Posted at 18:08h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Ihan näin alkuun pitää ensin muistaa kiittää kaikkia niitä, jotka tsemppasivat, jakoivat omia kokemuksiaan tai muuten vain kommentoivat aiempiin iho ja silmä-ongelmistani kertoneisiin postauksiin (Osa 1 ja Osa 2). Oli lohduttavaa tietää, että samanlaisia mystisiä oireita oli ollut moneilla muillakin ja useimmiten niistä oli selvitty.
Itsellänikin on pahimmat ajat jo onneksi takanpäin ainakin toistaiseksi, joten ajattelin laittaa hieman ennen, jälkeen ja vielä hieman myöhemmin, kuvia esille. Sen mahdottoman lääke- ja voidearsenaalini kanssa toimin sitten loppujen lopuksi niin, että söin sen antibioottikuurin ja sen ajan myös allergialääkeitä kuuriluontoisesti. Akneliuoksen (Dalacin) unohdin lähes täysin, sillä se tuntui hieman väärältä aineelta rikkinäiseen naamaan, etenkin kun kyse oli jostakin muusta kuin aknesta. Silmille tarkoitettua voidetta käytin n. viikon ajan. Ja edelleenkin vielä viikkoja noiden pahimpien oireiden jälkeen viihdyn normaalissa arjessa ilman meikkiä antaakseni iholle aikaa toipua.
Mutta millainen muutos tässä lähes parin kuukauden aikana on sitten koettu? Kuvat alla kertovat enemmän kuin tunnin näppäimistön hakkaaminen.

Ensimmäinen kuva on otettu 1.9. herättyäni ensimmäisen kerran silmäluomet ja alahuuli turvonneina. Oireisiin kuului myös hillitön kasvojen kutina.

Luomien todella kammottava turvottelu jatkui useita viikkoja, eikä yleislääkärin määräämästä silmätöhnästä ollut apua.

Tämä kuva on reilun neljän viikon takaa. Kun luomet alkoivat jo ihan hieman rauhoittua, niin kasvojen iho puolestaan nousi täyteen pienen pientä ihottumamaista näppyä. Kutinan vuoksi iho tuli öisin raavittua verille joten iho naama oli todella kipeä. Yläluomien hilseily levisi myös silmien alle ja etenkin toisen silmän alla oli tuollainen todella näkyvä punoittava laikku. Yläluomien nahka irtoili tässä vaiheessa ihanasti suikaleina. Myös alahuuli oli rasvaamisesta huolimatta niin kuiva, että nahka repesi todella kivuliaasti huulen laidasta.

Tylyn ihotautilääkärin määräämään antibioottikuurin ja allergialääkkeiden popsimisen jälkeen naam näytti pari viikkoa sitten tältä. Muutos parempaan ja turvonneet luometkin olivat viimeisen kerran ilmaantunet jo n. viikkoa aiemmin.

Tämä viimeinen kuva on otettu tänään iltapäivällä. Olen aamulla levittänyt kasvoille vain kevyesti sävyttävää päivävoidetta, joka ehkä hieman tasoittaa väriä, mutta näppyjä ym. se ei peitä. Kasvot tuntuvat muuten melkolailla samanlaisilta kuin ennen oireiden alkamista, mutta yläluomilla huomaan edelleen välillä pientä hilseilyä. Mutta melkolailla erinäköinen likka kuin aiemmissa kuvissa! Nuo alahuulen karmeat kraaterit ovat ihan jokatalvinen vaivani joka ilmaantuu aina näin syksyllä ja aina ihan samaan kohtaan keskelle huulta. Eli ne eivät ole enää noita aiemmissa kuvissa näkyviä haavaumia.
Että sellaiset pari kuukautta minulla takana. Nykyään peilin katsellessa uskaltaa jo hieman hymyilläkin.