyvä kertoa itsestään, joten tässä tulee täysin toisiinsa liittymättömiä spontaanisti mieleenjuolahtaneita faktoja, muistoja ja minitarinoita jotka kenties kertovat yhtä jos toistakin tämän blogin valtiattaresta.

– 33v, avoliitossa, ei lapsia, lemmikkinä villakoiria (ei niitä näyttelyeläimiä, vaan sitä sohvanalusrotua), pituus 167, vaatekoko 46-48, kenkien määrä pitkästi yli sata paria

– En voi sietää hytiseviä ja tutisevia ruokia. Tutiseva hyytelö saa ahdistuksesta palan kurkkuun ja mieleen hiipii Jurassic Park -elokuva. (Muistaako treffikumppanini sen hyytelökohtauksen?!)

– Yksi elämäni mieleenpainuvimpia onnistumisen hetkiä oli se, kun ensimmäisen luokan sanelussa oli koko luokan ainoa oppilas, joka osasi kirjoittaa oikein sanan presidentti.

– Olen varma, että minulla on maailman paras poikaystävä. Vai mihin muuhun tulokseen voi nainen tulla, kun hän tulee kiukkuisena ja väsyneenä töistä kotiin ja vastaanotto on seuraavanlainen. "Kulta pitäisikö mun nyt vaan peitellä sut siihen sohvalle lepäämään ja sä voisit katsoa sen sulle nauhoittamani koiranpentuohjelman sillä aikaa, kun minä laitan ruokaa"

– Näyttäisin mielelläni aina tuolta kuin bannerin (ja postauksen ekan kuvan) kuvassa, mutta valitettavasti totuus on toisenlainen. Kun avaan puhelimen kameran ja se osoittaakin itseeni, näytän tältä:

– Tästä edellä kuvatusta syystä haluaisinkin puhelinvalmistajien säätävän hilavitkuttimiaan niin, että kameran oletusasetus osoittaisi aina pois käyttäjästä. Säästyttäisiin monelta säikähdykseltä.

– Viimeisen vuoden aikana minulta on ratkennut töissä ainakin kolmet housut. Joku yrittää kenties viestittää minulle, että kuluneet farkut ja slaavikyykky eivät ole match made in heaven.

– Ja ei, mä en ole ammatiltani kyykkyviulisti vaikka edellinen ehkä antaisikin aihetta epäillä. Olen lehtikuvaaja. Ja uskokaa tai älkää, se työ on muutakin kuin napin painamista.

– Kerron ensitapaamisilla aina itsestäni täysin järjettömiä ja irrelevantteja asioita, mutta sen te ehkä jo tajusittekin.

Tervetuloa siis uudet ja vanhat. Kyllä tää tästä käynnistyy, kun saatiin tää eka kerta alta pois. Nyt voin huokaista helpotuksesta ja keskittyä postaamaan lisää räteistä ja lumpuista. Mutta on täällä toki muutakin. Jos blogini on sinulle uusi ja mietit, että miten ja mistä mä oikein kirjoittelen, niin vilkaise ihmeessä jokunen vanhakin postaus. Tässä muutama tärppi:

1. Mun tyylistä saa nopean läpileikkauksen tsekkaamalla kategorian Asut

2. Kommentointia keränneitä aiheita on ollut viime kuukausina mm. Photoshopatut läskit ja Toosan tuoksut

3. Viimeisin shopailutunnustukseni löytyy tästä postauksesta

4 Mm. sen, että kohtaako musiikkimakumme, tarkastat kategoriasta Musa, leffat ja kirjat

 

Joo, kiitti moi… oli kiva tavata. Haluutsä mun numeron? Tai siis blogin osoitteen… Voit tulla toistekin jos haluut. 

PS. Löydät blogini myös FB:stä ja Instagramissa törttöilen nimellä @vieruska


07.09.2015

Posted at 20:02h in Yleinen by
0 Likes

 

Tää asia nousi esille yhdessä fb-keskustelussa ja aattelin, että pakko jakaa tämä yksi elämäni suurimmista ylpeyden aiheista ja saavutuksista teidänkin kanssanne.

