Mammani vietti sytostaattihoitojen seurauksena talven ilman tukkaa, mutta ei kokenut tarpeelliseksi hankkia peruukkia. Karvakasan sijaan äiti lämmitti paljasta päätään erilaisilla huiveilla ja päähineillä. Unohdin valitettavasti pääsiäislomalla kuvata mamman itselleen loihtiman upean neuleturbaanin, mutta yksi päähine kuitenkin tuli ikuistettua.

mamma_0544_pieni

Bongasin simppeleitä trikooturbaaneja Seppälästä ja vinkkasin niistä mammalle joka syöksyikin heti sellaisen ostamaan. Musta turbaani tuntui hänestä vähän turhaan paljaalta ja tylsältä, joten sitä oli pitänyt hieman koristaa.

Ja kuinka vähällä vaivalla yksinkertainen päähine saikaan huomattavasti pirteämmän ilmeen. Parilla höyhenellä ja pienellä helmikoristeella (onko se itseasiassa silmukkamerkki?) trikoopalasta kuoriutui varsin salonkikelpoinen asuste. Kirkkaat höyhenet yhdistettynä näyttävään huulipunaan ja loimuavan  oranssiin Alina-huiviin saivat ihanan mammani oikein hehkumaan!

mamma_0591_pieni

Niin kiva kuin tuo turbaani onkin, niin sitä ei onneksi tarvitse enää käyttää kaljun peittämiseen, sillä nyt kun sytostaattihoitojen loppumisesta on jo reilut pari kuukautta on mammalle jo ehtinyt kasvaa ihan huikean ihana ja pehmeä tukka. Ja miten hiton hyvältä nuo superlyhyet hiukset äidillä näyttävätkään! Kumpa itselläkin olisi niin kauniin muotoinen pää ja kasvot että kestäisivät noin lyhyet hiukset. Olen ihan kade. 😀

Uuden kuontalon väristä ei oikein osannut vielä sanoa, että millaiseksi se muodostuu. Kuvassa hiukset näyttävät melko harmailta, mutta toisaalta joukossa oli tummempaakin ja myös hiekan ruskeaa. Jännityksellä siis odotellaan miltä se alkaa aikaa myöden näyttämään.

Eli kaikkien livenä esittämieni kehujen lisäksi vielä kerran suuri hurraa huuto mamman uusille karvoille, niin tukalle kuin ripsillekin. Huraa! Ja karvojen lisäksi iloiksemme erityisesti tietenkin siitä, että äidin hoidot, niin sytostaatit kuin sädehoidotkin ovat vihdoin ohi ja mammani saattoi taas alkaa terveeksi. Huraa! 🙂


Viikonloppuna vietettiin hilpeää tyttöjeniltaa missikisakatsomon Singstarin parissa. Porukassa oli myös yksi kampaamoalan ammattilainen ja osa meistä saikin sitten nauttia hänen osaamisestaan.

Minä valittelin, että haluaisin pitää hiuksiani useammin poissa kasvoilta ylöspäin nostettuna, mutta olen kokenut tupeeraushommat todella työläiksi enkä ole kokenut saaneeni kovin hyviä tuloksia aikaiseksi. Ihana Virpi sitten avasi silmäni ihan uudelle jutulle, nimittäin kihartamiselle!

kiharrettu_tukka1

Olin pistänyt pohjalle vain hieman hiuspuuteria jonka jälkeen loistava kampaajamme otti suoristusraudan käteensä ja kohotti tukkani kohti taivasta kihartamalla pieniä osioita kerrallaan. Sen jälkeen kiharoita harottiin auki ja kampaus viimeisteltiin lakalla. Ja voi vitsi miten mä tykkäsinkään! Ihan mahtavaa, kun uuden ihmisen käsittelyssä saattaa joskus saada tällaisia  yllättäviä uusia näkökulmia omiin rutiineihin.

kiharrettu_tukka3

Minä urpo en jotenkin ollut ikinä edes osannut ajatella, että suoristusrautaa voisi minun lyhyessä tukassakin käyttää muuhunkin kuin suoristamiseen. Tuollainen kihartamalla hiusten kohottaminen ei todellakaan ollut edes käynyt mielessäni. Tämä ehkä kertonee karua kieltään mun melko onnetomista tukanlaittotaidoista. Se on yleensä pesu, kuivaus ja ravistus tai jotain sinne päin..

Suoristusraudan monipuolisempi käyttö menee nyt ehdottomasti harjoiteltavien asioiden listalle. Harjoituskappaleiden kuvia nähdään kenties täälläkin.

Toinen mahtava uusi tuttavuus oli kakkoskuvassa kanssani poseeraavalta ihanalta blondilta lainattu Rimmelin infinite colour huulipuna + kiilto -kombo. Ei jumalauta ikinä ole mikään väri pysynyt huulissa yhtä tiukasti kuin tämä. Puna kesti siiderin lipityksen lisäksi melko hienosti myös meikinpoistoliinan ja 12 h unetkin. Ja tuo sävykin oli juurikin sopivan raikas kirkas punainen.

Mitään käsitystä ei ole onko kyseistä tuotetta vielä saatavilla, mutta aion kyllä koittaa metsästää. Mä nimittäin tahdon huulipunan joka pysyy kuin tauti ja tässä se nyt olisi. Peukut pystyyn, että löytyy vielä.

Ja kun nyt tuli baarireissun ja 12 h unet kestävistä asioista puhetta, niin mainittakoon, että myös kampaus kesti saman setin. Toisin kuin omaat tukkaviritelmäni, jotka yleensä valuvat ryhdittöminä pitkin päätä viimeistään korttelin päässä kotoa ellei tehnyt niin jo lähtiessä. Minulla on siis vielä runsaasti opittavaa.


Karvakasa sai taas pitkästä aikaa hieman kyytiä. Pääpiirteissään kuontalo pysyi samankaltaisena, eikä esim väriin koskettu muuta kuin värjäämällä tyvi tummaksi, mutta jotain uuttakin taas kehiteltiin.

uusi_tukka3

Pidemmän puolen korvan päältäkin ajettiin pieni alue siiliksi, koska mua ärsyttää sellanen pulisonkien tursotus. Ajeltu alue keventää tuota reunaosaa juuri sopivasti.

uusi_tukka2

Lyhyempi sivu niitettiin jälleen oikeasti lyhyeksi ja sänkialuetta levitettiin ulottumaan aina niskaan saakka.

uusi_tukka1

Minulle ehdottomasti tärkein asia hiuksissa on niiden helppout ja huolettomuus. Nyt tuon pidemmän etu- ja pääliosan saa helposti vaan harottua pois kasvoilta, kun laittaa aamuisin sopivasti vaan jotain muotoilumönjää pohjalle. Oma tukka ainakin saa sopivasti tekstuuria ja kohotusta Osiksen Dust It -hiuspuuterista ja kevyestä hiuslakkasuihkauksesta. Karvoja voi sitten hieroa päivänmittaan uudelleen haluamaansa suuntaan. Ihanan helppoa.

Yleisfiilis hiuksissa on jälleen kerran melko androgyyni ja jopa jätkämäinen, mutta se sopii minulle varsin hyvin. Inspiroiduinkin juuri Tukholmassa kaikista upeista miesten kampauksista jotka olivat paljon coolimpia kuin yhdelläkään naisella.

Mitäs tykkäätte tällä kertaa? Riittääkö ymmärrystä vai oletteko naisellisemman lookin kannattajia?