Olen totta kai tykännyt kaikista Suuri Käsityö -lehden kanssa yhteistyössä tehdyistä vaatteistani, mutta tämän huhtikuun lehdessä ilmestyneen maksimekon kohdalla olen ihan erityisen tyytyväinen niin omaan suunnittelutyöhöni kuin myös fyysiseen lopputulokseen.

Mekko on kaikkia yksityiskohtia myöden juuri niin ysärihenkinen kuin halusinkin ja mekon malli kaikin puolin istuva ja hurjan mukava.

Kangasta valitessa mua hieman jännitti tämä itselleni uusi ja vieras väri, mutta lopputulosta katsellessa hempeä vihreä sopi pallokuosin pohjaksi loistavasti ja vie ajatukset omiin teinivuosiin, kun radiossa soi Taikapeili ja Neon2.

Eurokankaasta löytyvä polka dots -kuosinen polyesterikreppi on valmistettu kierrätetyistä muovipulloista ja sitä löytyy myös esimerkiksi vaaleanpunaisena ja tummansinisenä.

Halusin mekkoon napitettavan liivimekon ulkonäön, mutta ilman rinnuksen kohdalta vahingossa aukeilevia nappeja tai irvistävää nappilistaa, noita etenkin rintavan ihmisen vitsauksia. Ratkaisu oli siis valenapitus.

Helma on ommeltu kiinni vain osalta matkaa ja jätetty alhaalta auki niin kuin alimmat napit olisi unohdettu laittaa kiinni. Kävellessä sääri vilahtaa kivasti halkiosta, joka keventää pitkän mekon ilmettä.

Mekko – Veera X Suuri Käsityö

Farkkutakki – Junarose (saatu)

Kengät – Vans

Korvikset – Aarikka

Rusettipanta – Unelmina (saatu)

Halusin mekon olevan yläosastaan istuva ilman, että mukavuudesta joutuisi tinkimään ja tähän oli ratkaisu kumilangalla tehty poimutus takakappaleeseen. Sen ansiosta mekko joustaa vyötäröltä ja menee päälle helposti ilman vetoketjua. (Tässä minulle tehdyssä mallikappaleessa kyllä on vetoketju, mutta se on tarpeeton.)

Olen sanonut tämän jo ennenkin, mutta sanon taas, tämä on ollut ihan suunnattoman siisti projekti. On ollut mahtavaa päästä työskentelemään yhdessä ammattilaisten kanssa, sillä olen samalla oppinut itse todella paljon uutta erilaisista vaatteen valmistuksen ratkaisuista ja esimerkiksi materiaaleista.

Suuri Käsityö -lehden toimittaja Teija Kolehmaisen kanssa on yhdessä pyöritelty mun ideoita ja hän on ymmärtänyt visioitani ja sanoittanut ne kaavoittajaa varten ammattikielellä. Minä kun en tiedä vaikkapa kaikkien erilaisten taskumallien nimiä, tiedän vain miltä haluan taskun näyttävän. Mutta Teijan kanssa työskennellessä on tullut tutuksi niin halkiotasku, kaitaletasku kuin moni muukin.

Kaikki mun vaatteet on toteutettu idealla yhdet kaavat, kaksi vaatetta. Huhtikuun mekkokaavoilla syntyy hihatoman maksimekon lisäksi myös lyhyt tyttömäinen mekko perhoshihoilla. Omaan mekkooni valitsin kepeän ja himmeästi kiiltävän Savana-viskoosin.

Lyhyessä mekossa ei ole joustavaa poimutusta selässä, joten se vaatii sivusaumaan vetoketjun. Vaatesuunnittelija ja ompelija Outi Pyyn kanssa kerran baarissa tuli puhuttua vetoketjuasioista ja tuskailin sitä miten sivuvetskarit on itselleni tosi hankalia, sillä toinen käsi yltää tosi huonosti kainaloon, kun tissit on tiellä.

Outi sitten kertoi bonganneensa jostain vintage mittatilusvaatteista sivuvetskareita, jotka suljetaankin ylhäältä alas, sillä niin päin vetskarin saa helpommin kiinni yhdellä kädellä. Niinpä tähän mekkoon vetoketju laitettiin juurikin niin päin, sulkemissuunta ylhäältä alas eikä toisin päin niin kuin yleensä.

Jos mekkokaavat kiinnostavat, niin tämä huhtikuun lehti on myynnissä vielä nyt maanantain ja tiistain ajan. Keskiviikkona on sitten luvassa toukokuun numero, jossa on minulta luvassa ihana ja monikäyttöinen pellavajakku ja kimalluksen täyteinen paljettijakku. Suuri käsityö -lehden kaavoista löytyy aina koot 34-54.

