Vieläkö muistatte tammikuisen postaukseni, jossa kerroin liittyneeni jäseneksi Lady Linelle? Kerroin myös, että tarkoitus on aloittaa heidän kanssaan yhteistyökuvio henkilökohtaisten valmennennuspalveluiden tiimoilta. No, paljon ehti lunta sulaa ja koiran kakkaa alta paljastua ennen kuin päästiin asiassa oikeasti eteenpäin.

Ensin olin minä melkoisessa flunssassa ja sen jälkeen sairasti minun piiskurikseni lupautunut Taru ihan viikko tolkulla. Minä kävin tammi- jahelmikuun aikanatestailemassa silloin tällöin muutamia ryhmäliikuntatunteja kuten karmivalta tuntunutta muokkausta ja vähän kivempaa Body Balancea, mutta varsinaist ”tää on ihanaa puuhaa” -herätystä en todellakan vielä saanut.

Maaliskuuta ehtikin sitten kulua melkoisen pitkästi kaiken maailman reissailun parissa, mutta vihdoin viime viikolla me sitten Tarun kanssa tavattiin varsin karmivissa merkeissä. Se oli kuulkaa melkoinen totuuden hetki se… kehonkoostumusmittaus nimittäin.

Ja ei, se ei suinkaan ollut rasvaprosentti joka minut yllätti ja pysäytti. Rasvaprosentin karmeuden olin kyllä osannut jo ennakolta arvioida hyvin realistisesti, mutta nestetasapaino olikin sitten sellainen kohta raportissa, että silmät levisivät kauhusta niin minulla kuin koutsillakin.

Kirjoittelin juomattomuuden ”vammastani” jo reilu vuosi sitten, mutta uuden vuoden lupauksista huolimatta tilanne ei pitkäksi aikaa parantunut, vaan juominen palasi melko nopeasti vanhoihin kuivuneisiin uomiinsa. Tiesin siis kyllä, että juon liian vähän, mutta totuus valkeni oikeasti hurjempana kuin osasin ajatellakaan. Vai mitä sanotte alla olevan kuvan ylemmästä kaaviosta?

Eli vihreä lyhyt palkki on siis normaalin nestetasapainon raja-alue. Vaalean violetti alue puolestaan merkkaa prosentuaalisesti alhaista nesteen määrää. Ja että missäkö se sitten on tämän eukon oma viiva? No se on tuo musta ohut viiva hädin tuskin kaavion vasemmassa reunassa.  Tilanne ei siis ole huono vaan aivan katastrofaalisen huono. Olen nyt tutkitusti rasvainen ja kuiva akka.

Kyllä tuo nyt melkoisesti herätti mietiskelemään asiaa ja veden juonnin opettelemiseen tuli ihan uutta motivaatio. Jospa me vielä tämäkin mimmi kostutetaan. Tuossa on Hello Kitty vesipullo parhaillaankin vierellä ja koitan muistaa siitä aina välillä siemaista.

Jos nyt positiivisia asioita tahtoo tuloksista hakea, niin viskeraalisen rasvan eli sisäelimiä ympäröivän rasvan) määrä mahtui vielä normaalin rajoihin. (Jostain se on tuollaisen lapun ääressä niitä hyviäkin puolia keksittävä!)

Mittauksen sekä tulosten läpikäynnin lisäksi ensimmäisellä tapaamisella keskusteltiin tavoitteista ja siitä millaiseen liikuntamäärään pystyn sitoutumaan viikossa. Sovittiin myös muutamia tavoitteita syömisten suhteen ja yksi tärkein niistä olisi aamiaiseen tutustuminen.  Minun ”tyhjällä vatsalla lounaaseen saakka” -metodini kun ei oikein kirvoittanut kannatusta Tarulta.
Miten voikin tuollaiset normaaliasiat kuten juominen ja aamiaisen syöminen olla ihmiselle niin vaikeita?  Iso ihminen eikä osaa syödä ja juoda. 😀 Mutta lohduttaa etten suinkaan ole ainoa samojen asioiden kanssa painiva.
Jotta semmoinen lähtötilanne. Mutta onneksi Taru vakuutti, että jo pienillä muutoksilla mun on mahdollista saada tilannettani kohennettua. Ja mä luotan täysillä Tarun sanoihin ja tsemppiin sekä itseeni. Sovittiin, että seuraavan parin kuukauden ajan liikun vähintään kolme kertaa viikossa. Kaksi salitreeniä ja kerran jotain muuta, esim joku ryhmäliikuntatunti tai mitä haluankin. Ja aina toisella salikerralla on ihana kamala Taru vierelläni piiskaamassa ja kannustamassa.
Jottei tästä postauksesta tule liian pitkää ja puuduttavaa romaania, niin lupaan kertoa ekan viikon treenituntemuksista lisää ihan omassa postauksessaan. Toivottavasti nämäkin horinat jaksavat kiinnostaa! 🙂
(Kuvissa näkyvät Reebokin RealFlex -kengät on saatu ilmaiseksi. Samoin Lady Linen henkilökohtaisen valmennuksen palvelut ovat minulle maksuttomia.)

