Taas kerran perus aamuinen bussimeikkaus ennen saapumista Helsinkiin. Pohjatyö aloitetaan Ikean kohdalla ja Munkkiniemessä on jo ripsivärin vuoro. Rajauskynä kädessä sitä kerrankin toivoo, että punainen valo palaisi mahdollisimman pitkään.
Ihan näin alkuun pitää ensin muistaa kiittää kaikkia niitä, jotka tsemppasivat, jakoivat omia kokemuksiaan tai muuten vain kommentoivat aiempiin iho ja silmä-ongelmistani kertoneisiin postauksiin (Osa 1 ja Osa 2). Oli lohduttavaa tietää, että samanlaisia mystisiä oireita oli ollut moneilla muillakin ja useimmiten niistä oli selvitty.
Itsellänikin on pahimmat ajat jo onneksi takanpäin ainakin toistaiseksi, joten ajattelin laittaa hieman ennen, jälkeen ja vielä hieman myöhemmin, kuvia esille. Sen mahdottoman lääke- ja voidearsenaalini kanssa toimin sitten loppujen lopuksi niin, että söin sen antibioottikuurin ja sen ajan myös allergialääkeitä kuuriluontoisesti. Akneliuoksen (Dalacin) unohdin lähes täysin, sillä se tuntui hieman väärältä aineelta rikkinäiseen naamaan, etenkin kun kyse oli jostakin muusta kuin aknesta. Silmille tarkoitettua voidetta käytin n. viikon ajan. Ja edelleenkin vielä viikkoja noiden pahimpien oireiden jälkeen viihdyn normaalissa arjessa ilman meikkiä antaakseni iholle aikaa toipua.
Mutta millainen muutos tässä lähes parin kuukauden aikana on sitten koettu? Kuvat alla kertovat enemmän kuin tunnin näppäimistön hakkaaminen.
Ensimmäinen kuva on otettu 1.9. herättyäni ensimmäisen kerran silmäluomet ja alahuuli turvonneina. Oireisiin kuului myös hillitön kasvojen kutina.
Luomien todella kammottava turvottelu jatkui useita viikkoja, eikä yleislääkärin määräämästä silmätöhnästä ollut apua.
Tämä kuva on reilun neljän viikon takaa. Kun luomet alkoivat jo ihan hieman rauhoittua, niin kasvojen iho puolestaan nousi täyteen pienen pientä ihottumamaista näppyä. Kutinan vuoksi iho tuli öisin raavittua verille joten iho naama oli todella kipeä. Yläluomien hilseily levisi myös silmien alle ja etenkin toisen silmän alla oli tuollainen todella näkyvä punoittava laikku. Yläluomien nahka irtoili tässä vaiheessa ihanasti suikaleina. Myös alahuuli oli rasvaamisesta huolimatta niin kuiva, että nahka repesi todella kivuliaasti huulen laidasta.
Tylyn ihotautilääkärin määräämään antibioottikuurin ja allergialääkkeiden popsimisen jälkeen naam näytti pari viikkoa sitten tältä. Muutos parempaan ja turvonneet luometkin olivat viimeisen kerran ilmaantunet jo n. viikkoa aiemmin.
Tämä viimeinen kuva on otettu tänään iltapäivällä. Olen aamulla levittänyt kasvoille vain kevyesti sävyttävää päivävoidetta, joka ehkä hieman tasoittaa väriä, mutta näppyjä ym. se ei peitä. Kasvot tuntuvat muuten melkolailla samanlaisilta kuin ennen oireiden alkamista, mutta yläluomilla huomaan edelleen välillä pientä hilseilyä. Mutta melkolailla erinäköinen likka kuin aiemmissa kuvissa! Nuo alahuulen karmeat kraaterit ovat ihan jokatalvinen vaivani joka ilmaantuu aina näin syksyllä ja aina ihan samaan kohtaan keskelle huulta. Eli ne eivät ole enää noita aiemmissa kuvissa näkyviä haavaumia.
