On Mikki merelle lähtenyt, pikku kaarnapurrellaan! No eikä ees oo, merelle on matkaa parikyt kilsaa eikä mulla oo mitään purkkia millä lähteä laineille. Mutta mä oonkin city-Mikki! Kuljen Björneborgin katuja pitkin uudessa lempihatussani ja saan osakseni katseita ja vienoja pidäteltyjä hymyjä. Aikuinen ämmä ja kulkee hiirenkorvat päässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Että saanko esitellä, mun hattukokoelmani uusi helmi, mikkilippis henkkamaukan lastenosastolta! Joo, se on tarkoitettu ehkä joillekin max. kuusvuotiaille ja on siks ehkä pikkasen nafti, mut rakastan sitä silti. Se saa mut hyvälle tuulelle.

Moni muukin asia on saanut mut hyvälle tuulelle viime päivinä. Tässä niistä muutamia:

  • Tommin eilen taikomat herkulliset gourmet-hampurilaiset, joiden lisukkeina oli omenaa ja marinoitua sipulia.
  • Lauantain hieno kuvauspäivä blogikollega Irenen häissä tuotti aivan mahtiotoksia.
  • Sain mua stressanneen kuvatilausjonon purettua eilen.
  • Flunssa on alkanut vihdoin hellittää, joten pian pääsee taas punttikouluun.
  • Saalistin kuvassa näkyvän harmaan, pehmoisen ja hyväilevän kashmirneuleen Elloksen alesta vaivaisella kolmellakympillä!
  • Löysin pari päivää vaivanneeseen jännityspäänsärkyyn avun pikkimatosta ja -tyynystä.
  • Huomasin töissä kohdanneen pinnaa venyttäneen tilanteen myötä, että pystyin käsittelemään ärsytystä, ahdistusta, itsekritiikkiä sun muita noin sata kertaa paremmin kuin ennen.
  • Murulla on yövuoroviikko, joten aamuisin saa pyöriä sen kainalossa niin pitkään kuin huvittaa.

Ja monta monta muuta asiaa. On melkein syyllinen olo siitä, että tuntuu näin hyvältä, helpolta ja huolettomalta. Mut pistän mikkilippiksen kutreille, hymyilen peilikuvalle ja koitan nauttia painottomuuden tilasta niin kauan kuin sitä kestää.


”Ooh, Lindströmin pihviä pippuri-brandy -kastikkeella, kuulostaa herkulliselta.” Seuraava ajatus lounaan tilaamisen jälkeen olikin sitten, että ”voi ei!! Mulla on uusi valkoinen paita päällä ja tilasin just Lindströmin-pihviä, this is pink accident just waiting to happen!”

Koko ruokailun ajan mun päässä velloi kauhu siitä, että onnistun pudottamaan ruokaa päälleni ja sotkemaan tuon puhtaan valkoisen puseron päivän ruokalistaan. Kaikki herkullisen aterian tuoma nautinto peittyi sen ahdistuksen alle ja huokaisin niin helpotuksesta, kun laskin aterimeni lautaselle lopetettuani syömästä.

Minua ja valkoisia vaatteita ei ole luotu yhteen, ne aiheuttavat aina tuon saman kauhun ja minä vain odotan koska ketsuppipullo räjähtää päälleni tai sohellan punaviinilasin nurin ja päälleni. Minkään muun värisen vaatteen kanssa tätä pelkoa ei esiinny, ei vaikka kyseessä olisi jokin vaalea sävy joka ihan yhtä hyvin voisi ottaa itseensä punajuuren pinkistä tai pippurikastikkeen ruskeasta, vain valkoiseen pukeutuessa kurkkuani kuristaa koko ajan sottaamisen kauhu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/pusero-Masai/bleiseri-HM+/kengät-Cubanas/laukku-Marimekko/huivi-Boss Orange/lasit-Gucci (saatu)

