Kaupallinen yhteistyö, Very Nice

Mun nuoruudessa lähes kaikki käytti yhtä ja samaa farkkumallia, jos vaan sopiva koko löytyi. Ei paljon  mietitty omaa vartalon mallia pöksyjä valitessa, vaan tärkeintä oli kuulua joukkoon. Nyt n. 25 vuotta myöhemmin on asiat onneksi toisin. Ensinnäkin, olen nuoruusvuosien jälkeen ymmärtänyt sen, että minun ei kuulu mukauttaa ja ahtaa itseäni joihinkin tiettyihin farkkuihin, vaan farkkujen kuuluu olla tehty minun vartaloani varten. Ja toiseksi, farkkuvalikoimat ovat nykyään onneksi moninkertaiset. Enää ei tarvitse tyytyä joihinkin ”ihan ok”-denimhousuihin, vaan jokaisen on mahdollista löytää mukavat farkut.

Tsekkaa tästä mun suosikit Very Nicen kevätuutuuksista ja nappaa postauksen lopusta alekoodi!

Naisten-farkut-isot-koot-korkea-vyötäro

Very Nice – Täydelliset farkut eri vartaloille

Viron Valgassa, vain 300 km päässä Helsingistä, farkkunsa valmistavan kotimaisen Very Nicen valikoimissa on otettu huomioon erilaiset figuurit ja verkkokaupassa farkkuja on tarjolla erilaisten istuuvuuksien mukaan: curvy, feminine fit, slim ja straight.

Minun suosikkini ja keskivartalolihavaa, lanteilta kapeampaa vartaloani parhaiten hivelevät farkut löytyvät kategoriasta slim, jossa vyötäröt ovat korkeita ja lahkeet kapeita. Esittelen tässä nyt kahdet tämän kevään Very Nice uutuudet, joissa oma vartaloni viihtyy.

Very nice farkut

Very Nice Suzie Zip – täydelliset vaaleat farkut

Olin ehtinyt jo pitkään odottaa Very Nicelta tällaista vaaleampaa pesua jostain itselleni sopivasta mallista ja omassa koossani ja nyt odotukseni vihdoin palkittiin, kun kevätmallistoon tuli tämä raikas vajaamittainen Suzie Zip. Suzie oli minulle jo ennestään tuttu malli, sillä Suzie Skinny tummempana sinisenä on ollut käytössäni jo yli vuoden.

Naisten-farkut-isot-koot-korkea-vyötäro

Minulle tärkein kriteeri farkkuja valitessa on niiden vyötärön korkeus. En tiedä mitään karmivampaa virhettä pukeutumisessa kuin vaatteet, joita täytyy koko ajan olla korjailemassa ja nykimässä paikoilleen ja niin minulle käy, jos kiskon päälleni vähänkään liian matalavyötäröiset farkut. Liian matalissa pöksyissä vatsa pyrkii housunkauluksen päälle, housut valuvat ja koko ajan on epämiellyttävä fiilis. Mutta kun vyötärö asettuu mukavasti oikealle kohdalle, eli reilusti navan yläpuolelle tuntuu kaikki heti oikealta.

Very Nice

Suzie Zipit ovat joustavaa, osittain kierrätysmateriaaleista valmistettua stretchfarkkua, joten ne mukautuvat loistavasti vartaloon vyötäröä, peppua ja reisiä hyväillen. Reiden ympärys on normaali ja lahkeet oikeasti kapeat. Minulla on housusta käytössä koko 34″.

Naisten-farkut-isot-koot-korkea-vyötäro

Very Nice Fanny, ne todella mukavat farkut

”Siis apua, kuminauha farkkujen vyötäröllä, tulee ihan lapsuus mieleen..”, tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin Fanny-farkut Very Nicen kevätkatalogissa. Mutta epäilyksistä huolimatta uteliaisuus voitti ja onneksi niin.