Tämä mielenkiintoinen ja opettavainen projekti on saanut mut haaveilemaan… vaatesuunnittelun opinnoista nimittäin! Tämän kevään yhteishaku meni ohi hieman varkain koronakriisin sekoitettua pakkaa, mutta pitää tässä nyt koittaa kartoittaa vaihtoehtoja ja omia mahdollisuuksia. Mutta hienoa on, että mulla on pitkästä aikaa jokin haave, olipa se sitten toteutuskelpoinen tai ei, niin se on silti haave ja jo itsessään arvokas asia.

 

Studiokuvat – Sanoma/Ninna Lindström ja niissä meikki ja hiukset Heidi Reponen.

Mekkojen kankaat – Eurokangas


-Postauksen vaatteet saatu, S.T.I. Collection-

Juhlan aiheet ovat olleet viime aikoina vähissä. Ja jos vaikka aiheita olisikin, niin kemut on itse kullakin pitkälti peruttu tai siirretty jonnekin tulevaisuuteen. Juhlamekot ja korkokengät roikkuvat kaapissa odottaen sitä hetkeä, kun kokoontuminen on taas sallittua ja päästään yhdessä ystävien kanssa kilistelemään skumppalaseja.

Tänään kuitenkin puin pirtsakan mekon päälle, kiskoin korkkarit jalkaan, korkkasin kuohuvan ja ostin itselleni nätin leivoksen. Sillä ohjelmassa oli ystävän vauvan nimiäiset. Vaikka tuohon hetkeen osallistuminen tapahtuikin etänä ja sen olisi voinut hoitaa sohvalta villasukissa, niin halusin sekä kohottaa omaa tunnelmaani että kunnioittaa pienen ihmisen juhlaa pienellä panostuksella.

Työpaikalla siivottiin eilen jääkaappia, joten sain sieltä mukaani pullon alkoholitonta kuohuviiniä. Sopi loistavasti tähän hetkeen, kun halusi yksin korkata lasillisen.

En ole ottanut hirveästi kuvia täältä kotoa, mutta tässä näkyy olohuoneeni nurkkaa ja minulle tärkeitä asioita sisältävä kirjakaappini. Lasiovinen kaappi oli mahtava Tori.fi-löytö neljä vuotta sitten, kun olin haaveillut sellaisesta jo pidemmän aikaa. Tämä kaappi löytyi vanhasta maalaistalosta, missä se oli saanut olla paikoillaan aina siitä saakka, kun myyjän isosetä oli sen aikoinaan itse tehnyt osana puusepänopintojaan 30- tai 40-luvulla.

Kevät ei ole sään puolesta vielä oikein tehnyt vaikutusta, mutta halusin valita päälleni jotain pirteää ja keväistä. S.T.I:n tämän vuoden kesämalliston Carolina-pellavamekon fuksia on mun voimaväri. Tätä sävyä päälle pukiessa tulee aina todella pirteä ja valovoimainen fiilis.

Taskullista mekkoa tulee varmasti kesällä käytettyä ihan vaan rennosti arkimekkona. Sen kaveriksi passaa niin tennarit, ballerinat kuin sandaalitkin ja päälle voi nakata vaikka farkkurotsin. (Mekosta on olemassa myös mm. hempeän vaaleanpunainen versio ja sekin olisi aivan ihana!)

S.T.I:n viime vuoden malliston sifonkisen paitamekon printin värit kuitenkin vaikuttivat niin herkulliselta parilta pinkille, että halusin kokeilla niitä yhdessä.

Lähikaupasta löytyi asun väreihin sopiva leivoskin. Fazerin tämän kevään uutuus, vadelmamousseleivos, oli varsin ilahduttava ja herkullinen tuttavuus. Kepeä, ei äklömakea ja onhan tuo toki myös kovin nätti!

S.T.I.-Collectionin kesän pellavavaatemallistoon kuuluu tämän Carolina-mekon lisäksi myös housut ja lyhyt vetoketjullinen jakku. Väreinä pinkin ja vaaleanpunaisen lisäksi myös khakinvihreää, mustaa ja vaaleaa pellavaa.

S.T.I.:n vaatteet suunnitellaan Suomessa ja niitä myyvät kauppiasvetoiset MODA-myymälät, joten merkin vaatteita ostamalla tukee paikallista yrittäjää. Itselleni S.T.I. onkin alunperin tullut vuosia sitten tutuksi suosikkivaatekaupastani eli Porin Ratsulasta. (Ratsulakin muuten aukaisi jälleen ovensa oltuaan suljettuna lähes pari kuukautta!)

Mekko – STI Collection, (saatu) saatavilla MODA-myymälöistä

Paitamekko – STI Collection (saatu)

Kengät – Shoe The Bear

Korvikset – Uhana Design

 

Ihanaa oli nostaa malja uudelle suloiselle tulokkaalle. Toivottavasti sen vauvan pääsisi tapaamaan vielä joskus ennen 1-vuotissynttäreitä!