Selvisin kuin ihmeen kaupalla torstaina hengissä niin lounaasta kuin myöhemmin pr-toimiston tarjoiluista (jotka myöskin sisälsivät punajuurta!!!), mutta olo oli koko päivän epämiellyttävä. Tunnetta lisäsi vielä se, että päivä olikin niin kuuma, etten mitenkään voinut koko ajan pitää päälläni tuota bleiseriä, kuten olin aamulla ajatellut, vaan jouiduin riisumaan sen välttyäkseni läkähtymiseltä ja sehän paljasti esiin valkoista väriä huomattavasti suunnittelemaani suuremman pinta-alan. Tunsin oloni huutomerkiksi, jotenkin liian näkyväksi, ja kirkkaaksi.

 No miksi minulla sitten on uusi valkoinen paita, kun se niin kovin ahdistaa? Koska noin mustaan ja väreihin yhdistettynä ja sopivassa määrin annosteltuna se näyttää kivalta ja raikkaalta ja asialliselta. Olen pitkään toivonut, että kaapistani löytyisi yksi asiallinen valkoinen pusero. Ei mitään kauluspaitoja, ne eivät ole minua varten, mutta tuollainen yksinkertainen ja simppeli paita. Ja nyt minä sen löysin. Sama Masain viskoosipusero on ollut minulla mustana jo keväästä saakka, joten tiesin mallin ja materiaalin hyväksi ja ostopäätös oli siksi helppo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äiti on opettanut, että kun löytää jotain hyvää, niin kannattaa ostaa monessa värissä. Hän on opettanut myös, että hyvästä kannattaa maksaa. No, kahdeksankymppiä oikeasti hyvästä ja laadukkaasta puserosta jolle tietää olevan paljon käyttöä ei ole mielestäni liikaa, mutta eilen tajusin, että se oli ehkä kuitenkin liikaa valkoisesta puserosta joka päällä koen koko ajan kauhua. Mietin pelkäisinkö sottaamista vähemmän, jos vaate olisi halvempi? En tiedä, ei se toki esim. siinä lounashetkessä olisi auttanut vaikka päällä olisi ollutkin kolmenkympin paita kahdeksankympin vastaavan sijaan, ne punajuuret rinnuksilla olisi näyttäneet yhtä pahalta. Mutta mikäli tahra olisi jotain pois lähtemätöntä sorttia, olisi harmitus ehkä pienempi, jos käyttökelvottomaksi sottaantuisi ensimmäisellä käyttökerralla monta kymppiä vähemmän maksanut vaate.

Äidin opetuksia on kyllä myös se, että isompiakin vahinkoja maailmassa sattuu, kuin se, että joku tavara menee rikki tai häviää. Eli ei tavaroiden takia kannata surra, niitä saa kaupasta uusia. Että pitäisköhän munkin vaan relata tän valkoisen paidan kammoni kanssa ja tilata rohkeasti pastaa ja punaviiniä, jos siltä tuntuu, vaikka päällä olisikin hintavaa valkoista. Elämässä on isompiakin asioita mitä pelätä kuin soosit rinnuksilla.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitä paitsi, minusta tuntuu kuin vaatekaappini olisi saanut ihan uuden ulottuvuuden tuon yhden valoisen puseron ansiosta. Voin halutessani näyttää asialliselta (jotenkin valkoinen paita on mulle yhtä kuin asiallisuus ) ja raikkaalta ja jotenkin ihan uudelta. Vaikka olo olikin paikoin eilen outo, niin mä tykkään hirveästi siitä millaiselta mä näytän esimerkiksi näissä kuvissa. Ihan kuin olisin jotenkin skarpimpi versio itsestäni. Astetta aikuisempi ja mukana ministi menestystä. 😀

Ehkäpä siedätyshoito aina vähän kerrallaan auttaisi ja vielä joku päivä osaisin nauttia valkoisen puseron raikastamasta ilmeestä ilman täriseviä käsiä ja punaviinin pelkoa.


