Elämä tuntuu taas pelkältä superkiireiseltä kaaokselta missä stressinaiheet vain seuraavat toisiaan. Yhden sekaisen kämpän sijaan meillä on niitä tällä hetkellä kaksi. To do -lista sekä kotona, että töissä on kilometrien mittainen ja aikaa kaikkeen aivan liian vähän. Astuipa sitten kotiovesta tai studion kynnyksen yli, niin tunne on sama: ”en mitenkään ehdi, pysty, selviä ja jaksa”.

Jopa kaiken kiireen keskellä oleva yksi vapaapäivä jolloin voisin yrittää rentoutua ja pitää hauskaa muiden ID-bloggaajien kanssa Flowssa, tuntuu nyt vain energiaa vievältä ja tympäisevältä reissulta joka vie aikaa kaikilta velvollisuuksilta jotka odottavat tekemistään. Olisi mukavaa jos osaisi kääntää aivot hetkeksi off-asentoon ja unohtaa kaikki tekemistä odottavat työt. Jos oikein kovasti sunnuntaina yrittäisin..

Tuntuupa oudolta kirjoittaa tänne blogiin jotain tällaista negistelyä, kun yleensä täällä keskitytään kaikkiin kivoihin juttuihin. Niitä kivojakin juttuja olisi montakin kirjoitettavaksi, mutta aika ei ole riittänyt edes kuvien koneelle siirtämiseen. Vaate- ja sisustusjutut jäävät siis odottamaan sellaisia aikoja, kun meillä on enää yksi sekainen koti ja minä yövyn taas samassa osoitteessa vaatteideni kanssa. Tällä hetkellä kun lähes kaikki kuteet ja kengät majailevat jätesäkeissä uuden kodin vaatehuoneessa.

Mutta jotta ei menisi ihan surkutteluksi, niin kerrottakoon, että tunnen tänään todella syvää kiitollisuutta siitä, että olen elossa ja noita edellämainittuja kipuja lukuunottamatta terve. Sentti tai sekunti toisin niin olisin nyt ehkä sairaalassa tai pahimmassa tapauksessa lappu varpaassa. Katsoin nimittäin eilen illalla kuvauskeikalta palatessa hirveä silmästä silmään aivan liian läheltä. Se eläimen pelästynyt katse ja mun oma helvetillinen kauhunhuuto ovat palanneet tänään mieleen kerran jos toisenkin.

Voin vain todeta, että onneksi suojelusenkelit olivat mukana ja autossa kunnon jarrut. Onneksi refleksini toimivat säikähdyksestä huolimatta ja onneksi hirvi ei jähmettynyt paikoilleen. Onneksi radiosta tuli joku hyvä biisi joten en ollut keskittynyt kanavan vaihtamiseen. Onneksi takanani tuleva auto oli pitänyt riittävästi turvaväliä joten säästyin peräänajolta.

Onneksi.

Olen ehkä vieläkin hieman järkyttynyt ja juuri siksi halusin kirjoittaa tapahtuneesta sen sijaan, että olisin esitellyt teille vaikkapa uuden kodin hankintoja. Edellisenä päivinä iloitsin uusista kengistä. Tänään iloitsen sykkivästä sydämestä.


Sen sijaan, että pakkaisin jo olemassaolevia tavaroitamme muuttolaatikoihin ja edistäisin kämpästä toiseen siirtymisprosessia ihan oikeasti, olen jo useamman illan surfaillut sisutusblogeissa ja huonekaluvalmistajien sivuilla tekemässä listaa kaikesta siitä välttämättömästä mitä uusi kotimme ehdottomasti kaipaa. Ja ehkäpä siinä sivussa myös melko pitkää listaa kaikesta siitä mikä ei ole ihan välttämätöntä, mutta ah niin ihanaa.

Oikeasti välttämättömät -lista sisältää tällä hetkellä mm. seuraavat asiat: 6 hengen ruokapöytä + tuolit, uudet patjat sänkyyn, muutamia valaisimia niin katto kuin lattiamalliakin, kenkäkaappi tai ehkäpä useampikin, naulakko ja säilytysratkaisuja (esim. erilaisia koreja) vaatehuoneeseen.

Eilisellä kaupunkihumputtelureissulla käytiin tyttöjen kanssa haaveilemassa mm. Askossa ja siellä silmiini osui tuo kuvissa näkyvä BY RYDÉNSin mahtava jalkalamppu ja rakastuin aivan päätä pahkaa. Hieman karun näköinen Sergeant-nimeä kantava lamppu tuo kolmijalkoineen ja  mekanismeineen mieleen kovasti vanhat studiovalot ja se jos mikä viehättää valokuvaajaa. Sergeant on yhtä aikaa siro ja jämäkkä ja se sopisi selkeälinjaisuutensa ja kevyiden retrovibojensa vuoksi varsin saumattomasti yhteen jo olemassa olevien kalusteidemme kanssa.

Tulevan asuntomme olohuone on sen verran iso, että sinne saisi mainiosti tehtyä erillisen luku-/rentoilunurkkauksen jonne tuollainen kohdevalo olisi enemmän kuin loistava valinta. (mietipä mamma miten mahtavasti Sergeant sopisi yhteen sen Kukkapuron sohvan kanssa mikäli se meille muuttaa! 😀 )

Hintaa tällä jämäkällä kaverilla oli ASKOssa n. 300 € mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että muuton nielessä muutenkin kovasti rahaa ei minun ja Sergeantin yhteinen taival voi alkaa ihan vielä. Mutta samalla hinta on myös sen verran järkevä, että lampun ei tarvitse jäädä kokonaan pelkäksi unelmaksi, vaan pienellä säästämisellä sen voisi kenties jo talven tullen hankkiakin. Pitänee vielä tuolta toiselta puoliskolta tarkastaa mitä hän on valaisimesta mieltä, mutta ei se ainakaan ensimmäisen kerran kuvan nähdessään sanonut mitään suoraa tyrmäystä.