 

 

 

 


-Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit merkitty *-merkillä-

Ostin ne vuonna -97 Helsingin reissulla Stockan One Waystä, mun lukion alkuaikojen rakkaimmat housut. Tummanvihreät paksut reisitaskuhousut olivat liian suuret, mutta vyöllä kuromalla ne sai pysymään ylhäällä. Juuri siinä kohti, että lonkkaluut hieman vilkkuivat, kun yläosaksi puki pikkuisen liian lyhyen t-paidan tai topin. Ihan niin kuin idolillani Skinillä Skunk Anansien Weak -videolla.

Mun lemppariyläosat noiden housujen kanssa oli juurikin tuo valkoinen hihaton toppi, One Waystä sekin, tai sitten isosiskon Italiasta tuoma Benettonin napapaita, jossa oli rinnuksissa tämä kuva erivärisine silmineen. Kenkinä oli joko valkoiset Spice Girls -lenkkarit tai kamalat skeittisämpylät.

Naisten reisitaskuhousut

On mulla jotkut cargo pantsit ollut tässä reilun 20 vuoden aikana niiden jälkeenkin, mutta ajoittuvat jonnekin 2000-luvun alkuvuosille. Sitten ne alkoivat tuntua ummehtuineilta ja painuivat omalla kohdalla unholaan. Mutta ei tältä kiertokululta vaan voi välttyä, eikä mitään jo kertaalleen koettua trendiä kannata mielessään vannoa täysin haudatuksi.

Viime vuonna mä jo koitin etsiskellä vihreitä pöksyjä, mutta ihan ei teiniaikojen tyyli enää houkutellut. Lökäpöksyjen sijaan kiinnosti slimmimpi ja siistimpi meininki.

Pluskoon reisitaskuhousut

Useammat tässä viimeisen vuoden aikana sovitettuani kriteerit täyttävät housut tuli lopulta vastaan merkiltä Kaffe ja heidän Curve -mallistostaan. Mulla on ollut Kaffen t-paitoja ja joskus joku mekkokin, mutta tämän pluskoon malliston mä bongasin vasta tänä talvena.

Housuissa on just hyvä malli ja joustava matsku tekee niistä tosi mukavat. Itse en oikein viihdy sellaisissa täyspuuvillaisissa housuissa, elleivät sitten ole malliltaan tosi löysät ja anna siten takamukselle ja reisille tilaa vaikkapa kyykkiessä. Omaan olemiseen siis sopii näiden housujen stretch-materiaali (64% Puuvillaa, 34% Polyesteriä, 2% Elastaania)

Joustavuutensa vuoksi housuista saa ottaa normikokoaan pienemmät. Mulla on koko 46 ja näihinkin taidan kyllä vyön laittaa nyt kun ovat hieman löystyneet käytössä.

Valkoinen kauluspaita

Mutta edelleen mun mielestä valkoinen on paras pari khakinvihreälle alaosalle! Tämä kuvien asu onkin ollut päälläni nyt viime aikoina todella usein. Reisitaskuhousujen ja paitapuseron raikas yhdistelmä on yhtä aikaa rento ja skarppi.

Mä muuten rakastan samaa yhdistelmää myös miesten päällä. Tiedättehän leffoissa aina sellainen seikkalijatyyppi, jolla on ryppyinen valkoinen pellavapaita ja khakihousut. Esimerkkinä vaikkapa Rikard, jonka Carrie, Samantha, Charlotte ja Miranda tapaavat aavikolla Sex and the City 2 -elokuvassa. Kuuma. Ja siis juurikin sen asun vuoksi. 😀

Reisitaskuhousut isot koot

Toinen väri, jota olen nyt tykännyt yhdistää noihin housuihin, on hempeä vaaleanpunainen. Teininä se ei olisi tullut kuulonkaan, mutta parikymmentä vuotta myöhemmin yhdistelmä sopii väripalettiini loistavasti.

Olen valinnut toisinaan vaaleanpunaiset tennarit tai roosan t-paidan ja välillä olen nakannut tuon paitapuseron päälle mun mustan nahkatakin sijasta vaaleanpunaisen rotsin.

Reisitaskuhousut

Hieman A-linjainen puhvihihainen paitapusero löytyi KappAhlin XLNT-mallistosta ja ilahduttaa mua mallillaan, jossa yhtä aikaa sekä hartiat asettuu kohdalleen että rinnoille on tilaa. Näitä kriteereitä täyttäviä ja muutenkin mukavia paitapuseroita ei tule omalla kohdalla kovin usein vastaan.

Naisten reisitaskuhousut

Reisitaskuhousut – *Kaffe Curve, Ellos

Kauluspaita – KappAhl XLNT

Nahkatakki – Samoon

Tennarit – Vans

Tykkään tästä asusta tosi paljon! Kesäisemmän version siitä saa vaihtamalla paitapuseron t-paitaan ja tennarit vaikka espadrilloihin.

Reisitaskuhousut jee vai eiii?