Google-haulla "kananpersetukka" mä pidän sekä paalupaikkaa, että kakkossijaa! I've never felt this proud.

Kohtuullisesti naurattaa myös tuo kolmantena tuleva Fobba-meemikuva. Se sanoo kaiken olennaisen tuosta otsikon tukkatyylistä. 😀

Ei mulla muuta tänään.


11.08.2015

Posted at 22:41h in Yleinen by
0 Likes

Nyt se kuulkaa taas iski, hillitön stressi tulevasta. Ahdistus siitä, että ei ole mitään suunnitelmia, tavotteita eikä päämääriä. Mun viimeinen töitä tietävä kalenterimerkintä töröttää allakassa 5.9. ja se on sitten taas ihan herran haltuun. Yritän sanoa itselleni, että tähän epävarmuuteenhan ehti jo reilussa vuodessa tottua ja kaikki sujui oikein hyvin ja hommia putkahteli kyllä tasaisesti, mutta jostain syystä tämä 5 kk kokopäivätöitä ja hyvää liksaa pisti pakkaa sen verran sekaisin, että tyhjään hyppääminen hirvittää jälleen.

Olenkin nyt sitten taas viime päivinä A) selannut epätoivoisena työpaikkailmoituksia, B) miettinyt voisinko alkaa opiskelemaan jotain ja C) laskenut kuinka pitkälle säästöni riittävät jos tienestit loppuvat. Kohtaan A) olen todennut, että ois kiva osata muutakin kuin kuvata. Asia B) eli opiskelu on käynyt mielessä lähinnä siksi, että en ole vielä koskaan ennen ollut tilanteessa jossa minulla ei olisi mitään tutkintoa tähtäimessä. Siitä saakka, kun astuin koulutielle vuonna 1988, on minulla ollut jotain opintoja kesken tai tähtäimessä aina menneeseen kevääseen saakka. Tuntuu, että kehitykseni pysähtyy, jos en opiskele. Mutta sitten taas toisaalta en kyllä enää jaksaisi mitään kovin pitkäjänteisiä opintoja. Ennemminkin mielessä pyörii erilaiset lyhytkurssit asioista jotka tukisivat jo olemassa olevaa osaamistani.

Ja mitä tuohon kohtaan C) eli rahaan tulee, niin iloitsen siitä, että tämän sijaisuuspätkän ansiosta olen saanut koottua puskuria muutamaksi kuukaudeksi. Ja minä kun jo niin ehdin herkutella ajatuksella, että käyttäisin rahat vaikka reissaamiseen ja saisin vihdoin hankittua yhden kaipaamani objektiivin, mutta mitä enemmän on paniikki nostanut päätään, sitä varmempi olen ollut, että joudun käyttämään kasaan saamani säästöt kaikkeen tylsään ja arkiseen kuten vuokraan ja lainanlyhennyksiin.

Mistä sitä ihminen aina saa kehitettyä itselleen ahdistuksen ja stressin? Siis juurihan minä viime talvena olin oikein tyytyväinen vapaaseen, epävarmaan ja yllätykselliseen elämääni. Epäilen, että tulen pitämään siitä taas pian kovastikin, mutta jotain pieniä merkkejä toimeentulosta ja jonkinlaisia tavoitteiden poikasia se kyllä vaatii. Mutta mistä mulle tavoitteita ja elämän pieniä maaliviivoja? Mä haluaisin löytää jonkin jutun mistä innostua ja missä kokea onnistumisen tunteita, mutta mä en yhtään tiedä mitä se vois olla. On vaan olo, että jokin innostuksen ja ilon liekki tarttis saada sytytettyä valaisemaan omaa arkea.  Se on näitä first world problemseja kun kaikki on ihan hyvin, mutta silti jotain puuttuu.

Näillä sekavilla ajatuksilla on hyvä palata pienen tauon jälkeen tänne blogiin. Toivottavasti ruudun sillekin puolelle joku palaa. Jos teitä siellä on, niin kertokaa mulle millaisia tavoitteita teillä on tällä hetkellä? Mitä kohti te ponnistelette?