Kipaisin maanantaina ystäväni Pauliinan kanssa elokuviin ja piti tietenkin käyttää tilaisuus hyväksi ja pyytää häntä nappaamaan asukuvat. Paitapusero ja farkut eivät toki ole mikään mielikuvituksen riemuvoitto mitä pukeutumiseen tulee, mutta tylsät vaatteet antavatkin sitten asusteille tilaa loistaa.

En nimittäin jaksa olla aina kerta toisensa jälkeen innostumatta siitä kuinka loistavasti leopardikuosi ja räiskyvä punainen mielestäni sopivat yhteen. Bronxin leot tuntuvat ryhdistävän asun kuin asun asiallisella mallillaan ja räväkäläl kuosillaan. Yksi parhaista itseltä itselle synttärilahjoista ikinä!

Punainen nahkalaukku löytyi vuosia sitten Espoolaiselta kirpputorilta onnettomaan neljän euron hintaan. Sen hihnaa ja sankoja on korjattu suutarilla sitä mukaa, kun ovat napsahdelleet irti vanhuuttaan ja haurauttaan. Viimeisin suutarireissu laukulla oli juurikin maanantaina. Useista korjauskierroksistaan huolimatta laukku ei ole tullut vielä maksamaan minulle edes kahtakymmentä euroa ja se on loistava niin väriltään kuin malliltaankin. Yksi parhaista kirpputorilöydöistäni ikinä!

Asoksen kepoisesti laskeutuva täplähuivi puolestaan on yksi ihanimmista huiveistani ikinä ja päätyykin sen vuoksi tuon kuvassa olevan myrtsin pallonaaman kaulaan monta kertaa viikossa. Tämän katoaminen olisi lähes katastrofi.

Ja katsokaas mitä mulla on jalassa. Kerrankin löytyi sellaiset farkut joiden lahkeenpituus on valmiiksi juurikin sopiva tällaiselle nilkkojen paljastelua rakastavalle alle 170 senttiselle! Nämä kulutetun mustat niittikoristeiset (niittejä taskujen reunoissa) stretchfarkut löytyivät Lindexin Generous-mallistosta ja ilahduttivat minua muutenkin kuin vaan lahkeenmitalla.

Nyt on nimittäin kerrankin joku tajunnut tehdä pylleröille sopivan korkean vyötärön. Näitä pöksyjä ei tarvitse joka kerta istualtaan seisomaan noustessa kiskoa ylemmäksi niiden rullauduttua vatsamakkaroiden alle. Hallelujah!


Eilen Monkin neulemekkoa päälleni viritellessä en ollut tyytyväinen sen kaapumaiseen olemukseen vaikka mekko oli sovituskopissa läpäissyt seulani tuosta ominaisuudesta huolimatta. Jatkuvan blogisisarien kyyläämisen ansiosta saattaa kuitenkin mieleen juolahtaa sellaisia niksejä joita ei välttämättä muuten aina omaan päähän pälkähtäisi.

Säkkimekko päälläni peilikuvaani tympeänä tuijottaessani muistin aina niin upean Stellan asun muutaman päivän takaa ja tajusin, että se on niinkin yksinkertainen asia kuin vyö, joka minut pelastaisi. Vyö, niin maailman yksinkertaisin asuste, mutta itse olen kadottanut niiden käyttämisen taidon jo noin parikymmentä vyötärösenttimetriä sitten. Eilen kuitenkin päätin, että kyllä maailmasta nyt yksi minunkin vartaloni ympäri yltävä nirunaru on löydyttävä ja suuntasin lähimpään rättikauppaan.

Useimmitenhan siinä käy niin, että juuri sitä ei löydy, mitä kipeimmin tarvitsisi. Minulle kuitenkin onnetar oli tällä kertaa suosiollinen ja riittävän pitkä ja sopivan värinen ohut nahkavyö löytyi heti ensimmäiseltä etapilta Lindexistä. Eikä muutamaa senttiä vajaan kympin hintakaan kirpaissut.Voi sitä iloa minkä voi kokea, kun kerrankin jotain hakemaansa löytää ilman kissoja ja koiria.

Jos siis joku muu tynnyrimäisellä ja kookkaalla keskivartalolla varustettu kaipailee apuvälinettä jolla kiristää paikoilleen pöksyt tai kolttu, niin kipaisepa katsomassa Lindexistä. Mustakin versio löytyy.

Täytyy kai se nyt joka naisella yksi vyö olla. Siitäkin huolimatta, että itse vyötärö puuttuu.


-sisältöyhteistyö-

Herran jestas, mä oon ihan unohtanut kertoa, että mullapa on uudet silmälasit! Kävin hakemassa pokat jo tuossa reilu viikko sitten, mutta en ole vielä ehtinyt ottaa kunnon kuvia itsestäni ne päässä, joten laitetaas ensin hieman kuvia ja tunnelmia näöntarkastus- ja lasien valinta -reissulta.