Very Nice Fanny

Sillä niinhän siinä kävi, että kun kiskoin Fannyt jalkaani, sain todeta, että vyötärön takaosassa oleva kuminauha lisää farkkujen mukavuutta ja istuvuutta kaltaisellani omenalla aivan eksponentiaalisesti. Se myös takaa sen, että farkut ovat vyötäröltä sopivat vaikka vyötärönympärys syystä tai toisesta hieman heittelisikin. Itse sain tuossa juuri hetki sitten kokea vuosien tauon jälkeen mm. oikein rapsakat pms-oireet, joihin kuului myös melko hurja turvotus, niin kovasti auttoi tuossa tilanteessa se, että farkkujenkin vyötäröltä löytyi hieman joustoa.

Naisten-farkut-isot-koot-korkea-vyötäro

Fannyissä reiden ympärys on hieman rennompi, mutta lahje kapenee nilkkaan. Vähän sellainen rento porkkanamalli, eli juuri mun suosikki housuissa ylipäätään. Kaikki mun eniten käytetyt rennot duunihousut esimerkiksi noudattelee juurikin tätä rennot reidestä, kapeat lahkeesta -kaavaa.

Fannyjen rento malli yhdistettynä superpehmoiseen materiaalin on tehnyt niistä mun suosikki rentoilufarkut. Nämä päällä tulee hengailtua ihan kotioloissakin. Jos korona-ajan kotoilu on saanut verkkarit kasvamaan kiinni jalkoihisi, niin paluu farkkujen käyttäjäksi voisi käydä luontevasti Fanny-mallin kautta.

Naisten-farkut-isot-koot-korkea-vyötäro

Minä käytän n. 46 kokoisena tuumakokoa 34″, mutta tätä farkkumallia on saatavilla Very Nicen verkkokaupasta  koosta 26″ kokoon 40″ saakka!

Ja tästä linkistä pääset suoraan tsekkaamaan kaikki Very Nicen farkut, joista saatavilla tuumakokoja 34″ tai isompia. Paljon on valikoimaa meille plussillekin! Eikä todellakaan tarvitse tinkiä tyylistä saadakseen mukavat farkut. Aiempia ylläni nähtyjä Very Nice -farkkuja näet TÄÄLTÄ.

Naisten-farkut-isot-koot-korkea-vyötäro

Alennuskoodilla VEERA20 saat 20% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista Very Nicen verkkokaupassa. Koodi voimassa 31.3. saakka.

Osta kevään kivoimmat farkut TÄÄLTÄ!


Kaupallinen yhteistyö, Taiga Cosmetics

Ensimmäisten näppylöiden ilmaantuessa se joskus lähes 30 vuotta sitten omalla kohdalla alkoi, ihonhoito nimittäin. Haasteet vain ovat vuosikymmenien aikana vaihtuneet pikkuhiljaa finneistä kuivempaan ihoon ja sen kimmoisuuden hitaaseen katoamiseen. Ja alkaahan niitä juonteitakin jo hiljalleen näkyä. Rypyistä en vielä suostu puhumaan.

En voi kehua olleeni aina maailman säntillisin ihminen mitä ihosta huolehtimiseen tulee. Olen nukkunut meikit naamassa lukuisia kertoja ja olen muutenkin ollut melko huoleton. Jollain tuotteella meikit pois ja sitten jotain kosteuttavaa perään, tällä kahden tuotteen taktiikalla menin vuosia.

Mutta nyt kun maaginen neljänkympin rajapyykki on hivuttautunut jo hyvin lähellä, olen parin viime vuoden aikana huomannut alkaneeni panostamaan hieman enemmän ja päivittäinen tuotearsenaali on kasvanut huomattavasti.

Tasapainottelen hieman sen dilemman kanssa, että olenko lisännyt käyttämieni tuotteiden ja hoidon määrää siksi, että yhteiskunta on saanut minut ajattelemaan, että ikääntymisen merkkejä vastaan on kaikin tavoin taisteltava, vai koenko oikeasti ihoni tarpeiden muuttuneen. Todennäköisesti hieman molempia. 