Joku muuten sanoi aiemmin kommenttiboksissa, että häneltä on kokonaan mennyt ohi sellainen asia, että olemme muuttamassa, mutta ihmekkös tuo sillä en minä ole asiasta vielä muutamaa sivulausetta enempää täällä maininnutkaan. Mutta kerrotaan nyt siis sen verran, että muutamme nykyisestä 65 m2 vuokrakolmiostamme 80 m2 kolmioon ihan tuohon muutaman sadan metrin päähän ja edelleen vuokralle. Oman kodin ostamista katsellaan sitten kenties vuoden-parin kuluttua.

Minkään 15 lisäneliön takia emme ole muuttamassa, vaan jouduimme etsimään uuden kämpän itsestämme riippumattomista syistä. Eli oltaisiin kivasti viihdytty tässä kodissa siihen saakka, että oman kodin hankkiminen on ajankohtaista, mutta nyt joudutaan tekemään tällainen liike välissä. Alun surun ja haikeuden jälkeen olen jo päässyt luopumisen tuskasta lähes yli ja odotan jo uuden kodin laittoa innolla. Se miksi olen ollut hieman haikealla mielellä muutosta on se, että olen asunut nykyisessä asunnossani jo 8,5 vuotta, eli lähes koko lapsuudenkodin jälkeisen aikuiselämäni. Väliin mahtui vain puolentoistavuoden jakso ensimmäisessä opiskelijayksiössäni.

Tämän pitkän yhtäjaksoisen asumisen vuoksi olen myöskin todella noviisi mitä muuttamiseen tulee. Perheemme muutti lapsuudenkotiini minun ollessa kolme vuotias joten siitä ei ole mitään muistikuvaa. Kotipaikkakunnalta opiskelemaan tullessa taas yksiön huonekalut olivat osa lainassa vuokraisännältä ja osa hankittiin täältä Porista paikanpäältä joten kotoa ei raahattu juuri vaatteita ja astiota suurempaa. Ainoa ns. kunnon muuttoni asunnosta toiseen tapahtui silloin yli kahdeksan vuotta sitten ja peräkärryssä oli silloinkin vaatteiden ja astioiden lisäksi ainoastaan sohva, sänky, kampauspöytä ja yksi tuoli, joten sekään ei paljoa vaatinut. Kaksi avuksi valjastamaani kundia kantoivat tavarani uuteen asuntoon kymmenessä minuutissa.

Nyt voin kertoa tilanteen olevan hyvin hyvin toisenlainen. 65 hyvin täyttä neliötä. Huonekaluja ja muuta irtaimistoa on vuosien aikana kertynyt yli oman tarpeen. Uuden asunnon lisäksi tavaraa muuttakin siis myös kavereille, kierrätykseen ja kaatopaikalle. Tänään viimeksi miespuolinen tuttavani vitsaili, että joudumme todennäköisesti tekemään muuttoautolla ainakin kolme kiekkaa pelkästään kenkieni vuoksi. Minä sanoin varanneeni niitä varten täysperävaunurekan. 😀 Ei siis tuu ihan helppoa tästä savotasta…

Kuten nyt sitten ehkä arvata saatatte ja olette jo voineet jo huomatakin, niin sisustushommat ovat alkaneet kovasti kiinnostaa ja siitä syystä tässä blogissa tullaan tästä lähtien metsästämään tyyliä myös kotiin pelkän vaatetukseni lisäksi. Toivottavasti se passaa myös kaikille teille. 🙂


”Nyt uimaan!”, oli murun melkein ensimmäiset sanat kun astuin tänään autoon hänen hakiessa minua töistä. Niinpä sitten vaan kotona simmareiden vaihto ja hakemaan kaverit kyytiin. Ja niin suunnattiin ryhmällä ’kolme miestä ja beibe’ näin komeisiin maisemiin pulahtelemaan. Pitkä viikonloppuvapaa ei olisi voinut paljon hienommin alkaa.

Näiden kuvien ottamisen lomassa keskusteltiin mm. siitä onko ’tissevä’ oikea sana vai ei. Väittäisin otosten perusteella, että on se.

Uimareissulle lähtiessä Evansin olkaimeton uimapuku sai kaveriksen lempifarkkushortsit ja Havaianakset. Pyyhkeet pakkasin tietenkin läpsyjen sävyiseen kassiin, ei kai sitä nyt muuten uimaan kehtais mennä! 😀

Nyt viikonloppuna oliskin sitten tarkoitus vähän pupustella hempeillä (mua infottiin kommenteissa tuon pupustelu-verbin itselleni ennalta vieraasta merkityksestä. ihan sellaista infoa en ehkä kuitenkaan meinaa teille täällä kertoa. ;D ) tuon miehen kanssa, sillä meillä oli meni tuossa keskiviikkona huomaamatta ohi sellainen juhla kuin vuosipäivä. Tuli kuulkaas 8 kokonaista vuotta mittariin tätä onnea. Niin seurustelua kuin yhdessä asumistakin. Aika hurjaa.

Ja ensi kuun alussa muutetaan sitten ikäänkuin meidän ekaan yhteiseen kotiin. Kun nää ekat kahdeksan vuotta tuo muru on asunut mun luona. Eli tarkoittaa vissiin sitä, että siellä seuraavassa asunnossa mun pitäis ottaa sen toisenkin mielipiteet huomioon sisustuksen suhteen. 😀