Uusi tukka, uusi kaulakoru ja uudet kynnet, sehän on siis melkein uusi koko akka. Naamakin on uusi ensimmäisessä kuvassa.

Taisin juuri muutama viikko sitten sanoa, että ripsipidennykset tai kynsien jatkeet eivät ole mua varten ja ta-daa, mitäs mulle tällä viikolla väsättiinkään.. geelikynnet! Kuvassa näkyy lopputulosta parin sormen verran. Mulla oli siis tosiaan kerran aiemmin ollut kynnet joskus 7-8 vuotta sitten, se oli sitä aikaa, kun laitettiin sellaisia kammottavia tippijatkeita. Oli ihan kamalaa, revin ne irti ihan omatoimisesti ja samalla lähti puolet omista kynsistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

söpönen postikortti-Kanelimaa/Fox & Rabbit -shop

No, nyt sitten tuli vastaan tällainen mahdollisuus vaihtokauppoihin kaverin kanssa, joka tekee mm. kynsiä, ripsiä, sokerointeja ym. Oli alunperin ajatus vaihtaa perhekuvaus sokerointihommiin, mutta ne ei enää näin syksyn tulleen ole niin ajankohtaisia, joten päädyin sitten kokeilemnaa geelikynsiä. Suhtauduin epäluuloisesti ja olin varma, että tuntuvat ihan karmeilta ja yyh, mutta onneks niistä pääsee eroon. Mutta Liina laittoi toiveideni mukaisesti hyvin maltillisesti mittaa, joten lopputulos ei tuntunut kamalalta kuten vuosien takaiset akryylikynnet.

Sormet näyttävät sirommilta kja pidemmiltä, kun kynnet ovat muuta kuin pureskellut nysät ja olo on huolitellumpi. Mutta edelleen tuntuu tyhmältä ajatus, että pitäisi jatkuvasti yllä tällaista keinotekoisuutta käymällä kynsihuollossa kuukausittain. Sovittiin kaverini kanssa, että hän tekee mulle vielä ensimmäisen huollon, johon aika jo varattiinkin, joten katellaan nyt tätä juttua siihen saakka. Toiveissa olisi, että ehkpä näiden geelien avulla saisin kasvatettua omia kynsiäni hieman, kun en kykene niitä nyt nyhräämään. Kokeilumielellä siis mennään. Lopputulos on kiva, mutta en osaa kuvitella itseäni ylläpitämässä kynsikulissia kuukausittaisilla huolloilla.

Muita tämän viikon uusia asioita on lyhentynyt ja siistiytynyt karvalakki. Mitta pidettiin päältä melkolailla entisellään, sillä olin ehtinyt tykästyä astetta pidempään malliin. Kyytiä kuitenkin sai kamalan ylikasvaneet sivut ja niska ja ai, että kuinka paljon siistimpi ja nätimpi olo tuli heti, kun karvat putoilivat Glazen lattialle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Viikon kolmas uusi asia on tuo ihana kaulakoru, jonka ostin eilisellä Helsingin pyrähdyksellä Zarasta. Olin kyylännyt tuota värikästä läjää jo pitkin kesää jokaisella kerralla Zarassa käydessäni ja toivoin sen joko tulevan alennukseen tai muiden ostavan korut pois. No, niin ei käynyt, vaan eilen sovitellessani korua kaulalleni varmaan jo neljättä kertaa katkesi vihdoin kamelin selkä ja kiikutin korun kassalle huolimatta siitä faktasta, että siihen meni viimeiset sillä hetkellä tilillä olevat pennoset. Kyllä, laitoin viimeiset euroni rihkamakoruun. Mutta voi että, kun se mua ilahduttikin ja tulee ilahduttamaan. Ja korua ehti jo eilen kehumaan spontaanisti kaksi ihan ventovierasta ihmistä. Se siis on todellinen huomionherättäjä ja piristää siten varmasti montakin tylsää asua.

Koko eilisen asu ja siitä kummunneista kauhun tunteista lisää seuraavassa postauksessa!