Haluaisin olla ihminen, joka suhtautuu niihin edessä oleviin ryppyihin suopeasti ja pelotta, mutta joudun myöntämään, että kyllä minäkin toivoisin ihoni olevan kiinteä, hehkeä ja sileä mahdollisimman pitkään.

Taiga Cosmetics - Kotimainen luonnonkosmetiikkasarja

Taigalta löytyy kolme eri tuotesarjaa; kaikille ihotyypeille sopivat tuotteet, ikääntyvän ihon tuotteet ja herkän ihon tuotteet.

Olipa syy sitten ulkoisissa paineissa tai ihon omissa viesteissä, niin kosteutus on se asia, jota olen päätellyt tarvitsevani aiempaa enemmän. Iän ja hormonimuutosten myötä iho ohenee ja kuivuu. Itsekin huomaan ihon olevan huomattavasti “janoisempi” kuin nuorempana ja talvi-aikana se korostuu entisestään.

Sain jokin aika sitten käyttööni uuden kotimaisen luonnonkosmetiikkabrändi Taigan ihonhoitotuotteita ja aloin oikein huolella “läträämään”. Aamulla väsyneenä menen usein edelleen parin tuotteen taktiikalla (kasvovesi ja kosteusvoide), mutta iltaisin hemmottelen ihoani “juottamalla” sille herkun jos toisenkin.

Ihonhoito

Meikin puhdistuksen jälkeen tulee ensimmäisenä rauhoittava kasvovesi. Käytän kasvovettä sekä vanulapun kanssa viimeistelemään puhdistuksen, mutta myös ihan käsin iholle taputtelemalla. 

Seuraavaksi ihanan silkkisen tuntoinen ja helposti imeytyvä Elixir seerumi. Kosteusvoiteena käytän 24h creamiä. Ja sitten tulee se uusi lisäys ihonhoitorutiineihini, nimittäin öljy!

Taiga beauty oil

Olen aiemmin suhtautunut öljyihin ihonhoidossa vähän silleen, että “ääh, iho jää lähmäiseksi, en tykkää”, mutta nyt olen aivan rakastunut. Taigan Beauty Oilista on tullut iltarutiinieni suosikkituote. Kun öljyn levittää viimeisenä, se lukitsee muut tuotteet ja kosteutuksen iholle.

Öljy on ylellisen ja pehmeän tuntoinen ja koska se levittyy niin miellyttävästi, tulee aina halu tehdä samalla itselle pien rentouttava kasvohieronta. En koskaan jaksaisi veulata kosteusvoidetta iholle niin huolella, mutta öljyn kanssa rauhallinen hierontahetki tuntuu luontevalta ja tarpeelliselta. 

Beauty oil on kuin hemmottelurutiini juuri ennen nukkumaanmenoa. Sen jättää ihon kimmoisan ja kosteutetun tuntoiseksi ja hieronta olon raukeaksi.

Minulla on käytössä sekä All skin types ja Sensitive -sarjan tuotteita. Kaksi suursuosikkiani on Elixir Serum ja Beauty Oil.

Taigan tuotteiden tehoaineet tulevat Lapin luonnosta. Tuotteissa on käytetty mm. puolukan, mustikan ja tyrnin siemenöljyjä ja kuusesta, männystä ja koivusta saatavia uutteita. (Voit lukea tehoaineisesta lisää TÄÄLTÄ.) Kaikki käytetyt raaka-aineet ovat COSMOS Natural-standardin mukaisia luonnonkosmetiikkaan hyväksyttyjä turvallisia raaka-aineita. Tuotteet ovat myös täysin vegaanisia.

Kotimainen luonnonkosmetiikka

Minulla on kyllä ollut luonnonkosmetiikka kaapissani jo aiemminkin, mutta olen ollut sellainen iloinen sekakäyttäjä ja napsinut tuotteita niin luonnonkosmetiikan kun synteettisen kosmetiikkatarjonnankin puolelta. 