Terkkuja Tampereelta! Osallistuin ensimmäistä kertaa Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Vuoden Muotokuvaajakilpailuun ja tuiaisina tälle keltanokalle oli 2. palkinto lemmikkikuvasarjassa. Tänään siis juhlitaan!

Palkinto tuli kuvan taustalla näkyvällä otoksella nimeltä ”Nyt mopataan!”. Kiitokset siis mahtavalle mallilleni nimeltä Lyyli. 🙂


Aika perusmeininkiä multa taas.. neljän tunnin päästä pitäis jo suunnata linja-autoasemalle ja ottaa bussin nokka kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Mutta mitä tekee tämä neiti? No istuu sohvalla, kattoo Master Chefiä ja bloggaa. Ja tavarat ei siis ole vielä matkalaukussa päinkään. Siellä matkalaukussa taitaa itse asiassa olla vielä jotain jäämiä edellisen reissun jäljiltä. 😀

Mut mikäs hätä tässä… Ehtii ihan hyvin ensin esitellä vaikkapa päivän asun, eli tarkemmin ottaen katastrofaalisen kiireisen aamun tuoksinassa päälle pätyneen vaatekasan.

Koska viime viikon plussakelit osoittautuvat tänä aamuna vain hetken hurmaksi ja mittari näytti jälleen kirpsakoita miinusasteita, halusin kiskoa päälle takuuvarmaa lämpöä ja turvaa. Ja mikäs muu tarjoaisi noita molempia paremmin kuin mamman muutama viikko sitten lähettämä kokovartalovillasukka.

Mitään kummempaa  musta neulemekko ei sitten kaverikseen kiireessä saanut kuin pari päivää sitten esittelemäni aurinkoiset hapsunilkkurit ja korviin roikkumaan ruskeat höyhenkorvikset. Tuo viime viikkojen viininpunainen suosikkilaukku passasi onneksi tääninpäivän asuun enemmän kuin loistavasti. Kiva yhdistelmä tuo keltainen ja viininpunainen mielestäni! Enä tasan olisi vielä vaikkapa vuosi sitten voinut kuvitella että

Manchesteristä viime talvena ostamani Evansin tekokarvatakki oli päässyt jotenkin ihan unohtumaan minulta ja löytyikin ullakolta  taas käyttöönvasta n. kuukausi sitten. Yritän tässä nyt epätoivoisesti ottaa siitä kaiken ilon irti vielä sen aikaa, kun siihen ei aivan läkähdy.

Mutta takeista puheenollen.. se ei todellakaan ole kuuma karvareuhka jonka heitän niskaani kun lähden reissuun. Jonna nimittäin vahvisti, että Itävallassa on ihanat nahkarotsikelit!

Nyt voisin siis vihdoin suunnata tuone vaatehuoneen puolelle tonkimaan jotain releitä joilla pärjäisi viisi päiväisen viinin juonti ja sacherkakun syönti -reissun. Mut ei kai sitä nyt kummaisia tarvii? Passi, hammasharja, lompakko, kamera, joku kolttu ja pirtsakka huulipuna.. Ja eikai mulla nyt paljoa muuta mahtuiskaan, sillä pelkästään Jonnalle meneviä vaatteita on jo yks kangaskassillinen ja sille pitää viedä vielä säkillinen Pätkiksiäkin.

Yleensä olen sitä mieltä, että lomat on lomailua varten, eikä sieltä reissusta mitään bloggailla. Mutta kun nyt kerran on kyse kahden tärähtäneen blogimuijan reissusta, niin bloggailu oikeastaan ikään kuin kuuluu asiaan ja niinpä mukaan lähteekin pomolta lainaan saatu miniläppäri. Eli jonkinmoisia Linz- ja Wien-postauksia on siis luvassa myös matkan aikana. Jos ei muuta niin ainakin Mervin ja Pirjo-Riitan viininjuontikuvia. Pysykää siis kanavalla!

Mä julistan nyt siis tämän postauksen päätteksi talvilomani virallisesti avatuksi! Seuraavan kerran töihin sitten vasta 20.3.! Happy happy joy joy!

Nyt mä alan ihan oikeesti pakkaamaan… Lähtöön 3,5 tuntia.