Postailin tuossa keväällä pariinkin otteeseen kuvia kokeilemistani silmälaseista (Tsek 1 ja tsek 2), ja olin kovasti sitä mieltä, että hankin seuraavaksi punaiset pokat. Ihan täydellisiä yksilöitä ei kuitenkaan tullut sopuhinnalla vielä vastaan, joten jätin asian  muhimaan ja päätin palata rillien hankintaan viimeistään syksyllä. Pakkoa ja kiirettähän minulla ei ollut, kun yhdet edelleen passelit lasit kuitenkin jo löytyi.

Kävi kuitenkin niin mahtavasti, että Specsavers tarjosi minulle mahdollisuutta valita yhdet lasit veloituksetta heidän mallistostaa. Ja kun asia oli itselleni ajankohtainen, niin tartuin tarjoukseen todella mielelläni. Niinpä siis marssin kesäkuun alkupuolella lähes naapurissani sijaitsevaan Porin Yrjönkadun Specsaversiin näön tarkastukseen ja laseja sovittelemaan. Tuo kyseinen liike oli itselleni entuudestaan hyvinkin tuttu, sillä se tosiaan sijaitsee todella lähellä kotiani, joten sen valikoimia oli tullut käytyä kurkittua ohikulkiessa kerran jos toisenkin.

Minultahan oli tarkastettu näkö edellisen kerran viime vuoden loppupuolella edellisiä laseja hankkiessani, mutta taas sain tihrustaa kirjaimia mahtavat näöntarkastuspolat päässäni. Mun mielestä näöntarkastus on jostain syystä ihan huisin mukava ohjelmanumero! On niin siistiä kun kokeillaan kaikkia eri linssejä ja voimakkuuksia, ja välillä on ihan sumuista ja sitten näkeekin lähes pelottavan hyvin. Ja sitten se lapsellinen riemun ja onnistumisen tunne, kun onnistuu lukemaan jonkun kärpäsenkakan kokoisen kirjainrivin oikein. 😀

Harmi ettei näitä pokia ole ostettavissa.. näytän niin kovin hurmaavalta!

Minulla ei siis ole mitenkään hirvittävästi vahvuuksia laseissani (+0,5 ja +0,75), mutta hajataiton korjaukselle on tarvetta. Näen ihan mainiosti ilman lasejakin, mutta etenkin tarkkoja hommia tihrustaessa (esim. kuvankäsittely) silmät väsyvät ilman laseja todella herkästi ja näön tarkkuudessa on silloin hieman toivomisen varaa. Lasien kanssa kontrasti ja ns. reunapiirto paranevat kuitenkin aika merkittävästi, joten kummasti muuttuvat kuvat tarkemmiksi linssien kanssa tarkasteltuna.

Olen nyt käyttänyt laseja reilut puoli vuotta hieman vaihtelevalla menestyksellä. Suositushan olisi, että käyttäisin niitä koko ajan, mutta minä lahopää saatan toisina päivinä unohtaa lasit ihan täysin ja huomaan asian vasta joskus iltapäivällä. Asian muistaisi varmasti hieman paremmin, jos ei näkisi paljain silmin kovin hyvin. 😀 Myös kuvauksien jälkeen lasit tuppaavat unohtumaan johonkin pöydän kulmalle, kun en heti muista laittaa niitä takaisin päähäni. Mutta kun kuvata en kyllä osaa lasien kanssa.

Ajatus toisten lasien hankinnasta juonsi siis juurensa siihen, että tuumasin josko lasit eksyisivät päähän ahkerammin, kun niitä olisi useammat mistä valita. Eli olisivat samalla enemmän asusteen kaltainen asia, kun voisi aamulla puntaroida mitkä lasit passaa asuun parhaiten.

Jos aiemmista pokapostauksista muistatte, niin minähän olin hakemassan itselleni punaisia kehyksiä… Mutta laseja sovitellessa tapahtuikin jotain hyvin yllättävää. Päädyin sitten ihanien ja kannustavien myyjien avustuksella poimimaan hyllystä itselleni myös hyvinkin uskaliaita vaihtoehtoja. Vaikka kuinka olisi itsellä jokin selkeä mielikuva siitä mitä on etsimässä, niin kyllä niitä ammattilaisen ehdotuksia kannattaa kuitenkin kokeilla. Saattaa yllättyä iloisesti.

Ainakin tuolla Yrjönkadun Specsaversillä oli muuten ihan huippukivat myyjät jotka jaksoivat kuunnella ja katsella mun empimistä ja sovittelua ihailtavan kärsivällisesti. Koin siis saavani ihanasti tukea, kannustusta ja rohkaisua tämän suuren ja pelottavan valinnan edessä. 😀

Mutta aikani siellä itseäni peileistä tuijoteltuani minä sitten vihdoin sain päätöksen tehtyä. Jotkut noista ylläolevista ne siis ovat! Mitä luulette pysyttelinkö suht turvallisilla vesillä vai hyppäsinkö ulos turvallisuusalueeltani?

Jätän teidät vielä hetkeksi jännitykseen ja koitan saada loppuviikon aikana jonkun nappailemaan kuvia minusta ja uusista tulokkaista!