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaikki ihonhoitorutiinin tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa. Itselleni näissä tuotteissa ehkä kaikista tärkein arvo on kuitenkin niiden kotimaisuus. Taigan tuotteet ovat 100% Suomessa kehitetty ja valmistettu ja niille on myönnetty Avainlippu-tunnus.

IG:n puolella muuten moni kysyi tuotteiden tuoksusta. Osa tuotteista on hajusteettomia, mutta hajusteita sisältävien tuotteidenkin tuoksu on ainakin omaan nenääni sopivan mieto. Tuoksussa on mielestäni hiven sellaista männynneulasten raikkautta. 

Tuotesarjan tummista ja tyylikkäistä pakkauksista on erikseen mainittava tuo kosteusvoidepurkkien mekanismi. Pakkausta ei siis tarvitse mitenkään avata, vaan siinä on pumppumekanismi joka estää ilman ja kaiken ylimääräisen pääsyn pakkauksen sisään ja tuote pysyy näin hyvänä ja  tasalaatuisena alusta loppuun saakka. Tosi kätevä käyttää ja pari pumppausta on riittävä määrä voidetta.

Kotimainen luonnonkosmetiikkasarja

Minulla on sarjasta vielä monta tuotetta kokeilematta, mutta ainakin muutaman viikon ensitunnelmat näistä muutamista tehokäyttöön päässeistä ovat todella positiiviset. 

Käy tutustumassakoko unisex-tuotevalikoimaan Taigan verkkokaupassa. Saat nyt ensimmäisestä tilauksesta -10% alennuksen koodilla TAIGAWELCOME10.

Verkkokauppaan pääset TÄSTÄ.


Inari Clothing kashmirneule

-Kaupallinen yhteistyö Inari Clothing

Kaikki kuvissa näkyvät neuleet ovat kotimaisen Inari-Clothingin mallistosta. Nappaa postauksen lopusta alekoodi, jolla saat 20% lisäalen!

 

Muutettuani aikoinaan pois kotoa, muistan olleeni aluksi hieman pelokas kashmirneuleideni huoltoon ja pesuun liittyen, ja kuvittelin pilaavani ne. Äiti oli aina huoltanut neuleeni, joten joka kerta minkäänlaista pesutoimenpidettä suunnittellessani soitin paniikkipuhelun mutsille.

”Onko veden lämpötila juuri oikea? Entäs tämä pesuaine, paljonko laitan?” Vuodet ja mamma ohjeet ovat onneksi opettaneet, ettei pehmoisten kashirneuleidenkaan huolto ole rakettitiedettä ja siihen käytetty aika on investointi vaatteiden pitkään ikään.

Jos olet joskus empinyt ylellisen kashmirvaatteen hankintaa sen takia, ettet tiedä miten sitä huolletaan, niin huolet pois, tässä on ohjeet ja ne on varsin yksinkertaiset.

Kashmirneule puhdistuu tuulettamalla

Kashmirneuleiden pesu ja huolto

Tuuletus

Kashmirneuleiden (ja muidenkin villavaatteiden) kohdalla on hyvä muistaa, että niitä ei todellakaan tarvitse pestä usein, vaan useimmiten tuuletus riittää. Kun villaa hoidetaan ohjeiden mukaan eikä sitä pestä liian usein, säilyttää se  luontaisen lianhylkimiskykynsä pidempään.

Kun kashmirneule näyttää muuten puhtaalta, mutta tuoksuu tunkkaiselle, se on parasta puhdistaa tuulettamalla. Vältä kuitenkin laittamasta vaatetta suoraan auringonvaloon.

Jos tuuletusmahdollisuutta ei ole, niin neule raikastuu myös suihkun jälkeen kosteassa kylpyhuoneessa.

Lumipesu

Talvipakkasilla oikeissa olosuhteissa voi tehdä myös lumipesun, se on tehokas tapa poistaa hajuja. Anna neuleen ensin tuulettua hetki. Laita sitten vaate puhtaalle pehmeälle lumelle ja ikään kuin huuhdot neuletta kevyesti lumessa. Harjaa kevyesti loput lumet pois ja jätä neule vielä hetkeksi ulos. Lopuksi anna kuivua huoneenlämmössä ennen kaappiin viikkaamista.

