Omena, päärynä, O, X, Y, tiimalasi..Tuntuuko, että et tunnista itseäsi yhdeksikään hedelmäksi taikka kirjaimeksi etkä myöskään valuta hiekkaa tiimalasissa?

Itse olen ainakin huomannut, että neljään vartalotyypin jaossa itselleni osuva omena ei ihan kuitenkaan vastaa todellisuutta, joten ilahduinkin kun törmäsin IGIGIn sivuilla pluskokoisille suunnattuun vartalotyyppijaotteluun. Muutenhan sillä nyt ei ole yhtään mitään väliä oletko omena, päärynä tai vaikka selleri, mutta jos kaipaa vaatteista jotka voisivat omaa vartaloa imarrella, niin vartalotyypin tietämisestä on apua. (ja edelleenkin muistuttaisin, että nehän ovat vain vinkkejä, eivät sääntöjä. Itsekin haistatan paskat sille iänikuiselle ”paksuja reisiä voi tasapainottaa suora tai leveälahkeisilla housuilla” ja kiskon jalkaani ylävartaloni pallomaisuutta korostavat pillit!)

Kuvankaappaus 2014-5-2 kello 23.36.20

Itse sain kysymyksiin vastaamalla tulokseksi, että mallini on ylösalaisin oleva kolmio. Ja täytyy myöntää, että siltähän mä kyllä just näytän hervottoman kokoisine puskureineni ja yläosaan verrattuna ohuine säärineni. Eli allekirjoitan kyllä tämän tuloksen täysin.

Oman vartalomallinsa voi selvittää vastailemalla muutamaan kysymykseen mm. hartioiden leveydestä, takapuolesta ja muista osasistaan ja vartalotyyppivaihtoehtoja on kaikkiaan seitsemän. Mukana tietysti myös tutut tiimalasi, ovaali eli omena ja kolmio eli päärynä, mutta lisäksi löytyy myös mm. kahdeksikko ja timantti.

Mikäli kiinnostaa selvittää oma muotosi ja tsekata millaisia vaatteita pluskokoja myyvä IGIGI sille suosittelee, niin käy vastaamassa kysymyksiin TÄÄLLÄ!

Miten muuten on, oletteko ylipäätään samaa mieltä omaa vartalomallianne koskevista pukeutumisohjeista, vai onko joukossa sellaisia joille viitatte suosiolla kinttaalla?


Pakko jakaa nopea shoppailuvinkki, joka on voimassa vielä nyt torstain 17.4. ajan. Shopbop tarjoaa -25% alennuksen kaikista tuotteistaan, myös alehintaisista koodilla INTHEFAMILY14!

Itsekin oli ihan pakko katsastaa aleosasto mahdollisten superlöytöjen varalta ja kyllähän sieltä sellainenkin silmään osui. Shopbopin oman Bop Basicsin 100% kashmiria olevat neulehuivit olivat -70% alessa ja maksoivat jo ennen lisäalea alle kolmekymppiä kipale.

shopbop

Tiesin äitini innostuvan tästä löydöstä ja pistin hänelle viestin, että ”montako tilataan?”. Vastaus kuului ”montako saa satasella?”. 😀 Pikainen loppusumman tsekkaus alennuksien ja tullien + muiden kulujen jälkeen kertoi neljän huivin yhteishinnaksi 112 €, joten tilattiin molemmille kaksi. Mammalle viininpunainen ja musta ja minulle vaaleanharmaa ja armyvihreä. Yhden huivin hinnaksi tuli siis 28 €. Me kashmirin rakastajat olimme molemmat tyytyväisiä löytöön.

Eihän näitä tässä kesän ovelta kurkkiessa ehkä ihan heti tarvitse, mutta sitten kun niiden aika koittaa, ovatkin hinnat aivan toisia. Syksy on sitten ihana kohdata uusien pehmoisten ja lämpimien huivien kanssa.

Shopbopilta joitakin kertoja aiemminkin tilanneena voin kertoa toimituksen todella nopeaksi. Paketti on ovella nopeammin kuin monet kotimaiset nettikaupat saavat tilauksiaan edes pakattua.


Kenellekään ei ole tainnut jäädä blogiani lukiessa epäselväksi, että rakastan kenkiä. Asia käy ilmi nopeasti myös jokaiselle kotonani vierailevalle ihmiselle, sillä päästäkseen sisälle saakka on eteisessä ensin ylitettävä melkoinen läjä kenkiä.

Rakastan värikkäitä kenkiä, kimaltelevia kenkiä, matalia kenkiä, korkeita kenkiä, tennareita, maihareita, nilkkureita, avokkaita, ballerinoja, sandaaleita, saappaita.. Yhteistä rakastamilleni kengille on se, että niissä on jokin pieni juju, jotakin huomiota herättävää. Se voi olla huomiota herättävä väri, mahtava materiaali, hauska muoto, mielenkiintoinen kuvio, kaunis korko tai mikä tahansa pieni yksityiskohta, mutta kaikista lempikengistäni sellainen löytyy.

Tätä taustaa vasten ei varmasti ole ihme, että sydämeni hyppäsi kurkkuun, kun sähkpostiin kolisi kutsu FINSKin ystävämyyntiin ja tajusin ajankohdan menevän yksiin tämän Helsingin reissuni kanssa. Itseltäni löytyy Julia Lundstenin suunnittelemia kenkiä paristakin eri yhteistyömallistosta (Marimekko ja Nokia), mutta ainoitakaan Finskejä en vielä omistanut, vaan olin ainoastaan lainaillut joskus Iinan kokoelmista. Esimerkiksi TÄSSÄ asussa oli jalassa upeat lainafinskit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävimme eilen Iinan kanssa tutustumassa valikoimiin ja hyllykaupalla ihanuuksia sieltä tietysti löytyi. Myynnissä on sekä mallikappaleita, että edellisten sesonkien helmiä. Alenunkset liikkuvat 30%-70% välillä.

Saimme Iinan kanssa valita kumpikin yhden lempiparin itsellemme eikä valintaprosessi ollut aivan helppo kaikkien kiinnostaviem kenkien hyppiessä hyllyiltä silmille. Aika nopeasti kuitenkin suosikit soviteltuani löysin varmuuden ja yksi yllä olevasta kolmesta mallista vei sydämeni. Väri on kuitenkin eri kuin kuvassa. Kuvia uusista kenkäystävistäni luvassa lähiaikoina!

Jos tunnistat itsesi kaltaisekseni kenkäfriikiksi ja olinpaikkasi on Helsinki tai lähimaastot, niin tänään tai huomenna ehtii tekemään löytöjä osoitteessa Eerikinkatu 9! Go before it’s too late!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

-postaus toteutettu yhteistyössä Finskin kanssa-