Koska omasta olemuksesta ei joulun ajalta ole mitään kovin kaunista kuvamateriaalia, niin  otetaan vaihteeksi kehiin yksi vieraileva tähti.

Kuten ehkä minun omistakin tukkatyyleistäni on ollut huomattavissa, niin olen jo vuosikausia ollut melkoinen sivukaljujen ystävä. Linnanjuhlia seuratessakin hihkuin ilosta joka kerta, kun bongasin mimmin kera asennetta huokuvan sängen. Voitte siis arvata miten innoissani olin, kun sain nyt jouluna kunnian ajella siskontytöltäni J:lta hiuksia hieman vähemmäksi.

joulu_tukka1

joulu_tukka2

Todella kauniin muotoisten kasvojensa ansiosta J:lle sopisi minun mielestäni loistavasti ihan kokonaan lyhyet hiuksetkin, mutta jo pelkästään tämä pienen alueen pois ajaminen toi ihanasti piirteet esille aiempaa paremmin. Tämän monimutkaisesmpiin parturointihommiin ei mun taidot olis sitten riittänytkään. Mutta onneksi lopputuloksesta tykkäsi sekä J itse, että minä.

Mites nämä sänkitukkahommat uppoo teihin?


Valitin tuossa jokunen viikko sitten siitä, että tukka oli taas ehtinyt ihan kamalaksi reuhkaksi ja sainkin sitten vihdoin ja viimein aikaiseksi mennä hakemaan asiaan parannusta. Vaikka uusi tukka jo hieman vilahtikin Alina-huivia esitelleessä postauksessa, niin ajattelin vielä laittaa ihan erikseen pari tänä aamuna nappaamaani lärvikuvaa asiaa selkiyttämään.

tukkalokakuu_2010_1

Kuten huomaatte, kampaus ei ole näissäkään kuvissa mitenkään huolellisesti laitetun näköinen, vaan sojottaa vähän suuntaan jos toiseenkin, mutta se on kuulkaa ihan just mun todellisuutta. En jaksa normiaamuna käyttää aikaa ja anergiaa hiusten laittoon juurikaan 30 s kauempaa. Juuri sen aikaa kestää, kun pörröttää tukkaa vahaisilla käsillä. Ja kuten olen jo joskus aiemminkin kertonut, niin takatukkaahan mä en edes vilkaise peilistä. Kyllä se siellä mukana tulee. 😀

tukka_lokakuu_2010_2

(vaikka noista silmänalusista voisi luulla, niin kuvassa ei ole mun halloween maski, vaan ihan raaka todellisuus. On pikkasen alkanut tuo ikä mennä silmän ympäryksiin..)

Minä siis päädyin siihen ratkaisuun, että annan nyt talvea vasten tuon etu- ja pääliosan hieman kasvaa, koska hattuja ja pipoja käyttäessä on kiva, että sieltä edes hieman näkyy jotain karvaa alta. Muuten näyttää ihan pallonaamalta. Ihan lyhkäiset frisyyrit passaa paremmin sitten kesään.

Tylsyyttä vastaan taisteltiin kuitenkin leikkaamalla toinen sivu hieman lyhyemmäksi ja päällysosan värin vaihdolla. Tuota lyhyempää sivua pitää nyt sitten koittaa käydä siistimässä melko ahkerasti, jotta kontrasti sen ja etuosan välillä säilyy.

Kunhan etutukka saa hieman lisää mittaa, haluaisin taas vaihteeksi vetää toisen sivun ihan lyhyeksi sängeksi. Nyt se kuitenkaan ei olisi vielä ollut oikea ratkaisu, joten pitää vaan koittaa malttaa mieleni.

Tyvi värjättiin tummaksi värillä joka tehoaa myös harmaisiin ja päällysosaan puolestaan tehtiin kevyt värinpoisto joka taikoi entisen mustan tilalle hieman lämmintä kinuskin sävyä. Ihan kuin mun naamakin olisi samalla saanut astetta lämpimämmän sävyn. Se on kumma miten tuo tukan väri vaikuttaa siihen minkä väriseltä muuten näyttää. Mut jotenkin vaan on hehkuvampi olo, kun on lämpimämpi ja hieman vaaleampi ilme.

Kuten aina ennenkin kampaajalta lähtiessäni, olin tyytyväinen tälläkin kertaa. Tukka on just niin helppo kuin tällaisella laiskimuksella pitääkin olla, mutta mikäli viitseliäisyyttä jonakin päivänä löytyy, niin karvoja pystyy vääntelemään suuntaan jos toiseenkin. Ihan oon siis itseni näköinen jälleen kerran. 🙂

Mitäs te tykkäätte tällä kertaa?

Kuvissa muutes mun esittelemättä jääneet viimeaikojen superlemppari-korvikset! Ihanuudet löytyivät kirpparilta mahtavaan euron hintaan. Lyhyt tukka ja suuret korvikset vaan jotenkin kuuluvat mielestäni yhteen.


Apua! Pikainen hätähuuto täältä kampaamotuolista. Maikku löysi multa just elämäni ensimmäisen harmaan hiuksen! Eikä se kuulema ollut edes ainoa. Ihan selkeää mummoharmaata kaksi senttiä muutaman hiuksen tyvessä.

Miksi? Miten tämä on mahdollista? Mä en ole edes kolmeakymmentä. Ei vielä voi olla minun vuoroni. Mä en ole vielä valmis tähän! Minulla piti olla vielä monia elinvoimaisia ja tummia vuosia edessä! Eikä minun sukukaan ole harmaantunut nuorena. Isäkin oli mustatukkainen lähes kuusikymppiseksi.

Tästä lähtien minunkin on siis vahdattava väripurkkien kyljet entistä tarkemmin, että kyseessä on varmasti harmaat peittävä töhnä. En kestä. Oon ihan shokissa.

Uskottelén itselleni että kyseessä on vaan muutama stressistä häiriintynyt yksilö. Ei vielä ole hätää. Eihän?

Mä kaipaan nyt empatiaa ja tukea. Lohduttakaa mua pliis.

Aha.. Nyt se löysi niitä vielä lisää.. En kestä..