Tahrojen poisto

Pieniä tahroja voi puhdistaa kostealla rätillä kevyesti painelemalla. Älä kuitenkaan hankaa, jottei villa huovutu.

Kashmirneuleen pesu

Silloin, kun kashmirneuleen haluaa pestä ihan kokonaan se tehdään joko käsin tai koneessa villa-/käsinpesuohjelmalla vaatteen pesuohjeiden mukaan.

Käsinpesussa käytetään n. käden lämpöistä (max 40 c) vettä ja villalle tarkoitettua pesuainetta. Myös Marseille -saippua on oiva aine kaikille käsinpesua vaativille tekstiileille.

Neuletta ei saa pestessä vääntää eikä hinkata vaan sitä nostellaan ja pyöritellään vedessä kevyesti. Huuhtele pesuaineet pois useammassa puhtaassa vedessä ja puristele ylimääräiset vedet pois.

Valumavettä voit poistaa myös käärimällä vaatteet froteepyyhkeeseen kuin kääretortun ja painelemalla hellästi.  Levitä neule kuivumaan tasaiselle alustalle ja asettele muotoonsa. Vältä jälleen suoraa auringonvaloa.

Itse olen äidin rohkaisemana pessyt kashmirneuleitani toisinaan myös koneessa. Nykyaikaisten pesukoneiden villaohjelmat ovat hellävaraisia. Etenkin vanhimmat ”kotineuleet” menee mulla surutta koneeseen. Uudempia ns. paraatineuleita pesen aluksi käsin.

Välillä myös lähetän tärkeimpiä neuleitani äidille huoltoon. (joka sitten pesee ne koneessa. :D) Pyysin esimerkiksi joululahjaksi häneltä lempineuleeni huollon. Mikä loistava lahja! Pusero tuli takaisin puhtaana, pari pikku reikää parsittuna ja hieman ohentuneet kainalot vahvistettuna.

Kashmirkampa

Nypyt ja niiden poistaminen

Kashmirille on ominaista, että se nyppääntyy jonkin verran, etenkin paikoista joihin kohdistuu hankausta, kuten kainalot. Tai esimerkiksi laukun hihna voi aiheuttaa nyppyyntymistä.

Näkyvimpiä nyppyjä voi poistaa hellävaraisesti kashmirkammalla. Kampaamisen kanssa ei kannata olla liian innokas ja ahkera sillä se myös kuluttaa neuletta.

Kashmirneule on pehmeä pitkäikäinen kumppani

Omistan lähemmäs parikymmentä kashmirvaatetta. Vanhimmat niistä ovat jo 10 vuotta vanhoja. Sitten, kun ei paikkaaminenkaan enää auta, käytän neuleet vielä loppuun yöpaitoina. Mikään ei ole ihanampaa kylminä talvi-iltoina, kuin hypätä untuvapeiton alle unelmanpehmeässä ja puhki rakastetussa kashmirpuserossa ja housuissa.

Oikein ja hellästi huoltamalla neuleet ovat siis todella pitkäikäisiä vaatteita. Kashmir on myös siitä ihana materiaali, että sopii pehmeytensä ansiosta monelle sellaisellekin, jonka herkälle iholle ei moni muu neulematsku sovi. Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan, todennäköisesti rakastut.

Inari-Clothingilla on meneillään kauden loppualet ja sieltä voi napata itselleen esimerkiksi kuvissa näkyvän neulepuseron tai hameen ihan muutamalla kympillä. Minulla on kaikista tuotteista käytössä koko XL. Saatavilla myös mm. pitkää neuletakkia ja asusteita kuten huiveja, pipoja ja hanskoja.

Alennukset on jo muutenkin -60-70%, mutta käyttämällä koodia VEERA20 saat vielä 20% lisäalennuksen tilauksestasi! Nyt on siis loistava sauma tehdä kashmirhankintoja.

Ostoksille pääset TÄSTÄ.