Että sellaiset pari kuukautta minulla takana. Nykyään peilin katsellessa uskaltaa jo hieman hymyilläkin.
Kello on perjantai-iltana yksitoista ja aamulla pitäis syöksyä kasin tai ysin aikaan linja-autolla kohti Helsinkiä ja Indiedaystapaamista ja kassi on tietenkin edelleen pakkaamatta. No mutta mitä tekee bloggaaja tässä tilanteessa? Makaa sohvalla läppäri vatsakumpunsa päällä ja etsii nettikaupoista ja omista arkistoistaan kuvia, jotta voi toteuttaa kollaasin asusta jonka meinasin kiskoa päälleen seuraavana iltana. Kohtuullisen fiksua sanoisinko.
Kohta sitten alkaa silmä painaa ja nukkumatti houkuttelemaan matkaansa ja loppujen lopuksi huomaan aamulla klo 7.45 juoksevani paniikissa ympäri kämppää paiskoen tavaroita kassiin. Ja sen tietää miten siinä käy, veska on turvoksissa kaikkee ihan turhaa ja perillä huomaan, ettei sitten kuitenkaan ole mitään päälle pantavaa. Ihan just mun tapaista.
Mut ehkä mä yritän tällä kertaa toimia fiksummin. Mä meen ihan kohta paiskaamaan nämä alla olevat kamat kassiin. Sit meikkipussi, alusvaatteet ja tukkatöhnät, ei kai sitä muuta sit tarviikaan. Ehkä joku yökkäri, ettei mun huonetoveri Nata joudu kattelemaan tätä valasta aamulla x-asennossa nakkena peiton lennettyä yöllä lattialle. Se vois olla tottumattomalle vähän järkyttävä näky.
Aamulla sitten kiskon matkalle päälle vaatteet samalla random-taktiikalla kuin arkiaamuisinkin. Menetelmä on seuraavanlainen: nappaan jotkut lattialla tai sohvalla rutussa ja nurinperin olevat mustat tai punaiset housut sen tarkemin katsomatta ja hyppään niihin, sitten työnnän sokkona käteni kaapin t-paita/toppihyllylle ja 95% todennäköisyydellä käteen tarttuu jotain mustaa. Lopuksi vielä juoksen kämppää ympäri ja yritän paikallistaa sen mustan mytyn, joka on se neuletakki tai muu härpäke mikä on liehunut hartiollani todennäköisesti jo viisi päivää putkeen.
Eteisessä pähkäilen kenkiä tuskaisesti ainakin viisi sekuntia päätyen taas bikereihin. Katse peiliin muistuttaa vielä viime metreillä hatun elintärkeydestä ja käsilaukku on ollut uskollisesti lastattuna jo viimeiset viisi viikkoa. Jokainen sinä aikana hankittu kuitti on varmasti tallessa kassin pohjalla ja jos oikein hyvin käy, voi jostain taskusta löytyä vielä aamiainenkin (kuten homeinen karjalanpiirakka. on kerran löytynyt mun veskasta ihan oikeesti!)) kun sellaista kuitenkin alan kaivata heti päästyäni bussissa istumaan.
Kyllä nyt on reissuun lähtö niin huolella suunniteltu, et ei voi kyllä mikään mennä enää pieleen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja silleen. Nyt onkin siis jo aika rela olo. Mut niin, piti siis ne huomisillaksi suunnittelemani vaatteet vielä näyttää. Eksyin jotenkin tuohon aamukaaoksen puimiseen..
99& todennäköisyydellä huomisillan asu koostuu ylläolevista osista: pusero/KappAhl, Designers Finest Collection, keinonahkahousut/H&M, laukku/Diesel, kengät/Pour la Victoire
Miltäs vaikuttaa? Näyttääkö minulta? Aitoa asukuvaa luvassa sitten reissusta palattuani. Bloggaajien tapaamisessa kun luulis joku asukuvaaja löytyvän.